Aamulehti: Perustulo parantaa työnteon kannattavuutta

Aamulehti pohti pääkirjoituksessaan 16.4. nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän ongelmia, mutta torjui perustulon ratkaisuna.

Nykyinen tarveharkintainen sosiaaliturva johtaa kannustinloukkuihin. Esimerkiksi yksinhuoltajan tulot voivat jopa pienentyä, jos hän menee töihin. Tukiviidakko tekee myös perusturvan saamisesta usein hankalaa ja lisää järjestelmän kustannuksia. Työnhakija ei välttämättä edes tiedä ennalta, kannattaako työtä ottaa vastaan.

Näihin ja moniin muihin ongelmiin perustulo tarjoaa ratkaisun. Työnteosta tulee kannattavampaa. Perusturvan varassa elävän arki ei kulu lomakkeita täytellen. Pätkätöitä tekevä ei jää tyhjän päälle.

Pääkirjoituksessa tämä myönnetään. Perustuloa kuitenkin arvostellaan, koska se ei ratkaisisi työttömyyttä kokonaan. Ei ratkaisekaan. Silti sosiaaliturvaa pitää uudistaa niin, että se parantaa työllistymisen mahdollisuuksia. Perustulo tukee myös uusien työpaikkojen luomista, koska se takaa sosiaaliturvan myös yrittäjille ja helpottaa riskinottoa.

Pääkirjoituksessa annetaan ymmärtää, että perustulokeskustelu ei johda mihinkään. Hallitus on kuitenkin jo ensimmäisen vuoden sisään toteuttanut kolme vihreiden tavoittelemaa uudistusta perustulon suuntaan.

Työmarkkinatuen tarveharkinnasta luovutaan, mikä vapauttaa työttömiä puolisoita työnhakuun ja vähentää köyhyyttä. Pienituloisten veronkevennyksiä on jatkettu, mikä helpottaa työtulojen ja sosiaaliturvan yhteensovittamista ja parantaa pienituloisten asemaa. Lisäksi kehysriihessä hallitus päätti, että työllistymisbonusta kokeillaan ja työttömän verokorttia selvitetään.

Pääkirjoituksessa epäillään myös, että perustulo ei sopisi suomalaiseen arvomaailmaan. Päinvastoin nykyinen byrokraattinen ja työnteosta rankaiseva sosiaaliturva sopii siihen huonosti. Paljon paremmin suomalaisten arvoja heijastelee malli, jossa työn vastaanottamisesta tehdään kannattavampaa eikä ketään jätetä heitteille.

Ville Niinistö
vihreiden puheenjohtaja

Oras Tynkkynen
vihreiden kansanedustaja

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *