Ilmaston pelastuspaketti

Suomen tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä on yksi maailman vahvimmista, ja oli ilo olla neuvottelemassa sitä hallitusohjelmaan. Suomen päästöt ovat myös vähentyneet lupaavaan tahtiin. Valitettavasti samalla hiilidioksidia ilmasta sitovat nielut

Lue koko kirjoitus »

Ilmasto ja talous voivat voittaa yhdessä

Tulevan hallituksen on pidettävä kiinni tavoitteesta tehdä Suomesta hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Nyt tarvitaan riittäviä päätöksiä, jotta tavoite myös saavutetaan. Se on tärkeää niin ilmaston kuin talouden kannalta. McKinseyn mukaan

Lue koko kirjoitus »

Talouden pelastuspaketti

Julkisen talouden tilanne antaa aihetta huoleen. Ei ole reilua jättää tulevien sukupolvien maksettavaksi kohtuutonta velkaa – ei taloudellista, ekologista tai sosiaalista. Arviot julkisen talouden kestävyysvajeesta vaihtelevat, mutta valtiovarainministeriön mukaan suuruusluokka

Lue koko kirjoitus »

Maan puolustaja

Maan puolustaja. Se on teemani kevään eduskuntavaaleissa. Ja puolustajia näinä aikoina todella tarvitsemme. Maata ja maatamme koettelevat monet uhkat, niin kuin jokainen voi uutisista lukea.  Onneksi meillä on myös keinot

Lue koko kirjoitus »
#StandWithUkraine

7 keinoa näivettää Putinin sotakassaa

Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Ukrainaa ja Eurooppaa vastaan pitää pysäyttää. Mutta miten? EU on hyväksynyt yhdeksän pakotepakettia. Pakotteet tehoavat jo, mikä näkyy esimerkiksi Venäjän öljyn viennin ja siitä saadun hinnan laskuna.

Lue koko kirjoitus »

Siksi olen ehdolla

Olen tänään asettunut Vihreiden ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleissa Pirkanmaalta. Haluan vauhdittaa kestävyystyötä, satsata osaamiseen, puolustaa hyvinvointia ja vakauttaa talouden. Käytännön työ kahdeksan viime vuotta asiantuntijana ja yrittäjänä on tuonut tuoretta näkökulmaa

Lue koko kirjoitus »
Ei enempää kirjoituksia näytettäväksi.
Aiheet