Motopark Racewayn moottoriradan melurajat Pieksämäellä

Eduskunnan puhemiehelle

Motopark Raceway on Pieksämäen Virtasalmella sijaitseva, vuonna 1987 avattu ja myöhemmin laajennettu moottorirata. Motoparkiin kuuluu noin 3 500 metriä pitkä asfaltoitu rata, jota kiertää noin 3 000 metriä pitkä hiekkapohjainen rallirata. Lisäksi alueella on noin 400 metrin pituinen kiihdytysrata ja erillinen leirintäalue. Alueella järjestetään monenlaisia moottoriurheilutapahtumia.

Ulkona sijaitsevat moottoriurheiluradat tarvitsevat toiminnalleen ympäristöluvan. Etelä-Savon ympäristökeskuksen Motoparkille myöntämä ympäristölupa tuli voimaan vuonna 2005. Lupaan on sisällytetty useita määräyksiä, joissa rajoitetaan radan melutasoa ja toiminta-aikoja. Määräysten noudattamisessa ja radan toiminnassa on kuitenkin ilmennyt puutteita, joita on käsitelty eri viranomaisasteissa ja hallinto-oikeudessa.

Motoparkin voimassa olevan ympäristöluvan mukaan ratakilpailuja ja harjoituksia, joiden seurauksena Motoparkin enimmäisäänitaso voi lähimpien asuintalojen alueilla ylittää 55 dBA, saa järjestää enintään kahdeksana päivänä ja yhtenä viikonloppuna kuukaudessa, heinäkuussa ei lainkaan. Radan aiheuttama päivittäinen keskiäänitaso ei saa ylittää 55 dB lähimmässä asutuksessa. Loma-asuntojen alueella keskiäänitaso saa ylittää 45 dB vain neljänä päivänä kuukaudessa.

Alueella tehtyjen ja ympäristökeskukselle toimitettujen mittausten mukaan melu on ylittänyt rajoitukset ja ylittää ne edelleen toistuvasti. Motopark sijaitsee loivassa ja kaikuvassa harjumaastossa lähellä järveä, eikä sen ympäristössä ole luonnollisia tai rakennettuja esteitä, joilla olisi merkitystä melun leviämisen ehkäisemisessä. Alueen läpi kulkevan kantatien lisäksi muita melulähteitä ei myöskään ole, joten Motoparkin ääni hallitsee koko äänimaisemaa.

Lähimmät asunnot sijaitsevat noin 400 metrin päässä ja lähin yhtenäinen loma-asuntoalue noin 600 metrin päässä radasta. Jo sallittu enimmäisäänitaso 55 dBA nousee 10–20 dBA yli taustatason. Lisäksi toteutuneet enimmäisäänitasot ovat keskimäärin ylittäneet rajoitukset 10–15 dBA:lla (65–70 dBA), joten taustan ja enimmäisäänitasojen erotus on ollut keskimäärin 20–35 dBA. Ratamelu on lisäksi erityisen häiritsevää mm. sen sisältämien kapeakaistaisten ääniaaltojen vuoksi.

Vuoden 2008 toukokuun ja syyskuun välisenä aikana oli ainoastaan kaksi viikonloppua, jolloin radan enimmäisäänitaso ei ylittänyt 55 dBA. Jos radan toiminta olisi ollut luvan mukaista, hiljaisia viikonloppuja olisi tänä aikana ollut 17 kappaletta. Toukokuussa 2009 radan enimmäisäänitaso ylitti rajoitukset 19 päivänä, joista yhdeksän päivää viitenä viikonloppuna. Kuun aikana järjestettiin myös melultaan erityisen voimakkaat kiihdytysajot, joihin liittyvää tiedotusvelvollisuutta ratayrittäjä alueen asukkaista koostuvan Pro Hallinmäki -verkoston mukaan laiminlöi.

Etelä-Savon ympäristökeskus on tehnyt alueella melumittauksia ja vahvistanut, että enimmäisäänitasot mitä todennäköisimmin ylittävät ympäristöluvan mukaiset rajoitukset keskuksen asettamissa mittauspaikoissa. Ympäristökeskus on antanut Motoparkille hallintopakkopäätöksen, joka velvoitti rataa ylläpitävän yrityksen ryhtymään tehokkaampiin toimenpiteisiin melurajojen valvomiseksi.

Pro Hallinmäki -verkoston mukaan lähialueen asukkaat joutuvat edelleen jatkuvasti kohtuuttoman ja laittoman melurasituksen kohteiksi. Verkoston toimittamat melumittaukset viittaavat siihen, että lupamääräyksiä on rikottu toistuvasti vuodesta 2006 lähtien ja annettu hallintopakkopäätös on osoittautunut tehottomaksi. Selvitysten tueksi verkosto on konsultoinut asiassa Kuopion yliopiston meluasiantuntija dosentti Erkki Björkiä, joka on pitkälle vahvistanut johtopäätökset.

Motoparkin taustayritys on toistuvasti laiminlyönyt ympäristökeskuksen sille asettamia ilmoittamis- ja raportointivelvoitteita. Esimerkiksi 6.5.2009 mennessä ympäristökeskukselle ei ollut toimitettu ympäristökeskuksen edellisenä vuonna pyytämää, hallintopakkopäätöksen edellyttämän melunseurantajärjestelmän testi- ja käyttösuunnitelmaa. Motoparkin ratayrittäjä on kuitenkin esittänyt suunnitelmia melutasojen seuraamiseksi. Björkin asiantuntijalausunnon mukaan esitetyillä suunnitelmilla ei voida luotettavasti valvoa ratatoiminnasta aiheutuvia melutasoja lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Suunnitelmia ei myöskään ole toteutettu käytännössä.

Apulaisoikeusasiamies on ottanut kantaa (23.9.2008, Dnro 2660/4/06, 2392/4/07) Motoparkin valvonnan ongelmiin. Lausunto vahvistaa ympäristökeskuksen ja Pro Hallinmäki -verkoston johtopäätökset, joiden mukaan lähiasutukselle radalta kantautuva melutaso ylittää toistuvasti sille lupamääräyksissä asetetut rajoitukset. Lisäksi apulaisoikeusasiamies katsoi, että ympäristökeskuksen olisi ollut perusteltua tehostaa viranomaisvalvontaansa. Apulaisoikeusasiamiehen lausunto ei ole johtanut jatkotoimenpiteisiin eikä vaikuttanut Motoparkin melutilanteeseen.

Etelä-Savon ympäristökeskuksen päätöksissä ja apulaisoikeusasiamiehen lausunnossa ongelmat on moneen kertaan todettu, mutta käytännössä tilanne ei ole muuttunut vuoden 2006 jälkeen. Alueen asukkaiden kannalta on kohtuutonta, ettei todettuihin epäkohtiin puututa välittömästi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin ympäristöministeriö ryhtyy Motopark Racewayn valvonnan korjaamiseksi siten, että Motoparkin ympäristöluvan ja hallintopakkopäätöksen mukaiset melurajat toteutuvat ja valvonta saatetaan päätösten velvoittamalle tasolle?

Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2009

Oras Tynkkynen /vihr

264 Responses

  1. Hävettää kutsuu itseäni Suomalaiseksi kun täällä asuu tälläsiä “kanssaihmisiä” joille oma ajatusmaailma menee muitten ylitse, ajan itse moottoripyörällä ja miksi en saisi ajaa sillä radalla mikäli haluaisin? On tää ihme maa missä valittamisella ja ruikutuksella pääsee vaikuttamaan ja lopulta voi olla radan täys lakkauttaminen lopputuloksena, kiitoksia vaan ja toivottavasti saat sitten kesällä rauhasi siellä mökilläsi.

    Tänä kesänä on pakko käydä ajamassa nyt kun vielä pystyy, taitaa muuttuu historiaan lähivuosina tämä rata joten nyt on pakko kun vielä pystyy.

    Ja sitten oma näkemys Vihreistä – Vihreät olis hyvä perustaa joku oma maa vaikka ahvenanmaalle missä ei olis mitään moottoriajoneuvoa käytössä ja ihmiset eläis kuten 1800 luvulla. Siellä voisitte tehä mitä huvittaa mun puolesta vaikka haistella kukkasia joka päivä.

    Paremmin voisit miettiä miten itse voisit vähentää ilmastonmuutosta jätteillä tai turhilla matkoilla sinne mökilles kun yrittää ottaa muiden harrastuksia pois..

  2. On tämä Oras erikoinen edustaja kun ei vastaa esitettyihin kysymyksiin edes omalla keskustelupalstalla…

  3. Nähdäkseni Oras on vastaillut täällä kysymyksiin aiemmin.

    Kansanedustajan hommiin kuuluu palvella 5,4 miljoonaa suomalaista. Lienee siis ymmärrettävää, että jokaisen kansalaisen jokaiseen kysymykseen ei välttämättä pysty vastaamaan samaan aikaan, kun yrittää hoitaa muita kansanedustajan tehtäviään.

    Jos johonkin tiettyyn kysymykseen kaipaa vastausta, useimmiten paras tapa on kirjoittaa edustajalle mahdollisimman tiivis ja selkeä sähköposti. Niitäkin tulee aika paljon ja vastaaminen usein takkuilee, mutta vastaaminen on kuitenkin helpompaa kuin etsiä tällä sivulla 252 viestin seasta niitä, joiden asiasisältö (tai sen puute) ei keskity esimerkiksi perse-sanan sijamuotojen pohtimiseen.

    Heikki
    avustaja

  4. “Kyllähän ne pitäisi olla yhden mukaiset ja äänirajat oltava sellaiset että ne sallivat ajamisen laitteilla millä ei voida liikenteessä ajaa. Ilman muuta radalla pitää olla ajo aikoja mihin aikaan näitä meluja saa päästää mutta nykyiset 11-18 on naurettavat, eihän kaupungissakaan vaikka siellä asuu paljon enemmän ihmisiä ole vastaavia, vaan rakennustyömaalla alkaa piikkaaminen klo 7 oli asukkaat tulleet töistä yövuoron jälkeen tai ei. ajo ajat voisivat hyvin olla arkisin 9.30-18 ja viikonloppuisin 10-18 tai 10-19.”

    Pyydän, että lukijat lukevat ylläolevan huolellisesti.
    Kun ympäristön asukkaat ovat 20 v. kuunnelleet näillä kellonajoilla “laitteita, joilla ei voi liikenteessä ajaa”, niin eikö heilä todellakaan ole oikeutta vastustaa melusaastetta?

    Kuinka moni on kuunnellut rakennustyömaan piikkausta näin kauan? Monellako tilalla on useampia traktoreita, jotka hellittämättä ajavat tuntikausia joka päivä?

  5. Kukaan lähiympäristöstä ei todellakaan joudu kuuntelemaan rakennustyömaan piikkaukseen verrattavissa olevaa ääntä. Täysin tarpeeton vertaus, minkä voi yksinkertaisesti kumota melumittauksien tuloksilla ja alueen geografiaa tarkastelemalla.

    Asun itse muualla Suomessa “korvessa” Motoparkia vastaavan äänilähteen vierellä ja täällä on samanlainen vääntö menossa uusioasukkaiden toimesta. Merkillepantavaa on miten samanlaiset asiat toistuvat näissä tapauksissa:

    -Äänekkäimmät valittajat eivät asu lähimpänä melulähdettä
    -valittajien taustalla on “mukasuvaitseva” punavihreä aate tai ylipäänsä ammattivalittajatausta. (tutkikaa mm. Räyskälän lentokentän ongelmia ja häikäilemätöntä kiusantekoa)
    -valittaja on muuttanut alueelle paljon sen jälkeen kun äänilähde on vakiinnuttanut LAILLISEN toimintansa.
    -Suurta enemmistöä ja kantaväestöä toiminta ei häiritse tai siihen on totuttu ja pidetään toiminnan etuja haittoja suurempina.

    On kertakaikkisen käsittämätöntä, että elämäntapavalittajat saavat lainsäädännön puutteita vipuna käyttäen kammeta laillista tervettä harrastetoiminta ja aluetta elvyttävää liiketoimintaa alas. Tässä ei demokratia toimi.

    EH

  6. No, Einari H.
    Olet siis mielestäsi demokratian edistäjä, kun sanot, että 20 v. melusaastetta kuunnellut valittaa turhasta? Moottoriradan melua ei siis saa verrata mihinkään muuhun ääneen?
    Koska olet käynyt melumittaamassa alueella, niin lyö ne faktat pöytään, joilla kumoat asukkaiden valitukset. Heidän melumittarinsa on sama kuin viranomaisillakin. Et siis hyväksy niitä?
    Ajoradan, ja melusaasteiden puolustajat yleensäkin, ovat aina muualta tulevia kävijöitä, jotka palaavat sitten asuinalueilleen meluttuaan tarpeeksi laillisella melualueella.

    He vetoavat jatkuvasti siihen, että valittajat ovat muuttaneet paikalle myöhemmin kuin melun aiheuttaja. Koskaan ei kerrota, miksi joku niin tekisi. Tulokkaita ei tunneta eikä tiedetä. Kuitenkin tämä on argumentti, johon vedotaan lähes jokaisessa mielipidekirjoituksessa.

    En tiedä, oletko sinä käynyt Motoparkissa, mutta tiedoksesi, että paikkakunta on maatalousvaltainen kunta, jossa asukkaat ovat monessa polvessa viljelleet maata ja asuneet alueella. Jälkikasvuille on Virmasjärven rannoille rakennettu omille maille kesäasuntoja, jotka nekin ovat jo monet olleet useamman sukupolven käytössä.
    Kesämökkeily on laillista ja tervettä harrastetoimintaa ja elvyttää aluetta monin tavoin. On törkeätä hyökätä sitä vastaan muka demokratian nimissä.
    Ei demokratia niin pelaa.

  7. Voi jestas sentään, miten on Suomen maassa asiat mallillaan. Aivan mainio Motoparkin rata/Motoparkin juhannus on saatu tuhottua moisella vihreydellä!!

    Ei tule mitn!! Haistakaa viherpiipertäjät e10-päästöjä!

  8. Arvoisa nimimerkki väsynyt kuuntelemaan !

    Minullakin sattuu olemaan kesämökki järven rannalla ja se on ollut siinä 50 vuotta. Järvi oli idylli vailla vertaa vaan kuinka kävikään: demokratian nimissä puoli kilometriä kalapaikkani viereen täräytettiin suomen vilkkain moottoritie. Nyt kun viskelen iltaisin sinistä Beteä liikenteen humistessa tasaisesti 24/7 ja ympäri vuoden. Syönti on kyllä vähentynyt, mutta taitaa olla omissa taidoissa vikaa.

    Valtion moottoritie on toki monella tapaa hankalampi vastustuksen kohde kuin yksityisin voimin pyörivä moottorirata, myönnetään.

    Mutta kuvittelen tietäväni mistä puhun, kun puhun meluongelmista. Meluongelmat ovat täysin Suomelle spesifinen ongelma ja suoraa seurausta ihmisten asenteista. Ääni ärsyttää, jos äänen lähde ärsyttää. Itse ääniaaltoihin useinmiten tottuu. Kuinka tuleekaan mieleeni matkustelu Etelä-Euroopassa ja suunnaton alkuärsytys 48 kertaa vuorokaudessa tapahtuvaan kirkonkellojen kolinaan. Suomessa saataisiin moisesta kolinasta hirveä kalabaliikki aikaiseksi. Tai aamuherätys Alpeilla kukon rääkyessä nurkan takana todellakin kukonlaulun aikaan. Kun minä haluan nukkua niin silloin naapurin maajussin on luovuttava ammatistaan tai asennettava kukkoihin sordiino.

    Herätkää nyt vähän jumalauta !!!

    Maatalousvaltaisesta kunnasta moottoriurheiluun liittyvän äänilähteen vierestä kaikesta huolimatta ystävällisesti tervehtien:

    Einari H

  9. puretaan suomesta kaikki rakennukset ja tapetaan kaikki ihmiset. saa olla luonto rauhassa.

  10. Onneksi Motopark näyttää edelleen olevan toiminnassa, huolimatta siihen kohdistuvasta ajojahdista, joka on näemmä alkanut jo kauan sitten elää ihan omaa elämäänsä.

    Radan paikalla oli tietääkseni aikaisemmin avolouhos, joka ei käsittääkseni sekään voi olla täysin äänetön. Kysymys täytyy olla jostakin aivan muusta, kuin radan aiheuttamasta meluhaitasta.

    Kuvaavaa on, että edellä olevista kirjoituksistakin lähes kaikki näyttävät olevan radan säilyttämisen puolesta.

  11. Olen muuttanut keväällä 2011 Motoparkin läheisyyteen, mielestäni kuluneena kesänä ei kertaan meidän eloamme häirinnyt radalta tuleva “melusaaste”. Ajot loppuivat joka kerta sovittujen aikarajojen puitteissa. Harmittavaa vain että katuautojen kiihdytysajot jouduttiin perumaan. Vuonna 1987 olin ensimmäisissä kisoissa Motoparkissa, toivottavasti ei tarvitse olla todistamassa viimeistä…..

  12. Tämmöset Oras Tynkkyset pitäis lähettää siperiaa, päättää asiosta joista ei ole itsellä mitää käytännön kokemusta tai saati tietoa.

  13. En ymmärrä tätä kyttäämiskulttuuria suomessa, em. melurajt ylittyy paikassa kuin paikassa. Kohtuuttomia vaatimuksia elinkeinonharjoittajalle, harrastustoiminnalle jne. Mukava olisi poikaani opettaa ajamaan autoa. Omassa nuoruudessa ei ollut vastaavia ongelmia (-70/80 luk), mutta tämä kyttäyskulttuuri ja sääntely on viety niin että se aiheuttaa jo pahoinvointia..

  14. Vanha asia kyseessä, mutta kysyn silti. Eivätkö moottoriratojen lähistöltä asuntoa ostavat tiedä, että lähistöllä on moottorirata josta saattaa tulla melua?

    Tämä on aivan järjetöntä, että Suomessa moottoriradat joutuvat kärsimään näistä “melusaasteesta” valittajista. He tietävät aivan varmasti asuntoa tai kesämökkiä ostaessa, että heidän asuntonsa tai kesämökkinsä lähellä on moottorirata. Näistä valittajista kärsii tällä hetkellä niin Motopark kuin Ahvenisto. Ahveniston moottorirata on ollut samalla paikalla viisikymmentä (50) vuotta ja Motopark kolmekymmentä (30) vuotta. Ahveniston tapauksessa on osoitettu, että erään moottoriradan melusaastesta valittajan asunnolle kantautuva moottoriradan ääni on peittynyt Tampereelle johtavan moottoritien melusaasteen alle. Motoparkin tapauksessa yksi näistä valittajista on perinyt kesämökin moottoriradan läheltä ja siitä hetkestä alkoi melusaasteesta valittaminen.

    Minkä takia ihmisten pitää hankaloittaa tuhansien moottoripyörä- ja autoharrastelijoiden elämää? Jos kyseessä olisi elämää hankaloittava melusaaste, asiasta luultavasti valittaisi kaikki moottoriratojen lähellä asuvat ihmiset, eivätkä vain muutamat tietyt henkilöt? Mutta pitää valittaa valittamisen ilosta ja olla v*ttumaisia ja hankaloittaa muiden elämää.

    Tässä on yksi erittäin hyvä syy, miksi minä en autoharrastajana äänestä Vihreitä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *