Vihreä Lanka: Kuka sävelsi sinfonian?

Jos Jean Sibelius olisi syntynyt afrikkalaiseen kylään, millaisia sinfonioita hän olisi säveltänyt?

Ei minkäänlaisia. Sibeliuksen musiikilliset lahjat olisivat ehkä kanavoituneet lauluihin, jotka olisivat levinneet korkeintaan naapurikyliin. Suomessa niitä ei olisi kuullut kukaan, ellei joku antropologi olisi osunut kelanauhurinsa kanssa paikalle.

Sinfoniat syntyivät vain, koska Sibelius sattui kasvamaan oikeassa kulttuurissa ja yhteisössä. Sellaisessa, jossa musiikkia kirjoitetaan nuottipaperille. Sellaisessa, jossa musiikkia esitetään jousilla ja vaskilla eikä koralla ja djemberummulla.

###

Länsimaissa vaalitaan myyttiä luovasta yksilöstä. Jos ihminen vain on riittävän lahjakas, hän loihtii valkokankaalle tai valkoisesta kankaasta, mp3:n bitteihin tai sarjakuvakirjan sivuille nerokkaita luomuksia.

Jokainen taitelija on kuitenkin kasvanut jossain kulttuurissa, ja jokainen on osittain sen kasvatti. Nykyään säveltäjä on kuullut satoja tuhansia ääniä vauvan itkusta valmispitsan mainoslauluun ja kirkkovirrestä sateen ropinaan mökin katolla ennen ensimmäistäkään sävellystuntia.

Oivallus voi syntyä mistä tahansa. Koreografi voi saada idean tavasta, jolla eläkeläinen nojaa kävelykeppiin; kirjailija yhden palstan rikosuutisesta; muotoilija päiväkodin seinällä olevasta piirustuksesta. Jos Sibelius eläisi tänään, hän voisi saada vaikutteita Brucknerin ja Kalevalan sijaan Angolan slummien kudurovideoista Youtubessa.

Kaikki kulttuuri on osittain yhdessä tuotettua, eikä luovuus synny tyhjiössä. Jokainen taiteilija on velkaa edeltäjilleen. Jokainen lainaa ja sämplää, vaikka vain osa tekee sitä näkyvästi.

###

Kulttuurin kollektiivisen luonteen tunnustaminen ei mitätöi yksilöiden luovuuden merkitystä. Teoriassa moni suomalainen olisi samoissa oloissa voinut luoda kuolemattomia sinfonioita, mutta vain Sibelius teki niin. Lahjakkuus ja kova työ ovat upeiden teosten luomisen välttämätön mutta ei riittävä ehto.

Ihmisille tulee toki taata riittävä korvaus lahjojensa käytöstä. Heillä pitää kuitenkin olla myös mahdollisuus oppia muilta ja jakaa ideoita.

Esimerkiksi esittävien taiteilijoiden tekijänoikeussuojan pidentäminen käsittämättömään 95 vuoteen tuskin kannustaisi ketään luomaan entistä vimmaisemmin. Se voisi kuitenkin vaikeuttaa muiden työn hyödyntämistä.

Tekijänoikeuslainsäädännössä on haettava uusiksi tasapaino tuottajan ja käyttäjän oikeuksien välillä.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on tamperelainen Vihreiden kansanedustaja, joka sai idean kolumniin Epulta.

One Response

  1. 90-prosenttisesti samaa mieltä. Kuulostaa hyvältä, että haetaan tasapainoa tuottajan ja käyttäjän oikeuksien välillä, jos tuottajana ymmärretään artisti/kirjailija/toimittaja/tutkija itse. Ainakin nyt valmisteltavassa lakimuutoksessa ollaan siirtämässä kaikki oikeudet kustantajalle, firmoille ja työnantajille. Mutta tällaista lakiesitystä et varmastikaan äänestä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *