Ehdokasesittely Vihreiden puoluekokoukselle

Haen jatkokaudelle puolueen varapuheenjohtajaksi. Olen 33-vuotias tamperelainen kansanedustaja. Siviiliammatiltani olen toimittaja ja koulutukseltani yhteiskuntatieteiden maisteri. Alkujaan olen Jyväskylästä, mutta olen asunut myös New Delhissä. Olen toiminut kaksi vuotta Vihreiden varapuheenjohtajana, neljä vuotta valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana, seitsemän vuotta kansanedustajana ja kymmenen vuotta kaupunginvaltuutettuna. Puolueen toiminnassa olen ollut mukana runsaat neljätoista vuotta. Parhaiten hallitsen ilmasto- ja energiapolitiikan, […]

Ulkopolitiikka 1/2011: Suomi ilmastodiplomatian kärkeen

Suomessa ajatellaan yleisesti, ettei pienellä maalla voi olla suurta roolia kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Vähättelyyn ei kuitenkaan ole aihetta – meillä on hyvät edellytykset nousta ilmastodiplomatian kärkeen. YK:n ilmastoneuvotteluihin osallistuu yli 190 maata. Ratkaisevassa asemassa ovat Kiinan ja Yhdysvaltain kaltaiset jätit. Pieni Suomi ei voi neuvottelujen kulkuun juurikaan vaikuttaa. Vai voisiko sittenkin? Kestävän kehityksen toimikunta on esittänyt, […]

Oras Tynkkynen hakee vaalipäällikköä 1.2.–30.4.

Kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.) hakee vaalipäällikköä eduskuntavaaleihin 2011. Työaika on 165 tuntia välillä 1.2.–30.4.2011 (keskimäärin n. 13 h/vko) ja kuukausipalkka 550 euroa. Tynkkysen vaalituloksen perusteella maksetaan lisäksi tulospalkkio sopimuksen mukaan. Vaalipäällikön tehtäviin kuuluvat mm. tukiryhmän työn koordinointi, vaalisivujen ylläpito, esitteiden jakamisen organisointi sekä tilaisuuksien järjestelyt. Tehtävässä menestymisen kannalta välttämättömiä ominaisuuksia ovat säntillisyys ja organisointitaidot joustavuus […]

Kaikki muuttuu paremmaksi -kirja: Tämä ei ole selviytymistarina

Julkaistu Kaikki muuttuu paremmaksi -kirjassa.28 Osa minusta toivoo, että voisin kertoa urhoollisen selviytymistarinan. Siinä kasvaisin epäilysten ja syrjinnän leimaamasta nuoresta ehyeksi, seksuaalisuuteensa tyytyväiseksi aikuiseksi. Ihailisitte sitä, miten tarvoin vaikeuksien kautta voittoon, ehkä silmäkulmakin vähän kostuisi. Mutta ei se niin mennyt. Muistan, kuinka päiväkodin leikkimökissä kaveri kysyi, kummista tykkään enemmän, tytöistä vai pojista. Kysymys oli lapselle […]

Kuinka matkustaa kevyesti

Monet ystäväni ovat ihmetelleet, miten pystyn matkustamaan niin vähin varustein. Esimerkiksi yhdeksän päivän matkalla maitse Hollantiin ja takaisin minulla oli mukana vain selkäreppu. Kevyesti matkustamisen kouriintuntuvin hyöty on mahdollisuus liikkua helpommin ilman isoja, raskaita laukkuja. Samalla kuitenkin säästää rahaa, jos välttyy matkatavara- tai säilytysmaksuilta. Bonuksena voi jopa ympäristö säästyä. Katja Antilan kirjan Pysäytä ilmastonmuutos mukaan […]

Ryhmäpuheenvuoro palautekeskustelussa ydinvoimamietinnöstä

Arvoisa puhemies Suomi on tienhaarassa. Tällä viikolla me kansanedustajat päätämme Suomen energiatulevaisuudesta vuosisadan loppuun asti. Torstainen äänestys ratkaisee sen, millä meidän lastenlastenlastemme Suomessa energiaa tuotetaan. Me voimme valita lisäydinvoiman tien. Voimme rakentaa talouttamme energiamuodolle, joka perustuu pääosin ulkomaiseen teknologiaan, polttoaineeseen, osaamiseen ja työhön. Voimme nojata moniongelmaiseen riskienergiaan, jonka tuotannosta syntyvä ydinjäte pitää eristää ihmisistä ja […]

Kenen ilmasto? -pamfletti: Poliittinen korrektius pettää maailman köyhät

Kirjoitus on kirjoitettu Kepan “Kenen ilmasto?” -pamflettiin, joka julkaistiin 10.6.2010. Kansalaisjärjestöjen arvioissa Kööpenhaminan kokous epäonnistui pääosin siksi, että teollisuusmaat mokasivat. Rikkaat maat eivät luvanneet riittävän tiukkoja päästövähennyksiä ja riittävästi rahoitusta köyhille maille. Hajanainen EU ei kyennyt tarjoamaan Kööpenhaminassa uutta. Yhdysvallat ei saanut ilmastolakia senaatissa läpi ja uhitteli Kiinalle. Emäntämaa Tanska käyttäytyi epädiplomaattisesti ja yritti jyrätä […]

Maankäyttö-lehti: Ilmastokriisin välttäminen edellyttää isoja päätöksiä

Yhdyskuntasuunnittelu edistämään ilmastonsuojelua Jos päästöjä ei saada kuriin, ilmastonmuutoksesta uhkaa sukeutua ilmastokriisi, joka voi horjuttaa hyvinvointia ja vakautta laajasti. Viime aikojen keskustelu yhdestä kylmästä talvesta tai yksittäisissä tutkimuksissa havaituista puutteista ei tätä perusviestiä muuksi muuta. Ilmastonmuutosta voi punnita myös arkijärjellä. Tulipalon todennäköisyys suomalaisessa kodissa on keskimäärin yksi 1 500 vuodessa. Voimme nukkua yömme turvallisin mielin […]

Tukijalista 2009

Seuraavat henkilöt tukevat minua Vihreiden varapuheenjohtajaksi kaudelle 2009-2011. Sinäkin voit tukea! Liity tukijalistalle täällä. Antti Aalto Pirkkala Elias Aarnio, Kaarina Jari Aho, Hankasalmi Timo Ahonen, Turku Sirpa Andersson, Kerava Arnaud Derouet, Pariisi Ranska Pekka Haavisto, Helsinki Kyösti Hagert, Kuopio Janne Hakkarainen, Oulu Satu Hassi, Tampere Leena Hernesniemi, Helsinki Jaakko Holster, Helsinki Sanna Huikuri, Tampere Jenni […]

Ehdokasesittely Vihreiden puoluekokoukselle 2009

Haen jatkokaudelle varapuheenjohtakasi. Esittelyni vuoden 2011 puoluekokoukselle löytyy täältä. Yläasteikäisenä luin kirjoja maailman tilasta ja huolestuin. Perustin kaverien kanssa yhdistyksen, jonka nimeksi tuli Vihreä Elämä. Palautimme kierrätyskelvottomia pakkauksia kauppoihin, kampanjoimme automarketteja vastaan, istutimme puita ja marssimme suvaitsevaisuuden puolesta. 18-vuotiaana asetuin ehdolle kunnallisvaaleissa. Ensimmäiset luottamustehtäväni olivat teknisessä lautakunnassa ja poliisilaitoksen neuvottelukunnassa. Seuraavien vaalien jälkeen olin Tampereen […]