Kauppalehti 04.11.05
Kimmo Lundén esitteli kolumnissa (KL 27.10.) mielipiteitään vihreästä energiapolitiikasta. Lennokkaassa kirjoituksessa hän veisteli tyyliin “Siis jospa energia olisi ilmaista, – – lehmät lentäisivät ja tuulimyllyt pyörisivät, vihreiden maailma olisi mallillaan”.
Energiapoliittisen keskustelun kannalta on harmillista, jos asia-argumentit ovat niin vähissä, että pitää turvautua lentäviin lehmiin. Jos Lundén haluaa aidosti kommentoida vihreiden energiapolitiikkaa, hänen kannattaa ensin perehtyä siihen.
Vihreät ovat laatineet 80-sivuisen ilmasto- ja energiaohjelman Kestävää hyvinvointia ilmastonsuojelulla. Se on laajin minkään puolueen Suomessa julkaisema ilmasto- tai energiapoliittinen ohjelma ja vapaasti saatavilla verkossa.
Kolumnissa on selviä asiavirheitä. EU:n päästökauppa ei ole osa Kioton mekanismeja, niin kuin Lundén luulee. Suomessa kasvihuonekaasupäästöjä ei vähennetä puhdistamalla savukaasuja.
Lundén on saanut jostain päähänsä, että vihreät haluaisivat ajaa raskaan teollisuuden alas tai ulos Suomesta. En ymmärrä, miksi kukaan tavoittelisi sitä – ulkomaisia kilpailijoita ehkä lukuun ottamatta. Tehokkaalla ja modernilla teollisuudella on keskeinen sija myös vihreässä Suomessa
Vihreiden tavoitteena on pysäyttää ilmastonmuutos vähentämällä päästöt asteittain kestävälle tasolle. Urakka on mittava: vuosisadan puoliväliin mennessä päästöt pitäisi pudottaa viidesosaan nykytasosta.
Ilmastonsuojelu on haaste energiaintensiiviselle teollisuudelle niin Suomessa kuin muuallakin. Fiksulla politiikalla päästöjen vähentäminen on onneksi mahdollista sovittaa teollisuuden kilpailukyvyn kanssa yhteen. Tähän on monia keinoja.
Ensinnäkin mitä useampi maa osallistuu päästörajoituksiin, sitä pienempi on riski, että Suomen kilpailukyky kärsisi. Tuleviin ilmastotavoitteisiin onkin saatava mukaan paitsi kaikki teollisuusmaat, myös tärkeimmät kehitysmaat.
Toiseksi sähkön hinnan keinotekoista nousua on suitsittava. Kilpailua pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla on tehostettava.
Energiayhtiöille päästökaupan takia ansiotta kertyvää ns. windfall-voittoa verottamalla voitaisiin saada tuloja, joista osa voitaisiin käyttää teollisuuden sähköveron keventämiseen. Luonnollisesti vero rajattaisiin koskemaan vain voimaloita, joista päätettiin selvästi ennen päästökaupan alkamista.
Kolmanneksi Suomen tulee satsata nykyistä enemmän kestävän ilmastoteknologian kehittämiseen. Tiukkeneviin päästörajoituksiin opettelevassa maailmassa teollisuuden päästöjä vähentävälle osaamiselle riittää kysyntää.
Lundén ihmettelee myös, miksi vihreät ovat arvostelleet veronmaksajien varojen käyttämistä siihen, että valtio ostaisi päästöoikeuksia ulkomailta teollisuudelle. Päällimmäinen syy on ratkaisun lyhytnäköisyys.
Päästöoikeuksien ostaminen tarkoittaa vääjäämättömän lykkäämistä. Ostos lämmittää vain vuoteen 2012 asti. Sen jälkeen on suoriuduttava paitsi maton alle oikeuksien ostamisella lakaistusta päästövähennyksestä, myös uusista ja tiukkenevista päästötavoitteista.
Jos päästöjen vähentäminen tuntuu jo nyt vaikealta, ei urakka helpotu yhtään sillä, että ylimääräistä rahaa törsäämällä kasaa osan nykyistä taakkaa tulevan velvoitteen päälle.
Ulkomaisia päästöoikeuksia ostamalla myös menetämme ne työllisyyshyödyt ja yritysmahdollisuudet, joita päästöjen vähentäminen voi Suomeen synnyttää. Vihreät käyttäisivät ennemmin kymmenet miljoonat eurot modernin teknologian hyödyntämiseen täällä kotimaassa kuin päästöoikeuksien ostamiseen Puolasta.
Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)
talousvaliokunnan jäsen
Tampere
