Unohda presidentinvaalit

Moni jättää äänestämättä, koska vaaleilla ei kuulemma ole vaikutusta. Nykyään merkittävä osa ihmisistä äänestää kuitenkin juuri ja vain silloin, kun äänestämisen vaikutus maailman menoon on kaikkein pienin.

Presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus nousi huimaan 73 prosenttiin. Kansalaiset siis riensivät sankoin joukoin valitsemaan edustajaa, jolla ei ole suoranaista valtaa juuri lainkaan.

Sen sijaan viime eurovaaleissa uurnille vaivautui vain 40 prosenttia suomalaisista. Tämä siitä huolimatta, että Euroopan parlamentti tekee jatkuvasti ihmisten arkeen ja maailman tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä.

Potuttaako eurokriisi ja tukipaketit? Europarlamentti vaikuttaa pankkien sääntöihin. Huolettaako ilmastokriisi? Parlamentti vaikuttaa Euroopan päästötavoitteisiin.

Ärsyttääkö liiallinen sääntely? Pitäisikö nuorisotyöttömyydelle tehdä jotain? Olisiko korkea aika puuttua homojen syrjintään? Parlamentti, parlamentti, parlamentti!

Itse ajattelen niin, että kaikilla vaaleilla on väliä. Parasta on, jos ihmiset osallistuvat ahkerasti kaikissa vaaleissa – ja vaalien välillä.

Jos kuitenkin pitää valita ja suhtautuu epäillen äänestämiseen, ensimmäisenä kannattaa unohtaa presidentinvaalit. Kaikkein sinnikkäimmin kannattaa puolestaan äänestää juuri eurovaaleissa.

Onko sillä nyt sitten niin paljon väliä, ketkä europarlamentissa kulloinkin nappia painavat? On, välillä paljonkin.

Päättyvällä kaudella parlamentti äänesti päästökaupan korjaamisesta. Tavoitteena oli varmistaa, että voimalat investoivat puhtaaseen teknologiaan ja valitsevat vähäpäästöisiä polttoaineita. Korjaus olisi auttanut Suomessa vähentämään tuontikivihiilen käyttöä.

Ehdotus kaatui niukasti. Jos vain kymmenen euroedustajaa olisi äänestänyt fiksummin, olisi ilmastonsuojelua saatu vahvistettua. Se on aika pieni siivu 766 edustajasta.

Käytännössä ero oli kuitenkin vielä kapeampi. Moni edustaja nimittäin tuli äänestyksen jälkeen katumapäälle ja ilmoitti sittenkin puolustavansa päästökaupan korjaamista.

Euroopan ilmastopolitiikan kohtalo riippui siis käytännössä kourallisesta edustajia.

Siksi eurovaaleilla on väliä.

Oras Tynkkynen

Eurovaalit pidetään 25.5. Kampanjaani voi lähteä mukaan osoitteessa http://oras2014.fi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *