Hallitus on pettymys taloudelle

Suomalaiset antavat tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden kyselyssä Orpon hallitukselle tylyn tuomion. Erityisen karu on naisten arvio: naisista tyytymättömiä hallituksen toimintaan on peräti yli kaksi kolmasosaa.

Tyytyväisimpiä hallitukseen ovat yhä kokoomuksen kannattajat. Moni saattaa pitää rasismi- ja äärioikeistokohuja kiusallisina, mutta ajatella, että ainakin hallitus laittaa vihdoin talouden kuntoon.

Mutta laittaako se todella?

Orpon hallitus kyllä tasapainottaa valtiontaloutta leikkaamalla menoja. Samalla se kuitenkin jakaa verohelpotuksia fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttäjille ja suurituloisille. Nämä ja monet muut toimenpiteet päinvastoin heikentävät julkista taloutta.

Sosiaaliturvasta ja hyvinvointipalveluista hallitus leikkaa miljardikaupalla. Yritystukiin hallitus ei sen sijaan koske juuri lainkaan. Ei, vaikka iso osa miljardituista on myös kansantaloudellisesti tehottomia ja ympäristölle vahingollisia.

Kun kokoomuksen Jyrki Katainen oli valtiovarainministeri, hallitus toteutti vihreän verouudistuksen. Siinä työn verotusta laskettiin samalla, kun ympäristö- ja energiaveroja korotettiin. Näin voidaan samaan aikaan edistää työllisyyttä ja vähentää ympäristöhaittoja.

Orpon hallitus on Kataisen uudistavan linjan nyt hylännyt. Tuloveroja kyllä kevennetään, mutta ympäristön kuormittamisesta hallitus tekee monin paikoin jopa aiempaa halvempaa.

Olin pitkään siinä uskossa, että kokoomukseen voisi luottaa ainakin yhdessä asiassa: vapaiden markkinoiden puolustamisessa. Nyt Orpon hallitus ajaa kuitenkin sähkömarkkinoille poikkeusolojen hintasääntelyä.

Kun lähdetään ronkkimaan hinnanmuodostusta markkinoilla, haitat ja riskit tuppaavat olemaan hyötyjä suurempia. Siihen on syynsä, että poliitikot eivät ole Suomessa määränneet enimmäishintaa myöskään esimerkiksi ruisleivälle tai bensalitralle.

Taloudelle luultavasti myrkyllisin hallituksen linjaus on kuitenkin maahanmuuton vaikeuttaminen. Kiristykset työperäiseen maahanmuuttoon pahentavat osaajapulaa niin teollisuudessa kuin palveluissa, mikä näivettää yritysten kasvun edellytyksiä.

Keskuskauppakamari onkin kutsunut maahanmuuttopolitiikkaa hallitusohjelman mustaksi pisteeksi. Kamarin mukaan monet ohjelmaan kirjatut toimet heikentävät Suomen vetovoimaa ja maakuvaa.

Suomessa ei toki pitäisi olla sijaa rasismille ja ihmisten syrjinnälle jo siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat väärin. Ministerien ja muiden hallituspuolueiden poliitikkojen suunnalta kuultu syrjivä puhe on kuitenkin ongelma myös taloudelle.

Koodarien ja sairaanhoitajien kaltaisista osaajista kisaa Suomen kanssa moni muukin maa. Kuinkahan moni kansainvälinen osaaja haluaa tulevaisuudessa muuttaa maahan, jossa ministerit ovat kutsuneet ulkomaalaistaustaisia ihmisiä mm. ”apinoiksi” ja ”neekereiksi”?

Moni Orpon hallituksen linja on ollut odotetun kaltainen. Tiesimme jo vaalikeskustelujen perusteella, että tämä hallituspohja tietää tylyä linjaa niin pienituloisille suomalaisille kuin Suomesta turvapaikkaa hakeville.

Ehkä suurin yllätys itselleni on ollut se, miten haluton tai kyvytön kokoomusjohtoinen hallitus on uudistamaan taloutta. Päinvastoin monin paikoin hallitus haluaa nyt kääntää talouden kelloa taaksepäin.

Julkaistu Aamulehdessä 28.8.2023

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *