Viikko 49: Kohti Kööpenhaminaa

Istuntokauden loppua kohti eduskunta kokoontuu myös maanantaisin. Niinpä tulin päiväksi Helsinkiin, jossa pidin myös palaverin VNK:n tiimini kanssa ja opiskelin ranskaa.

Tiistain aloitin Pasilassa Ylen Ajankohtaisessa Ykkösessä. Keskustelin Jan Erolan vetämässä ohjelmassa Atte Korholan kanssa Kööpenhaminan ilmastokokouksesta.

Yhtenä aiheena nousi jälleen esiin brittiläisen ilmastotutkimuslaitoksen tietomurron vaikutus politiikkaan. Atte on Saudi-Arabian pääneuvottelijan ohella yksi niistä henkilöistä, jotka ovat esittäneet murron antavan aihetta arvioida politiikkaa uudelleen.

Näin ei kuitenkaan ole. Murto ei muuta suuntaan eikä toiseen tieteen peruskäsitystä ilmastonmuutoksesta. Tarkemmin tapauksesta voi lukea edellisen viikon päiväkirjastani.

Lähetyksestä siirryin istuntoon, jonka päälle pohdimme vihreällä porukalla kestävän kasvun edellytyksiä ja teollisuuden kilpailukyvyn turvaamista. Keskustelujen anti julkistettiin myöhemmin tiedotustilaisuudessa.

Keskiviikkona istuin hallitusryhmän jälkeen Kööpenhaminan Suomen valtuuskunnan palaverissa ympäristöministeriössä. Virallisen valtuuskunnan koko oli paisunut noin 70:een eikä vähiten sen takia, että kokoukseen olivat lähdössä myös tasavallan presidentti ja pääministeri esikuntineen.

Talousvaliokunnan jälkeen istunnossa keskusteltiin sopivasti hallituksen Kööpenhamina-tiedonannosta. Pidin Vihreiden ryhmäpuheenvuoron ja istuin läpi lopun keskustelun.

Merkille pantavaa oli, että lähes kaikki ryhmät tukivat kunnianhimoista ilmastosopimusta. Laaja yhteisymmärrys vallitsi myös siitä, että Suomen tulee hoitaa oman osansa päästöjen vähentämisessä ja köyhien maiden ilmastotyön rahoittamisessa.

Koska itse asiasta oltiin niin pitkälle samaa mieltä, osa oppositiosta päätti tehdä tikusta asiaa. Sosialidemokraatit juuttuivat inttämään sitä, että tiedonannossa kansainvälisistä neuvotteluista olisi pitänyt käsitellä se, miten ilmastonsuojelun kustannukset jaetaan Suomessa. Tämä siis vaikka vielä ei edes tiedetä sitä, mikä hintalappu tulee olemaan.

Jankkaaminen sai surkuhupaisia piirteitä siinä vaiheessa, kun Vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien edustajatkin jo vetosivat, että demarit viitsisivät keskustella itse asiasta. Ehkä ilmastoneuvottelut eivät vain olleet demareiden mielestä riittävän tärkeä aihe – tai ehkä heillä ei ollut siitä mitään tähdellistä sanottavaa.

Vasemmistoliitto puolestaan kritisoi hallitusta siitä, että Kööpenhaminasta ei tavoitella juridisesti sitovaa sopimusta ja päästötavoitteet eivät ole riittävän tiukkoja. Vastasin kritiikkiin yhdessä puheenvuoroistani.

Torstain alkuun pidin puhelinpalaverin ilmastopolitiikan kustannustehokkuudesta. Perään kävin tekemässä kypsyyskokeen gradustani. Talousvaliokunnan jälkeen vuorossa olivat eduskuntaryhmä ja istunto.

Kypsyyskokeen jätettyäni tutkintoni oli valmis. Gradu hyväksyttiin joulukuun lopussa, joten valmistuin lopulta yhteiskuntatieteiden maisteriksi.

Perjantaina puhuin Satu Hassin kanssa toimittajatapaamisessa näkymistä Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla. Osallistuimme molemmat aikoinamme Kioton kokoukseen ja yritimme valottaa ilmastoneuvottelujen pitkää historiaa.

Kööpenhaminan kynnyksellä olimme molemmat vielä varovaisen optimistisia. Yksi syy oli se, että kaikki tärkeimmät maat olivat tehneet lupaavia tarjouksia päästöjen rajoittamisesta – ensimmäistä kertaa. Tarjouksien riittävyyttä voi arvioida Climate Action Tracker -palvelusta.

Talousvaliokunnan ja istunnon jälkeen tapasin Yhdysvaltain tuoreehkoa suurlähettilästä Bruce Oreckia. Keskustelimme molempien lempiaiheesta: kestävästä teknologiasta.

Oreck arvioi, että Kööpenhaminan tuloksesta riippumatta useimmat maailman valtiot etenevät kansallisessa ilmastopolitiikassaan. Tämä pitää pitkälle paikkansa.

Vahvalla sopimuksella voitaisiin kuitenkin sitouttaa kaikki valtiot riittävän tiukkoihin toimiin – ja estää vapaamatkustajuus. Yksittäisten maiden sitoumuksilla voidaan saada lämpeneminen rajoitettua ehkä 3–4 asteen hujakoille, mutta kahden asteen tavoitteen edellyttämiin päästövähennyksiin tarvitaan kansainvälistä sopimusta.

Oreck on hahmona vakuuttava paitsi jykevän runkonsa, myös omistautumisensa takia. Innostus on tarttuvaa. Kun hän tapaamisen lopuksi vannotti minua jaksamaan työssäni ilmastonsuojelun puolesta, oli helppoa uskoa, että toive tuli sydämestä.

Iltapäivällä annoin vielä haastattelun Europa-lehdelle siitä, millaista Suomen ilmastopolitiikka olisi, ellemme olisi EU:ssa (paljon heikompaa). Radio Helsinki haastatteli minua puolestaan lyhyitä Kööpenhamina-tietoiskuja varten.

Illaksi palasin Tampereelle pakkaamaan. Matkaan lähdin seuraavana päivänä.

Lauantaiyö pikkujouluaikaan ruotsinlaivalla ei ole niitä hehkeimpiä. Sain kuitenkin nukuttua jokusen tunnin käytävältä kantautuvista äänistä huolimatta. Tukholman rautatieasemalla törmäsin Sini Eräjäähän ja Anna-Riikka Ihantolaan, joiden kanssa köröttelin edelleen Kööpenhaminaan.

Kauan odotettu ilmastokokous päättyi lopulta aika ohraisesti. Mitä Kööpenhaminassa tapahtui ja miksi – siitä voi lukea päivittäin kirjoittamistani blogeista ja twiittauksista.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply