Kiitosblogi

Kunnallisvaalien tulos on selvinnyt. Vihreät sai koko maassa 8,9 % äänistä ja nousi ensimmäistä kertaa Vasemmistoliiton ohi.

Valtakunnallisesti kannatus nousi mainiot 1,6 prosenttiyksikköä neljän vuoden takaiseen verrattuna – saman verran kuin kokoomuksella. Pirkanmaalla kannatus kasvoi puolestaan hurjat 3,2 prosenttiyksikköä 10,5 prosenttiin.

Tampereella Vihreät sai 15,7 % äänistä, mikä riitti 11 paikkaan. Lisäystä viime vaaleihin oli mykistävät 3,8 prosenttiyksikköä ja kolme paikkaa. Näin nousimme kirkkaasti Vasemmistoliiton ohi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.

Tämä on erinomaisuudessaan kaikki odotukset ylittänyt tulos! Seuraavaksi vihreät valtuutetut käärivät hihat ja alkavat rakentaa kestävämpiä, oikeudenmukaisempia ja demokraattisempia kuntia. Esimerkiksi kuntien ilmastoreformissa riittää seuraavaksi neljäksi vuodeksi tekemistä.

Kahtena viime vuonna ehdimme saada Tampereella paljon aikaan yhteistyössä kokoomuksen ja keskiryhmien XL-liittoutuman kanssa. Bussien matkustajamäärät on käännetty romahduksesta rajuun kasvuun. Omaishoidon tukea saavat kaikki halukkaat. Pormestarin valinnassa siirrytään suoraan kansanvaaliin.

Tampere on paitsi Suomen ensimmäinen Reilun kaupan kaupunki, myös tämän vuoden Unicef-kaupunki ja Kuntaliiton ilmastopalkinnon saaja. Kaupunkiseudulle laaditaan ilmastostrategiaa, Tampere on sitoutunut leikkaamaan päästöjä EU-tavoitetta enemmän ja uutta matalaenergiarakentamisen aluetta suunnitellaan. Ja niin edelleen.

Kahdessa vuodessa ehdittiin siis tehdä paljon. Tekemistä silti riittää.

Turvallisuus kaupungissa on heikentynyt. Lapset ja nuoret tarvitsevat tukea. Raideliikenne pitää saada vauhtiin. Taloustilanteen heikkeneminen uhkaa palveluita. Sairauksia pitää pystyä nykyistä paremmin ehkäisemään ennalta, ei vain parantamaan jälkeenpäin.

Vihreät hakevat näihin ja muihin haasteisiin kestäviä ratkaisuja. Jos haluat olla mukana, kannattaa lähteä Tampereen vihreiden toimintaan.

Oma äänisaldoni oli 2 206. Se on lähes tuhat ääntä enemmän kuin viime kunnallisvaaleissa. Yritän olla luottamuksen arvoinen.

Kiitos kaikille minua ja muita vihreitä ehdokkaita äänestäneille. Kiitos sinnikkäille tukiryhmäläiselle. Kiitos kampanjaani vetäneelle Olli-Pojalle. Kiitos muille vihreille ehdokkaille ja vihreän kampanjan työmyyrille.

6 Responses

  1. Onnittelut kuin myös! Äänisaldosi se vaan kasvaa vaali vaalilta :) Hienoa!

  2. Onnea! Hienoa, että sait noin paljon ääniä. =) Ja kiva että vihreät saa joukkoihinsa lisäystä.

  3. Pettynyt äänestäjäsi kysyy selitystä: Miten on mahdollista, että vihreät menivät sopimaan XL-porukassa asioista ennen kuin kaikki vaaleissa valitut saivat demokraattisesti äänensä kuuluviin. Pormestarihan piti valita valtuuston keskuudesta. Luulin, että vihreät kuuntelevat ensin kaikkien valittujen näkökannan ennen kuin liittoutuvat kenenkään kanssa. Entä miten on henkilökohtainen kantasi rantatien tunneliin?

  4. XL-porukalla (Vihr. + kok. + kesk. + kd. + sit.) on siis perustettu kaksi työryhmää valmistelemaan luottamuspaikkajakoa ja yhteistä ohjelmaa. Lisäksi on hyväksytty yhteinen aiesopimus.

    Jos homma etenee, Vihreät jatkaa yhteistyötä XL-kokoonpanolla – toivottavasti tosin vasemmiston suuntaan laajennettuna. Emme ole koskaan halunneet korvata aseveliakselin harvainvaltaa toisen akselin harvainvallalla, vaan tavoitteena on lopulta kaikkien ryhmien avoin yhteistyö.

    Miksi sitten etenemme nyt XL-pohjalla? Ensinnäkin kokemukset kahden vuoden yhteistyöstä tällä kokoonpanolla ovat olleet myönteisiä. Olemme saaneet läpi tukuittain vihreitä tavoitteita – ja juuri niiden edistämiseksi olemme politiikkaan alun perin lähteneet.

    Toiseksi meillä ei ole mitään takeita siitä, etteivätkö demarit tilaisuuden tullen hajottaisi XL-ryhmää ja korvaisi sitä joko vanhalla aseveliakselilla tai jollain muulla koalitiolla. Demarit ovat muodostaneet teknisen vaaliliiton perussuomalaisten ja SKP:n kanssa, ja sieltä suunnalta on kuulunut jos jonkinlaisia seireenilauluja eri ryhmien houkuttelemiseksi.

    Voitte olla varmoja, ettei demarivetoinen blokki ilman Vihreitä tekisi vihreämpää politiikkaa kuin XL-ryhmä, jossa Vihreät on mukana. Se ei myöskään olisi demokraattisempi. XL-koalition aikana johtavat luottamuspaikat on jaettu suhteellisesti ryhmien äänimäärän mukaan. Kaikki ryhmät ovat siis saaneet oman osuutensa mukaisesti. Toisin oli aseveliakselin aikaan, jolloin demarit jakoivat johtopaikat kokoomuksen kanssa sulle-mulle-periaatteella.

    Kannatan rantatien tunnelia. Vihreitä perusteita tunnelille on tiivistetty hyvin Välimäen Paulin kirjoittamaan blogiin (http://tampereenvihreat.fi/wp/?p=211).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *