ECO2-blogi: Kaupunki, josta voit olla ylpeä

Julkaistu ECO2-blogissa.

ECO2 on kaupungille loistava sijoitus. Vaatimattomia kaupungin määrärahoja vastaan saadaan hankkeisiin osarahoitusta valtiolta, EU:lta ja yrityksiltä.

ECO2:n sateenvarjon alla toimivat hankkeet työllistävät ja luovat uusia yritysmahdollisuuksia. Myös saavutettavilla päästövähennyksillä on rahallinen arvo.

Veikkaan, että ECO2 tuo Tampereen kaupungille enemmän rahaa kuin vie. Kun lisäksi lasketaan ympäristöhyödyt, tamperelaiset veronmaksajat voivat olla rahojensa käyttöön tyytyväisiä.

ECO2 voi kuitenkin poikia myös hyötyjä, joita on vaikea mitata.

Viime aikoina on puhuttu 80-luvulla syntyneestä Y-sukupolvesta. Viestintätoimisto Ellun Kanojen selvityksen mukaan Y-sukupolven opiskelijoista 62 prosenttia ei halua työskennellä työnantajalle, jonka arvomaailma on ristiriidassa omien arvojen kanssa. Peräti 89 prosentin mielestä merkityksellinen sisältö on työssä tärkeintä.

Se mikä pätee työpaikkaan, pätee varmaankin myös asuinpaikkaan. Y-sukupolvelaiset haluavat luultavasti asua kaupungissa, joka toimii kestävästi ja oikein.

Moninkertaisesti palkittu ECO2 on suomalaiskaupunkien vakuuttavimpia satsauksia kestävään kehitykseen. Se on jo nyt nostanut Tampereen profiilia.

Paljon pitää vielä tehdä erityisesti energiantuotannon ja liikenteen päästöjen vähentämiseksi. ECO2 voi kuitenkin auttaa nostamaan Tampereen vähäpäästöisen hyvinvoinnin edelläkävijäksi Suomessa.

Mikä on sen arvo, että tamperelaiset voivat olla ylpeitä kotikaupungistaan? Kuinka paljon euroissa merkitsee se, että koulutetut osaajat pitävät kaupunkia vetovoimaisena?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *