Nykyisessä järjestelmäviidakossa tarvitsee olla sosiaalityön maisteri ja työvoimahallinnon lehtori, jotta pärjää kovan paikan tullen. Yksi järjestelmän kukkanen on työttömien kouluttautumisen rajoitukset.
Jotta voisi opiskella itse valitsemassaan paikassa työttömille tarjottavalla koulutuspäivärahalla, täytyy taustalla olla kymmenen vuoden työhistoria. Tätä ei kaikilla ole.
Suurin osa työttöminä opiskelevista saakin koulutus- tai työmarkkinatukea. Tukia saa kyllä ilman pitkää työhistoriaa, mutta silloin voi opiskella vain työvoimahallinnon tilaamassa työvoimakoulutuksessa.
Esimerkiksi rakennusalalla jo työskennelleelle ihmiselle olisi Tampereella tarjolla viiden kuukauden kirvesmiehen täydennyskoulutusta. Valkeakoskelta taas löytyisi kuukauden pätevöittämiskoulutus hitsaajille.
Keskimäärin työvoimakoulutukset ovat vain viiden kuukauden pituisia. Alle kymmenen prosenttia niistä kestää yli yhdeksän kuukautta. Hakijoista koulutuksiin valitaan alle puolet, ja moni valituistakin keskeyttää.
Yksi tapa helpottaa kouluttautumista on kannustaa työttömiä omaehtoisuuteen: siis etsimään sellaista koulutusta, jota itse tarvitsevat ja myös haluavat. Tähän hallituksen tuore esitys tähtää.
Jos esitys hyväksytään, enintään kahden vuoden koulutukseen voi saada perus- tai ansiopäivärahaa kuten muutenkin työttömänä. Tukea saisi ammatillisiin perusopintoihin, ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opiskeluun ja erilaisiin ammattitaitoa täydentäviin jatko- ja lisäopintoihin. Työtön voisi suorittaa esimerkiksi kesken jääneen AMK-tutkinnon loppuun.
Tässä ei toki ole kaikki. Hallitus on myös lisännyt toisen ja korkea-asteen koulutuspaikkoja sekä oppisopimuskoulutusta. Yliopistot on vapautettu tuottavuusohjelmasta ja niiden määrärahoja lisätty.
Mutta tämäkään ei vielä riitä. Työttömyyden nopeasti kasvaessa tarvitaan kaikki toimivat ja tehokkaat keinot tukea työpaikkansa menettäviä koulutuksen tai uuden työpaikan hankkimisessa.
Oras Tynkkynen, kansanedustaja, Vihreät
