Kumppani 4/99
Talous ei ole niitä helpoimpia keskustelunaiheita. Taloustieteilijät ovat käyttäneet paljon aikaa ja energiaa manatakseen esille objektiivisen totuuden talouden luonteesta. He myös kertovat mielellään päättäjille, mitä pitäisi tehdä, jotta markkinavoimat eivät kiivastuisi ja kääntäisi selkäänsä. Ei kestäisi aikaakaan, kun koko maailma olisi vapautettu vapaakauppaintoilijoiden mielestä kiusallisista valtionyhtiöistä, tulleista ja tuontirajoituksista.
Paratiisissa on kuitenkin käärme: aktiivinen kansalainen, joka haluaa osallistua keskusteluun toivottavasta talouspolitiikasta. Hän sekoittaa suunnitelmat puhumalla sellaisista taloustieteelle vieraista käsitteistä kuin oikeasta ja väärästä. Hän ei ymmärrä paljon puhuttuja talouden “realiteetteja”, vaan kyseenalaistaa harjoitettavaa politiikkaa ja tutkijoiden teorioita.
Viime aikoina monia tällaisia uusliberalismin salatieteeseen vihkiytymättömiä on askarruttanut etenkin Maailman kauppajärjestön WTO:n uusi neuvottelukierros. Mahtipontisesti Millennium roundiksi nimetyllä kierroksella on määrä jatkaa mm. maataloustuotteiden ja palvelujen kaupan rajoitusten purkamista. Suomen johtama EU haluaisi laajentaa WTO:n toimivaltaa koskemaan myös mm. sijoituksia ja ympäristökysymyksiä.
Kansalaista saattaa kalvaa epäilys tavoitteen mielekkyydestä. Eikö viestimissä ole juuri kerrottu, kuinka WTO:n tuomioistuin on kieltänyt EU:ta estämästä hormonilihan maahantuonnin ja suosimasta Väli-Amerikan pienviljelijöiden banaaneja? Jos WTO katsoo asiakseen torpedoida yrityksiä suojella ympäristöä ja köyhien ihmisten toimeentuloa, miksi sen toimialaa pitäisi laajentaa entisestään? Eikö olisi viisaampaa hengähtää tovi ja arvioida tähänastisen toiminnan vaikutuksia, niin kuin sadat kansalaisjärjestöt ja useimmat kehitysmaat ovat vaatineet?
Järkevän kuuloinen ajatus. Mutta mitä tähän sanovat taloustietelijät? Yhdysvaltalaisen Institute of International Economicsin johtaja Fred Bergsten on koettanut vääntää vastausta rautalangasta meille ekonomian jaloon tieteeseen perehtymättömille. Hänen mukaansa talouden liberalisointi on kuin polkupyörällä ajamista: jos lakkaa polkemasta, pyörä kaatuu. Toisin sanoen jos emme liberalisoi yhä enemmän ja yhä laajempia talouden kokonaisuuksia, käy meille kalpaten.
Bergsteniä pidetään hänen kotimaassaan Yhdysvalloissa vaikutusvaltaisena miehenä, mutta pyöräilystä hän ei taida tietää paljoakaan. Toisin kuin Bergsten kuvittelee, polkupyörällä voi tarpeen tullen myös pysähtyä. Sen sijaan, että kaahailee vauhdin huumaamana minne sattuu, kannattaa risteyksessä jättää pyörä hetkeksi nojaamaan jalan varaan, kaivaa esiin kartta ja tutkailla sopivaa reittiä. Toisinaan on hyvä pumpata renkaisiin lisää ilmaa ja tarkistaa jarrujen toimintakunto. Pimeällä pyöräillessä myös lampusta voisi olla iloa.
Monet kriittiset kansalaiset eivät hallitse taloustieteen teorioita ekonomistien tapaan. Pyöräilyn kaltaisesta arkipäiväisestä asiastakin voi kuitenkin oppia paljon. Maltti on valttia liikenteen lisäksi myös talouspolitiikassa.
Oras Tynkkynen
Kirjoittaja on tamperelainen kansalaisaktivisti ja tiedotusopin opiskelija.
