Vihreä Lanka: Roihutkoon sydämeni liekki

Empatia on hyvän poliitikon tärkein ominaisuus

Vihreä Lanka 9.3.01

Nolostuminen on minulle arkista hupia. Viimeksi puna oli vähällä kavuta poskilleni, kun vaikuttajakollegani uhkasi leikillisesti teettää In Oras We Trust -rintamerkkejä.

Juttu juontaa juurensa Tampereen kaupunginvaltuuston marraskuiseen koulutustilaisuuteen. Kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen alusti uudesta strategiasta, jota työsti virkahenkilöistä koostuva laajennettu johtoryhmä. Tarkemmin johtoryhmän kokoonpanoa tiirailtuani huomasin, että sen 27 jäsenestä 25 on miehiä.

Feministin sappeni alkoi hyvää vauhtia lähestyä kiehumispistettä, joten älähdin kaupungin virkahenkilöjohtoa vaivaavasta koirasdominanssista. Kollegani – feministi toki hänkin – riemastui tästä ja yltyi myöhemmin hehkuttamaan reaktiotani.

Nimeni lienee jatkossakin tutumpi keittiöiden ja vessojen hanoista kuin ihmisten takkien pielistä, mutta tapahtunut sai minut mietteliääksi. Mitä kertoo kulttuurimme ja yhteiskuntamme tilasta, että tasa-arvon puolustamista pidetään erityisenä ansiona?

Olen ottanut tehtäväkseni puuttua epätasa-arvoon aina, kun siihen törmään. En esimerkiksi suostu osallistumaan tilaisuuksiin, joissa alustajiksi on ikään kuin sattumoisin valikoitunut vain miehiä. Uusinnamme patriarkaattia pitkälti piiloisesti, joten sen tekeminen näkyväksi on yksi tasa-arvon puolustajan vahvimpia aseita.

En kuitenkaan osaa pitää käytöstäni erityisen hyveellisenä. Koen tekeväni vain sen vähimmän, jota minulta voidaan säädyllisyyteen pyrkivänä ihmisenä odottaa.

Biologinen ja voittopuolisesti sosiaalinenkin sukupuoleni on kaltaisessani feministissä pikantti lisämauste. Vallitseva kulttuuri on tavannut lähteä siitä, että tasa-arvoa ajavat lähes poikkeuksetta naiset. Saman logiikan jatkeena seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksista kiinnostuvat kaiketi vain homot, etnisistä vähemmistöistä kantavat huolta toisenrotuiset ja mielenterveysongelmaisista, vammaisista, alkoholisteista ja sen sellaisista jaksavat murehtia ne, joilla on kyseisiin ihmisryhmiin jotain omakohtaista kosketusta.

Väitän, että hyvän poliitikon ehkä tärkein ominaisuus on empatia – myötäelämisen taito. Tasa-arvo voi todella toteutua vasta sitten, kun miehetkin ottavat asiakseen murtaa naisia syrjivät yhteiskunnalliset rakenteet ja kulttuurin käytänteet. Homojen, maahanmuuttajien, narkomaanien ja pitkäaikaistyöttömien tilanteen pitäisi koskettaa meistä jokaista – riippumatta siitä, mikä on meidän oma seksuaalinen suuntautumisemme, etninen taustamme, päihteiden käyttömme tai työllisyytemme.

Eräs ystäväni eduskunnasta valitteli taannoin, että harvat kansanedustajat tuntevat todellista aatteen paloa, joka ajaisi heitä oikomaan yhteiskunnan epäkohtia. Vihreätkään eivät kuulemma ole ponnettomuudelle immuuneja.

Olen itse ajautunut politiikkaan, koska maailmassa on niin paljon huutavia vääryyksiä, etten voisi katsoa itseäni peilistä silmiin, jos en edes yrittäisi tehdä niille jotain.

Ehkä eduskunnassa vain täytyy asettaa viileä harkinta ja eri näkökohtien kiihkoton punnitseminen etusijalle. Toivon silti, että jos minut sattuisi löytämään puoluepolitiikasta vielä vuosien päästä, sydämeni palaisi yhä soihtuna ja ajaisi puuttumaan vallitseviin epäkohtiin – kuten vaikka siihen, että Suomen kolmanneksi suurin kaupunki on vielä vuonna 2001 häkellyttävällä tavalla miesten hallitsema.

Oras Tynkkynen

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin