Vihreä Lanka: Bye bye baiji?

Jangtsen jumalattaren muistokirjoitus

Kuinka moni pani merkille pienen uutisen, jonka mukaan kiinanjokidelfiini olisi kuollut sukupuuttoon? Todennäköisesti harva. Eläinten sukupuutoissa ei ole nykyään mitään poikkeuksellista. Ihmisen toiminta näyttää käynnistäneen planeettamme kuudennen sukupuuttoaallon.

Pikku-uutisessa ei poikkeuksellista ollutkaan se, että ihminen onnistui nähtävästi hävittämään taas yhden eliölajin sukupuuttoon. Poikkeuksellista oli se, mitä tällä kertaa menetettiin.

###

Kiinanjokidelfiini eli baiji ehti elää Jangtsessa 20 miljoonaa vuotta – siis yli 10 miljoonaa vuotta ennen kuin ihmisen edeltäjät alkoivat kävellä pystyasennossa. Vielä sata vuotta sitten delfiinejä oli joessa tuhansia.

Sitten tuo pystyasennossa kävelevä tulokaslaji pääsi vauhtiin. Tulivat padot, vilkas jokiliikenne, saasteet ja kalastus. Jangtsen jumalattareksi kutsutun baijin menetys olisi ensimmäinen todettu vesinisäkkään sukupuutto 50 vuoteen.

Olemme jättämässä lapsillemme perinnöksi maailman, josta olemme hävittäneet miljoonia vuosia ennen meitä eläneitä lajeja. Siinä on jotain syvästi traagista.

###

Ilmastonmuutos on viime vuosina ottanut ympäristökeskustelussa kirkkaan ykkössijan. Ja syystä.

Ilmastonmuutos liittyy myös luonnon monimuotoisuuteen monin tavoin. Noin viidennes maailman päästöistä tulee metsien hävittämisestä, joka on myös yksi sukupuuttojen tärkein aiheuttaja. Toisaalta Naturessä julkaistun tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos voi edetessään tappaa sukupuuttoon enimmillään jopa neljänneksen maalla elävistä eläin- ja kasvilajeista.

Kaikki ei kuitenkaan ole ilmastoa, eikä muita ympäristöongelmia saa unohtaa. Ennen kaikkea ilmastonmuutosta ei saa torjua ympäristön kannalta kestämättömillä tavoilla. Ilmastonsuojelun nimissä ei saa tuhota sen paremmin korvaamattoman arvokkaita virtavesiä kuin Indonesian suosademetsiäkään.

###

Pari viikkoa sitten tullut tieto kertoo, että Anhuin maakunnassa olisi onnistuttu kuvaamaan baiji videolle. Kaikkea toivoa ei siis ole vielä menetetty.

Amerikkalaistutkijoiden mukaan katastrofaalisesta sukupuuttoaallosta toipumisessa voi kestää 10 miljoonaa vuotta. Estetään ennemmin lajien joukkotuhon toteutuminen ennalta.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on tamperelainen vihreiden kansanedustaja ja valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *