Automatisaatio – tai mediaseksikkäämmin robotisaatio – uhkaa isoa siivua nykyisistä työpaikoista. Sopeutuminen edellyttää suuria muutoksia monella yhteiskunnan lohkolla.
Näin voi tiivistää Ville-Veikko Mastomäen ja Jaakko Stenhällin pamfletin Teknologinen murros ja politiikka. Kirjoittajat ravistelevat päättäjiä havahtumaan edessä ja itse asiassa jo meneillään olevaan muutokseen.
Suomalainen keskustelu onkin ollut hieman myöhäsyntyistä. Esimerkiksi Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore nosti yli vuosi sitten julkaistussa kirjassaan The Future automatisaation yhdeksi merkittävimmistä tulevaisuutta muokkaavista tekijöitä.
Pamfletti tekee siis suomalaisittain tärkeää pioneerityötä. Se puuttuu todelliseen ja merkittävään ilmioon ja sisältää järkeviä toimenpide-esityksiä.
Vastapainoksi automatisaatiota korostaville puheenvuoroille tuon kuitenkin esiin tekijöitä, jotka käytännössä jarruttavat sen voittokulkua.
Kirjoittajat lainaavat paljon huomiota herättänyttä tutkimusta, jonka mukaan liki puolet nykyisestä työstä on “automatisoitavissa” (tai alkuperäisteoksessa automatisaation takia “at risk”) 20 vuoden kuluessa. Se, että jokin työ on automatisoitavissa, ei kuitenkaan tarkoita, että se myös automatisoituu – etenkään nopeasti. Tähän on monta syytä.
Ensinnäkään kaikki teknologian lupaukset eivät toteudu, ainakaan luvatussa laajuudessa. Viime päivinä somea on villinnyt uutinen, jonka mukaan japanilainen yhtiö olisi kehittänyt aiempaa selvästi tehokkaamman ja halvemman akun. Jos uutinen pitää paikkansa, yhtiöstä tulee yksi maailman rikkaimmista.
Kovin usein todellisuus jää kuitenkin kauas teknologiahypen kovimmista myyntipuheista. Tämän tietää jokainen, joka on seurannut väitteitä vaikka aurinkoteknologian läpimurroista.
Toiseksi uuteen teknologiaan liittyy vahva hitausmomentti. Keksinnön kehittämisessä kaupalliseksi tuotteeksi ja sarjatuotantoon vierähtää vuosia, joskus toista kymmentä vuotta.
Jos teknologian käyttöönotto edellyttää muutoksia lakeihin ja asetuksiin, saa päälle laskea helposti vuoden tai pari lisää. Tarvittavat investoinnitkaan eivät tapahdu yhdessä yössä – eivät etenkään nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.
Kolmanneksi teknologia ei automaattisesti tavoita kaikkia. Ripuli on yhä kehitysmaissa pienten lasten toiseksi yleisin kuolinsyy, vaikka sen hoitava suola-sokeriliuos on tunnettu vuosikymmeniä ja maksaa vain 10 senttiä. Tämän yksinkertaisen ja halvan teknologian yleistymistä vaivaavat yhteiskunnalliset esteet köyhyydestä tietoisuuden puutteeseen.
Neljänneksi teknologiallakin on hintansa. Robottien valmistaminen vaatii raaka-aineita ja energiaa, ja niitä pitää ylläpitää ja huoltaa.
Uuteen teknologiaan liittyy kustannuksia kasvattavia riskejä ja pulmia, kuten jokainen GPS:n harhaan johtama autoilija on voinut todeta. Samaa kertonevat myös ne helsinkiläiset päättäjät, jotka päätyivät ostamaan metron automatisaation Siemensiltä.
Viidenneksi osa ihmisistä arvostaa palvelua. Hollannissa baarikiertueelta palatessa moni kavereistani osti yömurkinaa pikaruokaseinästä. Vaikka teknologia on jo pitkään mahdollistanut ruokailun ilman palveluhenkilöstöä, valtaosa meistä syö silti päivittäisen ruokansa ihmisten tarjoilemana.
Tuleeko automatisaatio yleistymään? Aivan varmasti. Viekö se osan nykyisistä työpaikoista? Kyllä. Kannattaako yhteiskunnan varautua muutokseen ennalta. Ilman muuta.
Onko murros raju ja äkillinen? Ei välttämättä.
Nykyistä työpaikkaa ei siis kannata vaihtaa ohjelmointikurssiin ainakaan ihan vielä.
Oras Tynkkynen
