Maanantai meni kotona alkavan viikon töitä valmistellessa. Seuraavana aamuna kävin Hervannassa teknillisellä yliopistolla luennoimassa aiheesta, josta olen viime vuosina puhunut paljon: energiatehokkaasta rakentamisesta.
Iltapäiväksi ehdin Helsinkiin ylimääräiseen eduskuntaryhmän kokoukseen. Siellä pohdittiin, miten suhtautua akuutiksi ärtyneeseen vaalirahakriisiin.
Istunnossa käsiteltiin opposition välikysymystä vanhustenhoidosta. Vihreiden ryhmäpuheenvuoron piti Outi Alanko-Kahiluoto. Kävin myös tiimini kanssa tiheällä kammalla vielä viimeisen kerran läpi piakkoin hyväksyttävää tulevaisuusselontekoa.
Keskiviikkona tapasin hallitusryhmän ja ympäristövaliokunnan kokousten jälkeen ensin syöttötariffityöryhmän Jari Ihosta ja sen jälkeen ympäristöjärjestöjen ydinvoimaihmisiä.
Ennen istuntoa osallistuin vielä Green New Deal -hankkeen ohjausryhmän kokoukseen, jossa ihasteltiin piakkoin julkaistavaa raporttia vihreästä taloudesta ja viherkaulustyöpaikoista. Ympäristövaliokunnan valiokuntavastaavat palaveerasivat myös pikaisesti.
Istunnossa hallitus antoi tiedonannon vaalirahoituksesta. Siihen oli saatu hyvin keskeisiä Vihreiden tavoitteita avoimuuden lisäämisestä ja arveluttavan rahoituksen rajoittamisesta.
Näin jälkeenpäin YLEn Silminnäkijä-ohjelma osoittautui vaalirahakeskustelun vedenjakajaksi. Sitä ennen jokaista uutislähetystä sai odottaa jännittäen, paljastuuko vanhojen puolueiden rahoituksesta taas jokin skandaali, joka uhkaa horjuttaa hallitusta – tai jopa eduskuntaa.
Silminnäkijä käänsi pöydät. Todistamattomat ja epämääräiset syytökset toivat pääministerille myötätuntoa. Puheet ennenaikaisista vaaleista ja pääministerin erottamisesta jäivät taka-alalle.
Nyt tärkeintä on saada mahdollisimman avoin ja tiukka vaalirahoituslainsäädäntö. Onneksi uudistus on vihreän oikeusministerin Tuija Braxin käsissä.
Yksi keskeinen elementti ovat puolueiden ja ehdokkaiden kampanjakatot. Ilman rajoja vaalikampanjoiden kilpavarustelu voi paheta entisestään. Kansan valta alkaa lähentyä rahan valtaa: rikkaat puolueet ja ehdokkaat voivat ostaa suuremman todennäköisyyden pärjätä vaaleissa.
Istunnon jälkeen pohdimme Vihreiden verotyöryhmässä verotuksen ja työllisyyden suhdetta ja erityisesti sitä, miksi suhde näyttää niin heikolta. Työllistämiseen tarkoitetut verohelpotukset eivät ole juurikaan luoneet työpaikkoja, vaikka niin luulisi – ja tietysti toivoisi.
Torstaina työpuhelimen ollessa huollossa suunnistin avustajani Anskun tekstiviestiopastuksella yksityispuhelimeeni ympäristövaliokunnan kokouksesta juttelemaan Tiilikaisen Kimmon kanssa tulevaisuusselonteosta. Päivällä saman aiheen parissa palaveerasi VNK:n tiimini.
Iltapäivällä annoin haastattelun Rakennuslehdelle ilmastonsuojelusta rakennuksissa. Sitten istuin eduskuntaryhmän varsinaisessa kokouksessa ja Afganistanin tilannetta käsitelleessä istunnossa.
Viikon vaalirahateema jatkui perjantaina, kun Vihreä Lanka julkaisi kolumnini vaalirahoituksesta. Vihreiden periaatteellisuus voi tuntua aika ajoin viehättävältä mutta hankalalta. Vaalirahakohu viimeistään osoitti, että periaatteista kannattaa kuitenkin pitää kiinni.
Itse olin perjantain Lahdessa puhumassa Keski-Suomen foorumissa. Yritin vakuuttaa 1 300:aa keskisuomalaista vaikuttajaa siitä, että Keski-Suomella voi olla merkitystä ilmastonmuutoksen kaltaisten globaalien ongelmien ratkaisemisessa.
Maakunta voi toimia kestävien ratkaisujen elävänä laboratoriona vähän tanskalaisen Lollandin tapaan. Se voi auttaa kehittämään tuotteita ja palveluita, joilla muukin maailma voi vähentää omia päästöjään.
Puheenvuoroa seuranneessa paneelissa jatkoin teemoista maakunnan vaikuttajien, ministeri Pekkarisen ja SAK:n ex-puheenjohtajan Lauri Ihalaisen kanssa. Olimme yhtä mieltä ympäristöteknologian mahdollisuuksista. Vienti ja työpaikat eivät kuitenkaan synny juhlapuheilla, vaan politiikalla, joka tukee kestävien ratkaisujen käyttöönottoa ja kotimarkkinoiden syntymistä.
Illaksi palasin Tampereelle parturiin. Lauantaina suuntasin Helsingin ja Porvoon kautta Pernajalle, jossa serkkuni meni naimisiin pitkäaikaisen puolisonsa kanssa.
Häät olivat mukavat, ja meille kasvissyöjillekin oli järjestetty maukkaat pöperöt. Onneksi olkoon ja onnea vielä kerran!
Sunnuntaina kävin ystäväni kanssa lounaalla Helsingissä ja suunnistin kohti kotia Tampereella. Muuten viikonloppu vierähti seuraavan viikon töitä valmistellessa. Viimeistelin blogin Ranneliike.netiin, jossa jatkan kolumnistina edesmenneen Voltti-lehden tilalla.
PS. Jos ihmettelette viikkopäiväkirjan viipymistä näin pitkään, syy on tässä.
5 Responses
Oras!
Taannoisessa blogikirjoituksessasi (vko 20) mainitsit, että Eija-Riitta Korhola ja Pentti Oinonen muistuttavat siitä, että Vihreitä tarvitaan Suomen poliittisissa ympyröissä. Ymmärrän toki miksi mainitsit Oinosen – julkaisithan kirjoituksesi aika pian Oinosen koirapuheiden jälkeen – mutta mistä Korhola? Kysyn vilpittömästi, koska Korholan edustama ilmastopolitiikka vaikuttaa ihan tolkulliselta ja järkiperusteiselta, vai…?
Hyvää syksyn jatkoa!
Oras vastaa tietysti omasta puolestaan, mutta muutama oma huomioni:
1) Korhola on pitkään korostanut olevansa ilmastonsuojelun puolella ja ilmastonmuutosta vastaan (kts. tosin kohta 3), mutta haluavansa ilmastopolitiikkaan “järkeä”. Tähän hänellä on tietenkin kaikki oikeus, mutta itselläni on aika eri käsitys hänen esitystensä järkevyydestä.
2) Tyypillisesti Korhola on vastustanut johdonmukaisesti sellaisia konkreettisia edistysaskelia, joilla päästöjä tai niiden kasvua voitaisiin hillitä — yleensä väittäen, että toimet eivät ole riittävän hyviä. Sen sijaan, että Kioton sopimusta tai EU:n päästökauppaa yritettäisiin aidosti paremmiksi, tilalle tarjotaan vapaaehtoista päästökauppaa ja teknologiakumppanuuksia. Monet “korvaavat keinot” ovat teknisesti epärealistisia (odotetaan teknologian halpenevan tekemättä sen kaupallistamiseksi oikeasti mitään markkinoilla) tai epäreiluja ja poliittisesti mahdottomia (odotetaan kiinalaisten leikkaavan päästöjään nykyisestä, samoista lähtökohdista kuin teollisuusmaiden, vaikka päästötaso per henki on aivan eri kokoluokassa).
3) Viime aikoina Korhola on myös esittänyt epäileviä väitteitä ilmastotieteestä ja lämpenemisestä (tarkalleen, mm.: “lämpötila ei seuraa loogisesti hiilidioksidipäästöjä”, ihan kuin tällainen havainto nyt mullistaisi jotakin). Ilmastopolitiikkaa pitkään tehneenä ihmisenä hänen pitäisi tuntea ilmastotiedettä melko hyvin ja ymmärtää, mitä eroa on vuoden 2009 lämpötilamittauksilla ja vuosisadan puolivälin sekä lopun uhkakuvia estämään pyrkivällä politiikalla. En ymmärrä Korholan motiiveja tässä kysymyksessä, mutta eipä hänen tarkoitusperiensä arvioiminen toisaalta olekaan tässä olennaista saati minun asiani.
Kiitos avartavasta vastauksesta! Haluaisin kuitenkin esittää joitain tarkennuksia ja lisäkysymyksiä ihan siitä syystä, että olen tähän päivään mennessä luottanut Korholaan ilmastopoliittisissa kysymyksissä; on ilmeistä että tahdon mitauttaa hänen argumenttiensa painavuuden vastaisuuden varalle.
Kommentti kohtaan 2): Eikö kuitenkin ole totta, että EU:n päästökauppajärjestelmä pikemmin aiheuttaa hiilivuotoa kuin päästöjen globaalia vähenemistä – onko tästä muuten olemassa mitään mittauksia? Eikö ole loogista vaatia tehokkaampia ilmastotoimia, jos EU:n päästökauppa hyvästä tausta-ajatuksestaan huolimatta käytännössä ajaa yritykset Kiinaan ja Intiaan? Tällöinhän päästökauppa todella “vie saasteet ja tuo työttömyyttä”.
Eikö myös ole kiistatonta että Kioton sopimus sisältää huomattavia aukkoja ja esimerkiksi Venäjä on sen nojalla saanut kasvattaa päästöjään (ikään kuin ilmaiseksi)? Elän vahvasti sen käsityksen vallassa, että Kioton tavoitteisiin on viime vuosina päästy lähinnä taloustaantuman johdosta – sattumanvaraisesti ja ilman että hiili-intensiivisyyteen (eli “varsinaiseen ongelmaan”?) olisi löydetty lääkkeitä.
“Korvaavista keinoista” en osaa sanoa mitään, koska en näin syvälle Korholan ajatusten syövereihin ole uponnut. Jos jaksatte niin voisitte vääntää rautalangasta: miksi kiinalaisten ei muka tarvitsisi vähentää päästöjaan samassa suhteessa kuin mitä teollisuusmaat tekevät? Siksikö koska päästötaso per henki on ainakin _vielä_ paljon pienempi? Kiinan ongelmat räjähtävät käsiin korkealla eksponentilla, jos heitä ei patisteta ilmastotalkoisiin.
3) Mutta eikö ilmastontutkimusta kannata jatkuvasti seurata? Ei meidän kannata kuvitella että tiedämme ilmastosta kaiken – ja jos perustamme ilmastopolitiikkamme sille, että erityisesti kasvihuonepäästöt ovat pahan takana, meidän varmaan kannattaa olla oikeassa, koska esim. päästökauppa pohjaa siihen. Okei, tokihan tämä nimenomainen seikka on todistettu varmaan miljoonassa tutkimuksessa, mutta ilmastontutkimuksen vivahteita kannattaa varmaan seurata aktiivisesti.
Ja muuten: jos lämpötila ei loogisesti seuraa hiilidioksipäästöjä, eikö sen nimenomaan pitäisi olla suht mullistavaa?
1) (yllä 2) Päästökauppaan liittyy positiivisia ja negatiivisia vuotovaikutuksia. Mielestäni Korhola liioittelee negatiivisia ja vähättelee posiitivisia vaikutuksia ja kaivaa työtä päästökaupan alta. Käytännössä Korhola siis myös vastustaa sitovia päästövähennyksiä, koska niillä on pääpiirteissään sama vaikutus hiilivuotoon riippumatta toteutuksesta (esim. hiilidioksidivero tai vastaavat keinot). Ilman sitovia päästövähennyksiä taas kaikki valtiot jäävät odottamaan, että “joku muu hoitaa homman”.
Päästökaupan positiivisia vuotovaikutuksia käsitellään tulevaisuusselonteon taustaselvityksessä, http://www.vnk.fi/julkaisut/julkaisusarja/julkaisu/fi.jsp?oid=241617 Yksinkertainen esimerkki on se, että kehittämällä ja kaupallistamalla tehokkaasti vaikkapa energiatehokkuusteknologiaa saadaan sen hintaa alas myös kehitysmaissa, jolloin päästöjä saadaan sielläkin vähennettyä helpommin. Aiempaa parempien, mutta kalliimpien tuotteiden kaupallistaminen taas onnistuu oikeasti lähinnä, jos markkinoilla on siihen vetoa / hintaimpulssi. Koska yksittäinen ihminen ei hyödy siitä, että käytetään ilmaston kannalta parempaa tuotetta, tuo impulssi pitää tuottaa politiikalla.
Arviot negatiivisista vuotovaikutuksista vaihtelevat suuresti. IPCC on arvioinut, että Kioton seurauksena hiilivuoto voisi olla 2010 5-20 % (siis edelleen selvä vähemmistö) vähennyksistä; IEA:n mukaan EU:n 1. päästökauppakausi ei ole aiheuttanut hiilivuotoa lainkaan; OECD:n mukaan nettohiilivuoto olisi runsas prosentti vähennyksistä vuoteen 2050 mennessä, jos kaikki teollisuusmaat ovat mukana. Minulla ei ole tässä ko. lähteiden tunnisteita, mutta voin toki kaivaa ne tarvittaessa.
Energiaintensiivisessä teollisuudessakin energian osuus kustannuksista on noin 10 %, ja vuorostaan vain osa energian hinnasta on päästökaupan&verotuksen tuomaa. Käytännössä teollisuuden sijoittumista ohjaavat enemmän kasvavien markkinoiden läheisyys, osaavan työvoiman saatavuus ja kustannukset, muiden raaka-aineiden saatavuus, osin yleinen luottamus tiettyyn yhteiskuntaan, teollisoikeuksien suoja, jne. Käytännössä Suomi kilpailee usein enemmän muiden teollisuusmaiden kuin kehitysmaiden kanssa. Edelleen kehitysmaissa käytetään usein tuoretta energiatehokasta tekniikkaa jo siksi, että se tuo myös kustannussäästöjä. Siksi hiilivuoto kehitysmaihin jää yleensä pienemmäksi kuin pelätään.
Hiilivuodon uhkaa voidaan myös torjua muilla politiikan keinoilla, esim. tukemalla energiatehokkuusinvestointeja suoraan tai poistojen paremmalla kohtelulla (Oras muistaakseni allekirjoittanut Perkiön aloitteen tai kirjallisen kysymyksen tästä), rajaamalla teollisuus kansallisten sähköverojen korotuksen ulkopuolelle (kuten on tehty), tukemalla T&K:ta, jne.
2) Kioton tavoitteita on saavutettu osassa maita taantuman ansiosta, osin melko yksinkertaisilla polttoainevaahdoksilla, osin aktiivisella politiikalla. EU seuraa EU:n tavoitteita jatkuvasti, esim. http://www.eea.europa.eu/publications/eea_report_2008_5
Onko Kioton sopimuksessa tai EU:n päästökaupassa ongelmia? No totta mooses. Ne ovat kuitenkin tehokkaimpia välineitä, joilla ilmastonmuutosta voidaan torjua, joten lähtisin kehittämään niitä enkä korvaamaan niitä. Kiotonkin sopimuskehikkoa neuvoteltiin alun perin lähes 10 vuotta, joten ihan tyhjästä on vähän paha aloittaa.
3) Kiinalle kohtuullinen päästötavoite olisi energiapäästöjen kasvu esim. n. 30-40 %:lla vuoteen 2030 asti ja sen jälkeen päästöjen vähentäminen. Tämä nostaisi päästöt henkeä kohden n. 5 Mt:iin (referenssiskenaario 8 Mt), suunnilleen EU:n silloiselle tasolle, jos EU vähentäisi energiapäästöjään n. 70 %). Eli rajoitetaan päästöjen kasvua muttei vaadita leikkauksia. Nämä luvut lähinnä esimerkinomaisia, World Energy Outlookin 2009 Climate Excerptista, kts. http://www.worldenergyoutlook.org/2009_excerpt.asp
4) Ilmastotieteestä: kannattaa seurata tiedettä, mutta pitäisi tehdä se tarkasti eikä välttämättä perustaa väitteitään BBC:n tiedeuutisiin. Tieteessähän ei esimerkiksi väitetä, että ilmasto olisi “viilennyt” tai että lämpeneminen olisi edes radikaalisti hidastunut. Nopealla laskemisella ilmasto on 2000-2009 ollut n. +0,41 ja 1990-1999 n. +0,24 astetta (hadcrut v3 global), vs. 1960-1990 keskiarvo. Lämpeneminen on “hidastunut” lähinnä suhteessa vuoteen 1998, joka oli ennätyksellisen lämmin osin voimakkaan el nino -ilmiön vuoksi. http://www.cru.uea.ac.uk/cru/data/temperature/
Jotkut tutkijat ovat arvioneet, että ilmasto voi luontaisten pakotteiden vuoksi viilentyä tilapäisesti ja sitten lämpeneminen jatkuisi taas ripeämpänä. Laajaa tukea nämäkään ennusteet eivät ole saanut.
