Aamulehti 3.1.06
AL:n ilmastopolitiikkaa käsittelevä juttu (27.12.) sisälsi paljon kärkeviä väitteitä, mutta niukasti perusteluja. Osa väitteistä näyttää jopa sotivan samassa jutussa siteerattuja lähteitä vastaan.
Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton Riitta Larnimaa – ainoa jutussa haastateltu asiantuntija – totesi, ettei Kioton pöytäkirja ole vaikuttanut teollisuuden siirtymiseen muihin maihin. Kuitenkin vain muutamaa kappaletta myöhemmin toimittaja väitti kutakuinkin päinvastaista.
Julkisessa keskustelussa kuulee usein väitettävän, että ilmastonsuojelu ajaa yrityksiä pakenemaan Suomesta. Kaikkien näiden vuosien aikana en ole kuullut ainuttakaan konkreettista esimerkkiä tuotannon siirtymisestä päästörajoitusten takia. Se saattaa johtua siitä, ettei tällaisia tapauksia yksinkertaisesti ole.
Monet suomalaiset ovat aidosti huolissaan työpaikkojensa puolesta. Siksi on edesvastuutonta pelotella katteettomilla kauhukuvilla siitä, että ilmastovastuumme kantaminen romuttaisi hyvinvoinnin. Toimittajien tulisi katsoa usein toistettujen väitteiden taakse ja perätä niille perusteluja.
Teollisuusmaita koettelevan Kiina-ilmiön taustalla on nippu tekijöitä. Useissa tapauksissa merkittävimpiä ovat tuotannon siirtyminen lähemmäs kasvavia markkinoita ja työvoiman hinta.
Esimerkiksi metsäteollisuutta ei Suomesta aja päästöjen vähentäminen vaan mm. raaka-aineen kalleus, joidenkin tuotantolaitosten vanhentuneisuus ja tropiikin selluntuotannon ripeä nousu kilpailijaksi. Kehityksen suunta ei kääntyisi, vaikka päättäisimme vähät välittää ilmastonmuutoksen torjumisesta.
Ilmastonsuojelun ja kansallisen kilpailukyvyn yhdistäminen on kuitenkin aito ja tärkeä haaste. Erityisesti pitää miettiä sitä, miten päästöjä saadaan vähennettyä vaarantamatta kohtuuttomasti energiaintensiivisen perusteollisuuden toimintaedellytyksiä.
Tähän on onneksi useita keinoja. Ensinnäkin seuraaviin ilmastotavoitteisiin on saatava tavalla tai toisella mukaan teollisuusmaiden lisäksi tärkeimmät kehitysmaat. Tällöin riski tuotannon valumisesta päästörajoitusten takia maamme ulkopuolelle on nykyistäkin pienempi.
Sähkön ylihinnoittelua tulee suitsia ja näin keventää teollisuuden kustannusrasitetta. Tähän voidaan päästä edistämällä kilpailua pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla.
Energiayhtiöiden ansiottomia ns. windfall-voittoja verottamalla taas saisi kerättyä varoja, joilla voisi rahoittaa kestävän energian hankkeita ja hallituksen esittämän teollisuuden sähköveron puolittamisen. Olen jättänyt eduskunnassa lakialoitteen ansiottomien voittojen verottamisesta.
Kansallisten päästökiintiöiden lisäksi kansainvälisissä ilmastosopimuksissa voitaisiin ottaa käyttöön globaaleja tehokkuusnormeja. Näin vaikkapa terästehtaalta edellytettäisiin samaa tehokkuutta riippumatta siitä, sijaitseeko se Torniossa vai Intiassa.
Suomen on myös pikimmiten satsattava määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti kestävän ilmastoteknologian kehittämiseen ja käyttöönottoon. Näin voimme alentaa päästöjen vähentämisen kustannuksia. Samalla ilmastonsuojelusta voidaan tehdä mahdollisuus luoda Suomeen työllisyyttä ja yritysmahdollisuuksia.
Tässä suhteessa on helppo yhtyä AL:n haastatteleman VTT:n toimialajohtajan Mikko Karan näkemykseen: jatkuvan “natinan ja kitinän” sijaan olisi korkea aika satsata kestävän teknologian ja osaamisen kehittämiseen.
Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)
Tampere
