Kesällä kannattaa siivota nurkat vanhoista papereista. Osan saatat kuitenkin haluta säilyttää, joten tässä käytännöllinen vinkki oman kotiarkiston kehittämiseksi.
Tarvikkeet:
Nitoja
Sakset
3 tyhjää luomumaitotölkkiä (vegaaniversio tulossa.)
1. Avaa tölkkien yläpäät siten, että ne ovat kokonaan auki.
2. Leikkaa tölkkien “hatut” irti. Mikäli tölkeissä on rasvajäämiä, poista ne.
3. Leikkaa kahdesta tölkistä yksi kylki saumaa myöten alas asti auki. Leikkaa myös vaakasuorassa linjassa yksi sivu tölkkien pohjasta auki.
4. Leikkaa kolmas tölkki auki kahdesta kyljestä.
5. Nido limittäin yhteen toinen ensin leikatuista tölkeistä ja kolmas tölkki. Käytä riittävästi niittejä, jotta viritelmä pysyy kasassa.
6. Niittaa jäljellä oleva tölkki ensimmäisen tölkin tavoin kolmanteen tölkkiin. Tölkkejä nitoessa kannattaa jättää peukalon tai kahden verran väliä. Voit käyttää mitoituksen apuna myös esimerkiksi A4-paperia.
7. Leikkaa kansion toiselta laidalta läppä ja taita se alaspäin. Läpän voi niitata kiinni.
8. Koristele mielesi mukaan ja täytä tärkeillä papereilla. Voit myös napsaista kansioiden etureunoista palaset pois käytön helpottamiseksi.