http://thingsbreak.wordpress.com/2009/09/11/of-moles-and-whacking-mojib-latif-predicted-two-decades-of-cooling/
http://www.realclimate.org/index.php/archives/2009/10/a-warming-pause/
(Kts. myös vuodelta 2008 RC:n “global cooling bet”.)
5) Ei tiede ole siis väittänytkään, että lämpötila seuraa loogisesti hiilidioksidipäästöjä.
– Hiilidioksidipäästöjen ja -pitoisuuksien lisääntyminen vaikuttaa ilmastoon viiveellä useista eri syistä. Vrt. esim. http://www.ipcc.ch/graphics/ar4-wg1/jpg/fig-10-26.jpg tai vanhasta TARista http://www.grida.no/climate/ipcc_tar/slides/01.17.htm http://www.grida.no/climate/ipcc_tar/slides/02.17.htm http://www.grida.no/climate/ipcc_tar/slides/00.17.htm
– Lämpötilaan vaikuttaa luontaisia ja ihmisperäisiä tekijöitä. Ilmastonmuutoksen alkuvaiheessa luontainen vaihtelu voi hidastaa ihmisperäistä. Lämpeneminen ei ole lineaarinen viiva, http://www.ipcc.ch/graphics/syr/fig3-1.jpg
– Suurin huolenaiheemme ei siis ole vuoden 2009 muutokset ilmastossa, vaan se, mitä ennakoidaan tapahtuvan 2050 tai 2100 nykykehityksen jatkuessa.
Nämä ovat sellaisia aika perusasioita, joita itse olin kuvitellut kokeneen ilmastopoliitikon tietävän. Siksi Korholan ulostulo oli niin hämmentävä.
– HK
Kiitos jälleen oivista vastauksista! Niin paljon en ole ilmastopolitiikkaa seurannut että kykenisin oman tietotasoni pohjalta esittämään vastaväitteitä tai tarkentavia kysymyksiä. Mainittakoon jo tässä vaiheessa, että olen erittäin kiitollinen näin asiantuntevien ja tarkkojen vastausten johdosta – monikaan ei vaivautuisi vastaamaan yhtä huolellisesti.
Kaksi uutta kysymystä kuitenkin, numero kaksi on itselleni olennaisempi:
1) Ydinvoima. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sampsa Kataja kirjoitti jokin aika sitten blogissaan, että kokoomuksessa ilmastopoliittiset tavoitteet määrittelevät keinot; hänen edustamansa puolue ei sulje mitään keinoa pois periaatteen tähden. Mistä vihreiden periaatteellinen ydinvoimavastustus kumpuaa ja onko se rakentavin tapa tehdä ilmastopolitiikkaa? Mielestäni ilmastonmuutoksen riski painaa ydinvoimalaonnettomuuden riskiä enemmän, ja on parempi saavuttaa energiaomavaraisuus ydinvoimalla kuin olla riippuvainen tuontisähköstä. Kolmas vaihtoehto, energiaomavaraisuus ilman ydinvoimaa, kuulostaa hieman utopistiselta nykytilanteen huomioon ottaen – vaikka Oras sitä esittääkin.
2) Tuulivoima. Käsittääkseni tuulivoima on päästöttömyydestään huolimatta varsin tehoton energiamuoto Suomessa: yksi ydinvoimala vastaa Suomen oloissa tuhatta myllyä. Onko tuulivoimalla todellista tulevaisuutta Suomessa? Oras kirjoitti Twitterissä jokin aika sitten että tanskalaiset haluavat jatkossa lisää tuulivoimaa. Eikö se ole hieman populistinen tapa perustella tuulivoiman tulevaisuutta Suomessa, ovathan maiden tuuliolosuhteet kovin erilaiset?