Viikko 35/05 (29.8.-4.9.)

Maanantaina teinitytöille suunnattu Tyttöjen talo sai epätyypillisiä vieraita, sillä kävin tutustumassa talon toimintaan avustajani Olli-Pojan kanssa. Normaaleina aukioloaikoina emme olisikaan päässeet sisään, sillä talo halutaan pitää vapaana pojista ja miehistä. Näin tytöille voidaan tarjota edes yksi oma, autonominen tila. Tämä on erityisen tärkeää esimerkiksi miesten seksuaalisesti hyväksikäyttämille ja maahanmuuttajatytöille, mutta kokemus voi olla hyödyllinen muillekin tytöille.

Tyttöjen talossa järjestetään mm. erilaisia toimintaryhmiä ja keskustelupiirejä. Talo työllistää kaksi nuorisotyöntekijää, jotka vastaavat myös talon aktiviteeteista. Tyttöjen talo löytyy Tampereen lisäksi myös Helsingistä. Toimintaryhmien aiheet vaihtelevat mm. oman tyttöyden analysoinnista medialukutaidon opettelemiseen, naiskuvasta keskustelemiseen ja taideterapiaan. Lisäksi tyttöjen talossa kokoontuu mm. Tampereelle lukioon muuttaneiden tyttöjen ryhmä ja syömishäiriöstä toipuvien vertaistukiryhmä. Talon kotisivut löytyvät täältä. Talon toiminta vaikuttaa hyvin tarpeelliselta. Ehkä myös pojille tarvittaisiin oma autonominen tila, jossa voisi nuorisotyöntekijöiden tukemana tutkailla omaa mieheyttään ja hakea omaa tapaa kasvaa mieheksi.

Iltapäivällä annoin Ajankohtaiselle kakkoselle haastattelun ns. risupaketista. Risupaketti oli taannoiseen ydinvoimapäätökseen liitetty ponsi, jossa luvattiin kymmenen hyvää ja kaksitoista kaunista energiansäästön ripeästä vauhdittamisesta kivihiilen käytön vähentämiseen. Juuri mikään paketin toimenpiteistä ei ole kuitenkaan toteutunut. Totesinkin haastattelussa, että risupakettia käytettiin härskisti käännyttämään epävarmoja kansanedustajia ydinvoiman kannalle ilman aikomustakaan toteuttaa lupauksia.

Tiistaina ryhmä Tapiolan lukiolaisia kävi vieraanani. Puolen päivän maissa lounastin ministeriöiden virkahenkilöiden ja vihreitä ulkoasiainvaliokunnassa edustavan Ulla Anttilan kanssa ilmastopolitiikan roolista Suomen ulkopolitiikassa.

Keskiviikon vietin taas Tampereella. Ensin osallistuin Radio Moreenissa kirkkoa ja kristinuskoa käsittelevään keskusteluun. Kerroin arvostavani paljon kirkon sosiaalityötä, mutta harmittelin kirkon tapaa kääntää selkänsä lesboille ja homoille.

Oman tulkintani mukaan kristinuskon keskeinen sisältö on lähimmäisenrakkaus. Sen johdonmukainen soveltaminen tarkoittaisi täyden tuen antamista kahden miehen tai kahden naisen väliselle rakastavalle parisuhteelle. Rakkaus, sitoutuminen ja halu jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa ovat yhtä arvokkaita riippumatta siitä, kohdistuvatko ne mieheen vai naiseen.

Radiohaastattelusta poljin pyörällä kovaa vauhtia Turveteollisuusliiton seminaariin. Taisin olla paikalla harvoja turpeen energiakäyttöön kriittisesti suhtautuvia, mutta keskustelu oli asiallista ja kiinnostavaa.

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää ennemmin tai myöhemmin turpeen käytöstä luopumista. Toisaalta jos vaihtoehtoina on ulkomainen kivihiili ja kotimainen turve, kannattaa työllisyys- ja aluepoliittista syistä valita jälkimmäinen, vaikka se kuormittaakin enemmän ilmastoa. Vihreät pyrkivät omalla esityksellään valmisteveron muuttamisesta turvaamaan turpeen kilpailukyvyn suhteessa kivihiileen tavalla, joka ei olisi haitannut puuenergiaa.

Illalla poikkesin vielä keskustan Scandic-hotellin avajaisissa syömässä kasvissushia kymmenisen rullaa ja paljon muutakin sapuskaa.

Perjantaina matkustin Itä-Suomen vihreiden piiripäivien tilaisuuteen Kuopioon. Keskustelin paneelissa vihreiden puheenjohtajan Tarja Cronbergin ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Heidi Hautalan kanssa globalisaatiosta ja lokalisaatiosta.

Esitin, että globalisaatio kaikkine hyvine ja huonoine puolineen antaa myös yksittäisille ihmisille uudenlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa maailman menoon. Nykyään valinnoillamme on vaikutusta vaikkapa hondurasilaisen banaaninviljelijän ja nambialaisen karjankasvattajan elinmahdollisuuksiin.

Päivä oli varsinainen liikkumistapojen cocktail. Istuin päivän aikana junassa 6,5 tuntia, bussissa 1,5 tuntia ja raitiovaunussa vartin, kävelin puolisen tuntia sekä pyöräilin vartin. Suomi on sen verran iso maa, että välillä kestävä liikkuminen on vähän haastavaa.

Sunnuntaina kävin seuraamassa keskustelutilaisuutta, joka oli osa Helsinki-prosessin päätöskonferenssin yhteydessä järjestettyä kansalaistoimijoiden Democraticising globally -tapahtumasarjaa. Erilaiset vaikuttajat ensimmäistä kertaa maansa ulkopuolella olevasta meksikolaisesta yhteisöaktivistista Intian entiseen ulkoministeriin pohtivat maailman tilaa ja ratkaisuja ongelmiin. Keskustelu oli laveaa, mutta välillä myös antoisaa.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply