ranneliike.net: Mitä konservatiivit eivät oppineet hiekkalaatikolla

Pikkulapsille opetettava etiikka perustuu usein empatiaan. Jos Karoliina lyö Miroa muovilapiolla otsaan, häntä kehotetaan miettimään, miltä tuntuisi itse kokea sama. Ikävältähän se tuntuisi, joten Karoliina yrittää hetken olla kiltisti.

Jeesuksen opettamana samaa neuvoa kutsutaan kultaiseksi säännöksi. Sanassa sanotaan: ”kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”.

Kultaisen säännön noudattaminen edellyttää kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Tätä eivät konservatiivit nähtävästi ole oppineet sen paremmin hiekkalaatikolla kuin Raamatustakaan. He vaativat toisilta asioita, joihin itse eivät ole valmiita.

Ajankohtaisen kakkosen homoillassa äärilaidan kristityt julistivat, että homot ovat toki ihmisinä ihan ok, mutta homoseksuaalisia “taipumuksia” ei sovi harjoittaa. Homot eivät saisi mennä naimisiin eivätkä etenkään adoptoida lapsia.

Mutta miltä konservatiiveista tuntuisi, jos heiltä kiellettäisiin mahdollisuus mennä naimisiin? Tyytyisivätkö vanhoillisten arvojen kannattajat osaansa, jos he voisivat vain rekisteröidä parisuhteensa samalla, kun liberaalit voisivat avioitua?

Miten konservatiivi laittaisi suunsa, jos olisi ihan ok olla hetero, kunhan ei vain harjoita heteroseksuaalisia “taipumuksia”? Miten sujuisi Päivi Räsäseltä tai Pentti Oinoselta elinikäinen selibaatti?

Entä miten vanhoilliset suhtautuisivat siihen, jos heitä ei pidettäisi kelvollisina vanhempina siksi, että he eivät tarjoa lapsilleen kunnollisia sukupuolimalleja? Jos heitä ei kelpuutettaisi edes sijaisvanhemmiksi – pitämään huolta lapsista, jotka ovat kokonaan vailla turvallista kotia?

Jos vanhoilliset kristityt osaisivat asettua toisten ihmisten asemaan, he tajuaisivat pian saarnaamansa opin vääryyden. Että avioliiton ja vanhemmuuden epääminen tuntuu pahalta. Että rakkauden ja seksuaalisuuden kieltäminen on julmaa.

Hiekkalaatikollakin ymmärretään, ettei toisia saa kohdella niin.

Oras Tynkkynen

39 Responses

  1. Olen usein pohtinut näitä asioita. Totuutta ei koskaan voi löytää, mutta ainakin voi päästä aika lähelle jotakin oikeaa. Mielestäni oikein on se, että mahdollisimman moni on mahdollisimman tyytyväinen elämäänsä aiheuttamatta liikaa kärsimystä muille. Kieltämällä joltain ryhmältä jokin oikeus heidän elämänsä ei yleensä parane, vaan päinvastoin.

    Klassisesti katsottuna kirkko ei hyväksy homoja, luultavasti koska jos kristitty on homo hän ei lisäänny. Se tarkoittaa että tulee vähemmän kristittyjä, ja se ei ole hyvä. Mutta samalla täytyy muistaa että kirkko on myös kiduttanut pakanoita koska heidät täytyy käännyttää, jne., joten samalla tavalla kuin kirkko on jossain vaiheessa ymmärtänyt kiduttamisen vääryyden se tulee ajan mittaan myös ymmärtämään sen että ihminen on saman arvoinen riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, ihon väristä, omaisuuden suuruudesta, jne.

    Ihminen on uskonnollinen koska uskonto yhdistää. Maailmasta on kuitenkin tullut hyvin pieni (globalisaation takia) samalla kuin tieteet ovat antaneet hyvin tarkan mutta hämmentävän maailmankatsomuksen monelle. On pelottavaa, kun ensin saa kulla että maailma on täydellinen Jumalan luomus, mutta myöhemmin käy ilmi että maailma ei olekaan niin selkeä kuin aluksi luultiin.

    Aika ei ole ystäväni, enkä ehdi kirjoittaa lisää, mutta kiitos hienosta kirjoituksesta.

    Tiivistääkseni sanon sen, että kaikki mitä kirjoitit tekstissäsi on mielestäni totta.

  2. Asiallinen teksti. Toivottavasti Räsänen ja muut oppivat jo virheistään, että vastaavanlaisia tilanteita ei tulisi jatkossa.

  3. Hienoa tekstiä ja upeita ajatuksia ! Juuri näin tulisi toimia, ollaan ihmisiä ihmisille ja kunnioitetaan toisiamme. Keep up the good work !

  4. http://www.logosmedia.fi/artikkeliarkisto/boswell.html

    “Osana tätä uutta keskustelua ilmestyi jokin aika sitten pu­heenvuoro, joka on maailmalla herättänyt kiivastakin keskuste­lua (varsinkin internetissä). Tunnettu ame­rikkalainen histori­oitsija John Boswell on koonnut kirjaansa Same-Sex Unions in Premodern Europe kahden­toista vuoden tutki­mustyön hedelmät.

    Mitä Boswell löysi tutkies­saan luostareiden arkistoista ja kir­jastojen uumenista löytämi­ään jumalanpalvelustekstejä? Minkälaiseen valoon hänen tutkimuksensa asettaa käsityksemme samaa sukupuolta olevien kirkollisista liitoista?

    Aviorakkauden historia on lyhyt

    Boswell korostaa, että seksuaalisuuden ja rakkauden historiaa tutkittaessa on ennen muuta pidettävä mielessä, miten terminolo­gisesti hataralla alu­eella liikutaan.

    Raja ystävyyden, rak­kau­den ja eroottisuuden välil­lä on eri ai­koina piirtynyt kovin eri ta­voin. Useimmiten se on muodos­tunut väljemmin ja liikkuvammin kuin nykyisessä länsieuroopalai­sessa kulttuurissa.

    Heteroseksuaalisen avioliiton ja romanttisen rakkauden yhteys, jolle oma aikamme antaa niin suu­ren merkityksen, on itse asiassa aika uusi, vasta 1800-luvul­la nykyiseen hahmoonsa kehit­tynyt ilmiö.

    Kirkkokaan ei kehittänyt erityistä avioliiton teologiaa tai sakramenttia ennen kuin vähitellen 1100-luvulta lähtien. Ihmisiä toki vihittiin jo ennen sitä, mutta avioliiton solmivat lähinnä ylimystön jäse­net kes­kenään. Avio­liitto olikin ensimmäi­sen tuhatluvun ajan ennen kaik­kea omaisuusjärjes­tely. Ro­mant­tinen rakkaus ei ollut sen edel­lytys vaan korkeintaan jois­sain tapauk­sissa yh­teiselämän onnekas lop­putulos.

    Avioliiton sakramentin kivuliaan alkutaipaleen takana oli varhaisen kirkon pidättyvä suhtautuminen seksuaalisuuteen sinänsä. Ihanne avioliitossakin oli pidättyväisyys — sitä hei­jastavat mm. tarinat selibaatissa eläneistä pyhistä aviopareis­ta.

    ————————
    Päivi Räsänen varmasti toteuttaa Raamatun sanaa kirjaimellisesti jokapäiväisessä elämässään?

    PS. Evankelisluterilaisessa kirkossa on vain kaksi sakramenttia, kaste ja ehtoollinen (jolla sen piirissä juostaan vähän väliä, joissain muissa kirkoissa suositellaan vähempää määrää). Avioliitto ei ole evankelisluterilaisessa kirkossa pyhä toimitus eli sakramentti. Räsäsläisten kannattaisi erota kirkosta, siellähän on jopa naispappeus käytössä.

  5. Miksi ei kukaan kysy myös masturbaatiosta eli “itsesaastutuksesta”, joka lapsuudessani luettiin ehdottomasti synniksi?

  6. Minkä ihmeen takia homoparien olisi päästävä naimisiin kirkossa? Kirkon jäsenyys on vapaaehtoista, kuten viimepäivinä on huomattu. Menkööt naimisiin maistraatissa. Se on ok. Jos sitten haluavat siunauksen liitolleen, niin perustaisivat vaikka oman kirkkonsa ja siunailkoon siellä toisiaan vaikka kuinka paljon. Ja mitä tulee tohon adoptio-oikeuteen, niin eiköhän siinä taas rappiollinen rikas länsi ostele ittelleen mukuloita ns. kolmansista maista. Tuskinpa niiltä lapsilta kysytään mielipidettä haluavatko he vanhemmikseen homoparin. Tai enhän minä tiedä. Jos kysytään ja lapsi ymmärtää asian ja antaa siihen suostumuksensa niin ok.

  7. Olen “vanhoillinen kristitty” eli uskova ihminen. Luen Raamatusta saman kuin Päivi Räsänen. Itse en sure, että ei-uskovat eroavat kirkosta, mutta tähän oli silti pakko kommentoida. Itse tein aikanaan sen päätöksen, että jos en löydä uskovaa puolisoa, niin en mene ikinä naimisiin, koska Raamatussa sanotaan, ettei pidä ruveta epäuskoisen aisapariksi. Joten valitsin Raamatun mukaisen elämän. Niin on valinnu monet homoseksuaalitkin, vaikka he eivät olekaan mediaseksikkäitä eivätkä siis saa/tuo ääntään esiin.

    Ja, jos tarkkoja ollaan, niin homoseksuaalisuuden on psykologisesti todistettu olevan eräs ihmisen kasvun vaihe, joka yleensä menee ohi ja ne jotka eivät “kasva ikinä ohi” tästä vaiheesta ovat homoseksuaaleiksi kutsumiamme ihmisiä. Tunnen myös ihmisiä, jotka ovat ennen olleet homoseksuaaleja, mutta käymällä psykologien ja vertaisryhmien kanssa läpi elämäänsä, ovat nykyään onnellisessa heteroseksuualisessa suhteessa ja tahtovat olla olkapäänä muille jotka myös tahtovat käydä läpi tuota prosessia. Enkä itse ainakaan usko että haluaisivat auttaa muita samaan tilanteeseen elleivät olisi aidosti onnellisia. Eli sekin on vaihtoehto.

  8. Mielenkiintoista, että kirkko hajoaa homoasiaan. Jatkamalla homojen oikeuksien vaatimista saadaankin yllättäen kirkko nurin.

  9. Just nii! Ja minä kysyisin vielä heteronaiselta, että miltä tuntuisi jos vaadittaisiin yhtymään naiseen, tai heteromieheltä, että miltä tuntuisi jos vaadittaisiin yhtymään mieheen? Ja anteeksi vain, mutta minulla on yksi adoptoitu lapsi ja anteeksi vielä: esikoiseni odottaa koeputkessa kehitettyjä vauvoja. Ja entäs sitten, kun suvaitsevaiset ihmiset perustaisivat uuden kirkon, johon voisi liittyä kaikki halukkaat seksuaalisesta taipumuksesta riippumatta. Muistaakseni Jeesus sanoi joskus: “sallikaa kaikkien lasten tulla minun tyköni”.

  10. Onko kansanedustajalta unohtunut, että demokratiassa eletään niin kuin enemmistö on oikeaksi katsonut. Tämähän ymmärretään jo hiekkalaatikollakin. Joutuuhan tässä itse kukin monissa asioissa tyytymään teidän siellä eduskunnassa tekemiin päätöksiin vaikka ovatkin asioista eri mieltä. Miksi teidän on niin vaikea tässä asiassa hyväksyä enemmistön mielipiteitä ja päätösiä. Mitä kansanedustajienkaan työstä tulisi jos koko ajan joutuisi tekemään sellaisia päätöksiä, joihin kaikki ryhmittymät olisivat tyytyväisiä. Epäilen, että eipä monestakaan asiasta saataisi päätöksiä tehtyä. Joten eiköhän sovita niin, että edetään tässäkin asiassa sen mukaan mitä mieltä enemmistö on. On aivan turhaa siellä haukkua konservatiivejä. He katsovat osiaa omasta näkökulmasta. Ja heillä on siihen täysi oikeus. Ehkä ajat joskus muuttuvat jos muuttuvat. Sen aika näyttää.

  11. Kiitos Oras viisaasta kirjoituksesta!

    Raimo,

    jyrkkä hetero, mutta minkäs minä sille voin!

  12. Jukka: Lainsäätäjänä en halua ottaa kantaa uskonnollisten yhdyskuntien asioihin. Sen sijaan haluan lakiin yhtäläisen oikeuden siviilivihkimiseen. Uskonnolliset yhdyskunnat voisivat vastedeskin itse päättää, keitä vihkivät ja keitä eivät.

  13. Eleanoora: Voitko kertoa, mihin tutkimukseen väitteesi homoudesta vaiheena perustuvat?

    Liberaalina katson, että kaikilla ihmisillä on oikeus elää parhaaksi katsomallaan tavalla. Siksi puolustan vanhoillisten kristittyjen oikeutta elää valitsemallaan tyylillä. Mutta yhtä lailla puolustan muiden oikeutta elää omalla tavallaan ilman, että vanhoillisilla kristityillä on oikeus sanella heille hyväksyttävää elämäntapaa.

  14. jukka (pienellä j:llä): Aivan oikein, konservatiiveilla on oikeus elää haluamallaan tavalla. Heillä ei kuitenkaan ole oikeutta kieltää toisilta oikeuksia. Minä en ole kieltämässä konservatiiveilta oikeutta mennä naimisiin, ja toivoisin, etteivät he kieltäisi sitä minulta.

    Kannattaa myös muistaa, että enemmistö suomalaisista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Konservatiivit edustavat siis mielipiteineen vähemmistöä kansasta.

  15. Tarpeellinen muistutus tähän keskusteluun. On kovin helppoa vihata ja vaatia toisilta yhtä, mutta peiliin katsominen ei onnistu.

    En tosin lähtisi kovin isosti riitelemään Päivi Räsäsen kanssa. Hänen ainoa polttoaine elämässä on viha ja taas kerran viha. Ei kannata hypätä siihen kelkkaan. Sääliä hän kaipaa eikä vihaa. Nyt jotain positiivisempaa peliin, näytetään tuollaisille ikäville ihmisille että asioita voi rakentaakin pelkän tuhoamisen sijaan.

  16. Kiitos Oras asiallisesta keskustelusta ja argumentoinnista Homoillassa ja kiitos vielä kirjoituksestasikin. Minun on kovin vaikea käsittää, miten kukaan voi tuon illan perusteella vielä puoltaa homovastaista joukkoa, niin käsittämättömiä ja epäjohdonmukaisia heidän puheenvuoronsa järjestään olivat.

    Itse en myöskään voi ymmärtää sellaisia kommentteja, joiden mukaan on suvaitsematonta vaatia kirkkoa tai vanhoilliskristittyjä muuttamaan kantaansa homoseksuaalisuudesta. Mitä on muilta (kristityiltäkään) pois se, jos kukin elää oman itsensä mukaisesti, mikäli ei valinnoillaan vahingoita muita? En voi käsittää, miksi kenenkään seksuaalisuuden toteuttamisen tulisi kuulua kenellekään ulkopuoliselle. Kirkon suojista monet julistavat toistavansa Jumalan sanaa muistuttaessaan, mitä Raamatussa sanotaan. Vaan eikö Raamattukin ole ihmisten kirjoittama ja ihmisten tulkitsema? Olen lukenut sieltä ns. homovastaiset kohdat, enkä menisi niiden perusteella vannomaan, että Jumalaa homous oikeasti häiritsee. Samalla ihmettelen myös, miten tämä asia voi olla niin kovin tärkeä, vaikkei homovastaisia kristittyjä henkilökohtaisesti koskettaisikaan, mutta miten ei jokaista ihmistä koskettava neuvo, jota itsekin tekstissä lainasit, yhtäkkiä heille merkitsekään mitään.

    Minua alkoi Homoiltaa katsoessani naurattaa, kun vastasit , että “eiköhän maailma ala olla jo aika hyvin täytetty”, tai jotakin sen suuntaista, anteeksi epätarkka lainaukseni. Näin yhtäkkiä homouden ekotekona, maapallon pelastuksena – olisihan ihan hyvä oikeasti, jos ei meitä tyhmiä ihmisiä nyt enää ainakaan lisää tulisi. Sitä haluaisi ainakin minun jumalani, jota kai lähinnä voi kuvailla kaiken elämän tasapainona. Vaan hyst, tämä vitsi olisi vaan vettä kiihkokristittyjen myllyyn homojutuissa.

  17. Demokratia ei ole vain enemmistön diktatuuria, vaan demokraattisissa valtioissa usein lain keinoin pidetään huolta vähemmistöjen oikeuksista ja vähemmistöjen äänen kuulumisesta.

    Kirkko tehköön näin ateistin näkökulmasta mitä tahtoo, mutta valtion pitäisi noudattaa tasaveroista lainsäädäntöä. Parisuhdelaki oli pehmentävä alku, joka sopi tien avaajaksi, mutta aika olisi jo kypsä yhdelle avioliittolaille. Ennen lakimuutoksia pitäisi kiirehtiä muuttamaan kaikkiin lomakkeisiin vain yksi vaihtoehto “avioliitto/rekisteröity parisuhde”.

  18. Oras, ILMASTOPOLIITTINEN ASIANTUNTIJA. Mikä on poliittisen ilmaston tila tällä hetkellä? Oikeasta ilmastostahan sulla ei oo mitään hajua…

  19. Mielestäni vertaus hiekkalaatikolle ontuu. Eihän hiekkalaatikolla tytöltäkään kysytä miltä hänestä tuntuisi jos häntä potkaistaisiin nivusiin sen jälkeen kun tämä on potkaissut poikaa nivusiin.
    Itse jättäisin kyllä henkilön seksuaalisen suorittamisen hänen itsensä ja vakaumuksensa haltuun, joten sinänsä olen myös eri linjoilla Räsäsen ja kumppaneiden kanssa.
    Mitä tulee synnillä lyömiseen, niin turhan monet ymmärtävät synnin vain ja ainoastaan tekoina, minkä ei tarvitsisi sitä olla edes Raamatun valossa. Synti voi olla ainoastaan sitä mikä on mennyt täydellisestä järjestyksestä jossain vaiheessa epätäydelliseksi. Tässä tapauksessa geenimuutoksena joka saa aikaan erilaisen seksuaalisen suuntautumisen kuin mitä suvunjatkaminen edellyttäisi. Tämä syntinäkemys ei tietenkään ole keskusteluissa pinnalle päässyt, koska yleensä synnillä lyömistä vastustavat ymmärtävät myös synnin vain tekoina.
    Itse olen ihmetellyt, miksi homoseksuaalit eivät edelleenkään uskalla olla erilaisia. Tasapäistämisen kulttuuri on tietenkin voimakas, mikä saa kuvittelemaan että kaikki ovat samanlaisia. Mutta kun kaikki ovat erilaisia ja toiset erot ovat toisia suurempia. Miksi ei siis myös erilaisia lakeja ja tehdä työtä sen eteen ettei niistäkään, mistään laista seuraa syrjintää?
    Mielestäni yksi vaihtoehto olisi jättää avioliitto kokonaan lain ulkopuolelle ja säätää yhteinen parisuhdemuotolaki, missä määriteltäisiin nykyisille avopareille ja pysyville pareille omat etunsa kuten perimisoikeus. Avioliitto jäisi näin uskonnollisten yhteisöjen ja erikseen säädettävien yhdistysten annettavaksi. Uskon nimittäin, että suurin osa homoista ei välitä avioliitosta käytännössä lainkaan, ainoastaan sen tuomista laillisista etuuksista ja oikeuksista.
    Ei tasapäistetä kansaa vaan annetaan kaikkien olla erilaisia. Koulussa tasapäistäminen tukahduttaa jo nerot, miksi tukahduttaa muukin elämä.

  20. Lisätäkseni selvennykseksi edelliseen kirjoitukseeni, että muotoilemastani syntikäsityksestä seuraa se, että ihmisen ei täydy “tehdä parannusta”, koska ei ole tilaansa vaikuttanut.

  21. “Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.”

    Room. 1:26–27

  22. Kuule sie Tykkynen , vaikutat hienolta tyypiltä jonka nimen ennen vain tiesin , että on sen niminenkin kansanedustaja . Sinulla on harkittuja , viisaita , ei riiteleviä mielipiteitä . Tämä juttu oli hyvä . Ja siitä vielä tuo kultainen sääntö, kun sen tähän otit .

  23. Miksi kirkko rekisteröi parisuhteet?
    Eikö olisi parempi olla laki, jonka mukaan ihmisten yhteensitoutumisen rekisteröi yhteiskunta.

    Mieheni ja minut vihittiin 1970-luvun alussa. Mielestäni siilloinkaan meidän yhdessä haluamaamme parisuhdetta ei olisi tarvinnut solmia kirkossa. Kuuluimme ev. lut. seurakuntaan, joten sen ajan tavan mukaan suhteemme rekisteröitiin kirkon tiloissa. Siitä käytettiin nimitystä avioliittoon vihkiminen.
    Kuitenkin me keskenämme solmimme liittomme.

    Eikö siis sateenkaari-ihmiset voisi ajaa asiaa, että parit (samaa tai eri suokupuolta, mutta toki täysi-ikäiset ja vapaaehtoisesti yhteen haluavat)
    halutessaan rekiseröitäsiin (vrt. maistraatissa vihkiminen ) juridisesti “pariskunnaksi” valtion lakien mukaan.

    Jos joku, hetero- tai homopari haluaa kirkon siunauksen, me kirkon jäsenet pyrkisimme muuttamaan kirkkoa siten, että kaikki virallisesti pariksi sitoutuneet olisivat oikeuttettuja saamaan halutessaan siunauksen liitolleen. Siis aivan sama laki valtiolla ja ev. lut. kirkossamme homo- ja heteropareille.

    Siis ensisijaistahan olisi pyrkiä muuttamaan lakia siten, että ihmiset, jotka haluavat rekisteröityä virallisesti toistensa puolisoiksi, saavat siihen valtion taholta lailliset ja yhtäläiset oikeudet.

    Lasten ja juridiikan takiahan me heterosuhteisetkin avioidumme. Rakkaus ei tarvitse rekisteröitymistä, mutta yhteiselo voi sitä tarvita.

  24. Olen katsonut Ylen ajankohtaisen kakkosen homoillan jo useampaan otteeseen ja en voi kuin ihailla sitä tyylikkyyttä ja asiallisuutta miten sinä Oras esittämäsi asiat toit esille. Itse olen naimisissa oleva hetero ja lapsiakin on. Haluaisinkin että kaikki rotuun, seksuaaliseen suuntaukseen, uskontoon, ym. katsomatta saisivat kokea sen mitä itse olen elämässäni kokenut. Kyse on tasa-arvosta ja tämän ovat monet kirkon piirissäkin todenneet. Siellä toisella puolella olleet äärikristityt huomasivat kyllä oman mahdottomuutensa mitä pidemmälle lähetyksessä edettiin ja uskon että sen katsojatkin näkivät. Yhteenveto homoillasta on tässä kirjoituksessa pähkinänkuoressa. Hyvä.

  25. Kiitos Oras, että osallistuit asiallisesti tuohon homokeskusteluun. Toivottavasti tuo keskustelu antoi uutta tietoa ja ajatusta saaden monen monta homovastaista ihmistä siirtymään nykyaikaan ja muuttumaan vähemmän homovastaiseksi. On se kumma kun jotkut jaksavat puhua siitä, että vain nainen ja mies kuuluu olla yhdessä, koska vain he voivat lisääntyä keskenään, harva heistäkään harjoittaa seksiä vain lisääntymissyistä, miksi siis meidänkään pitäisi selibaatissa elellä.

    Olisi paljon helpompi löytää homoseksuaalienkin elämän kumppani, jos yhteiskunta olisi avoimempi ja sallivampi ja kaapissa olevia olisi vähemmän, homoseksuaalisuus kun ei kaikilla näy ulospäin. Se, että julkisuuden henkilöitä kertoo homoseksuaalisuudestaan avoimesti tuo helpotusta monille ihmisille.

    Itselläni on pari lasta miehen kanssa tehtynä. Miehen kanssa siis yritin elää yhteiskunnan paineen alaisena, huonolla menestyksellä. Lapsilleni en koe olevan minkäänlaista vahinkoa siitä, että äitinsä seurustelee naisen kanssa, se on heille yhtä luonnollista kuin jos kumppani olisi eri sukupuolta, jos jotain vahinkoa tulee olemaan, se on noiden Räsäsen kaltaisten ihmisten aiheuttamaa. Yhteiskunta muuttuu parempaan suuntaan hitaasti, mutta varmasti.

  26. Sukupuolineutraalin avioliiton puolustelu perustuu tunteeseen. Samalla perusteella voidaan vaatia yhteiskunnan hyväksyntää myös isä-lapsi -suhteelle tai sisar-veli -suhteelle. Jos he kerran ovat täysi-ikäisiä ja rakastavat toisiaan, niin miksei? Niin ja tietysti useamman ihmisen liitto on hyväksyttävä samalla perusteella.

    Hyvä kirjoitus paremmin perusteluin:
    http://raapustus.net/?id=118

  27. Max: Kaikille kuuluvat jo perustuslain mukaan yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet. Onko sekin mielestäsi tunteeseen perustuva perustelu?

    Nykyinen avioliittolaki asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan puolison sukupuolen perusteella. Syrjintä on helposti korjattavissa säätämällä tasa-arvoinen avioliittolaki. Muiden ihmissuhteiden asema lainsäädännössä tai monisuhteet ovat oma, erillinen keskustelunsa, jota ei kannata sotkea keskusteluun tasa-arvoisesta avioliittolaista – lisää täällä.

  28. Isoäiti (ja monet muut): Todellakin yksi vaihtoehto olisi lakkauttaa uskonnollisten yhdyskuntien vihkimisoikeus. Kaikki parisuhteet vihittäisiin maistraatissa, ja niin haluavat parit voisivat lisäksi hakea suhteelleen siunauksen tai järjestää seremonian omassa uskonnollisessa yhdyskunnassaan.

    En kuitenkaan itse kannata tätä mallia, koska nykyisen eriarvoisuuden korjaaminen ei edellytä uskonnollisten yhdyskuntien vihkioikeuden poistamista. Koska monille suomalaisille mahdollisuus mennä kirkossa naimisiin on tärkeä, en lähtisi siihen puuttumaan.

  29. Kenelläkään ei ole tällä hetkellä oikeutta mennä samaa sukupuolta olevan kanssa naimisiin. Mielestäni samat oikeudet ovat siis kaikilla tässä asiassa.

  30. Poistetaan koko avioliitto-instituutti käytöstä-olisi yksi kiistanaihe vähemmän
    ja eihän ihmisille avioliitto enää merkitse mitään. Vihitään – erotaan – vihitään – erotaan……. Tämänkin kirkko hyväksyy vihkimällä eronneita.
    Pelleilyä.

  31. Itse elän näillä näkyminen elinikäisessä selibaatissa.
    Loppujen lopuksi koko asiahan pyörii vapaan seksin ympärillä.
    Sinä Oras uskot että saat tehdä mitä tahansa, kenen tahansa kanssa. Minä taas uskon, etten saa tehdä yhtään mitään, kenenkään muun kanssa kuin Vaimoni… ja jos Vaimoni on mut hyljännyt, niin sitten elän ilman seksiä.

  32. Joonas: Tuolla logiikalla ei olisi syrjintää kieltää ihonväreiltään erilaisia ihmisiä menemästä naimisiin, jos kenelläkään ei olisi siihen oikeutta.

  33. Ketä tuossa tapauksessa syrjittäisiin? Valkoihoisia? Tummaihoisia?

  34. Joonas: Jos vaikka mustaihoinen ja valkoihoinen haluaisivat avioitua ja se heiltä kiellettäisiin, syrjisi kielto sekä parisuhteen musta- että valkoihoista osapuolta.

  35. oras: “Jos vaikka mustaihoinen ja valkoihoinen haluaisivat avioitua ja se heiltä kiellettäisiin, syrjisi kielto sekä parisuhteen musta- että valkoihoista osapuolta.”

    Tässä käytetty syrjimisen käsite lienee kestämättömällä pohjalla. Tarkastellaan seuraavaa määritelmää. Jos laki kieltää ominaisuuden O henkilöiltä asian A (jota ko. henkilöt “haluaisivat”) mutta sallii asian A ominaisuuden P henkilöille, niin silloin laki _syrjii_ ominaisuuden O henkilöitä (asian A suhteen).

    Sovelletaan ihonväriesimerkkiin. Olettakaamme, että laki kieltää sekaväriliitot. Nyt määritelmän mukaan laki syrjii mustaihoisia suhteessa oikeuteen avioitua valkoihoisen kanssa (asia A) ja valkoihoisia suhteessa oikeuteen avioitua mustaihoisen kanssa (asia B). Laki siis syrjii sekä musta- että valkoihoisia.

    Sovelletaan määritelmää seuraavaksi lähisukulaisten sukupuoliyhdynnästä säätävään rikoslakiin. Laki kieltää siskon ja veljen välisen sukupuoliyhdynnän. Laki näin ollen syrjii sekä miehiä (asian A’ suhteen) ja naisia (asian B’ suhteen). Laki on siis syrjivä.

    Olisiko niin, että lain syrjivyys ei sellaisenaan ole mitenkään riittävä peruste lain muuttamiseen?

  36. oras: “Nykyinen avioliittolaki asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan puolison sukupuolen perusteella. Syrjintä on helposti korjattavissa säätämällä tasa-arvoinen avioliittolaki. Muiden ihmissuhteiden asema lainsäädännössä tai monisuhteet ovat oma, erillinen keskustelunsa, jota ei kannata sotkea keskusteluun tasa-arvoisesta avioliittolaista”

    Epäjohdonmukaista! Jopa epäeettistä!

    Nykyinen avioliittolaki asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan puolison sukulaisuuden perusteella. Eikö totta?! Tämä syrjintä on helposti korjattavissa säätämällä tasa-arvoinen avioliittolaki. Eikö totta?!

    Miten voit olla sitä mieltä, että muiden kuin “homoseksuaalisten ihmissuhteiden” asema lainsäädännössä olisi oma erillinen keskustelunsa? Täysin käsittämätöntä logiikkaa? Eikö kyse ole samasta yhteydenvertaisuuden periaatteesta? Vai onko jotain muutakin mielessä? Ei kai avioliiton ehdoksi voida asettaa jotain tiettyä seksuaalista suuntautumista?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *