Viikko 7 (13.-19.2.): Kolmen päivän ilmastoputki päällä

Maanantaiaamu alkoi Tampereen radion perinteisillä aamukahveilla. Vastasin Pia Viitasen edellisellä viikolla minulle kirjoittamaan kysymykseen siitä, miksi kuudes ydinvoimala olisi huono ajatus. No mm. siksi, että monet viidennen ydinvoimalan myyntivaltteina käytetyt lupauksetkin ovat jäämässä toteutumatta. Suomessa ei ole koskaan ollut niin paljon niin hyviä, kestäviä vaihtoehtoja ydinvoimalle kuin juuri nyt.

Tavanomaisista maanantaipäivistä poiketen matkustin Helsinkiin puhumaan Nuorten parlamentin kerhotilaisuudessa. Nuorten parlamentti on eduskunnassa järjestettävä tilaisuus, jossa ympäri Suomea saapuvat koulujen parlamenttikerhojen edustajat esittävät kysymyksiä ministereille. Puhuin kansanedustajan työstä ja siitä, miten nuoret voivat vaikuttaa, mutta minulta kysyttiin taas myös energiapolitiikasta.

Rautatieasemalla törmäsin sattumalta avustajaani Olli-Poikaan, joka oli juuri tulossa Reilun kaupan edistämisyhdistyksen hallituksen kokouksesta. Pidimme junassa spontaanin palaverin eduskuntavaaleista.

Tiistaina paitsi istuin valiokunnissa ja istunnossa, tapasin myös englantilaista Peter Luffia, jonka kanssa keskustelin mahdollisuudesta järjestää EU:n ja Intian ilmastoyhteistyötä käsittelevää tapaamista Suomen puheenjohtajuuskaudella. Lupasin viedä asiaa eteenpäin eduskunnan Intia-ryhmässä.

Keskiviikkona sain taas juosta tukka putkella. Päivä alkoi klo 8.30 Elinkeinoelämän keskusliiton johtoryhmän aamiaistapaamisella, josta kiirehdin ympäristövaliokuntaan kuulemaan ympäristöministeri Enestamia ja kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarista energia- ja ilmastostrategiasta.

Valiokunnasta livahdin taas kesken lisärakennukseen julkistamaan Euroopan vihreiden ilmastokampanjaa. Tiedotustilaisuudessa puhui myös vihreiden varapuheenjohtaja ja mainio tyyppi Janne Länsipuro. Kampanjaan voi tutustua verkossa osoitteessa www.stopclimatechange.net.

Talousvaliokunnan kokouksesta karkasin kesken eduskuntaryhmään kuulemaan Seksialan Liitto SALLI ry:n ja seksin myyjiä auttavan Pro-tukipisteen edustajia. Heidän mukaansa seksin oston kieltävä laki voisi heikentää vakavasti seksialan työntekijöiden turvallisuutta ja oikeuksia. Mukana olleen prostituutiotutkijan Anna Kontulan raportti Prostituutio Suomessa on luettavissa verkossa.

Ennen istuntoa tapasin vielä ilmastonmuutoksen viestintäohjelman ohjelmapäällikön Kirsti Kärkkäisen sekä kollegani Rosan ja tämän pienen nyytin. Vauva näytti pöllämystyneeltä siitä, että oli päätynyt maailmaan. Istunnon jälkeen annoin viidennestä ydinvoimalasta haastattelun ranskalaisen talouslehden Enjeux les Echos’n toimittajalle ja juttelin Natur och miljön toimistolla järjestöjen edustajien kanssa ilmastopolitiikasta.

Torstaina sukkuloin kolmessa valiokunnassa ja eduskuntaryhmässä, ja välillä ehdin vielä käydä vastaanottamassa huumeidenkäyttäjien omaisten vetoomuksen. Omaiset haluaisivat Suomeen lain narkomaanien pakkohoidosta, jotta huumeongelmaisten kierre saataisiin edes jotenkin katkaistua. Hoitoa pitäisi kuitenkin ensin järjestää edes niille, jotka sitä haluavat vapaaehtoisesti. Mietitään pakkohoitoa sen jälkeen uudelleen.

Suullisella kyselytunnilla kysyin kauppa- ja teollisuusministeriltä energiayhtiöiden ansiottomien voittojen verottamisesta. Pekkarinen kimpaantui, kun totesin hallituksen aiheuttaneen taitamattomalla päästökaupan toteutuksella satojen miljoonien tulonsiirron kuluttajilta energiayhtiöille. Vihreät varoittivat ongelmasta jo tammikuussa 2004.

Torstaina ilmastopäästöjä rajoittava Kioton pöytäkirja täytti yhden vuoden. Juhlistin merkkipäivää rientämällä istunnosta junalla Lahteen alustamaan paikallisten vihreiden tilaisuudessa. Paikalla oli mukavasti väkeä ja keskustelu oli kiinnostavaa. Palasin Helsinkiin alkuyöstä.

Perjantaina valiokuntien ja täysistunnon jälkeen köröttelin Tampereelle. Kolmen päivän ilmastotilaisuusputken päätti alustus pääkirjastossa europarlamentaarikkomme Satu Hassin kanssa. Illalla poikkesin Tampereen Maan ystävien tukikeikalla Laternassa ja ostin Es:n, Kemiallisten Ystävien ja Oi Polloin levyjä.

Sunnuntaina kävin Jyväskylässä tapaamassa vanhempiani. Ensin isäni moitti minua siitä, että lähdin hänen luotaan liian aikaisin, sitten äitini sätti siitä, että tulin hänen luokseen liian myöhään. Minun matematiikallani yhtälö vaikuttaa haastavalta. Lumihangessa polkeminen puolityhjillä renkailla ja pyörän työntäminen ylämäkeen yhteensä noin kymmenen kilometrin matkan korvasi kuntosalikäynnin.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin