Vierailin 18.–24.8. Ukrainassa eduskunnan Ukraina-ryhmän toisen puheenjohtajan ominaisuudessa. Matkoineen reissuun vierähti runsas viikko. Vastaavan vierailun tein myös edeltävänä kesänä.

Matkassa mukana oli Ukrainan puolesta sekä työnsä puolesta että vapaaehtoisena toimiva puolisoni. (Maksoimme matkakulumme itse.) Osa vierailusta osui samaan aikaan, kun Kiovassa oli suomalaisia kollegoitani.

Reissun ohjelma oli kursittu kasaan monenkirjavista aineksista. Suunnittelun tiivistymispiste oli Ukrainan presidentin rukousaamiainen ja maan itsenäisyyspäivän vietto. Niiden ympärille eurooppalainen parlamentaarikkojen verkosto United for Ukraine oli järjestänyt kiinnostavaa ohjelmaa.

Minulla oli myös ollut tavoitteena tavata Pultavassa tutkintavankeudessa istuvaa suomalaista vapaaehtoista, Roope Mustosta. Lisäksi tapaamisten ja vierailujen järjestämisessä auttoivat Ukrainan Helsingin-lähetystö, Suomen Kiovan-lähetystö, Euroopan vihreät ja Your Finnish Friends.

Sodan takia Ukrainaan voi matkustaa vain maitse. Varasimme siis yöjunat Varsovan kautta. Lippuja ei kuitenkaan saa sähköisinä, ja edellisvuonna koko reissu oli mennä puihin, koska lähettipalvelu UPS hukkasi liput. Vahingosta viisastuneena sovin tällä kertaa liput haettavaksi noutopisteestä Varsovasta.

Olen tottunut matkustamaan kevyesti, joten matkatavarani mahtuivat kahteen reppuun. Melko paljon tilaa siitäkin veivät Roopelle hankkimani tuliaiset. Toki kevyt linja altistaa hässäköille. Kun on liikkeellä vain yksien housujen kanssa, niitä ei ole varaa tahrata eikä hajottaa.

Reissu käynnistyi aamulla eduskunnasta. Hain matkaa varten varapuhelimen ja jätin vastaavasti tavanomaiset laitteeni työhuoneeseen.

Eduskunta on ulkomaanmatkojen tietoturvan suhteen tarkahko – etenkin, kun matka kohdistuu Venäjän jatkuvan verkkosodankäynnin kohteena olevaan maahan. Lukuisten viestisovellusten siirtäminen varapuhelimeen ja tiedon välittäminen väliaikaisesta numerosta olennaisimmille tahoille vaativat oman säätönsä.

Varsovassa aloitimme varmuuden vuoksi hakemalla junaliput noutopisteestä. Tällä kertaa kaikki sujui mutkattomasti.

Kävimme lounaalla Bar Bambinossa, joka muistuttaa suosikkiketjujani: latvialaista Lidoa ja ukrainalaista Puzata Hataa. Yhteistä kolmikolle on se, että ateria koostetaan pienistä osasista, jotka on valmistettu paikalliselle keittiölle perinteisistä aineksista.

Valitsin kantarellimykyjä, keitettyjä salkopapuja ja paistettua pinaattia kompotin kera. Kompotti on Itä-Euroopassa suosittu juoma, joka kiehautetaan tuoreista tai kuivatuista hedelmistä tai marjoista.

Koska aikaa junan lähtöön riitti, päätimme kävellä Varsovan itäiselle asemalle. Matka ei sinänsä ollut pitkä, mutta kaikkien kantamusten kanssa se kävi ihan liikunnasta. Asemalla pidimme tee- ja viestitauon sekä ostimme eväät päivällistä varten.

Juna poimi meidät kyytiin kohtuullisen hyvissä ajoin ennen lähtöä. Konduktööri tarkasti liput ja passit heti vaunun ovella.

Jaoimme hytin ukrainalaisen Serhiin kanssa. Hän oli palannut sukulointimatkalta Kanadasta. Serhii ei puhunut englantia enkä minä ukrainaa. Onneksi ukrainaa opiskellut puolisoni pääsi harjoittelemaan kielitaitoaan. Molemmilla tosin venäjä vaikutti vahvemmalta kieleltä, joten he joutuivat välillä vähän hakemaan oikeita sanoja ukrainaksi.

Ukrainalaiset yöjunat ovat toimivia, joskin vähän koruttomia. Niissä ei ole ravintolavaunua tai langatonta verkkoa.

Junat ovat kuitenkin kulkeneet olosuhteisiin nähden melko luotettavasti, tosin aivan viime aikoina Venäjän iskut ovat heikentäneet tilannetta. Ennen kaikkea junat mahdollistavat ukrainalaisten yhteydet ympäröivään maailmaan, kun lentäminen ei turvallisuussyistä onnistu.

Passintarkastukset ja tulli molemmin puolin rajaa tulivat mukavasti jo ennen puolta yötä. Nukkumisaikaa jäi siis mukavanlaisesti.

Olen viettänyt yöjunissa yhteensä useita kuukausia elämästäni. Silti yöjuna Kiovaan oli vähän poikkeuksellinen kokemus.

Puolassa on käytössä mannermainen raideleveys, Ukrainassa sama kuin Suomessa eli Venäjän vallan aikainen. Jotta vaunut pääsevät kulkemaan maasta toiseen, ne pitää sovittaa rajalla toiseen raideleveyteen.

Käytännössä tämä tapahtui aamuyöllä menetelmillä, jotka vavisuttivat vaunuja kuin maanjäristyksessä. Äänimaailma kuulosti siltä kuin joku olisi takonut ratakiskon pätkiä toisiinsa.

Nukkuminen jäi siis vähiin. Kiovaan saavuimme lopulta noin puolitoista tuntia aikataulusta myöhässä. Päivän ensimmäinen tapaaminen jäi myöhästymisen takia väliin.

Otimme Uklonin – ukrainalaisen Uberin – hotellille ja kirjauduimme sisään. Yllätykseksemme huone osoittautui olevan kymmenennessä kerroksessa. Ei ihan paras vaihtoehto, kun väestönsuoja on kellarissa.

Juuri kun olimme saaneet kannettua tavarat sisään, tulikin jo ensimmäinen ilmahälytys. Nappasimme mukaan ns. go bagit – välttämättömiä tavaroita sisältävät pikkureput – ja ravasimme pikavauhtia toistakymmentä kerrosta alas väestönsuojaan.

Ehdin jo huolestua, että hälytyksen takia seuraavakin tapaaminen jäisi väliin. Onneksi vaara ohi -ilmoitus tuli niin pian, että ehdin Suomen lähetystölle kuulemaan Ukrainan ajankohtaisesta tilanteesta alle puoli tuntia myöhässä.

Lähetystöstä oli sopiva kävelymatka Ukrainian Instituteen. Instituutti edistää ukrainalaista kulttuuria maailmalla. Keskustelimme kulttuurivaihdon syventämisestä Suomen ja Ukrainan välillä. Paljon hienoja juttuja tehdäänkin jo, kuten Solovey-musiikkihanke ja The Rasmuksen ja Kalush Orchestran yhteinen biisi In The Shadows of Ukraine.

Instituutista sain YFFin suomalaisilta vapaaehtoisilta kyydin sotilaalliseen tapaamiseen. Sen sisältöä en voi ymmärrettävistä syistä avata, mutta joihinkin yleisempiin ajatuksiin palaan erillisessä kirjoituksessa.

Tapaamisen aikana reipas sade oli mukavasti viilentänyt ilmaa. Hotellilla oli tarkoitus tehdä hätäisesti pari kiireellisintä työjuttua ennen päivällistä, kun ilmahälytys pärähti taas soimaan. Ei muuta kuin tietokoneen kanssa väestönsuojaan ja työt loppuun siellä.

Hälytyksen takia pääsimme liittymään vähän myöhään päivälliselle, jolle oli kerääntynyt Ukrainassa vierailevia suomalaisten kaatuneiden omaisia. Läheisen menettämiseen liittyy monia arkisia haasteita kuolintodistuksesta korvauksiin – eikä vähiten, kun täytyy asioida vieraan maan hallinnon kanssa.

Monelle suurin tarve on silti pikemminkin periaatteellinen. Omaiset kaipaavat viralliselta Suomelta tunnustusta ja kunnioitusta sille uhrille, jonka kaatunut on antanut. Kyse on kuitenkin Ukrainan puolustamisen ohella Suomen, Euroopan ja vapauden puolustamisesta.

Vaikka päivä ja edellinen yö olivat ilmahälytysten pirstomia, koko yönä ei tullut yllätykseksemme ainuttakaan hälytystä. Saimme siis nukkua katkotta.

Aamiaisen jälkeen tilasin Uklonin rautatieasemalle. Olin vähän huolettoman myöhään liikkeellä, mutta ehdin onneksi silti junalle.

Asemalla hyppäsin eduskunnan Ukraina-ryhmän toisen puheenjohtajan, Aleksi Jäntin (kok.), kanssa Harkovan-junaan. Määränpäämme oli Pultava, jossa suomalainen Roope Mustonen istuu tutkintavankeudessa.

Roope toimi vapaaehtoisena Ukrainan puolesta, kun eräänä kohtalokkaana yönä hän ajoi kuolonkolarin. Uhri sattui työskentelemään Ukrainan turvallisuuspalvelussa – ja tämän leski sattui olemaan tuomioistuimen päällikkötuomari.

Se taas ei liene sattumaa, että seurannut oikeusprosessi on ollut poikkeuksellisen raskas. Käsittely on pitkittynyt kerta toisensa jälkeen. Roope on myös pidetty jo toista vuotta tutkintavankeudessa.

Väliin sananen Pultavasta ja muista ukrainalaisista nimistä. Venäjän ja Neuvostoliiton imperiumien jäljiltä monissa maissa on perinteisesti käytetty nimistä venäläistettyjä versioita. Suomessakin lähes kaikki tietävät kirjailija Nikolai Gogolin, mutta vain harva Mykola Hoholin.

Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan jälkeen monessa maassa on arvioitu uudelleen sitä, mitä nimiä ukrainalaisista paikoista ja henkilöistä käytetään. Naapurissamme Ruotsissa tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että Kiev (Kiova) on nykyään Kyjiv.

Suomalainen keskustelu on ollut toistaiseksi varovaisempaa. Kun nimiä translitteroidaan eli siirtokirjoitetaan latinalaisiin aakkosiin, se tehdään nykyään ukrainan- eikä venäjänkielisestä muodosta. Jos kuitenkin suomessa on ollut käytössä vakiintunut sovinnaisnimi (eksonyymi) kuten Kiova, sitä ei suomen kielen asiantuntijoiden mukaan ole tarpeen muuttaa.

Siksi mekin matkustimme junalla yhä Pultavaan, emme Poltavaan. Perillä meitä oli vastassa Roopen asianajaja Myhailo Tarasenko, jolta saimme kyydin vankilaan.

Suomen Kiovan-lähetystön avustuksella olimme saaneet vierailua varten kolme asiakirjaa. Silti Tarasenkon apu oli korvaamaton: hän toimi sekä kielellisenä että hallinnollisena tulkkina meidän ja vankilan viranomaisten välillä.

Vierailu eteni karkeasti seuraavasti: Soitimme ovikelloa, annoimme asiakirjat virkailijalle ja odotimme. Virkailija tuli takaisin ja odotimme. Toinen meistä pääsi turvatarkastukseen sillä aikaa, kun toinen odotti. Sitten oli toisen vuoro, minkä jälkeen jätimme puhelimemme säilöön ja odotimme. Siirryimme toisen virkailijan luo, allekirjoitimme paperit ja odotimme. Sitten siirryimme toiseen paikkaan ja odotimme. Sieltä siirryimme kolmanteen paikkaan, allekirjoitimme uudet paperit ja odotimme.

Välillä virkailija kävi juttelemassa Tarasenkon kanssa jotain. Sitten taas odotimme.

Lopulta virkailija toi Roopen. Hänen luvallaan kerron tapaamisestamme.

Roopella on vankilassa paljon aikaa ja vähän tekemistä. Hän oli kiteyttänyt viestinsä tapaamistamme varten PowerPoint-esitykseksi kuvaamaansa A4:een, josta hän oli laatinut toista kymmentä luonnosta.

Olot vankilassa olivat Roopen mukaan nyt kohtuulliset. Aina näin ei ole ollut. Tilanteen kohentamisessa auttoivat suomalaisten vierailut ja huomio.

Keskeisiä epäkohtia on kaksi. Ensinnäkin Roope joutuu istumaan koko ajan tutkintavankeudessa, vaikka vastaavissa tapauksissa pääsääntö on vapaus takuita vastaan tai kotiaresti. Toiseksi oikeusprosessi on pitkittynyt toistuvasti eikä loppua ole tätä kirjoitettaessa näköpiirissä.

Roope ei hae erivapauksia, vaan reilua kohtelua. Vaikka tämä nimenomainen tapaus koskee yksittäistä ihmistä, on kyse isommista asioista.

Suurimpia esteitä Ukrainan tiellä kohti EU-jäsenyyttä on – toki sodan lisäksi – korruptio ja oikeusvaltion heikkous. Ukraina on tehnyt jo paljon ongelmien korjaamiseksi, mutta tehtävääkin on vielä paljon.

Roope ansaitsee reilun oikeuskäsittelyn ja inhimillisen kohtelun. Ennen kaikkea kuitenkin ukrainalaiset ansaitsevat vapaan yhteiskunnan, jossa viranomaisiin voi luottaa ja oikeusvaltio toimii. Roopen asia ja ukrainalaisten asia paiskaavat kättä.

Lähtiessämme jätimme tuomiset Suomesta: puuroa, kuivattuja marjoja, suklaata – ja tietysti salmiakkia. Kävimme Tarasenkon kyydillä pikasapuskalla pienessä tienvarsiruokalassa, sitten hyppäsimme Kiovaan palaavaan junaan.

Perillä Kiovassa riensin metrolla Ivana Frankan aukiolle. Siellä puolustusministeri Myhailo Fedorovin erottamisesta suivaantuneet aktivistit keskustelivat Ukrainan ja EU:n lippujen liehuessa keinoista jatkaa työtä avoimen Ukrainan puolesta.

Aktivistien kärkitoive kuulosti kohtuulliselta: Ukrainan poliitikkojen pitää ottaa kansalaisyhteiskunta tosissaan. Kansalaisten huolia pitää kuunnella ja keskustelulle heidän kanssaan altistua.

Päivälliselle päädyimme kävelymatkan päähän georgialaiseen ravintolaan. Tulkitsin annoskokoja väärin, joten tilasin ruokaa noin tuplasti niin paljon kuin olisi ollut järkevää syödä.

Hotellilla olimme juuri nukahtamaisillamme, kun ilmahälytys pärähti soimaan klo 23.51. Tällä kertaa saimme väestönsuojaan seuraksi tusinan verran muita hotellin asukkaita. Yksi rouva oli pukeutunut vain kylpytakkiin.

Ilmahälytyksistä saa perustiedot Ukrainan Air Alert! -sovelluksesta. Tarkempia tietoja voi hakea viestipalvelu Telegramista.

Siellä kerrottiin, että vartin sisällä Kiovaan osui lähes 20 erilaista ohjusta. Venäjä oli lähettänyt ilmaan kymmenisen Tu-95-pommikonetta.

Jälkeenpäin luin, että iskuissa kuoli Kiovassa ainakin 16 ihmistä. Myöhemmin hotellin käytävilläkin leijui savun haju, joka kantautui räjähdyksistä ja tulipaloista.

Alkuyöstä ajattelin ensin lueskella ja odotella kaikessa rauhassa hälytysten päättymistä. Yön edetessä pääsisin toivottavasti takaisin sänkyyn nukkumaan.

Hälytykset jatkuivat kuitenkin läpi yön. Jossain vaiheessa luovutin ja kävin makaamaan väestönsuojan tuoleille. Muutaman tunnin siinä ehkä sai nukuttua. Puolisoni yritti nukkua lattialla.

Kiovassa on tavallista, että Venäjän iskujen takia annetaan öisin ilmahälytyksiä, välillä useitakin. Se kuitenkin on poikkeuksellista, että hälytys kestää läpi yön.

Lopulta hälytys päättyi aamulla niin, että ajattelimme ehtivämme vielä hotellin aamiaiselle. Juuri kun pääsimme ravintolan ovelle, tuli uusi ilmahälytys. Taas väestönsuojassa istuttuamme joustimme säännöistä hieman, kävimme pikaisesti hakemassa aamiaista ja palasimme kellariin sitä syömään.

Joustamista joutuvat harrastamaan myös ukrainalaiset, joille ilmahälytykset ovat arkea. He harrastavat päivittäin hankalaa riskienhallintaa.

Drooneja vai ohjuksia? Lähellä vai kaukana? Väestönsuoja vai kotitalon kantavat rakenteet?

Ukrainalaiset ovat tottuneet laskelmoimaan, kuinka todennäköinen ja vakava uhka on sekä kuinka helppoa tai vaivalloista on hakeutua suojaan. Pohjimmiltaan on kyse siitä, miten painottaa tilastollisesti yleensä pienehköä riskiä iskun kohteeksi joutumisesta suhteessa siihen, että vaalisi terveyttään ja hyvinvointiaan nukkumalla pitempään omassa sängyssä.

Punninnan seurauksena ukrainalaisten suhtautuminen hälytyksiin on varsin arkista ja viitteellistä. Ani harva hakeutuu suojaan jokaisesta risahduksesta.

Meiltä samanlainen pitkään kokemukseen perustuva hoksnokka puuttui. Siksi pelasimme varman päälle ja säntäsimme suojaan tunnollisesti. Siksi myös saimme tottua viettämään aikaa hotellin suojassa yksikseen.

Iltapäivällä tapasin Ukrainan parlamentin Suomi-ryhmän puheenjohtajat, Andrij Klotškon ja Valentyn Nalyvaitšenkon. He pyysivät minua välittämään kotimaahan kiitollisuutensa Suomen tuesta. Puimme myös Ukrainan polttavimpia tarpeita, kuten valitettavan ajankohtaista (ja huutavaa) pulaa ilmatorjuntaohjuksista.

Jälleen yhden ilmahälytyksen takia olin myöhästyä seuraavasta tapaamisesta ympäristöjärjestöjen edustajien kanssa. He painottivat tarvetta kerätä enemmän tietoa Ukrainan ympäristöstä, jotta pystyttäisiin seuraamaan myös sodan tuhoja. Venäjän varjolaivasto pitää saada kuriin ja Ukrainaa tukea energialaitosten korjaamisessa pommitusten jäljiltä.

Viimeistelimme palaverin maan alla vielä yhden ilmahälytyksen takia. Kulmakarvat hieman kohosivat, kun kerroin jatkavani päivän viimeiseen tapaamiseen Lukjanivkan kaupunginosaan.

Syy selvisi perillä tapaamisessa. Keskellä asutusta sijaitsi toiminnassa oleva puolustusteollisuuden tehdas, johon Venäjä iski säännöllisesti. Viereinen markkina oli tuhoutunut iskuissa, ja jäljellä oli hiiltyneitä raunioita.

Osa myyjistä oli siirtänyt vaatimattomat valikoimansa metroaseman viereen. Iäkkäät naiset kaupittelivat kadulla mm. kukkia ja hedelmiä.

Lukjanivkassa tapasin oppositiopuoluetta johtavaa Juri Levtšenkoa. Hänellä oli kriittisiä näkökulmia poliittisten päättäjien etäisyyteen kansasta ja hallitukseen politiikkaan, jopa Ukrainan demokratian tilaan. Totta onkin, että ukrainalainen parlamentarismi ja puoluejärjestelmä poikkeavat vaikka suomalaisesta monessa suhteessa.

Politiikan ohella Jurin puolue on aktiivisesti mukana tukemassa Ukrainan puolustajia myös käytännössä. Toimistolla mm. askarreltiin rintamalle juoksuhautakynttilöitä.

Sain yhden kynttilän mukaani muistoksi. Lisäksi sain feministisen kollektiivin käsin tekemän kangaskassin, jonka viesti oli ”Битися, а не журитися”, suomeksi suunnilleen ”taistele, älä sure”. Se oli osuva viesti poikkeuksellisten tiheiden pommitusten jäljiltä.

Kun kävelin toimistolta takaisin metroasemalle, ilta oli jo pimennyt. Puolustusmateriaaleja valmistavan tehtaan peitetyistä ikkunoista tihkui valo.

Yön aikana ei tullut ainuttakaan ilmahälytystä. Se lienee osa Venäjän taktiikkaa. Ennustamattomuus voi olla psykologisesti pahempaakin kuin tasainen iskujen tahti.

Aamupalan jälkeen siirryimme itsenäisyydenaukiolle, televisiokuvista tutulle Maidanille. Siellä laskin sinivalkoisia kukkia suomalaisten kaatuneiden muistomerkille.

Maidanin lippumeri oli melkein kuin YK:ssa. Kaatuneiden kansallisuuksia kuvaavia lippuja näkyi Ukrainan ohella Virosta Skotlantiin ja Kanadasta Kolumbiaan.

Viereisessä kaupassa kävimme ostamassa tulevaan juhlaan vyshyvankat eli perinteiset kirjaillut paidat. Mukaan tarttui myös pari Ukraina-aiheista solmiota ja rusettia sekä pusero.

Välillä otimme etäpalaverin Lviv Croissants -kahvilassa. Ketju tarjoaa nimensä mukaisesti croissanteja, mutta myös mm. monenlaisia alkoholittomia mojitoja.

Matkalla metroasemalle pieni poika seisoi tiellä autojen keskellä. Hän yritti kaupitella liikennevaloissa seisoville autonkuljettajille ikkunanpesua. Edellisenä päivänä annoin kolikoita sokealle miehelle, joka lauloi alikulkutunnelissa.

Kiovan keskustan kaduilla huono-osaisuus ei yleensä ole näkyvästi läsnä. Puute on ilmeisempää lähiöissä ja maaseudulla.

Iso osa ukrainalaisista on kuitenkin eurooppalaisella mittapuulla köyhiä. Siihen on monia syitä.

Ilmeinen on puolustus, joka nielee valtavan siivun valtion budjetista. Myös tuhojen korjaaminen vie paljon rahaa, joka rauhanoloissa voisi mennä kouluihin, ratoihin ja sairaaloihin.

Osa syistä on poliittisempia. Ukrainassa on tasavero: suhteessa yhtä korkea vero kaikille tulotasosta riippumatta. Miljonääri maksaa siis prosentteina mitattuna yhtä korkeaa veroa kuin pienituloinen duunari. Rikkaat oligarkit myös osaavat siirtää tulojaan ukrainalaisen verotuksen tavoittamattomiin ulkomaille.

Korruptiokin vaikuttaa. Ukraina on tehnyt – ja tekee koko ajan – toki paljon töitä korruption suitsimiseksi, mutta tekemistä riittää vielä.

Metromatkan päässä meitä odotti toinen vyshyvanka-liike. Samalla reissulla kävimme viereisessä Novus-supermarketissa.

Venäjä oli hiljattain tehnyt iskuja Novuksen varastoihin. Siksi osa hyllyistä ammotti tyhjinä.

Muuten hyllyillä oli enemmän suomalaisia tuotteita kuin suomalaisessa supermarketissa on ukrainalaisia tuotteita. Söimme kaupan kahvilassa tiskiltä valittuja tuotteita. Kahden hengen päivällisen hinta oli kymmenen euron tienoilla.

Yön aikana tuli kolme ilmahälytystä, aamulla vielä neljäs. Päivän viides ilmahälytys pärähti soimaan juuri, kun olimme pääsemässä Vidradnyin kaupunginosaan.

Perillä yritimme etsiä nopeasti väestönsuojaa. Mikään verkossa ehdotettu kohde ei kuitenkaan joko ollut käytössä ollenkaan tai emme ainakaan löytäneet perille. Emme nähneet yhtään suojiin osoittavaa kylttiä, eivätkä paikalliset osanneet myöskään auttaa.

Väestönsuojelussa siis vielä on parantamisen varaa. Suomi on tarjoutunut tukemaan Ukrainaa suojien rakentamisessa.

Hälytys oli kuitenkin pian ohi, joten pääsimme jatkamaan kohteeseemme: Tampere-elokuvateatteriin. Se oli nimetty Kiovan pitkäaikaisen ystävyyskaupungin mukaan.

Teatterissa ei tosin ollut näytetty elokuvia enää aikoihin, koska rakennus oli hylätty ja osin tuhoutunutkin. Julkisivun neuvostoaikaiset mosaiikit muistuttivat kuitenkin yhä sen loiston ajoista.

Onneksemme joka kuun kolmantena lauantaina viereisen kadun täyttivät markkinat. Eksoottisemmasta päästä tarjontaa olivat vielä sätkivät kalat ja tuore liha, joita kaupiteltiin yli 30 asteen helteessä.

Ihailimme eniten tomaatteja ja munakoisoja, jotka näyttivät kaikessa kirjavuudessaan todellisilta ja oikeilta. Ostin pussillisen paahdettuja auringonkukan siemeniä ja rasiallisen suussa sulavia aprikooseja.

Markkinoilta nappasimme kyydin Potšainan (ennen Petrivka) kirjatorille. Tai sille, mitä siitä oli jäljellä.

Päivää ennen matkaamme Venäjä iski torille. Syntynyt tulipalo tuhosi valtaosan sadoista kirjatiskeistä.

Näky oli lohduton. Jäljellä oli romahtaneita kojuja ja hiiltyneitä runkoja. Kaduilla leijaili puoliksi palaneita sivuja kirjoista.

Ukrainalaiset eivät silti luovuta. Osaa tuhoutuneista kojuista raivattiin jo. Kadun toisella puolella iskulta säästyneissä kojuissa puolestaan käytiin edelleen kauppaa kirjoista.

Hiiltyneeltä kirjatorilta ajattelimme siirtyä junalla seuraavaan kohteeseemme. Vaikka junia kulki vain kerran tunnissa, epäonneksemme parin minuutin sisään sattui osumaan myös toinen juna, joka meni päinvastaiseen suuntaan. Hyppäsimme epähuomiossa siihen, ja vaikka huomasimme virheen välittömästi, juna oli jo ehtinyt lähteä liikkeelle.

Niin kun välillä elämässä, tämä oli kuitenkin onni onnettomuudessa. Saman mokan oli nimittäin tehnyt myös paikallinen Katerina, tuttavallisemmin Katja.

Tilasimme siis yhteisen kyydin. Ukrainaa puhuva puolisoni jutteli Katjan kanssa pitkään ja myöhemmin avasi keskusteluja.

Katja kertoi menettäneensä Venäjän ilmaiskuissa ystävän. Se oli osaltaan vaikuttanut asenteeseen, joka tuli usein vastaan keskusteluissa ukrainalaisten kanssa ja heistä kertovissa jutuissa.

Sota ja kuoleman mahdollisuus eivät ole johtaneet Ukrainassa holtittomuuteen tai harkitsemattomaan riskinottoon. Sen sijaan vallalla on suhtautumistapa, jonka mukaan elämässä ei kannata jäädä odottelemaan. Kannattaa toimia tänään, koska huomisesta ei kukaan tiedä.

Carpe diem. Tartu hetkeen.

Katja käveli seuranamme päivän toisen Tampere-kohteen, Tampere-kadun, päästä päähän. Siellä odotti helteissä kärventynyt Tampere-puistikko.

Tampere-katu kulki unisen nukkumalähiön halki. Kuultuaan kohteemme Katjan välitön reaktio oli ihmetys: miksi kukaan haluaisi nähdä tämän mitäänsanomattoman kadun? Puolisoni yritti parhaansa mukaan selittää ukrainaksi, miksi tamperelaisena katu kiinnosti minua.

Kadun nähtyämme kävelimme vielä pitkän pätkän joen vartta pitkin. Istuskelimme hetken penkillä varjossa, sitten jatkoimme vilkkaalle uimarannalle. Päivän päätteeksi kävimme vielä syömässä georgialaisessa ravintolassa ja valmistelimme seuraavien päivien ohjelmaa.

Yö oli vaihteeksi rauhallinen – mahdollisesti siksi, että kaupunkiin oli saapunut kansainvälisiä vieraita rukousaamiaista ja itsenäisyyspäivää varten. Kun hälytykset eivät häirinneet, nukuin aamuun asti heräämättä kertaakaan.

Aamiaisella istuin samaan pöytään kollegani Ronkaisen Jarin (ps.) kanssa. Hän oli saapunut Kiovaan yöjunalla muun United for Ukraine -valtuuskunnan mukana.

Matkustimme yhteisellä kyydillä rukousaamiaiselle, jolle osallistui kollegoista myös Mikko Savola (kesk.). Joka-aamuinen minuutin hiljainen hetki osui aikaan, jolloin olin juuri jonottamassa sisäänpääsyä. Astuin hetkeksi sivuun jonosta.

Rukousaamiainen kokosi järjestäjien mukaan noin 1 200 osallistujaa ympäri maailmaa. Ohjelmaan kuului paljon viivästyksiä ja odottelua, mikä ei sinänsä ole yllättävää tämän mittaluokan tapahtumassa sotaa käyvässä maassa.

Omaan pöytäseuraani kuului ihmisiä Belgiasta, Puolasta, Kirgistanista, Uudesta-Seelannista ja tietysti Ukrainasta. Joukossa oli poliitikkoja, kansalaisyhteiskunnan väkeä, pappeja ja toimittajia.

Paikalle oli päätynyt myös monia suomalaisia eri taustoista. Juttelin Magnus Londénin kanssa, jonka Karavanen till Ukraina on tuonut maahan paljon mm. ajoneuvoja. Juttelimme mm. siitä, miten aktiivisia muut Pohjoismaat Ukrainassa ovat ja miten Suomikin voisi vielä terästäytyä.

Rukousaamiainen oli taas kerännyt paikalle monia näkyviä vaikuttajia. Tilaisuudessa puhui mm. Viron pääministeri, ja pöytäni ohi käveli Yhdysvaltain entinen varapresidentti Mike Pence.

Ensimmäisten puhujien joukossa oli iäkäs herrasmies Israelista. Kun hän kuvasi Ukrainan ja Israelin taistelun olevan yhteinen, arvelin, että Gazassa väitteestä ei ehkä oltu samaa mieltä.

Ehdin kuulla useita rukouksia ja presidentti Zelenskyin puheen. Siinä hän keskittyi kiittämään niin Ukrainan puolustajia kuin tukijoita.

Zelenskyi myös vetosi kansainvälisiin vieraisiin: puhukaa Ukrainasta. Pitäkää Ukrainan kamppailua esillä.

Valitettavasti jouduin karkaamaan kesken ohjelman, koska United for Ukraine oli sopinut kuljetuksen vierailukohteeseen päällekkäin tilaisuuden kanssa. Odotellessa kyytiä annoin lyhyen videohaastattelun ukrainalaiselle United24:lle.

Matkasimme kohtuullisen ajomatkan päähän kentälle, jossa saimme näytteen ukrainalaisesta drooniosaamisesta. Asialla oli General Cherry eli sama yritys, jonka kanssa suomalaisfirmat allekirjoittivat Kiovassa aiesopimuksen sattumoisin juuri samaan aikaan.

Ukraina ja Venäjä ovat teknologisessa kilpavarustelussa, joka on luultavasti nopeampaa kuin missään aiemmassa sodassa. Kun Ukraina kehittää vaikkapa jonkin uuden drooniratkaisun, Venäjä oppii siitä ja vastaa siihen kuukausien sisällä – ja päinvastoin.

Jatkuva ja nopea oppiminen on mahdollistanut sen, että Ukraina on pystynyt pistämään hanttiin monella mittarilla ylivoimaista vihollista vastaan. Sen seurauksena vapaan maailman paras osaaminen monissa ratkaisuissa ei välttämättä enää ole EU:ssa tai Yhdysvalloissa, vaan Ukrainassa.

Ukrainan parlamentissa Verhovna Radassa tapasimme ukrainalaisia kollegoitamme. Keskusteluissa toistuivat tutut toiveet mm. ilmatorjuntaohjuksista ja EU-jäsenyydestä. Esiin nousivat esimerkiksi myös Mustanmeren liikenteen turvaaminen ja Venäjän tuhoamien kulttuuriperintökohteiden korjaaminen.

Parlamentista siirryimme kivenheiton päähän hotellille, jossa jatkoimme keskusteluja iltapalan äärellä. Juttelin mm. saksalaisen, belgialaisen, tšekkiläisen ja romanialaisen kollegani kanssa.

Pakkaaminen paluuta varten keskeytyi ilmahälytykseen. Se vähän yllätti, koska yleensä Venäjä on vältellyt iskuja amerikkalaisten vieraiden ollessa kaupungissa. Ilmeisesti kuitenkin ainakin Mike Pence oli ehtinyt jo lähteä.

Luultavasti kansainvälisten vieraiden ansiosta yö sujui taas rauhallisesti vailla ilmahälytyksiä. Kävimme aamiaisella ja nappasin mukaan päivää varten kootun lounaslaatikon.

Päivän ensimmäinen tapaaminen oli ulkoministeriön edustajan kanssa. Keskustelussa käytiin läpi laajasti Ukrainan ajankohtaisia asioita.

Sitten tapasimme puolustusministeriön väkeä. Saimme kattavan esityksen Ukrainan puolustuksen tilanteesta ja tarpeista.

Isännät korostivat odotetusti ilmatorjuntaa, koska ilman sitä Venäjän ballistiset ohjukset pääsevät iskemään siviilikohteisiin käytännössä esteittä. He toivoivat myös joustavuutta EU:n rahoitukseen, jotta sitä voidaan hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla ja parhaaseen mahdolliseen aikaan.

Muu väki jatkoi tapaamaan presidentinkanslian ihmisiä, mutta suomalainen kolmikko irtaantui tapaamaan presidenttiä, nimittäin Kiovassa samaan aikaan vierailevaa tasavallan presidenttiä. Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksien ja haastattelun välissä Alexander Stubbilla oli aikaa vaihtaa pikaiset kuulumiset ja ottaa yhteiskuva.

Tapaamisen paikka, luksushotelli Intercontinentalin aula, osoittautui mainioksi paikaksi odotella tapaamista. Törmäsimme siellä mm. suomalaisyritysten edustajiin, Ukrainan nykyiseen ja entiseen Helsingin-lähettilääseen, Suomen Kiovan-lähettilääseen sekä useisiin ukrainalaisiin ministereihin.

Saimme lähetystön kuskilta kyydin takaisin parlamenttiin– elämäni ensimmäisen panssaroidussa autossa. Auton ovikin oli niin raskas, että sen avaaminen ja sulkeminen kävi treenistä.

Presidentin tapaamisen takia myöhästyimme myös parlamentin itsenäisyyspäivän istunnosta. Liityimme muun porukan seuraan varapääministerin tapaamiseen.

Ministerin vastuulla on EU-jäsenyyden valmistelu. Kysyin, millaisia haasteita Ukrainalla on jäsenyysneuvotteluiden ensimmäisessä osiossa, joka käsittelee perustavanlaatuisia asioita: oikeusvaltiota, korruption torjuntaa ja perusoikeuksia.

Ministeri vakuutti työn etenevän. Hän myös totesi, että Ukraina on sitoutunut toteuttamaan kaikki EU-jäsenyyden ehdot, mutta odottaa myös EU:n noudattavan pelisääntöjä. EU:n pitäisi siis olla valmis hyväksymään Ukraina täysjäseneksi, jos ja kun se ehdot aikanaan täyttää.

Kävimme vielä tapaamassa Ukrainan sotilastiedustelua. Kännykät piti vierailun ajaksi jättää suljettuun lokerikkoon. Samassa hengessä en mainitse keskusteluista sen enempää.

Tapaamisen päätyttyä valtuuskunnan vetäjä kysyi, ketkä olivat kiinnostuneita vielä tapaamaan talousministeriä. Nostin ainoana käteni. Väki vaikutti sen verran ryytyneeltä, että keskustelussa kallistuttiin tapaamisen perumisen kannalle.

Tässä uskossa kävelin hotellille valmistautumaan lähtöön. Suihkusta palattuani näin kuitenkin Signal-ketjusta, että tapaaminen olikin toteutunut.

Se oli sinänsä onni onnettomuudessa. Lähdimme paluumatkalle aikaisemmalla junalla kuin muut, joten aikaa oli niukanlaisesti.

Yöjunan hytissä meitä odotti rouva, joka ei ollut tuloomme tyytyväinen. Tämän hän myös teki tiettäväksi.

Ukrainassa on vakiintunut käytäntö, että yöjunissa samaan hyttiin voidaan sijoittaa eri sukupuolten edustajia. Naista läsnäolomme kuitenkin hiersi niin paljon, että hän järjesti itselleen jollain tempulla toisen petipaikan. Se tarkoitti toki meille enemmän tilaa ja omaa rauhaa.

Kun juna oli jo kulkenut jonkin matkaa, kännykkään tuli tieto, että Kiovassa oli taas annettu ilmahälytys. Luin uutisista, että myös presidentti Stubb oli siirretty pommisuojaan.

Oras Tynkkynen