Vihreät: Kaupunkeihin sujuva joukkoliikenne, maalle vihreämpää autoilua

– Vihreät haluaa houkuttelevampaa joukkoliikennettä kaikilla kaupunkiseuduilla

Tämän syksyn kunnallisvaalit ovat myös bussi- ja junavaalit. Lakimuutoksen takia monet kuntalaiset pääsevät ensimmäistä kertaa äänestämään joukkoliikenteen käytännön toteutuksesta.

Turun ja Tampereen seuduilla ratikasta ja lähijunista voidaan rakentaa sujuvan joukkoliikenteen runko, jota bussit täydentävät. Molemmissa kaupungeissa suunnitelmat ovat pitkällä – Vihreät lähtee uusiin valtuustoihin toteuttamaan hankkeet ripeästi.

– Tampereen seudulla ensimmäinen askel on varmistaa, että samalla seutulipulla voi kulkea niin lähijunissa kuin busseissa. Lähivuosina tulee avata uusia junapysäkkejä ja lisätä vuoroja aamu- ja iltaruuhkiin, Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Oras Tynkkynen esittää.

Myös esimerkiksi Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Kouvolan seuduilla joukkoja riittää nykyistä runsaamman joukkoliikenteen kyytiin.

– Keskisuurissa kaupungeissa joukkoliikenteen suosiota voidaan lisätä busseilla, jotka liikennöivät tiheästi lähiöihin ja naapurikuntiin. Ruotsissa joukkoliikenne on saatu sujumaan Joensuun ja Lahdenkin kokoisissa kaupungeissa, Vihreiden varapuheenjohtaja Krista Mikkonen muistuttaa.

Pienemmissäkin kaupungeissa voidaan parantaa tarjontaa. Säännölliset vuorovälit ja sujuvat vaihdot voivat tehdä bussista vaihtoehdon useammille vaikkapa Salossa, Lappeenrannassa ja Rovaniemellä.

– Joukkoliikenteeseen, pyöräilyyn ja kävelyyn panostavat kunnat ovat paitsi ympäristöystävällisiä, myös viihtyisiä. Kolkoilta parkkipaikoilta säästyy tilaa kaupungin kehittämiselle, autojen melu ei heikennä viihtyisyyttä ja ihmiset voivat hengittää kevyemmin, Mikkonen toteaa.

Pääkaupunkiseutu on oma lukunsa. Siellä autoilua voidaan vähentää merkittävästi satsaamalla joukkoliikenteeseen aiempaa enemmän.

– Nykyään heikoimmin toimivat poikittaisyhteydet, siksi raitiojokeri pitää toteuttaa pikimmiten. Lippujen hinnat tulee pitää kohtuullisina, liityntäpysäköintiä parantaa ja ruuhkia vähentävät tiemaksut ottaa käyttöön Tukholman tapaan, Tynkkynen toteaa.

Joukkoliikenteestä pitää tehdä sujuvampaa koko maassa. Maaseudulla tarvitaan silti monissa tilanteissa omaa autoa nyt ja tulevaisuudessa. Siksi Vihreät haluaa tehdä autoilusta vihreämpää.

– Vihreät on esittänyt sähköautojen vapauttamista määräajaksi veroista. Kunnat voivat edistää vähäpäästöistä autoilua mm. rakentamalla sähköautoille latauspisteitä, tekemällä jätteistä biokaasua polttoaineeksi ja hankkimalla omaan käyttöön ekoautoja, Mikkonen kuvailee.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *