Pyöräkiertueen matkapäiväkirja

Kiersin Pirkanmaan kunnat polkupyörällä 3.-14.7.2006. Kirjoitin matkani aikana päiväkirjaa, jonka voi lukea tältä sivulta. Kiertueen kuviin voi tutustua täällätäällä.

Julkaisin kaksi kiertueeseen liittyvää tiedotetta:

30.6.2006.: Pyöräillen koko Pirkanmaa
14.7.2006.: Kansanedustaja pyöräili koko Pirkanmaan halki

Lauantai 1.7. Ennen matkaa – miksi lähteä?

Pirkanmaan kuntien kiertäminen polkupyörällä saattaa kuulostaa suuruudenhullulta tai muuten vain hassulta. Miksi viettää kaksi viikkoa pyörän satulassa ja urakoida 630 kilometriä omalla lihasvoimalla, kun voisi lojua rannalla tai kotona hyvää romaania lukien?

Kahden eduskuntavuoteni aikana olen käynyt puhumassa tai osallistumassa tapahtumiin isossa osassa Pirkanmaan kuntia. Kuitenkin on vielä monia kuntia, joissa minulla ei ole ollut tilaisuutta poiketa. Koska haluan olla koko Pirkanmaan edustaja, on vain kohtuullista, että teen töitä tavoitteen eteen.

Asuessani Intiassa paikalliset järjestöihmiset puhuivat usein gandhilaisesta periaatteesta “learning from the masses”. Suomeksi sen voisi kääntää vaikka kansan syviltä riveiltä oppimiseksi.

Eduskunnassa näkee selvästi, että jo ennestään hyvässä asemassa olevat saavat aina äänensä kuuluville. Mutta entä ne muut? He eivät välttämättä kirjoita sähköpostia tai tule lähetystönsä kanssa eduskuntaan tuomaan viestiä.

Kansanedustajan on hyvä paitsi kuunnella, myös kysyä. Aina äänekkäin ei edusta enemmistöä, ja vähemmistöilläkin on kerrottavaa.

Onko tämä sitten vaalikiertue? Ilman muuta. Kesän aikana aion luonnostella vaalitavoitteeni. Siksi haluan keskustella pirkanmaalaisten kanssa ja kuulla, mitkä ovat heille päällimmäisiä huolia. Toivon saavani kiertueen aikana hyviä eväitä tavoitteiden kirjoittamiseen.

Pyöräkiertue on poliittinen myös siinä mielessä, että se on kannanotto kestävän liikkumisen puolesta. Liikenne tuottaa ilmastopäästöistä kuudenneksen ja kuluttaa öljystä 40 %. Kymmenessä vuodessa maamme autoistumisaste on noussut viidenneksellä.

Näin ei voi jatkua. Meidän on kehitettävä kestävämpiä tapoja liikkua paikasta toiseen. Usein esitetyn arvion mukaan noin kolmannes automatkoista on alle kolmen ja puolet alle kuuden kilometrin mittaisia. Iso osa näistä olisi mahdollista korvata liikkumalla pyörällä tai jalan.

Kaiken lisäksi kesäinen pyöräily on yksinkertaisesti hauskaa. Olen aiemmin pyöräillyt ystäväni kanssa kahdessa erässä Vaasasta Kuopioon ja isäni kanssa muutamia 40–80 km:n päivämatkoja. Jos säät suosivat, kotimaassa pyöräilyä mukavampaa ajanvietettä saa etsiä. Tällaiselle istumatyöntekijälle iso bonus on myös se, että saa hyötyliikuntaa luonnon helmassa.

Pyöräkiertueelle on siis monta hyvää syytä. Jos olet kanssani samaa mieltä, olet lämpimästi tervetullut liittymään seuraani – vaikka edes lyhyeksikin osaksi aikaa!

Jäljellä 650 km.

Sunnuntai 2.7. Ennen matkaa – vähälläkin pärjää

Olen aina vieroksunut varusteilla pätemistä. Kilpaurheilijat voivat tarvita millilleen ja grammalleen säädettyjä modernin teknologian huipputuotteita, mutta me tavalliset pulliaiset taidamme pärjätä kotikutoisillakin vehkeillä.

Kymmenen vuoden ajan olen ajanut pitkiäkin matkoja käytetyillä, vaihteettomilla pyörillä, mikä on herättänyt suunnatonta hilpeyttä monikymmenvaihteisia, tuunattuja mankeleita polkevissa ystävissäni.

Varmaankin jos ostaisin juuri oikeasta materiaalista valmistetun pyörän, jossa on juuri oikean kokoiset pyörät, oikealla tavalla kuvioidut renkaat ja oikeanlaiset vaihteet, pukisin päälleni aerodynaamisen kypärän ja pyöräilyhousut sekä vielä polkisin kyyryssä kuin tuulitunnelissa, voisin maksimoida pyöräilyn tehon.

Mutta tarvitseeko aina maksimoida tehoa? Tarvitseeko pyöräilystäkin tehdä suorittamista? Voisiko joskus maksimoida ilon?

Ymmärrän, että etenkin monet miehet haluavat polkea tuhansien eurojen pyörillään tuhatta ja sataa veren maku suussa. Se heille suotakoon. Itse aion kuitenkin polkea kohtuullista tahtia niin, että ehdin katsella maisemia ja välillä pysähtyä, jos siltä tuntuu.

Asioista paremmin perillä olevat tahot ovat esittäneet pitkiä listoja tavaroista, jotka matkalle pitäisi ottaa mukaan. En kuitenkaan lähde naparetkelle enkä aio lastata pyörää kuin kamelia, joten ajattelin tulla toimeen repulla ja laukulla.

Ennen pärjättiin vähällä. Miksi nykyään kaikkeen tarvitaan niin paljon tavaraa?

Toisaalta askeettista pyöräilyäkään on turha ihannoida. Ostin vähän aikaa sitten mainion kolmivaihteisen taittopyörän uutena, ja kiertueelle lainaan isäni maantieajoon soveltuvaa vaihdepyörää. Siis pyörä tilanteen ja ihmisen mukaan.

Olen antanut varustelulle periksi myös siinä, että matkaa varten hankin pyöräilyhanskat ja sadeviitan. Kesällä litimärkänä voi varmasti polkea yhden päivän, ehkä toisenkin, mutta ei kuitenkaan kahta viikkoa.

Tavarat matkaa varten alkavat olla nyt kasassa. Jäljellä on kuitenkin vielä yksi pulma: mitä ihmettä teen isäni pyörässä oleville Rolling Stones -tarroille?

Jäljellä 650 km.

Maanantai 3.7. – Matka alkaa

Viimeinen ilta ennen reissua meni matkalle valmistautumisessa. Pakkailin tavaroita, otin mukaan töitä tehtäväksi iltaisin majapaikoissa ja öljysin ketjut. Kävin myös lämmittelemässä polkemalla ystävieni kanssa noin 25 kilometrin kiepin. Sää oli kaunis ja tuntui siltä, että oikein paloin halusta päästä lähtemään.

Herätyskellon soidessa aamulla seitsemältä olo ei ollut aivan yhtä pirteä, mutta ehdin kuitenkin lastata juhtani ja polkea linja-autoasemalle. Siellä avustajani Olli-Poika otti muutaman lähtökuvan ja antoi vielä listan majapaikoista reissulle.

Tampereen linja-autoasemalla

Pirkanmaan laajuudesta saa kohtuullisen käsityksen jo matkalla Virroille, sillä bussilla sinne ajo kestää kaksi tuntia ja vartin. Perillä lounastin ja hain myöhemmästä bussista ajantasaisen ohjelman, sillä OP oli unohtanut ottaa sen aamulla Tampereella mukaan.

Matka Virroilta Kihniöön otti kyllä luulot pois. Lämpötila oli 26 °C – hehkuvan asfaltin yllä varmaan enemmänkin – ja aurinko paistoi koko matkan lähes pilvettömältä taivaalta. Noin 36 kilometrin matkalla oli vain muutama varjoisa levähdyspaikka eikä ainuttakaan kahviota, kauppaa tai huoltoasemaa, josta olisi saanut jotain juotavaa. Kun matkaseurana olivat vielä paarmat ja ohi humahtelevat rekat, alkoi välietapin lähestyessä olla aika valmista kauraa.

Kihniössä kävin kiinnostavan keskustelun Parkanoon suunnitellusta käsitellyn puun polttolaitoksesta. Ilmeisesti vastaavaa laitosta ei ole muualla toteutettu eikä arseenia välttämättä saada nykytekniikalla riittävän hyvin puhdistettua savukaasuista. YVA-prosessi on hankkeeseen vaikuttamaan pyrkivien paikallisten kannalta lähinnä turhauttava. Lupasin selvitellä asiaa.

Omakuva Kihniön kunnanviraston pihalla
Omakuva Kihniön kunnanviraston pihalla

Kihniöstä Parkanoon poljin aika väsyneissä tunnelmissa, vaikka paahde alkoi onneksi jo helpottaa. Parkano on varsinainen yhdyskuntasuunnittelun kummajainen. Toisaalta keskustan kevyen liikenteen järjestelyt ovat Suomessa näkemieni parhaasta päästä: leveät ja selvästi merkityt kevyen liikenteen väylät kulkevat pääkadun molemmilla puolilla. Esimerkillistä toimintaa.

Toisaalta Parkanon keskusta sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä rautatieasemasta. Se vastaa suunnilleen sitä, että Tampereen keskusta sijaitsisi Hervannassa. Parkanon aseman ympäristö on pelkkää metsää, vaikka se voisi tarjota lukemattomille ihmisille kodin hyvien joukkoliikenneyhteyksien naapurista.

En tiedä toista asemaa, jonka mahdollisuuksia olisi hyödynnetty yhtä vähän. Parkanosta Tampereelle kulkee arkisin seitsemän junaa päivässä. Viiden minuutin pyörämatkan säteelle asemasta voisi helposti kaavoittaa viihtyisiä omakoti- ja rivitaloja usealle tuhannelle ihmiselle.

Perillä majoituin hotelliin, pesin päivän taakan yltäni ja kävin syömässä salaatin. Sen jälkeen ohjelmanumeroa ei tarvinnut kauheasti miettiä, vaan olin valmis nukkumaan.

Jäljellä noin 590 km.

Tiistai 4.7. – Aikataulu pettää

Pääsin aamulla jatkamaan matkaa valmiiksi reippaasti myöhässä, sillä ensin odottelin vartin päivitettyä aikataulua, jonka avustajani kertoi lähettäneensä hotellille sähköpostitse jo edellisenä päivänä. Sitten harhailin suunnilleen toisen mokoman etsien oikeaa tienhaaraa.

Pyöräreitti Parkanosta Ikaalisiin kulki kuvankauniiden maalaismaisemien halki. Metsät, järvet ja pellot vuorottelivat, ja teiden pientareet olivat kukkia pullollaan.

Vaikka silmä lepäsi, samaa ei voinut sanoa jaloista. Maasto oli välillä melkoista vuoristorataa, ja kohtuullisen pitkältä tuntuva osuus kulki sorateitä. Tämä myös hidasti matkantekoa ja jätti entistä enemmän jälkeen aikataulusta.

Lehmä ihmettelee minua
Lehmä ihmettelee minua

Niinpä runsaan kolmen tunnin matkalla ehdin istahtaa kerran jäätelölle ja kerran syömään eväitä. Muuten paahdoin paita märkänä suomalaisella sisulla ehtiäkseni ajoissa Ikaalisiin. Paljoa ei ehtinyt jäädä ihailemaan maisemia, huilaamaan tai poikkeamaan kiinnostaville sivupoluille.

Perillä pysäköin Eräsen kauppatalon pihalle. Käteinen oli vähissä, eikä myös kahviota pitävään vanhan tavaran liikkeeseen käynyt pankkikortti. Paikan ystävällinen myyjä antoi onneksi reilusti alennusta, jotta sain viimeisillä hiluillani ostettua juotavaa.

Jos liikutte siis Ikaalisissa päin, poiketkaa vanhassa kauppalassa Eräsen kauppatalon osto- ja myyntiliikkeessä. Parempaa palvelua saa hakea.

Ikaalisissa kävin vielä ostamassa eväitä ja sitten lähdin jatkamaan matkaa. Osuus Hämeenkyröön oli sekin erikseen merkittyä ja maisemiltaan viehättävää pyöräreittiä. Matkalla tosin vilahti myös neuvostokokoluokan soramonttuja ja karu pienkoneiden lentokenttä. Tien yli luikerteli kyy.

Hämeenkyrössä on pyöräilijän riemuksi laajat pyörätiet, ja Kyröskosken taajamassa liikennejärjestelyt olivat melko mallikkaat. Kuulemma liikenneympyröitä vastustettiin aikanaan kiivaasti, mutta nyt niitä vaaditaan jo lisää. Kuulostaa tutulta – saman kaavan mukaan on monissa kaupungeissa suhtauduttu kävelykatuihin.

Illan ensimmäinen juttutuokio oli järjestetty Frantsilan yrtittilan Kehäkukka-ravintolaan. Join luomulimsaa ja juttelin paikallisten kanssa mm. EU:sta ja maatalouspolitiikasta. Arvatenkin molemmat herättivät voimakkaita tunteita. Toista etappia varten jouduin seuraamaan jälkiäni takaisin Kyröskosken torille.

Illan majoitus oli järjestetty Frantsilan yrttitilalla. Sain vuodevaatteet päärakennuksesta ja kävin peseytymässä saunalla. Sitten aloin paikallisen emäntäni kanssa etsiä Metsärauhan majaa. Samoilimme aikamme pitkin poikin tilan maita, kunnes hälytimme isäntä Jimin apuun.

Lopulta pääsin viehättävään mökkiin yhdeksän aikaan illalla. Täällä ei ole vettä eikä sähköä, joten kirjoitan tämän päiväkirjamerkinnän pikaisesti kannettavan akun varassa. Muut kirjoitustyöt taidan jättää seuraaville päiville.

Jäljellä noin 535 km.

Keskiviikko 4.7. – Kirkkoja ja kauniita maisemia

Ensimmäinen näky herätessä oli puiden lehtien läpi kuultava aurinko. Aamuyöllä oli vähän viileä, mutta muuten mökissä oli ollut mukava nukkua.

Aamiaisella tapasin Frantsilan emännän Virpi Raipala-Cormierin. Join yrttiteetä ja sain kuulla tilan toiminnasta ja kehityksestä.

Frantsila tunnetaan yrteistä ja niihin perustuvista tuotteista, mutta toimintaan kuuluu myös esimerkiksi luontaishoitoja ja kursseja. Sain matkaviemisiksi mm. aurinkovoidetta ja hammastahnaa.

Paikallislehden haastattelun ja suihkun jälkeen lähdin polkemaan koukeroisia maalaisteitä kohti Mouhijärven Häijäätä. Matkalla sai ihailla taas upeita maalaismaisemia.

Vaikka reittivalintani ei ollut nopein mahdollinen, jäi aiemmista päivistä poiketen yllin kyllin luppoaikaa. Pysähdyin matkalla syömään eväitä ja lukemaan sähköpostia kaikessa rauhassa. Silti olin Häijään Säästömarketin edustalla yli tunnin etuajassa.

Marketin edustalla kehkeytyi taas ihan kiinnostavia keskusteluja. Sieltä paikallisoppaani ja hänen lapsensa ohjasivat minut pyöräsaattueessa eteenpäin. Perheen kymmenvuotias pyrähti välillä kovaa vauhtia ohi.

Saattueeni jäi matkan varrelle idylliseen Karkkuun, mutta itse jatkoin eteenpäin kohti Vammalan keskustaa. Koska aikaa jälleen riitti, poikkesin katsomassa kolmeakin eri kirkkoa: Karkun, Sastamalan ja Pyhän Olavin kirkkoja.

Sastamalan kirkon liepeillä söin jäätelön ja juttelin paikallisten maanviljelijöiden kanssa. Kahvilan pitäjä tarjosi itse tehtyä kuusenkerkkämehua. Sitä pitäisi tarjota EU-puheenjohtajuuskauden aikana Suomessa vieraileville johtajillekin!

Omakuva itselaukaisimella Pyhän Olavin kirkon edustallaOmakuva itselaukaisimella Pyhän Olavin kirkon edustalla

Vammalan peräti seitsemästä kirkosta tunnetuin on 1500-luvun alussa rakennettu Pyhän Olavin kirkko. Kaunis keskiaikainen rakennus sijaitsee fantastisella paikalla järven rannalla. Tuhopoltosta kärsinyt arvokirkko näytti olevan taas täydessä terässä.

Vammalassa päivystin hetken aikaa torilla, mistä jatkoin yöpaikkaani paikallisen vihreän kotiin. Koska sauna on jo lämmin ja ruokakin kohta valmista, taitaa päiväkirjan kirjoittaminen olla parasta lopettaa tältä päivältä tähän.

Jäljellä noin 485 km.

Torstai 5.7. – Sisämaassakin tuulee

Pyöräily on hyvä tapa hankkia toispuoleinen rusketus. Tämän huomasin yöllä joutuessani nukkumaan vain toisella kyljellä, koska vasemman jalkani vasen puoli oli eilen palanut. Jalan oikea puoli – oikeasta jalasta puhumattakaan – osoitti korkeintaan vienon päivettymisen merkkejä.

Aamiaisen yhteydessä puhuin isäntäni kanssa diabeteksestä ja kuulin hurjia matkakertomuksia. Perhematkaan sosialismin romahduksen aikaiseen Romaniaan, Moldovaan ja Turkkiin kuului yhtä sun toista jännittävää… Taannoinen oma Moldovan-matkani alkoi tuntua varsin perinteiseltä.

Lyhyellä matkalla Äetsään vastaan ehti tulla paljon mielenkiintoista. Ensin törmäsin legendaariseen Äetsän kehitysmaakauppaan. Kirpputorin ja reilun kaupan tuotteita myyvän maailmankaupan yhdistelmä sijaitsi sympaattisessa puutalossa.

Äetsän kehitysmaakauppa
Äetsän kehitysmaakauppa

Maailmankaupan pyörittäminen alle viiden tuhannen asukkaan paikkakunnalla ansaitsee hatunnoston. Ostin matkaevääksi kuivattuja luomuomenarenkaita ja reilun kaupan tummaa suklaata.

En ollut ehtinyt polkea kovinkaan montaa kilometriä, kun minut pysäytti pyörätien laitaan pysähtynyt nuori mies. Paikallisen verkkolehden Sopulin Samuli Kinnari oli sattumoisin nähnyt minut ohi ajaessaan ja halusi jututtaa retkestäni.

Samuli vinkkasi minulle, että vähän matkaa tienristeyksestä Äetsän Pehulaan olisi jossain tuulivoimala. Olen käynyt katsomassa tuulivoimaloita Kemissä, Oulussa, Porissa ja Kotkassa sekä ulkomailla mm. Hollannissa, Yhdysvalloissa ja Japanissa, joten tartuin toki tilaisuuteen.

Tuuliolosuhteiltaan parhaat kohteet sijaitsevat merellä, rannikolla ja tuntureilla, mutta asiantuntijoiden mukaan sisämaahankin kannattaisi rakentaa ainakin pelloille joidenkin kilometrien päähän rantaviivasta. Potentiaali maa-alueilla on varsin suuri, ja merelle rakentaminen edellyttää vielä paljon harjoittelua.

Äetsässä merenrannasta ei ollut tietoakaan, mutta mylly pyöri komeasti leppeässä kesätuulessa. Myöhemmin näin vielä toisen metsämyllyn jossain Huittisten ja Punkalaitumen välimaastossa.

Pehulassa annoin haastattelun Satakunnan Kansan toimittajalle. Puhuimme mm. maakuntaidentiteetistä Pirkanmaan ja Satakunnan rajalla sekä pienten kuntien tulevaisuuden näkymistä.

Teema oli ajankohtainen, sillä seuraavaksi poikkesin vieraissa – eli Satakunnan puolella Huittisissa. Alun perin tarkoitukseni oli kiertää vain Pirkanmaata, mutta paikallisen Radio Westin toimittajan pyynnöstä kävin antamassa haastattelun naapurimaakunnassa. Mikäpäs siinä, sillä Satakunta on eduskuntaryhmässä kummimaakuntani ja Huittinenkin sijaitsee sopivasti matkalla Punkalaitumelle

Loppumatka Punkalaitumelle eteni rivakasti, ja ehdin pysähtyä välillä moneen otteeseen bussipysäkkien varjoon. Kerran olin hieraista silmiäni, sillä keskellä hämäläisintä maalaismaisemaa käveli kaksi mustaihoista miestä. Tervehdin miehiä sanomalla englanniksi “hi”, mihin he vastasivat hämeeksi “morjens”.

Selitys oli yksinkertainen, sillä kivenheiton päässä toimii Punkalaitumen vastaanottokeskus. Säästösyistä keskus tosin lakkautetaan pian, mikä lienee melkoinen isku kunnalle – ja menetys katukuvalle.

Olin sen verran hyvissä ajoin perillä, että ehdin päivystää kahdessa baarissa. Söin kasvismunakkaan, join kivennäisvettä ja luin Pirkko Lindbgerin satiirista Candidaa. Ainakin alku vaikuttaa lupaavalta.

Yöksi polkaisin vielä Maatilamajoitus Saariseen. Siistissä ja viihtyisässä majatalossa oli onneksi sisällä viileää ulkona paahtavasta helteestä huolimatta.

Jäljellä noin 430 km.

Perjantai 7.7. – Helteinen syntymäpäiväsesonki

Ilmeisesti kannettava tietokoneeni sai matkalla auringonpistoksen, sillä se ei suostu enää käynnistymään. Konetta yritetään huoltaa alkuviikolla. Toivottavasti koneelle siirtämäni matkakuvat saadaan pelastettua ja siirrettyä näille sivuille.

Huomasin illalla, että majapaikan huoneiden pöydillä oli jonkin verkostomarkkinointifirman esitteitä. Skientologien humpuukivehkeitä muistuttavia hilavitkuttimia mainostettiin tyypillisellä verkostomarkkinointikielellä kuten “100-prosenttisesti kattava EQL-magnetisointi ja rentouttava far-infrared-tekniikka” (silmälaput). Vapaasti käännettynä se tarkoittaa “höynäytämme rahat hyväuskoisilta”.

Aamiainen oli ylellisesti katettu kattoterassille vain minua varten. Talon isäntä kävi viereisessä lammessa naku-uinnilla.

Puolimatkassa Urjalaan koin iloisen yllätyksen: kolme nuorta kansalaista odotti minua tien varrella vesipullon kanssa. Tytöt kertoivat harmissaan, kuinka seudulta ollaan lakkauttamassa kaksi koulua ja kirjastoauto.

Urjalan nuoret huoltojoukot
Urjalan nuoret huoltojoukot

Juttelimme tovin pienten maaseutukuntien tulevaisuudesta ja uusien tulonlähteiden etsimisestä. Lopuksi otimme ryhmäkuvan ja annoin tytöille nimikirjoitukset, mikä sai minut tuntemaan itseni kansanedustajaa suuremmaksi kuuluisuudeksi.

Päivän hellyttävimmän kuvan sain kuitenkin vähän matkan päässä bussipysäkillä. Maalaistuvanpunaisen pysäkin katon rajassa nimittäin piipitti pesueellinen linnunpoikasia. Toivottavasti emo oli jossain lähettyvillä.

Lahjaksi saatu eväspullo tuli todella tarpeeseen, sillä päivälle ennustettu 30 C:n helle toteutui. Menemättä nyt inhorealistisiin yksityiskohtiin voi todeta, että olo oli aika nihkeä. Join päivän aikana ainakin neljä litraa nesteitä ja hakeuduin varjoon aina, kun se oli mahdollista. Ihan en kuukahtanut, mutta ei pyöräilystä pätsinkuumassa paahteessa enää oikein pysty nauttimaan.

Poikkeuksellisen kovan helteen takia päätin lopulta muuttaa päivän aikataulua niin, että lähdin Toijalasta tuntia suunniteltua aikaisemmalla junalla. Avustajani OP kävi laittamassa tapaamispaikan seinälle lapun, jossa kerrottiin muuttuneista suunnitelmista. Toijalalaisilla on mahdollisuus nähdä minut vielä sunnuntaina, kun palaan jatkamaan matkaa.

Viiden helteisen päivän, noin 300 kilometrin ja 12 kunnan jälkeen nyt on siis vuorossa pieni lepotauko. Toijalasta matkustin junalla Helsinkiin ystäväni 30-vuotisjuhliin. Varsinainen syntymäpäivä on vasta sunnuntaina, mutta samalle päivälle on sattumoisin osunut kahden muun ystäväni syntymäpäivät. Melkoinen sesonki siis.

Matka jatkuu samasta pisteestä Toijalasta ylihuomenna. Viikonlopun aikana blogiin on tarkoitus liittää lisää matkan aikana ottamiani valokuvia.

Jäljellä: noin 370 km

Sunnuntai 9.7. – Siestaa kahden pyörän päällä

Lepopäivä pyöräkiertueen puolivälissä teki terää. Lihakset saivat aikaa levätä ja iho vapaapäivän auringon armottomalta paahteelta. Pyykkiäkin ehti pestä.

Kannettava tietokoneeni sen sijaan näyttää ottaneen pysyvän loman, sillä perjantaina se kieltäytyi käynnistymästä lainkaan. Akun irrottaminen ja laturin vaihtaminen eivät ole tehonneet, joten laitetta odottaa kyyti huoltoon Helsinkiin.

Toivottavasti ainakin kovalevyn sisältö saadaan pelastettua. Koneessa kun on tärkeitä työtiedostoja kahden vuoden ajalta – ja pyöräkiertueen matkakuvat, joita ei vielä ehditty laittaa verkkoon.

Tänään kiertue jatkui siitä, mihin se perjantaina keskeytyi, eli Toijalasta. Matkustin kaupunkiin junalla avustajani Olli-Pojan eli OP:n kanssa, ja löysimme pienen pähkimisen jälkeen oikean reitin kohti Viialaa.

Oli mukavaa, että OP oli seurana, sillä muuten kaikkialla oli hiljaista eikä kansanedustajan juttusille ollut tunkua. Ilmeisesti Etelä-Pirkanmaalla oli päätetty pyhittää lepopäivä. Höpöttelin OP:n kanssa kaikkea arkisista työasioista maailmanlopun visioihin ja Katri Helenasta työntekijöiden oloihin kaakaoviljelmillä.

Kauniiden vanhojen talojen Viialasta jatkoimme Vesilahdelle. Koska aikataulu oli melko kevyt, päätimme poiketa Narvassa katsomassa Hurskasvuorta. Paikkaa on vuosisatain saatossa käytetty niin helavalkeiden polttoon, piirileikkeihin kuin linnoittautumiseen vihollisia vastaan. Nyt rutikuivan kangasmetsän keskellä näkyi lähinnä pätkä heinittynyttä poteroa.

Päivä oli jälleen helteinen ja aurinkoinen. Syrjäisillä maalaisteillä uskaltauduin ajamaan ilman paitaa, kun olin ensin vannottanut OP:tä olemaan ottamatta kuvia. Sen sijaan kuvasimme kyllä toisiamme samalla vierellä ajaen, mikä oli hieman haasteellista.

Vesilahdelta polkaisimme vielä pikkupyrähdyksen Lempäälään. Ihailimme kirkkoa, kävimme juomassa karaokebaarin terassilla ja syömässä ravintolassa.

Pyörän selässä Lempäälässä

Pyörän selässä Lempäälässä

Sitten koittikin aika palata junalla Tampereelle.

Jäljellä: noin 330 km.

Maanantai 10.7. – Päivystystä rankkasateessa

Ensimmäisenä aamulla raijasin kannettavan tietokoneen OP:n kanssa Matkahuoltoon. Yhdeksältä Tampereella kuljetettavaksi jätetty paketti päätyi Helsinkiin vasta neljän jälkeen. Kyyti olisi ollut suunnilleen yhtä nopeaa hevoskärryillä.

Tietokoneen tavoin OP ja minä suuntasimme bussilla etelään – meidän tapauksessamme Lempäälään, sillä kiertue oli päätynyt sinne eilen. Vähäistä runsaamman aprikoinnin jälkeen löysimme oikean tien Valkeakoskelle.

Valkeakoskea lähestyttäessä alkoi tuoksahtaa rahan haju eli metsäteollisuuspaikkakunnille ominainen tuoksu. Syyllistä ei tarvinnut kaukaa etsiä, sillä aivan keskustassa sijaitsee UPM-Kymmenen valtava Tervasaaren tehdas.

Tervasaaren tehdas Valkeakoskella
Tervasaaren tehdas Valkeakoskella

Kävimme kolkuttelemassa viereisen paperituotemuseon ovea, ennen kuin tajusimme, että se on tietysti kiinni maanantaina. Mikä siinä onkin, että museoon tekee mieli juuri maanantaisin?

Kun istuimme syömässä munkkipossuja penkillä, museon työntekijä kutsui meidät kuitenkin ystävällisesti sisään. Todellista palveluasennetta! Metsäteollisuuden historiaa esittelevän näyttelyn katsottuamme päivystimme torilla ja ostimme litran mansikoita.

Koukkasimme Pälkäneelle Sääksmäen kautta, millä oli hyvät ja huonot puolensa. Hyviin puoliin kuuluivat komeat maalaismaisemat ja Kelhin kesäpuoti.

Halusin ostaa puodista yhtä sun toista, kunnes huomasin, että OP:n ja minun yhteen lasketut käteisvarat jäivät vähiin eikä puotiin käynyt muoviraha. Vaikutimme ilmeisesti niin säälittäviltä – ja kaupunkilaisilta – että myyjä antoi ystävällisesti reilun alennuksen. Niinpä sain 4,70 eurolla oravakuvioidun puurasian ja yllätyslahjan Helsingin-avustajalleni Anskulle.

Maisemareitin huono puoli taas oli se, että se vei aikaa paljon suunniteltua enemmän. Niinpä varttia ennen ilmoitettua päivystysaikaa huomasimme olevamme vielä 13 kilometrin päässä Pälkäneestä. Loppumatkan poljimme täyttä häkää, joten myöhästyimme “vain” 20 minuuttia.

Pälkäneellä on ehkä mäkisin koskaan näkemäni keskusta. Hetken levättyämme nousimme mäen päälle ja lähdimme polkemaan Kangasalan suuntaan.

Saimme jännittää koko matkan, ehdimmekö perille ennen, kuin alkaa sataa. Ehdimmepä hyvinkin. Ensimmäiset sadepisarat alkoivat ropista juuri, kun kaarsimme Hotelli Urun pihaan. Söimme lounaan ja päivällisen terassilla katoksen suojassa samalla, kun ympärillä ukkosti ja satoi kuin sieltä kuuluisasta paikasta.

Olin harmissani siitä, että tänään kansalaiset eivät tulleet juttelemaan. Jonkin verran saattoi syyttää olosuhteita: Valkeakoskella päivystimme ensin väärässä paikassa, Pälkäneelle saavuimme reilusti myöhässä ja Kangasalla satoi kaatamalla.

Mainokseni Aamulehdessä julkaistiin yli viikko sitten, joten ihmiset ovat ehkä ehtineet jo unohtaa sen. Mainokseen ei myöskään saatu mahtumaan tarkkoja tapaamispaikkoja, joten etsi kansanedustaja -leikissä onnistuminen edellytti erikseen www-sivuillani poikkeamista.

Helteisen heinäkuun piikkiin voi ehkä laittaa vähäsen, ja ehkä satun vain olemaan niin epäkiinnostava tapaus, ettei riippumatosta jaksa vääntäytyä kylälle. Pyöräilevä poliitikko olisi myös ollut helpompi tunnistaa, jos mukana olisi ollut jokin kyltti tai banderolli.

No, en toki luovuta. Pidän peukkuja, että tahti vielä paranee kiertueen loppua kohti.

Tulkaa siis rohkeasti juttusille!

Jäljellä: noin 270 km.

Tiistai 11.7. – Paljon polkemista ja vähäsen taidettakin

Ajokkini odotti minua aamulla uskollisesti Kangasalan linja-autoasemalla. Eilisen rankkasateen vaikutukset tuntuivat vielä, sillä lämpötila oli vain 18 asteen paikkeilla. Virkistävää vaihtelua.

Sahalahdella silmään pisti kaksikerroksinen betonilaatikko. Ruma elementtikerrostalo pienessä maaseutukunnassa onnistuu kaupunkien ja maaseudun huonojen puolien yhdistämisen haastavassa tehtävässä. Ennemmin kannattaisi rakentaa kunnan vahvuuksien varaan.

Reitti Kangasalta Kuhmalahdelle kulki suoraa asfalttitietä, joten matka sujui hujauksessa. Pysäköin kuulemma Pirkanmaan viimeisen itsenäisen osuuskaupan pihaan reilusti yli tunnin etuajassa.

Onneksi sain pian juttuseuraksi kolme miestä. Olimme yhtä mieltä siitä, että metsiensuojelun kustannuksia pitää jakaa suomalaisten kesken eikä laittaa maanomistajia maksamaan laskua. Huomautin tosin, että valtion metsissäkin on vielä arvokkaita luontokohteita; niiden suojelemisesta olisi hyvä aloittaa.

Puhuimme myös peltoenergiasta maaseudun mahdollisuutena. Muistan, kuinka vielä pari vuotta sitten naureskeltiin kollegani Erkki Pulliaisen ja muiden vihreiden visioille 500 000 kesantohehtaarin valjastamisesta energiantuotantoon.

Ei naureskella enää. Suomen pelloissa ja metsissä piilee valtava energiavara, jolla voidaan tyydyttää iso osa maamme lämmön ja sähkön tarpeesta sekä osittain pyörittää myös liikennettä. Pelloilla voisi kasvattaa ruokohelveä, lannasta mädättää biokaasua ja maatiloilla hyödyntää vähän tuulivoimaakin.

Matkalla kohti Orivettä pysähdyin Rönnissä syömään kasviskeiton. Törmäsin sattumoisin vanhaan koulukaveriin, joka oli muuttanut Orivedelle ja kasvatti kahta lasta.

Vähän matkan päästä poikkesin Purnun taidenäyttelyssä. Tykästyin erityisesti Heli Hiltusen herkkiin kasvimaalauksiin ja Pertti Kekaraisen niukkoihin väripintoihin. Taiteen päälle nautin siivun mustikkapiirakkaa.

Omakuva heijastuneena Pertti Kekaraisen teoksesta Density
Omakuva heijastuneena Pertti Kekaraisen teoksesta Density

Purnun kautta koukkaus tiesi noin kuusi kilometriä lisää polkemista. Matkamittariin tuli vielä kymmenisen kilometriä ylimääräistä, kun valitsin huonosti viitoitetussa tien haarassa väärän puolen. Yhteensä päivän aikana tuli ajettua noin 75 km.

Oriveden opiston pihalla sain lisää juttuseuraa. Keskustelimme erityisesti kuvataiteesta ja sen opetuksesta, mutta siinä sivussa tuli puitua monta muutakin asiaa.

Eri mieltä olimme palkitun Kim Simonssonin veistoksista. Minusta ne ovat hienoja.

Jäljellä: noin 200 km.

Keskiviikko 12.7. – Juna tuo toivoa Juupajoelle

Tänään oli ensimmäinen matkapäivä, jolloin lämpötila ei ylittänyt hellerajaa. Kylmä ei silti tullut, vaikka tuuli puhalsi välillä navakasti.

Poutapilvi sateen jälkeen
Poutapilvi sateen jälkeen

Päivän ensimmäinen pysähdys oli Juupajoen Salokunnassa, jossa koko ikänsä kylässä asunut vihreä aktiivi Martti Lundén esitteli seudun historiaa. Moni kauppa ja koulu on vuosikymmenien varrella sulkenut ovensa, mutta myös uutta rakennetaan.

Martti kertoi myös hankkeesta, jolla lähijärvien kortteita leikattiin pois rehevöitymisen hillitsemiseksi. Lieneekö yksi osasyy rehevöitymiseen se, että poikkeuksellisen mäkisessä maastossa viljellään hyvinkin jyrkkiä rinteitä. Niiltä kun ravinteita saattaa huuhtoutua helpommin.

Minulla oli sään kanssa taas ihmeellinen tuuri, sillä taivas repesi juuri niillä sekunneilla, kun kaarsin Martin kotitalon pihaan. Alkaessani tehdä lähtöä kahden mehulasillisen jälkeen ei sateesta ollut enää tietoakaan. Komeat poutapilvet vain täplittivät kirkkaansinistä taivasta.

Kiertoajelu kauniissa Salokunnassa kostautui, sillä saavuin Juupajoen keskustaan myöhässä. Minua oli ystävällisesti vastassa kunnan johtoa vs. kunnanjohtajaa myöten.

Juupajoella iloittiin kiskobussiliikenteen alkamisesta. Ihan syystä: uusia paikallisliikenneyhteyksiä kun ei kiskoilla ole tässä maassa avattu aikoihin. Nyt toivelistalla ovat vuorojen lisääminen ja toinen pysäkki Lylyyn.

Hyvät joukkoliikenneyhteydet ovat alueiden menestymisen kannalta välttämättömiä. Jos raideliikenne saadaan toimimaan, voisi osa Tampereen seudun kasvusta kanavoitua kestävästi junien varassa Juupajoelle. Molemmat voittaisivat, sillä Juupajoki saisi taitettua väestökatonsa ja Tampereen seutu hillittyä kasvupaineita.

Vähän kuitenkin pelkään, ettei tilanne tule olennaisesti muuttumaan niin kauan, kuin VR Oy:llä on henkilöjunaliikenteessä monopoli. Kohtuullista olisi, että muut toimijat voisivat tarjota palveluja ainakin niillä osuuksilla, joiden liikennöimisestä VR ei itse ole kiinnostunut.

Keskustelut olivat niin kiinnostavia, että lähdin jatkamaan matkaa taas vähän myöhässä. Ylitin kuitenkin itseni paahtamalla 34 km vain himpun verran yli kahdessa tunnissa. Tiristin kuin viimeistä päivää, jotta ehtisin tutustua Mäntän kuvataideviikkojen tarjontaan.

Vanhaan tehtaaseen Pekiloon oli taas saatu koottua Suomen nykytaiteen parhaimmistoa. Pidin mm. Terike Haapojan varjoilla leikkivästä tilateoksesta, Ilona Sareksen pitsi- ja metallikondomeista sekä Hanna-Riikka Heikkilän lapsenomaisista maalauksista. Myös Kaarina Kaikkosen näyttävä vessapaperiveistos ja Simo Alitalon ääni-installaatio olivat mieleeni.

Päivän viimeiseen kohteeseen oli vain pyräys. Vilppula sijaitsee itse asiassa niin lähellä, että ulkopuolisen on vähän vaikea hahmottaa, miksi vilppulalaiset ovat toistuvasti torjuneet Mäntän kosioyritykset. Mutta jos ei niin ei.

Yöksi polkaisin vielä parin kilometrin päähän Peltolan luomumaatilalle. Vanhaan aittaan tehdyt huoneet ovat idyllisiä ja huonekaluja myöten kauniita. Tv:n olisi ehkä voinut kuitenkin jättää asentamatta.

Jäljellä noin 140 kilometriä


Torstai 13.7. – Sinnikkäästi vastatuuleen

Aamu oli mukava aloittaa kunnon ruispuurolla. Kun koitti laskun maksun aika, yllätyin myönteisesti: yöpyminen maksoi vain 33 €. Se sentään sisälsi viehättävän huoneen lisäksi aamiaisen ja saunan.

Saunassa oli muuten kangasalusia, joihin oli käsin kirjailtu teksti “pyllyn paikka”. Pelkästään siitä olisin voinut maksaa muutaman euron ylimääräistä.

Oli myös kiva nähdä kompostoivia ekovessoja käytännössä. Peltolasta ja muista pirkanmaalaisista luomutiloista voi lukea lisää verkossa.

Ennen matkan jatkamista poikkesin kivenheiton päässä Väinölän teosofisessa yhteisössä. Entisessä vanhainkodissa oli esillä yhteisön jäsenten taidetta.

Kalevala-viittaukset, pastellisävyt, naivismin ja kelohongan kaivertamisen vielä ymmärrän. Suhtaudun kuitenkin vähän epäillen siihen, että Pekka Ervast olisi ollut Jeesukseen ja Buddhaan rinnastettava hengellinen johtaja.

Päivän pyöräilyosuudet olivat varsin yllätyksettömiä. Mäkistä maastoa dominoivat metsät, ja vaihtelua toivat vain harvat pellot ja järvet.

Yleensä matkan aikana en syönyt päivällä etenkään mitään raskasta, mutta Ruovedellä sorruin pitsaan. Kuinka ollakaan, ravintolassa törmäsin rovaniemeläiseen tuttavapariskuntaan, joka oli lomamatkalla Porista Kuopioon.

Samassa ravintolassa sain juttuseuraa Ruovedelle asettuneesta ex-kurulaisesta. Koska olin menossa seuraavaksi Kuruun, kysyin, mikä siellä on näkemisen arvoista.

“Ei mikään”, kuului vastaus. Kurussa ei kuulemma ole tapahtunut mitään moneen vuoteen. Kunnan vaakunassakin on vain iso kuoppa eli kuru.

Lähes koko matkan puhalsi kova vastatuuli. Ylämäissä joutui usein taluttamaan, ja alamäissäkin sai polkea edetäkseen tolkullista vauhtia.

Omakuva maantiellä Kurussa
Omakuva maantiellä Kurussa

Jotenkin en enää yllättynyt, kun perillä huomasin, että kohtaamispaikaksi merkitty ravintola Vänrikki oli jo kiinni. Toisaalta Kuru vaikutti muuten vilkkaalta. Kaupassa ja pankkiautomaatilla oli jonoa, ja kaduilla maleksi teinejä niin kuin kaikissa elävissä kunnissa.

Matkan aikana olin välillä potenut tuskaa siitä, että väkimäärä oli joillakin paikkakunnilla jäänyt niukaksi. Siksi oli piristävää saada sähköpostiviestejä, joissa kyseltiin, milloin olinkaan tulossa Toijalaan ja missä olin tavattavissa Juupajoella.

Paremmalla tiedotuksella juttelemisesta kiinnostuneita siis olisi ollut. Ensi kerralla otan opiksi.

Jäljellä: noin 70 km.

Perjantai 14.7. – Loppusuoralla

Heräsin sateen ropinaan. Sääennusteissa povattiin sadekuuroja reitin varrelle.

Vaikka sadetta piisasi vielä aamiaisella, se kuitenkin lakkasi, kun olin tekemässä lähtöä. Koko päivän aikana ei tullut enää tipan tippaa. Selvisin siis yhdentoista päivän pyörämatkasta kertaakaan kastumatta. Taitaa olla aika poikkeuksellista Suomen kesässä…

Aamiaisella seurana oli Näsijärveä pyörällä kiertävä pariskunta. He olivat koko matkani aikana ainoita näkemiäni pyörämatkailijoita.

Kauniit maisemat, hyväkuntoiset tiet, peruspalvelut kunnossa – luulisi, että Pirkanmaalla olisi hyvät edellytykset pyörämatkailun kehittämiselle. Keski-Euroopassa pyöräturismissa pyörii satojen miljoonien eurojen bisnes ja kasvu on nopeaa. Meidänkin kannattaisi ottaa siitä osamme.

Matka sujui aamulla rivakasti, ehkä viimeisen päivän tiristyksen hengessä. Pysähdyin välillä juomaan teetä ja ostamaan mansikoita ja herneitä. Silti ehdin Ylöjärvelle kaksi tuntia etuajassa.

Ajattelin hyödyntää luppoaikaa vierailemalla kotiseutumuseossa. Tämä museo sattui kuitenkaan olemaan kiinni paitsi maanantaisin, myös perjantaisin.

Meninkin ensin syömään ja sitten lukemaan lehtiä kaupungin tyylikkääseen kirjastoon. Kytömäen Jussi paikallisista vihreistä tosin valitteli, että kirjaston katto vuotaa ja ilmastointi ei pelaa.

Ylöjärvellä seuraamme liittyivät avustajani OP ja ystäväni Riitta. OP oli valinnut syrjäisen Salen päivystyskohteeksi, koska oli muistellut sen sijaitsevan hyvällä paikalla. No, ainakin paikallislehden toimittaja oli löytänyt perille. Paikalla pyörineet pikkupojat olivat innoissaan, kun pääsivät kuvaan.

Ylöjärveltä poljimme porukalla Nokialle Tampereen Epilän kautta. Nokian Uutisten toimittaja oli kiinnostunut kuulemaan mielipiteeni kiistellystä paikallishankkeesta, keskustaan suunnitellusta tornitalosta.

Haastattelun jälkeen siirryimme päivystämään kahvilan terassille. Sisäänheittäjänä toiminut Nokian vihreiden Leo Lähde sai houkuteltua paikalle mukavasti juttuseuraa. Mainiot keskustelut saivat tuntemaan, että kiertue todella kannatti.

Pirkkalaan saimme saattajaksi Pirkanmaan nuorimman kunnanvaltuutetun, eduskuntavaaleissakin ehdolla olevan Riku Merikosken. Perillä meitä odotti paikallisten vihreiden iso delegaatio kotitekoisen marjamehun kanssa.

Kotiin
Kotiin

Viimeisen pyöräosuuden poljimme Härmälän leirintäalueen ja Hatanpään arboretumin kautta. Olin melkein ehtinyt jo unohtaa, kuinka kauniita helmiä sijaitsee aivan Tampereen keskustan kupeessa.

Keskustorilla kaikui Jope Ruonansuun ölinä, yksi mies oli sammunut naamalleen kukkapenkkiin ja kadut olivat täynnä roskaa, mikä sai minut vähän ihmettelemään, miten ikinä kehtasimme hakea Euroopan kulttuuripääkaupungin asemaa. Silti kotiin oli hyvä tulla. Kotiin on aina hyvä tulla.

Lisää tunnelmia myöhemmin. Nyt on väsynyt mutta tyytyväinen olo.

Jäljellä: 0 km.

Matkan jälkeen – Kannattiko?

11 päivää, 30 kuntaa ja 700 kilometriä. Koko Pirkanmaan kattanut pyöräkiertueeni on nyt takanapäin.

Sieltä täältä kivistää ja käsivarsia kuumottaa. Ilmeisesti onnistuin polttamaan itseni viimeisenä päivänä sääennusteiden sadeuhkauksista ja aurinkovoiteesta huolimatta.

Matkalla tapaamani kansalaiset, toimittajat ja tuttavat ovat kyselleet paljon arviotani siitä, miten kiertue meni. Minusta kiertue toimi monella eri tasolla:

1) Tutustuminen. Pirkanmaalaisena kansanedustajana haluan edustaa koko maakuntaa. Siksi on tärkeää käydä paitsi Tampereen kantakaupungissa, myös vaikka Kihniössä, Äetsässä ja Kurussa.

2) Oppiminen. Pyöräkiertueella tapasin pirkanmaalaisia laidasta laitaan – maanviljelijästä kuvataiteen opettajaan, eläkeläisestä koululaiseen ja kansalaisaktiivista kunnanjohtajaan. Aion ammentaa käymistäni keskusteluista, kun suunnittelen teemoja tuleviin vaaleihin.

3) Kohtaaminen. Valitettavan usein ihmiset kokevat, että poliittinen eliitti on erkaantunut kansasta. Menemällä ihmisten luo autoin toivottavasti omalta pieneltä osaltani hälventämään tätä käsitystä.

4) Kestävä liikenne. Kulkuneuvo on jo itsessään viesti. Olisin voinut tehdä kiertueen autolla, mutta valitsin polkupyörän. Kevyessä liikenteessä on valtavia mahdollisuuksia, ja politiikan tulee edistää sitä nykyistä määrätietoisemmin.

5) Liikunta. Kaltaiselleni istumatyöntekijälle 700 km omin lihasvoimin tuli tarpeeseen. Toivottavasti saan raivattua riittävästi tilaa liikunnalle myös syksyllä istuntokauden alettua.

6) Lomailu. Aurinkoinen Pirkanmaa. Peltoja, metsiä, järviä. Koskia, maalaistaloja, kirkkoja, taidenäyttelyitä. Pyöräkiertueen olisi voinut tehdä jo yksin matkailun kannalta.

Jälkeenpäin on helppo keksiä asioita, jotka ensi kerralla tekisi toisin. Tiedotus pitäisi aloittaa aikaisemmin, paikallisia vihreitä värvätä aktiivisemmin, mainontaan satsata enemmän ja kuljettaa viiriä tai kylttiä, josta kaikki näkisivät heti, mistä on kyse. Silti näinkin olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen.

Kiertue ei olisi onnistunut ilman monen ihmisen osallistumista. Nyt onkin kiitosten paikka.

Ensinnäkin kiitos avustajalleni Olli-Poika Parviaiselle, joka vastasi matkan käytännön järjestelyistä – reitin ja aikataulun suunnittelusta, majoituksesta, tiedottamisesta, yhteydenpidosta paikallisiin jne. Hän myös polki kolmena päivänä mukana.

Toiseksi kiitos kaikille avuliaille vihreille. Kokenut pyöräilijä Otto Auranen Tampereen vihreistä ja Pirkanmaan vihreiden puheenjohtaja Jarno P. Vastamäki auttoivat suunnittelussa, ja vihreät mm. Hämeenkyrössä, Vammalassa, Ylöjärvellä, Nokialla ja Pirkkalassa järjestivät ohjelmaa.

Kolmanneksi kiitos kaikille niille, jotka ovat ymmärtäneet, mitä sana palvelu tarkoittaa – museon työntekijälle, joka avasi ovet maanantainakin; myyjälle, joka antoi alennusta, kun käteinen oli loppu; majapaikan pitäjälle, jolla sauna odotti valmiina pyöräilijää raskaan päivän jälkeen.

Viimeisenä mutta taatusti ei vähäisimpänä haluan kiittää kaikkia niitä kymmeniä pirkanmaalaisia, jotka tulivat tapaamaan ja keskustelemaan eri puolilla maakuntaa. Teidän takianne tälle matkalle aikanaan lähdin.

Kyllä kannatti lähteä.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin