Hiphoppia, jota ei kannata vihata (Aviisi 14/2002)

Aviisi 14/2002

Hiphoppia, jota ei kannata vihata

Sain postia Helsingin työsiirtolasta. Siellä Antti Suniala eli Jus Aname istuu 197 päivän vankeusrangaistusta totaalikieltäytymisestä. Aktivisti-vegaani Jus Aname on kiveksillään ajattelevien uhohiphopparien antiteesi, joka riimittelee jopa omasta selibaatistaan.

Antti kirjoittaa, että vankilassa on melko leppoisaa. Surkeat kohtalot -levyn sanoitukset ovat kuitenkin kaikkea muuta. Artisti on niin ankara itseään kohtaan, että kuulijakin on vähällä ahdistua: ”Mä melkein vihaan musiikkiani.”

Ja aivan suotta. Surkeat kohtalot on musiikillisesti toimiva ja virkistävän erilainen. Monotonista ja proosallista räppäystä ryydittävät ilmavat ja melankoliset taustat. Ajoittain pianot, jouset ja rento biitti luovat triphopmaisen tunnelman.

Jus Aname: Surkeat kohtalot. Vahaamo Omakustanne.****

Siinä ja siinä

So-so tarkoittaa ei erityisen hyvää mutta ei huonoakaan. So So Bandin EP – sekin nimeltään So So – on määritelmänsä mukainen.

Hieman väsähtänyt saksofoni, väkinäinen skrätsäys ja urkujen ponneton näppäily eivät ole voittoisa yhdistelmä, vaikka sitä kutsuisikin ”drum’n’organiksi”. Oman genrenimikkeen keksiminen ei takaa vielä originelliutta. Nu jazziahan tämäkin kai nykyään on.

Yhtye ansaitsee kiitosta niin Katri Helenan kuin Stratovariuksenkin kanssa esiintyneen Sami Kuoppamäen rummuista. Myös Risto Eskolinin remix Alone Togetherista on ansiokas. Cover-versio Tequilasta ei tunnu loppuvan koskaan, mutta bändin ainoa oma kappale sen sijaan kestää tuskin kahta minuuttia.

So So Band: So So EP. Exogenic Breaks.**+

Voitto meni Ukrainaan

Luumu Recordingsin kokoelmassa kappaleet on miksattu yhteen. En oikein tiedä, mitä ajatella siitä. Toisaalta näin syntyy eheähkö kokonaisuus, toisaalta yksittäisiä artisteja on vaikea erottaa toisistaan.

Canine Fragrance – ”koirainen tuoksu” – on kuin suoraan Radiomafian Avaruusromua-ohjelmasta. Biitittömiä kappaleita erottaa leijunta-ambientista tietty tummasävyisyys ja kovuus.

Kokoelmassa on kolmen suomalaisartistin tuotantoa, mutta pisimmän tikun vetää ukrainalainen Andrei Kiritchenko, jonka vinyylimäistä rutinaa ja eteeristä melodiaa yhdistelevä Violet molecule on vaikuttava kokemus. Myös kotimaisen Ihokkaan kappale ansaitsee huomiota.

Eri esittäjiä: Canine Fragrance. Luumu Recordings.***+

Kontulan lempeät kasvot

Asuin vuoden Kontulan ghetossa kerrostalopötkössä, joka tuntui jatkuvan loputtomiin. En tullut ajatelleeksi, että rujosta betoniympäristöstä voisi kummuta jotain Lacklusterin eli Esa Ruohon musiikin kaltaista.

Seitsemäntuumainen tarjoilee lempeää ja pelkistettyä IDM:ää, jota kirjovat syntetisaattorimelodiat ja ohuet biitit. Ei ole yllättävää, että Ruoho listaa suosikeikseen mm. Brothomstatesin ja Boards of Canadan. Täyteläiset soundit viimeistelee upea masterointi.

Tylsää tai himmeää tarkoittava lackluster viittaa artistin tapaan tehdä musiikkia hiomatta. Mukana lienee aimo annos vaatimattomuutta. Ruohon mielestä kappaleet saattavat olla ”parhaimmillaan keskinkertaisia”, mutta loppuun myydyt painokset puhuvat omaa kieltään.

Lackluster: Rikos005. Merck.****

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin