Voima testaa parisuhteen ilmastomuutoksen pyörteissä (Voima 2/2006)

Olet viettänyt rattoisan päivän mielitiettysi kanssa. Silmäripset räpsyvät ja pidätte toisianne hennosti kädestä. Yhtäkkiä iskee ilmastokrapula. Mitä tulikaan taas tehtyä? Varasitte lentoliput viikonloppumatkalle Pariisiin ja ajelitte kaupunkimaasturilla ylikansallisen yhtiön pikaruokalaan. Päivä tihkui ostosvimmaa ja ylenkatsetta ekologisia rajoja kohtaan.

Ryhdistäydyt sademetsäpuusta rakennetussa nojatuolissa ja toteat armaallesi hellästi mutta päättäväisesti: tilanteen on muututtava! Vastaisuudessa suhde kuormittakoon ilmastoa mahdollisimman vähän.

Kuinka pitää suhde kuumana korventamatta ilmastoa?

Yhdessä ekologisesti. Treffit tarvitsevat onnistuakseen tunnetta, eivät kasvihuonekaasuja. Sovi tärskyt taidenäyttelyyn, konserttiin tai elokuviin. Kun Leonardo DiCaprion poikamaiset kasvot täyttävät valkokankaan, voit kuiskata deittisi korvaan, että Leo tekee parhaillaan dokumenttielokuvaa ilmastonmuutoksesta.

Käsi kädessä kaupungilla käveleminen päihittää autolla kruisailun eikä edes maksa mitään. Jos haluatte omaa rauhaa, hypätkää bussiin ja körötelkää läheiseen metsään tai järvelle. Takapenkillä on hyvä kuherrella.

Shoppailustakin voi nautiskella kuormittamatta ilmastoa. Käykää ostoskeskuksessa ihmettelemässä kovaan ääneen kaikkia niitä tavaroita, joita ilman voitte vallan hyvin elää. Ostamisen himoa voi tyydyttää myös kirpputoreilla.

Kokeilkaa lainata kirjastosta rakkausrunoja ja lukea niitä kynttilänvalossa hempeän musiikin säestämänä. Balladeja voi myös ostaa sähköisessä muodossa verkkokaupasta ja näin välttää pakkaukset ja kuljetukset.

Yhdessä kylpeminen säästää luonnonvaroja – ja on hauskaa. Myös seksi on mukava ja ekologinen harrastus, kunhan muistaa huolehtia ehkäisystä.

Lempimisen jälkeen on mukava jäädä pötköttelemään saman peiton alle. Makuuhuoneen lämpötilaa voi laskea, koska vieressä makaa orgaaninen lämpöpatteri.

Jakamisen lahjoja. Merkkipäivä lähestyy, mutta kaupan hyllyt tursuavat tuotteita, jotka kiveävät tietä kohti ilmastokatastrofia. Mikä avuksi?

Toisinaan paras lahja on yksinkertainen: lupaus viettää viikonloppu rauhassa kahden kesken tai jalkahieronta. Joskus suklaarasian tai kasvihuoneessa kasvatetun ruusukimpun päihittää toisen taakan keventäminen tiskit tiskaamalla.

Kivoja lahjoja voi keksiä ympäristöjärjestöjen verkkosivuilta, taidegalleriasta ja kauppahallin luomupuodista. Tai miten olisi antikvariaatista kaivettu harvinainen löytö, polkupyörä tai kotimainen käsityökoru?

Tavaran sijaan kannattaa harkita myös palveluita. Lahjakortti kuntosalille, teatteriin tai aromaterapiaan kuormittaa vähän ilmastoa mutta tuottaa paljon mielihyvää.

Voit pakata lahjan vesiväreillä maalaamaasi sanomalehtipaperiin tai kauniiseen paperikassiin, jonka voi käyttää uudelleen.

Suoraselkäisenä reissuun. Lentämällä pääsee lämpimiin maihin, mutta samalla lämpenee koko maapallo. Romanttinen reissu kannattaakin tehdä paikkaan, johon pääsee junalla tai bussilla.

Suomi on kiinnostavampi maa kuin moni alkuasukas muistaakaan. Rauman vanha kaupunki, Sapokan vesipuisto Kotkassa ja Kolin jylhät maisemat vetävät vertoja monille kaukomaiden kalliille kohteille.

Kokeile maatilamatkailua luomutilalla tai vuokramökkiä kansallispuiston kupeessa. Vai sopisiko paremmin hiihtovaellus Lapissa, pyöräretki Ahvenanmaalla tai hiljentyminen Valamossa?

Ulkomaille matkustamiseenkaan ei aina tarvita öljysyöppöä lentokonetta. Aloittelija voi suunnata junalla naapurimaihin, kokeneempi matkustaa interrail-lippu rinkassa Lissaboniin tai Ljubljanaan.

Ikimuistoisen kokemuksen saa reissaamalla sydänkäpysen kanssa junalla Kiinaan, laivalla Islantiin tai tandempyörällä Baltian halki.

Globalisoinnin aikakaudella yhä useampi löytää armaansa toisesta maasta. Valtameri puolisojen välissä on omiaan paitsi koettelemaan parisuhdetta, myös ilmastoa. Siis turha kursailu sikseen ja yhteen muuttamista valmistelemaan!

Elämä on liian lyhyt, jotta kannattaisi miettiä hukattuja mahdollisuuksia tai istuskella lentokoneessa katsomassa huonoja elokuvia.

Jos suhteen pelastaminen edellyttää lentämistä, voi ilmastotaakkaa keventää edes himpun verran maksamalla vapaaehtoista lentomaksua (www.lentomaksu.fi). Maan Ystävien keräämällä maksulla rahoitetaan konkreettisia päästövähennyshankkeita ja kampanjointia ilmastonsuojelun puolesta.

Reppu kevyeksi. Kun polvistut paremman puoliskosi edessä, ikimuistoisen hetken saattaa pilata väärä sormusvalinta. Kultasormuksen ekologinen selkäreppu – valmistamisessa tarvittava luonnonvarojen määrä – on yli kaksi tonnia. Saman kokoisen hopeasormuksen reppu painaa 30 kiloa. Hippi tekee sormuksen itse tuohesta.

Tehokkain tapa kaksinkertaistaa oma ilmastokuormituksensa on lisääntyminen. Osa pariskunnista valitsee vapaaehtoisen lapsettomuuden, osalle sopii sijaisvanhemmuus tai adoptio. Jos biologinen lapsi tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, kannattaa muistaa kohtuus: lapsen hankinta ei ole urheilulaji, jossa suoriutumista arvioidaan määrällä.

Viimeistään iloinen perhetapahtuma ajaa monet harkitsemaan auton hankkimista. Jos asunnon valitsee lapsen tulevan päiväkodin ja koulun läheltä, pienenee auton tarve olennaisesti. Tilava rivi- tai kerrostaloasunto mukavalla alueella taas voi olla hyvä vaihtoehto hiiden käkkärässä sijaitsevalle öljy- tai sähkölämmitteiselle omakotitalolle.

Toisaalta jälkikasvu muistuttaa konkreettisella tavalla siitä, että nykymenon jatkuessa tämän päivän lapset ja heidän lapsensa joutuvat kasvamaan nykyistä monin tavoin kurjemmassa maailmassa.

Mikä olisikaan parempi motivaatio toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi kuin huoli oman lapsen tulevaisuudesta.

Oras Tynkkynen