Ilmastonmuutoksen rajoittaminen siedettävälle tasolle edellyttää uutta teollista vallankumousta. Muutos ei ole ilmainen, ja tälläkin kertaa vallankumouksella on voittajansa ja häviäjänsä. Järkevä ilmastopolitiikka pyrkii maksimoimaan hyödyt ja minimoimaan haitat – sekä hakemaan tapoja kompensoida muuten mahdollisesti kohtuuttomia haittoja. Suomessa ilmastopoliittista keskustelua on käyty pitkälle talouden ja erityisesti teollisuuden kilpailukyvyn ehdoilla. Osittain tämä on ymmärrettävää, sillä elinkeinorakenteemme on verraten teollisuusvaltainen. Teollisuuden osuus työllisistä on kuitenkin enää viidennes ja laskemaan päin. Viennistä paperin

Kirja-arvostelu Ilmastonmuutos on vihdoin yleisesti tunnustettu vakavaksi uhkaksi. Mutta mitä jos herääminen tapahtui liian myöhään? Entä jos ilmastonmuutos on päässyt jo etenemään niin pitkälle, että sitä on mahdotonta pysäyttää? Tästä synkästä oletuksesta lähtee liikkeelle Risto Isomäki uusimmassa kirjassaan. Tieteiskirjailijana suuren yleisön tietoisuuteen noussut tiedetoimittaja ja ympäristöaktivisti pohtii nyt tapoja saada lämpeneminen kuriin, jos pelkkä päästöjen radikaalikaan vähentäminen ei enää riitä. Isomäen lähtöoletus poikkeaa valtavirtatieteestä. Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC arvioi, että lämpeneminen

Tiemaksut, joukkoliikenteen etuudet, kevyen liikenteen navigointisovellukset ja joukkoliikenteen kilpailukykyä parantavat älykkäät palvelut ovat hallituksen ilmastopoliittisen asiantuntijan, Oras Tynkkysen (vihr), mielestä hyviä keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Älykkään liikenteen uutisten haastattelussa Tynkkynen esittää viisi liikennettä koskevaa keinoa hillitä ilmastonmuutosta: ”Liikennetarpeen vähentäminen kehittämällä yhdyskuntarakennetta siten, että liikenteen kysyntä vähenee, joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen osuuden kasvattaminen, kulkuvälineiden käytön tehostaminen, kulkuneuvojen energiatehokkuuden parantaminen ja vaihtoehtoiset energiaratkaisut.” Tynkkynen uskoo, että liikenteen älykkäillä ratkaisuilla voidaan tukea ilmastonmuutoksen hillitsemistä.

Kun Euroopan unioniin liittymisestä aikanaan Suomessa päätettiin, vastustin jäsenyyttä. Pelkäsin unionin heikentävän maamme korkeaa ympäristönsuojelun tasoa, lisäävän turhia kuljetuksia ja vahvistavan suuryritysten otetta päätöksenteosta. Kansanäänestyksestä ei ehtinyt kulua kauaa, kun jouduin arvioimaan kantaani uudelleen. YK:n ilmastoneuvotteluissa näin, kuinka EU:n usko ilmastonmuutoksen torjumisen tärkeyteen kantoi myös epätoivon hetkien yli. Ilman EU:ta meillä ei olisi Kioton pöytäkirjaa– eikä myöskään paljoa toivoa kestävästä ratkaisusta Kioton jatkoksi. Eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajana sain seurata, kuinka nykyään