Viikko 22/05 (30.5.-5.6.)

Maanantain vietin metsissä. Kiersin avustajieni kanssa arvokkaissa metsäkohteissa mm. Hervannassa, Kaupissa, Kintulammilla ja Kurussa. Retken tarkoituksena oli tutustua Pirkanmaan metsien tilanteeseen ja alueella käytäviin metsäkiistoihin. Etelä-Suomen metsistä on edelleen suojeltu vain noin 2 %, joten kansalaisjärjestöjen metsävetoomuskampanja tulee todella tarpeeseen.

Oppainamme retkellä toimivat Luonto-Liiton metsävastaava Juho Kytömäki, Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin aluesihteeri Kaija Helle ja piirin puheenjohtaja Aulikki Laine. Matkalla näimme toisaalta upeita, vanhoja metsiä ja toisaalta karuja raiskioita, jotka mitätöivät tehokkaasti puheet suomalaisen metsätalouden luonnonmukaisuudesta. Kotiin palasin alkuillasta.

Viikon keskeisimmät istuntoasiat liittyivät opiskeluun ja opiskelijoiden sosiaaliseen asemaan. Eduskunta päätti opintotuki- ja ammattikorkeakoululakien uudistamisesta. Hyvää on, että asumislisän vuokrakattoa korotetaan, sillä etenkin suurissa yliopistokaupungeissa vuokrat ovat jo aikaa sitten karanneet tukitasosta. Valitettavasti samalla opintotukijärjestelmää viedään lainapainotteisempaan suuntaan ja otetaan ensimmäisiä askeleita yliopistojen opintoaikojen rajoittamisessa.

Puhuin istunnossa myös turpeen verokohtelusta. Vuoden alusta käynnistynyt päästökauppa oli tehnyt turpeen käyttämisestä energiantuotannossa aiempaa kannattamattomampaa, koska turve tuottaa valtavia määriä ilmastoa lämmittävää hiilidioksidia. Suojellakseen kotimaista turvetta ulkomaista kivihiiltä vastaan hallitus päätti poistaa turpeelta kokonaan valmisteveron.

Ajatus kaunis, toteutus surkea. Hallituksen malli paitsi heikentää puun kilpailukykyä ja lisää päästöjä, myös tulee valtiolle kalliiksi ja lisää työttömyyttä. Olin mukana laatimassa vihreiden vaihtoehtoista veromallia, joka olisi toteuttanut hallituksen tavoitteen ekologisesti ja taloudellisesti tehokkaammin. Valitettavasti vain hallituksen edustajat pitäytyivät hölmössä esityksessään, vaikka monet olivat kanssamme periaatteessa aivan samaa mieltä.

Viikon aikana myös tuurasin Heidiä ympäristövaliokunnan valiokuntavastaavien kokouksessa, palaveerasin eduskuntaryhmän köyhyyspaketista ja luomututkimuksen tulevaisuudesta, keskustelin Telakka-tv-ohjelmassa kemikalisaatiosta ja sperman laadusta sekä kävin Greenpeacen tupaantuliaisissa. Perjantaina illalla lensin ystäviä tapaamaan Hollantiin, josta jatkoin alkuviikosta valiokuntamatkalle Geneveen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *