Viikko 38/05 (19.-25.9.)

Maanantaiaamun istuin Pirkanmaan kansanedustajien kokouksessa Tampereella käsittelemässä budjettia ja sopimassa yhteisistä talousarvioaloitteista. Sain jätettäväksi lisäraidetta Tampereen ja Toijalan välille esittävän aloitteen. Palaverin jälkeen lounastin avustajani kanssa japanilaisessa ravintolassa.

Maanantait ovat yleensä maakuntapäiviä, mutta tällä kertaa matkustin poikkeuksellisesti Helsinkiin osallistuakseni Metsän ääni -mielenosoitukseen. Jokainen mielenosoittaja edusti yhtä metsissä uhanalaiseksi käynyttä lajia. Omaksi lajikseni olin valinnut tuliorakkaan.

Tuliorakkaat ovat kääväkkäitä, jotka elävät kangasmetsissä ja kalkkikallioisilla alueilla. Tuliorakkaiden kokonaispopulaatio on hyvin pieni. Niiden uhanalaisuuden syy on metsien uudistamis- ja hoitotoimissa, kuten esimerkiksi maaperän muokkauksessa.

Mielenosoitus sujui mukavasti. Marssimme rautatientorilta ympäristöministeriön edustalle. Siellä jatkoimme huutamalla iskulauseita kuten “uhan alla on paha olla” ja “Enestam tee työsi”.

Tiistain täysistunnossa aloitettiin vuoden 2006 talousarvion käsittely, ja se jatkui seuraavina päivinä. Istuntosalissa kököttämisen lisäksi olin vastaanottamassa työttömien järjestön edustajia, isännöin lukiolaisryhmän vierailua, palaveerasin ilmastopolitiikan tulevaisuudesta ja tapasin demarikavereita kahvilassa.

Työttömien edustajat esittivät huolensa siitä, että elektroniikkaromua koskeva tuottajavastuu uhkaa vähentää kodinkoneiden korjaamista ja uusiokäyttöä. Käytetyistä laitteista vastuussa olevat elektroniikkayritykset eivät halua, että koneita korjataan, sillä se on pois uusien koneiden myynnistä. Romumetallista saa myös nykyään korkean hinnan.

Uusiokäytön väheneminen paitsi lisäisi ympäristökuormitusta, myös heikentäisi työllisyyttä, sillä vanhojen kodinkoneiden korjaaminen työllistää kierrätyskeskuksissa ison joukon ihmisiä. Sovimme, että Erkki Pulliainen vie vihreiden puolesta asiaa eteenpäin. Otamme yhteyttä ympäristöministeriöön ja penäämme, että tuottajavastuuta koskevan lain toteutuminen turvataan.

Seuraavana päivänä annoin pitkän haastattelun YLE Teemalle tulevaan dokumenttisarjaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiasta. Budjettikeskustelussa puhuin siitä, että hallituspuolueidenkin ryhmäpuheenvuoroissa tuotiin esiin ilmastonsuojelun ja uusiutuvien energianlähteiden tärkeyttä, mutta lisäsatsauksia ilmastonsuojeluun ja kestävään energiateknologiaan ei budjetista löydy. Tahto oikeasti toimia kauniiden juhlapuheiden pitämisen sijaan selvästi puuttuu.

Toisessa budjettipuheenvuorossani nostin esiin joukkoliikenteen heikon tilan. Hallituksen budjetissa joukkoliikenteen ostoihin tarkoitetut määrärahat kutistuvat entisestään eikä ratoja saada pidettyä kunnossa nykyisillä satsauksilla.

Silti liikenne- ja viestintäministeri Luhtanen sanoi olevansa oman alansa budjettiin kokonaisuutena tyytyväinen. Millainen liikenneministeri voi olla tyytyväinen siihen, että joukkoliikenteen alasajo jatkuu? Budjetin ainoa liikennevalopilkku on joukkoliikenteen työsuhdematkalippu, sillä se voi lisätä joukkoliikenteen käyttäjämääriä.

Luhtasen ripittämisestä riensin myöhässä ympäristövaliokunnan ja ympäristöjärjestöjen tapaamiseen. Siellä pääaiheena oli tuleva hallituksen ilmasto- ja energiastrategia. Söin lusikallisen palloiksi aseteltua maustevoita, koska luulin sitä päärynäjäätelöksi.

Torstaina työpäivän päätteeksi kävin Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuuntelemassa Kimmo Hakolan pianokonserton ja Beethovenin Eroican. Orkesteri on ihailtavan korkeatasoinen ja Hakolan konsertto omaleimainen ja kiinnostava. Sen jälkeen Eroica tuntui lähinnä lattealta.

Perjantaina kokoustin Sitran edustajan kanssa, olin vastaanottamassa kolmen kaupungin tasa-arvotoimikuntien edustajia ja piipahdin Vihreän sivistysliiton juhlaseminaarissa.

Syntymäpäiväviikonloppu meni Maan ystävien ilmastokampanjan tapaamisessa. Poljin sekä lauantaina että sunnuntaina keskustasta Hervantaan ja takaisin. Vaihteettomalla pyörällä reissu kävi kuntoilusta. Kampanjatapaaminen oli leppoisa ja antoisa. Pärjäsin salkopallossa kohtalaisesti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *