Aamulehti: Vihreät kulkisivat raiteilla

Aamulehti 1.9.05

Aamulehti kirjoitti 25.8. vihreiden budjettikannoista. Jutussa käsiteltiin hieman mutkia oikoen alueellisesti tärkeää Tampereen läntistä ohikulkutietä, joten pieni tarkennus on paikallaan.

Vihreät ovat pitkään korostaneet raideliikenteen kehittämisen tärkeyttä. Nykyisen hallituksen liikennepolitiikka on kuitenkin valitettavasti laiminlyönyt joukkoliikennettä karkeasti.

Radat ovat päässeet ikääntymään ja rappeutumaan niin, ettei niillä voida ajaa uusien junien mahdollistamalla nopeudella. Noin viidennes maan rataverkosta on yli 30 vuotta vanhaa eli yli-ikäistä ja pikaisen uusimisen tarpeessa.

Paikoin junaliikenteen turvallisuus on vaarantunut, niin kuin Tampereen ja Jyväskylän välisellä rataosuudella on valitettavasti jouduttu huomaamaan.

Bussiliikenteellä menee vielä huonommin.

Toissavuonna bussien matkustajamäärät vähenivät 3 %. Vuosina 1998-2003 joukkoliikenteen matkustajamäärät suurissa kaupungeissa laskivat kymmeneksellä, vaikka samana aikana tarjonta lisääntyi.

On ilahduttavaa, että ensi vuoden talousarvioon on vihdoin sisällytetty vihreidenkin pitkään ajama joukkoliikenteen työsuhdematkalippu. Muuten hallituksella ei ole ollut halua tai kykyä satsata joukkoliikenteen kehittämiseen.

Hallituksen sisäinen kiistely eri liikennehankkeiden tärkeydestä on ollut surkuhupaisaa. Yhteistä liikenneministeri Leena Luhtasen alkuperäiselle hankelistalle ja valtiovarainministeri Antti Kalliomäen puun takaa tulleelle ehdotukselle on se, että raidehankkeet ovat molemmissa alakynnessä.

Perusradanpidon lisäksi satsausta tarvitaan esimerkiksi sähköistyksiin, matkakeskuksiin ja muihin ratapihainvestointeihin. Uusista radoista pitäisi joskus saada käyntiin mm. Helsingin ja Turun välinen ELSA-oikorata, pääkaupunkiseudun Marja-rata sekä Turun ja Porin yhdistävä URPO-rantarata.

Vihreillä tuskin olisi mitään sellaista liikennehankepakettia vastaan, jossa Tampereen läntinen ohikulkutie yhdistyisi raideliikenteen voimakkaaseen kehittämiseen. Ohikulkutie on tiehankkeista selvästi perustelluimmasta päästä, ja sillä on merkitystä paitsi Pirkanmaalle, myös koko Suomelle.

Vihreät kuitenkin haluavat ennen kaikkea turvata joukkoliikenteen tulevaisuuden. Siksi raideliikenteen kehittämiseen pitää satsata paljon nykyistä tarmokkaammin.

Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)
Tampere

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin