Viikko 49 (1.-7.12.): Harmaantuneena linnassa

Maanantaina eli kansainvälisenä aids-päivänä lounastin avustajani Olli-Pojan kanssa ja pakersin töitä kotona. Sain mm. valmiiksi alion Maaseudun tulevaisuuteen vähäpäästöisestä maaseudusta.

Tiistaina toimin esittelijänä tulevaisuusselonteon ministeriryhmän kokouksessa valtioneuvoston linnassa. Lounasaikaan kävimme avustajapalaverissa läpi kunnallisvaalitulosta, tulevaa vuosikertomusta ja vuodenvaihteen aikatauluja.

Iltapäivällä sain vieraaksi vanhan englanninopettajani Maryn ryhmän journalistiopiskelijoita Tampereen yliopistosta. Sain heiltä minipullon koskenkorvaa ja pienet lasit. Lahjoitin keskushermostoa lamaannuttavan myrkyn kollegani Nannan avustajalle Timolle, joka on janoisen maineessa.

Istunnon jälkeen kävin Smolnassa pääministerin hallitusryhmien kansanedustajille järjestämissä pikkujouluissa. Liukenin paikalta heti puheiden jälkeen, sillä ruokalista oli kovin kalapainotteinen. Äiti tuli yöksi kylään.

Viikolla hallitusryhmien edustajat pääsivät sopuun ensi vuoden talousarvioon valtiovarainvaliokunnassa tehtävistä muutoksista. Läpi saatiin määrärahalisäyksiä moniin Vihreille tärkeisiin kohteisiin kuten perusradanpitoon, joukkoliikenteen ostoihin, energiatiedotukseen ja ympäristötöihin.

Keskiviikkoaamun vietin oman hallitusryhmämme ja ympäristövaliokunnan kokouksissa. Puolenpäivän pintaan tulevaisuusselonteon asiantuntijaryhmä kokousti Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolla.

Istunnossa äänestettiin Vihreiden pitkään vaatimasta laista, jolla turvataan vaikeavammaisille ihmisille oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Sen päälle pidettiin palaveri tulevaisuusselonteon skenaarioiden laskennasta. Äiti tuli toista yötä peräkkäin kylään, tällä kertaa Tampereelle.

Torstaiaamuna sain ympäristövaliokunnan kokouksen jälkeen vieraaksi ryhmän Pirkanmaan aikuisopiston lähihoitaja- ja maahanmuuttajaopiskelijoita. Heitä kiinnosti mm. se, miten uussuomalaiset saataisiin koulutusta vastaaviin töihin. Korostin kielitaidon tärkeyttä ja esitin, että jokaiselle maassa pysyvästi asuvalle pitäisi tausta riippumatta taata oikeus riittävään kielikoulutukseen.

Iltapäivällä kävin hieronnassa. Sieltä leijuin eduskuntaryhmän kokoukseen, jossa esittelin tulevaisuusselonteon valmistelutilannetta. Päivän päätti istunto.

Perjantai vierähti lounaaseen asti ympäristövaliokunnassa ja tulevaisuusselontekotiimin palaverissa. Istunnon jälkeen pääsin Tampereelle. Kävin päivällisellä kaverin kanssa.

Lauantaina laitatin tukan ojennukseen linnanjuhlia varten. Hiukseni vaihtoivat väriä platinan harmaaksi, joskin aika pian sävy alkoi taittua oljen suuntaan.

Juhlan kunniaksi olin restauroituttanut ilmeisesti vanhemmiltani 60-luvulta peräisin olevat silmälasit. Valitettavasti vuosikymmenien saatossa hapristuneet kehykset halkesivat, kun optikkoliikkeessä niihin yritettiin vaihtaa linssejä ilman tehoja. Liima kuitenkin piti eivätkä lasit hajonneet tasavallan presidenttiä kätellessä.

Itse bileet sujuivat aika leppoisasti. Juttelin mm. Suomen Kuvalehden päätoimittajan, Intian Suomen-suurlähettilään ja entisen ilmastoneuvotteluiden pääneuvottelijan kanssa.

Teatterissa oli sen verran jonoa, että jatkoin vaatteiden vaihdon kautta kaverin kanssa DTM:ään. Olin kuitenkin niin nuutunut, että menin nukkumaan jo joskus kahden maissa.

Sunnuntaina olikin sitten aika lähteä Poznaniin YK:n ilmastokokoukseen. Siitä lisää matkapäiväkirjassa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *