Tiistai: Ministerit puhuvat maltillisia

Ministeritason osuus alkoi Cancunissa tänään juhlapuheilla. Suuria yllätyksiä puheenvuoroihin ei sisältynyt, muutama kiinnostava huomion murunen kuitenkin.

Ilmastosopimuksen uusi pääsihteeri Figueres arvioi, että vaakalaudalla on koko kansainvälisen monenkeskisen järjestelmän tulevaisuus. Cancunista tarvitaan tuloksia joukossa isoja asioita. Epäonnistuminen neuvotteluissa haittaisi myös maiden kansallista etua.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon muistutti samassa hengessä, että ilmastosovun kariutuminen vaarantaisi miljardien elämän. Jokaisen valtion pitää olla osa ratkaisua, täydellistä sopimusta ei ole varaa jäädä odottelemaan. Merkille pantavaa on sekin, että pääsihteeri on henkilökohtaisesti paikalla jo neljännessä ilmastokokouksessa peräkkäin.

Guatemalan presidentti kertoi tunteisiin vetoavasti, kuinka maassa on ollut sateiden takia yli sadan päivän hätätila. Kustannukset nousevat neljännekseen maan bkt:stä. Se asettaa mittasuhteisiin valitusta päästöjen vähentämisen kustannuksista teollisuusmaissa.

Kenian pääministeri raotti salaisuuden verhoa ja kertoi aloitteesta, jonka maa julkistaa seuraavana päivänä Ranskan kanssa. Tavoitteena on edistää uusiutuvan energian käyttöä Afrikassa.

Jälkipuheita herättivät Kenian kannat, joissa se tuntui irtaantuvan kehitysmaaryhmän virallisesta liturgiasta. Pääministeri totesi painavasti, että nousevilla talouksilla on iso vastuu eikä aina voi vain vedota teollisuusmaiden menneisiin päästöihin – two wrongs don’t make one right. Kioton pöytäkirjan jatko voisikin seurata sopua ratkaisusta toisella neuvotteluraiteella, joka kattaa myös kehitysmaiden toimet.

Jemenin kehitysmaiden G77-ryhmän ja Kiinan puolesta pitämässä puheenvuorossa merkittävintä oli se, mitä siinä ei sanottu – ja miten ei sanottu. Tyyli oli moniin Kööpenhaminassa kuultuihin G77-puheisiin verrattuna rauhallinen, ja riidan haastaminen jäi vähiin.

Useissa puheenvuoroissa kiiteltiin tähänastista etenemistä ja erityisesti puheenjohtajamaan Meksikon tyyliä vetää neuvotteluja – erotuksena tanskalaisten mokille vuosi aiemmin. Monet puhujat myös painottivat saavutettavissa olevia tuloksia kuten päätöstä uudesta ilmastorahastosta.

Oras bloggaa Cancunin ilmastokokouksen toiselta viikolta päivittäin 5.–11.12.
Edellinen: ma 6.12. Seuraava: ke 8.12.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply