Motopark Racewayn moottoriradan melurajat Pieksämäellä

Eduskunnan puhemiehelle

Motopark Raceway on Pieksämäen Virtasalmella sijaitseva, vuonna 1987 avattu ja myöhemmin laajennettu moottorirata. Motoparkiin kuuluu noin 3 500 metriä pitkä asfaltoitu rata, jota kiertää noin 3 000 metriä pitkä hiekkapohjainen rallirata. Lisäksi alueella on noin 400 metrin pituinen kiihdytysrata ja erillinen leirintäalue. Alueella järjestetään monenlaisia moottoriurheilutapahtumia.

Ulkona sijaitsevat moottoriurheiluradat tarvitsevat toiminnalleen ympäristöluvan. Etelä-Savon ympäristökeskuksen Motoparkille myöntämä ympäristölupa tuli voimaan vuonna 2005. Lupaan on sisällytetty useita määräyksiä, joissa rajoitetaan radan melutasoa ja toiminta-aikoja. Määräysten noudattamisessa ja radan toiminnassa on kuitenkin ilmennyt puutteita, joita on käsitelty eri viranomaisasteissa ja hallinto-oikeudessa.

Motoparkin voimassa olevan ympäristöluvan mukaan ratakilpailuja ja harjoituksia, joiden seurauksena Motoparkin enimmäisäänitaso voi lähimpien asuintalojen alueilla ylittää 55 dBA, saa järjestää enintään kahdeksana päivänä ja yhtenä viikonloppuna kuukaudessa, heinäkuussa ei lainkaan. Radan aiheuttama päivittäinen keskiäänitaso ei saa ylittää 55 dB lähimmässä asutuksessa. Loma-asuntojen alueella keskiäänitaso saa ylittää 45 dB vain neljänä päivänä kuukaudessa.

Alueella tehtyjen ja ympäristökeskukselle toimitettujen mittausten mukaan melu on ylittänyt rajoitukset ja ylittää ne edelleen toistuvasti. Motopark sijaitsee loivassa ja kaikuvassa harjumaastossa lähellä järveä, eikä sen ympäristössä ole luonnollisia tai rakennettuja esteitä, joilla olisi merkitystä melun leviämisen ehkäisemisessä. Alueen läpi kulkevan kantatien lisäksi muita melulähteitä ei myöskään ole, joten Motoparkin ääni hallitsee koko äänimaisemaa.

Lähimmät asunnot sijaitsevat noin 400 metrin päässä ja lähin yhtenäinen loma-asuntoalue noin 600 metrin päässä radasta. Jo sallittu enimmäisäänitaso 55 dBA nousee 10–20 dBA yli taustatason. Lisäksi toteutuneet enimmäisäänitasot ovat keskimäärin ylittäneet rajoitukset 10–15 dBA:lla (65–70 dBA), joten taustan ja enimmäisäänitasojen erotus on ollut keskimäärin 20–35 dBA. Ratamelu on lisäksi erityisen häiritsevää mm. sen sisältämien kapeakaistaisten ääniaaltojen vuoksi.

Vuoden 2008 toukokuun ja syyskuun välisenä aikana oli ainoastaan kaksi viikonloppua, jolloin radan enimmäisäänitaso ei ylittänyt 55 dBA. Jos radan toiminta olisi ollut luvan mukaista, hiljaisia viikonloppuja olisi tänä aikana ollut 17 kappaletta. Toukokuussa 2009 radan enimmäisäänitaso ylitti rajoitukset 19 päivänä, joista yhdeksän päivää viitenä viikonloppuna. Kuun aikana järjestettiin myös melultaan erityisen voimakkaat kiihdytysajot, joihin liittyvää tiedotusvelvollisuutta ratayrittäjä alueen asukkaista koostuvan Pro Hallinmäki -verkoston mukaan laiminlöi.

Etelä-Savon ympäristökeskus on tehnyt alueella melumittauksia ja vahvistanut, että enimmäisäänitasot mitä todennäköisimmin ylittävät ympäristöluvan mukaiset rajoitukset keskuksen asettamissa mittauspaikoissa. Ympäristökeskus on antanut Motoparkille hallintopakkopäätöksen, joka velvoitti rataa ylläpitävän yrityksen ryhtymään tehokkaampiin toimenpiteisiin melurajojen valvomiseksi.

Pro Hallinmäki -verkoston mukaan lähialueen asukkaat joutuvat edelleen jatkuvasti kohtuuttoman ja laittoman melurasituksen kohteiksi. Verkoston toimittamat melumittaukset viittaavat siihen, että lupamääräyksiä on rikottu toistuvasti vuodesta 2006 lähtien ja annettu hallintopakkopäätös on osoittautunut tehottomaksi. Selvitysten tueksi verkosto on konsultoinut asiassa Kuopion yliopiston meluasiantuntija dosentti Erkki Björkiä, joka on pitkälle vahvistanut johtopäätökset.

