Vuotta sävyttivät pitkittyneet hallitusneuvottelut ja uusi kausi eduskunnassa
Kansanedustaja, Vihreiden varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen julkaisee tänään vuosittaisen koosteen työstään päättäjänä. Kertomuksen tarkoituksena on auttaa kansalaisia arvioimaan hänen onnistumistaan yhteiskunnallisissa tehtävissä.
Kevään vaaleissa Tynkkynen valittiin kolmannelle kaudelleen eduskuntaan, pirkanmaalaisista miehistä parhaalla äänimäärällä. Hän osallistui myös vaikeisiin ja pitkittyneisiin hallitusneuvotteluihin Vihreiden edustajana.
Tynkkyselle hallituksen vaihtuminen merkitsi nelivuotisen valtioneuvoston ilmastopoliittisen asiantuntijan tehtävän päättymistä. Eduskunnassa iso hanke oli puoluerajat ylittävän työryhmän aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista.
Vuosikertomuksessa käydään läpi Tynkkysen työtä valiokunnissa, valtiopäivätoimia ja kunnallispolitiikkaa. Lisäksi siinä kerrotaan mm. puhetilaisuuksista, kirjoituksista, toiminnasta verkossa, esiintymisestä mediassa ja kansalaisten yhteydenotoista.
Kertomuksen summaa yhteenveto vuodesta lukuina. Vuonna 2011 Tynkkynen mm. puhui 70 tilaisuudessa 16 paikkakunnalla Suomessa ja antoi 94 haastattelua.
Vuosikertomuksen voi ladata osoitteesta
www.orastynkkynen.fi/vuosikertomukset/vuosikertomus2011.pdf
Aiempien vuosien kertomukset voi lukea osoitteessa
www.orastynkkynen.fi/?page_id=59
Lisätiedot
Oras Tynkkynen
050 512 1584
avustaja Heikki Korpela
09 432 4019