Vihreät valitsee pian uuden puheenjohtajan. Moni miettii nyt, kuka ehdokkaista olisi paras johtamaan puoluetta.
Vuosien varrella olen kallistunut sille kannalle, että kysymystä kannattaa tarkentaa. Tärkeämpää on kysyä, kenellä ehdokkaista on paras yhdistelmä vahvuuksia ja heikkouksia tähän aikaan.
Puheenjohtajia läheltä seuranneena olen oppinut, että jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Yksi on kova neuvottelija, mutta pottumainen esimies. Toinen hallitsee asiat perusteellisesti, mutta esiintyy koukeroisesti. Kolmas hurmaa äänestäjät, mutta antaa puolihuolimattomia lausuntoja.
Heikkouksia ja vahvuuksia pitää punnita myös kulloisessakin ajassa. Eri aikoina kysytään erilaisia ominaisuuksia.
Jos hallituksessa on joutunut tekemään kipeitä kompromisseja, tarvetta voi olla tiukan periaatteelliselle keulakuvalle. Jos taas oppositiossa on kartuttanut mainetta räyhänhenkenä, saatetaan kaivata ennen kaikkea malttia ja yhteistyökykyä. Epävarmoina aikoina arvostetaan turvallisuutta, tyytymättömyyden velloessa muutosvalmiutta.
Ehdokkaita ei voikaan laittaa yksiselitteiseen paremmuusjärjestykseen. Parasta puheenjohtajaa ei ole.
Sen sijaan ehdokkaita voi arvioida eri näkökulmista. Ketkä ovat parhaita esiintyjiä? Kuka pärjää neuvotteluissa? Ketkä ovat kotonaan äänestäjien parissa? Kuka hallitsee ilmasto- ja kuka sosiaalipolitiikan, entä keneltä luonnistuu talous tai turvallisuus?
Tällä tavalla aion itse hakea ehdokkaani.
Oras Tynkkynen
