Pirkanmaan kävelyn päivä 5: Sastamala

Kävelypäiväkirja muuttui aika paljon tylsemmäksi, kun siitä jäi kävely pois. Tänäänkin jännittävintä antia oli se, löydänkö oikealle pysäkille ja edelleen ajoissa bussilla Sastamalaan.

Sastamalasta puhuminen vaatii vielä totuttelua, sillä uusi kunta syntyi vanhoista Vammalasta, Äetsästä ja Mouhijärvestä vasta viime vuonna. Paikalliset tuntuivat olevan liitokseen tyytyväisiä. Palvelut toimivat niin kuin ennenkin, ja aiempaa Äetsää oli pidetty keinotekoisena ratkaisuna.

Toisaalta liitos paisutti päätöksentekoelinten kokoa reippaasti, ja Sastamalan valtuusto on lähes samaa kokoluokkaa kuin Tampereella. Liitoksen yhteydessä myös taattiin silloisten työntekijöiden työpaikkojen säilyminen, joten rakenteellisia uudistuksia on vaikea tehdä.

Sastamalan työllisyystilanne on maakunnan parhaita. Kiinnostava uusi profiilihanke on apteekkarin taloon pystytettävä kirjan keskus. Kävimme ihailemassa komeaa, vanhaa taloa.

Takaisin bussille nilkuttaessani paikallisen vihreän eduskuntavaaliehdokkaan Eveliina Asikaisen puoliso arvioi, että jalassani olisi todennäköisesti jännetupin tulehdus. Tämä oli olennaisesti selväsanaisempi diagnoosi kuin se, jonka sain maksua vastaan yksityislääkärin vastaanotolla.

Sastamalassakin minulta kysyttiin, miksi lähdin kävelemään. Ensimmäisessä blogissani sunnuntailta luettelin viisi syytä. Matkan varrella on mieleen tullut neljä lisää.

Ensinnäkin hidas liikkuminen opettaa kärsivällisyyttä. Kaikki ei tapahdukaan sormia napsauttamalla.

Toiseksi kävellessä on aikaa miettiä. Oma arki on liian usein jatkuvaa tulipalojen sammuttamista ja akuutista kiireestä toiseen selviämistä. Välillä tarvitsee tilaisuutta pysähtyä ja jutella itsensä kanssa.

Kolmanneksi kävellessä jos milloin oppii hahmottamaan etäisyyksiä uudella tavalla. Jokainen kilometri on työn (ja tällä kertaa välillä myös tuskan) takana. Kävellessä Orivedeltä Kangasalle meni suunnilleen yhtä kauan kuin lentäessä Atlantin yli.

Neljänneksi kävelyretki kasvattaa sisua. Kun tiistaina olin kävellyt jo yli 40 km ja jalkapohjat olivat kuin tulessa, sai todella pinnistää, että jaksoin vielä viimeiset kilometrit.

Kannattiko reissu lopulta? Kokonaisuutena kyllä. Kiistatta toki kismittää reippaasti se, että tuotin pettymyksen enkä pystynyt kävelemään koko matkaa loppuun.

Seuraavalla kerralla osaan kuitenkin tehdä joitakin asioita toisin. Paremmat kävelykengät, kohtuullisemmat päivämatkat ja parempi huolenpito jaloista auttavat jaksamaan.

Tässä vaiheessa on aika kiittää kaikkia reissun onnistumisessa auttaneita ja juttelemaan tulleita. Toivottavasti näemme pian uudelleen.

Oras Tynkkynen

Edellinen:
Päivä 4: Pirkkala–Nokia
 
Lisää kuvia kuvagalleriassa

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply