Keskisuomalainen: Päättäjiltä odotetaan esimerkkiä

Julkaistu 3.1. Keskisuomalaisessa.

Välitän Twitterissä usein kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä uutisia, vaikka en olisi joka asiasta aina samaa mieltä. Tapaninpäivänä visersin tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan autoilu aiheuttaisi EU:ssa kustannuksia 750 euroa henkilöä kohti vuodessa. Pekka Mervola tulkitsi viserrystä kolumnissaan (Ksml 28.12.) niin, että vihreät kyllä arvostelevat autoilua, mutta unohtavat lentoliikenteen haitat.

Todellisuudessa Vihreät on vuosia vaatinut määrätietoista puuttumista lentämisen ympäristöhaittoihin. Olemme ajaneet mm. lentoliikenteen tukiaisten leikkaamista ja Ruotsin mallin mukaista veroa lentolipuille. Näin lentämisen nykyään nauttima epäreilu kilpailuetu saataisiin purettua.

Lentoliikenteen pitää tehdä oma osansa maailman ympäristökriisin ratkaisemisesta, mutta niin pitää autoilunkin. Sähköautojen vapauttaminen määräaikaisesti veroista, investoinnit ratoihin ja liikenteen pakkoa minimoiva yhdyskuntasuunnittelu ovat esimerkkejä keinoista, joilla autoilun haittoja voidaan vähentää tehokkaasti.

Aikaan ja paikkaan perustuvilla tienkäyttömaksuilla voidaan keventää autoilun verotusta syrjäseuduilla, joilla oman auton käytölle on todellisia vaihtoehtoja vähiten. Jyväskylässä syntyneenä olen ylpeä siitä, että Matkakeskuksesta ja kävelykadusta kannattaa tulla hakemaan oppia vaikka vähän kauempaankin.

Tuntuu kiusalliselta vaivata ihmisiä omilla liikkumistavoilla, kun Suomessa on vakavia ongelmia. Kommentoin silti joitakin Mervolan väitteitä.

Olen todella joutunut lentämään työmatkoilla harmillisen paljon. Olen kuitenkin pyrkinyt minimoimaan lentämisen haitat monin tavoin.

Vältän matkoja, jotka eivät ole välttämättömiä. Jätin esimerkiksi osallistumatta Rion ympäristökonferenssiin, koska osallistumiseni hyödyt eivät olisi välttämättä ylittäneet lentämisen haittoja. Kun minua pyydetään puhumaan ulkomaille, tarjoan esityksen pitämistä videokonferenssina.

Aina kun mahdollista, kuljen vähäpäästöisesti maitse. Olen matkustanut junalla mm. Yhdysvaltain halki kerran, Siperian halki kolmesti ja Euroopan halki jo puolen tusinaa kertaa. Lomalla en lennä lainkaan. Autoa minulla ei ole.

Kun joudun lentämään, maksan matkoista vapaaehtoista lentomaksua kymmenen prosenttia lennon hinnasta. Maksu ei pyyhi pois lentämisen haittoja, mutta auttaa vähentämään päästöjä konkreettisilla hankkeilla muualla.

En luettele valintojani ylpeilläkseni. Sen sijaan haluan osoittaa, että liikenteen haittoja on mahdollista vähentää monin tavoin.

Meidän päättäjien tulee paitsi tarjota politiikalla ihmisille ympäristöä säästäviä vaihtoehtoja ja kannustaa ihmisiä valitsemaan niitä, myös näyttää itse esimerkkiä. On hienoa, että Mervolakin tukee Vihreiden esittämiä toimia lentoliikenteen haittojen rajoittamiseksi.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply