Vieraskirjoitus Leo Straniuksen blogissa: Ilmastovaalit

Julkaistu vieraskirjoituksena Leo Straniuksen blogissa.

Kevään eurovaalit ovat ilmastovaalit. Tähän on monta syytä.

Eurooppa on päättämässä vuoden 2030 ilmasto- ja energiatavoitteista.

Pian siis lyödään lukkoon, kuinka paljon ja miten torjumme ilmastokriisiä seuraavat puolitoista vuosikymmentä eteenpäin.

Vähennetäänkö päästöjä kunnianhimoisesti vai ponnettomasti? Edistetäänkö uusiutuvaa energiaa vai luotetaanko liuskekaasuun ja ydinvoimaan?

Ensi vuonna on tarkoitus päättää uudesta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta. Euroopalla on neuvotteluissa ratkaiseva rooli.

Taivuttelemmeko tosissamme Kiinan ja Yhdysvaltain kaltaisia suuria päästäjiä mukaan? Tuemmeko heikoimpia maita päästöjen vähentämisessä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa?

Euroopan parlamentti vaikuttaa ilmastopolitiikkaan myös monin muin tavoin. Tuetaanko verovaroilla tupakanviljelyä ja härkätaisteluja vai puhtaan teknologian kehittämistä? Investoidaanko raiteisiin vai moottoriteihin? Tankataanko autoihin sademetsädieseliä vai biokaasua?

Kevään eurovaaleista ei kuitenkaan tule ilmastovaalit itsestään. Tähän asti valtapuolueita ei ilmastokriisi ole paljon näyttänyt kiinnostelevan.

Ehdokkailta ja puolueilta pitää tentata näkemyksiä ilmastonsuojelusta. Mitä Olli Rehnin mielestä ilmastokriisin taltuttamiseksi pitäisi tehdä? Missä ovat Alexander Stubbin esitykset toimista päästöjen vähentämiseksi? Mitä mieltä Liisa Jaakonsaari on Euroopan ilmastopolitiikan suunnasta?

Ilmastosta huolestuneet kansalaiset voivat myös lähteä tukemaan ilmastoa puolustavia ehdokkaita ja puolueita. Ehdokkaiden välillä on jättieroja, minkä huomaa heti verratessaan vaikka kokoomuksen Sirpa Pietikäisen ja Eija-Riitta Korholan näkemyksiä ilmastopolitiikasta

Eurovaaleista voidaan tehdä yhdessä ilmastovaalit. Siihen tarvitaan kuitenkin sinun apuasi.

Oras Tynkkynen

Eurovaalit pidetään 25.5. Kampanjaani voi lähteä mukaan osoitteessa http://www.oras2014.fi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *