City 1/2005
Häpeämätön kaupallisuus on antanut maailmalle kuolemattomia popklassikoita – ja sitten Indxin Jee Jee Jeen. Yhtä mitätöntä levyä en ole kuullut aikoihin.
Vika ei ole niinkään Popstars-koneiston tuottamissa pojissa kuin säveltäjä-sanoittaja-tuottaja Risto Asikaisen tyhjänpäiväisissä tekeleissä. Lopputulos on 11 hennosti laulettua raitaa, jotka saavat minut ikävöimään Take Thatiä ja A-Teensiä, mikä on jo aika paljon. Ja pitikö Arin todella laihduttaa mahtuakseen bändiin?
Indx: Jee Jee Jee *
Kaiken hypetyksen jälkeen odotin Ruudolfin esikoislevyltä enemmän kuin riimittelyä pieruista ja biisiä nimeltä Whottsdadiliyooo. Ei lätty silti huono ole; Herttoniemen ylpeyden innostus tarttuu, ja osa taustoista duunaa kuin sekatyömies.
Ruudolfin freestyle-henkinen flow tuo mieleen toisen omaperäisen suomihopparin, Juhanin. Pisteitä heruu aitoudesta, rujoista kansista ja freesistä kristillisyydestä – ja siitä, että Ruudolf uhoaa tuhoavansa tv:nsä pumppuhaulikolla.
Ruudolf: Doupeimmat Jumala seivaa ***
