Vihreä blogi: Jos kannatat yhdenvertaisuutta, äänestä sen puolesta

Viime viikolla julkaistiin selvitys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen perusoikeuksista Euroopassa. Vaikka viime vuosikymmeninä on edistytty huimasti, työsarkaa riittää yhä koko EU:ssa. Suomi on huolestuttavasti tipahtanut edistyksellisimpien maiden kelkasta.

Meillä on keskusteltu viime vuodet erityisesti tasa-arvoisesta avioliittolaista. Suomen onkin korkea aika säätää laki kansalaisaloitteen pohjalta viimeisenä Pohjoismaana.

Mutta yhdenvertaisuus on paljon muutakin. Tällä viikolla Seta muistutti puutteista isyyslaissa – puutteista, jotka vaikuttavat suoraan sateenkaariperheissä joka tapauksessa elävien lasten arkeen ja lasten oikeuksiin. Jokainen pystyy arvaamaan, mitkä tahot hallituksessa haluavat korjata tilanteen, mitkä ovat välinpitämättömiä ja mitkä asettuvat poikkiteloin.

Euroopan parlamentti pystyy turvaamaan ihmisoikeuksia koko puolen miljardin ihmisen alueella monin tavoin. Vihreiden jokainen eurovaaliehdokas on allekirjoittanut eurooppalaisen ILGA-järjestön sitoumuksen edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia Euroopassa.

Äänestämällä vihreää ehdokasta voi olla varma siitä, että tukee perusoikeuksien toteutumista koko Euroopassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *