Viime vuosina olemme saaneet lukea iloisia väestöuutisia. Ruotsalainen tilastotieteilijä Hans Rosling on todennut, että lasten määrä maailmassa on jo saavuttanut huippunsa. Osin kiitos määrätietoisen väestötyön maailman naiset saavat keskimäärin enää runsaat kaksi lasta – huomattavasti vähemmän kuin takavuosikymmeninä.
Hätäisimmät ovat ehtineet julistamaan väestöongelman ratkaistuksi. Ilmoitus on valitettavasti ennenaikainen. Jos haluamme hyvin uutisten jatkuvan, väestönkasvun hillitsemiseen pitää edelleen satsata.
Syntyvyyden lasku näkyy väestökehityksessä viiveellä, koska synnyttämisikäisiä naisia on aiempaa enemmän. Ilmiö on meille tuttu: Suomessa toisen maailmansodan jälkeiset suuret ikäluokat pitivät pitkään väestönkasvua yllä, vaikka lapsiluku naista kohti laski nopeasti. Pienemmän lapsiluvun vaikutusta pehmentää se, että samalla ihmisten elinikä pitenee – toinen loistouutinen.
Väestönkasvu siis jatkuu syntyvyyden laskusta huolimatta vielä pitkään. Koska nuoret ikäluokat ovat valtavia, pienikin lasku syntyvyyteen hidastaa väestönkasvua pitkällä aikavälillä merkittävästi.
Keskiarvot syntyvyydestä kätkevät taakseen myös valtavia eroja. Naista kohti syntyy Taiwanissa jo alle yksi lapsi, länsiafrikkalaisessa Nigerissä puolestaan seitsemän. Alhainen lapsiluku kehittyneissä valtioissa on laiha lohtu rutiköyhille Afrikan maille, joissa väestö tuplaantuu 20 vuodessa.
Arviot väestönkasvun taittumisesta tulevaisuudessa perustuvat oletukseen syntyvyyden tasaisesta laskusta. Sekään ei ole itsestäänselvyys.
Esimerkiksi vuosituhannen taitteessa Kenian syntyvyys päinvastoin kasvoi, minkä seurauksena maan väestöennustetta vuosisadan puolivälille tarkistettiin lähes kaksinkertaiseksi. Viime vuonna YK korjasi koko maailman väestöennusteita synkempään suuntaan.
Tämän vuosisadan lopulla yksin Nigeriassa saattaa asua enemmän ihmisiä kuin koko Euroopassa. Eikä kasvu välttämättä jää siihen. Afrikan väestön ennakoidaan kasvavan vielä vuosisadan lopullakin parilla kymmenellä miljoonalla joka vuosi.
Jos ja kun syntyvyys jatkaa laskuaan, maailman väestö kyllä tasaantuu aikanaan. Ilmastokriisin, ruuan riittävyyden ja inhimillisen kehityksen kannalta on kuitenkin suuri ero siinä, saavuttaako väestö huippunsa 15:ssä vai 9 miljardissa – ja milloin tuo tapahtuu.
Hyviä uutisia on kuitenkin lisää. Väestön kehitys riippuu olennaisesti yhteisistä valinnoistamme. Yksinkertaisin keino hillitä väestönkasvua on turvata kaikille maailman ihmisille edellytykset päättää siitä, hankkiiko lapsia ja jos niin kuinka monta ja milloin.
Väestönkasvu on ongelma, joka voidaan ratkaista investoimalla inhimilliseen kehitykseen: perhesuunnitteluun, koulutukseen ja terveydenhuoltoon, naisten aseman parantamiseen. Näitä elintärkeitä investointeja ei auta väestönkasvun vähättely tai sivuuttaminen.
Oras Tynkkynen