Motoparkin taustayritys on toistuvasti laiminlyönyt ympäristökeskuksen sille asettamia ilmoittamis- ja raportointivelvoitteita. Esimerkiksi 6.5.2009 mennessä ympäristökeskukselle ei ollut toimitettu ympäristökeskuksen edellisenä vuonna pyytämää, hallintopakkopäätöksen edellyttämän melunseurantajärjestelmän testi- ja käyttösuunnitelmaa. Motoparkin ratayrittäjä on kuitenkin esittänyt suunnitelmia melutasojen seuraamiseksi. Björkin asiantuntijalausunnon mukaan esitetyillä suunnitelmilla ei voida luotettavasti valvoa ratatoiminnasta aiheutuvia melutasoja lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Suunnitelmia ei myöskään ole toteutettu käytännössä.

Apulaisoikeusasiamies on ottanut kantaa (23.9.2008, Dnro 2660/4/06, 2392/4/07) Motoparkin valvonnan ongelmiin. Lausunto vahvistaa ympäristökeskuksen ja Pro Hallinmäki -verkoston johtopäätökset, joiden mukaan lähiasutukselle radalta kantautuva melutaso ylittää toistuvasti sille lupamääräyksissä asetetut rajoitukset. Lisäksi apulaisoikeusasiamies katsoi, että ympäristökeskuksen olisi ollut perusteltua tehostaa viranomaisvalvontaansa. Apulaisoikeusasiamiehen lausunto ei ole johtanut jatkotoimenpiteisiin eikä vaikuttanut Motoparkin melutilanteeseen.

Etelä-Savon ympäristökeskuksen päätöksissä ja apulaisoikeusasiamiehen lausunnossa ongelmat on moneen kertaan todettu, mutta käytännössä tilanne ei ole muuttunut vuoden 2006 jälkeen. Alueen asukkaiden kannalta on kohtuutonta, ettei todettuihin epäkohtiin puututa välittömästi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin ympäristöministeriö ryhtyy Motopark Racewayn valvonnan korjaamiseksi siten, että Motoparkin ympäristöluvan ja hallintopakkopäätöksen mukaiset melurajat toteutuvat ja valvonta saatetaan päätösten velvoittamalle tasolle?

Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2009

Oras Tynkkynen /vihr

264 Responses

  1. oras:
    “En ole nähnyt tutkimuksia, joiden mukaan moottoriurheiluharrastus vähentäisi onnettomuusriskiä tieliikenteessä. Toivottavasti väitteen esittäjät voivat osoittaa tutkimusnäyttöä sen tueksi.

    Sen sijaan olen nähnyt nämä uutiset:”

    Onnettomuudet jäävät tilastoon, mutta vältetyt onnettomuudet eivät.

    Liikenneturva kuitenkin pyrkii esim. parantamaan mopoilijoiden turvallisuutta esittämällä mopokortin saamiseksi ajoharjoittelua, mopon käsittelykoetta ja ajokoetta. http://www.liikenneturva.fi/www/fi/?we_objectID=3004
    On siis myös liikenneturvan näkemys, että ajoharjoittelu parantaa ajoneuvon kuljettajan turvallisuutta. Lisäksi viimeisimmän valmiin VALT vuosiraportin (2007) mukaan 40% kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista oli tieltä suistumisia.
    http://www.liikennevakuutuskeskus.fi

    Liikenneturvan ehdotuksessa mopoilijoiden käsittelykokeeseen perustellaan aloitetta seuraavasti: “Mopoilijoille sattuvat onnettomuudet ovat pääosin suistumis- ja kohtaamisonnettomuuksia.”

    Suuri osa liikenteessä tapahtuvista kuolemista tapahtuu siis juurikin siitä syystä millä liikenneturva perustelee mopoilijoille annettavaa ajoharjoittelua. Kysymys onkin kuinka paljon kuolemia voitasiin välttää kannustamalla ihmisiä ajoharjoitteluun kontrolloiduissa olosuhteissa maamme moottoriradoilla.

    En usko että olette varsinaisesti erimieltä harjoittelun mahdollisista eduista. Omalla kohdalla ajoharjoittelu on lisännyt turvallisuutta lisääntyneiden turvamarginaalien mukaan. Liikenteessä on paljon enemmän aikaa keskittyä itse liikenteeseen, kun hallitsee ajoneuvonsa paremmin. Ihmisen taitotaso on kuitenkin vain vaatimusten mukainen ja jos ei harjoittele vaikeita tilanteita, ei taitoa niistä selviytymiseenkään ole.

  2. Sus, mihin perustuvat nuo käsityksesi siitä ettei kaivostoiminta aiheuttanut melua? Joitakin mittaustuloksia tallella?

    Pitääkö tosiaan paikkansa, että suurin osa lomamökeistä oli paikalla ennen radan tuloa? Tämä on aika ratkaiseva kysymys – ja moraalisesti tärkein. Ja miksi radan sai rakentaa, jos alue kerran yksin tuumin vastusti?

    Moottoriradat tulisi kyllä rakentaa nimenomaan vanhoihin kaivoksiin, tyhjiin sorakuoppiin, asumalähiöiden ympärille, kaatopaikkojen luokse, tehtaiden katveeseen ja lentokenttien kupeeseen. Sen sijaan koskematon luonto on jätettävä luonnolle itselleen – sitä on niin olemattoman vähän jäljellä.

    Jos jokainen suomalainen jättäisi yhden ainoan autojuhannusreissunsa väliin, siinä säästyvällä energialla ajettaisiin Suomen moottoriradoilla “ilmaiseksi” nykytahtia seuraavat 10 000 vuotta – tosin hatusta aikajana temmaten, mutta ainakin suurin piirtein.

    Moottoriratoja tähän maahan tarvitaan ehdottomasti, ihan yleisen hyvinvoinnin, vapauden, mielenterveyden ja suvaitsevaisuuden vinkkelistä. Sen sijaan jokusen turhan moottoritien voisi vallan mainiosti purkaa pois turhaa melua ja likaa aiheuttamasta.

    Jari Ikävalko
    Porvoo

  3. “# Marja-Leena Nenonen (13.6.2009 klo 22:08)

    Kehottaisin ottamaan yhteyttä Liikenneturvaan. Heillä on varmaan tuoreempaakin tietoa liikenneturvallisuuteen liittyvistä tutkimuksista. Olen saanut em. tiedon tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalinilta. Hän totesi myös yks’kantaan, että liikenneturvallisuuden lisäämisellä ei ratoja voida perustella, kun kysyin häneltä asiaa.”

    Otimpa yhteyttä. Liikenneturvan koulutuspäällikön mukaan Liikenneturva ei ole tehnyt tutkimusta radalla tapahtuvan ajoharjoittelun vaikutuksesta tieliikenneonnettomuuksiin mutta kehoittivat ottamaan yhteyttä Helsingin yliopiston liikennepsykologian tutkimusryhmän Markus Mattsoniin. Kyseinen henkilö on tehnyt vuonna 2008 ajoneuvohallintokeskukselle tutkimuksen moottoripyöräilyn turvallisuudesta. Ko. tutkimuksessa käsiteltyjen vuosien ’92-’03 kuolemaan johtaneista yksittäisistä moottoripyöräonnettomuuksista oli tieltäsuistumisonnettomuuksia 72%. Tutkijalautakunta piti näissä onnettomuuksissa välittömänä riskitekijänä ajoneuvon puutteellista hallintaa 61%:ssa tapauksista. Kyseisen tutkimuksen raportti on luettavissa mm. ake:n sivuilla. Vuosina 2004-2008 tieliikenteessä kuoli 137 motoristia, näistä suistumisonnettomuuksissa enää 56 eli 41% (lähde tähän Liikenneturvan tilasto). Näistä 56:sta onnettomuudesta 37 olivat tyyppiä suistuminen mutkassa. Eli mutkassa suistuminen oli syynä keskimäärin 27% kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Vuosina 2007-2008 tieliikenneonnettomuuksissa kuolleita motoristeja oli 63 joista mutkassa suistumisia (27%) noin 17. Jos näistä 17:sta tuo edelläviitatun tutkimuksen 61% johtui osittainkin pyörän puutteellisesta käsittelytaidosta niin se tekee noin 10 onnettomuutta joista vähintäänkin ne kaksi, uskallan väittää faktana, olisi ollut vältettävissä mikäli kuljettaja olisi hallinnut ajoneuvonsa paremmin.

    Nythän on niin että koska mp-harrastus on yleistynyt (Motoparkin tapauksessa ainakin niinä päivinä joina olen radan palveluita itse ollut käyttämässä on ylivoimaisesti suurin osa maksaneista asiakkaista ollut moottoripyöräilijöitä) on myöskin suomen moottoriratojen käyttäjäkunnasta alati kasvava osa moottoriurheilun harrastajien sijaan ihan tavan kadulla ajelevaa motoristia joka käy radalla harjoittelemassa mp:n hallintaa turvallisemmassa ympäristössä. Tällaista harjoittelua ei autokoulu tänäkään päivänä tarjoa mikä, vaikka nyt ajokorttikustannuksia lisäisikin, saisi tulla pakolliseksi mp-korttia ajaville.

    Tämä nyt lähinnä vastineena niille jotka eivät pidä liikenneturvallisuutta moottoriratojen käytön perusteelle. Mitä tulee siihen että radalla käydään harjoittelemassa kadulla kaahaamista voisin lähipiirissä tehdyn pienen empiirisen tutkimuksen perusteella väittää täysin päinvastaista. Kadulla ei ole enää tarvetta kaahottaa ja ottaa älyttömiä riskejä kun samat ‘kiksit’ ajamisesta saa helpommin ja ennenkaikkea turvallisemmin asiaankuuluvalla paikalla, eli moottoriradalla.

    Mitä tulee näihin melurajojen desibelitasoihin niin ihmettelen kyllä miten tuollaiset rajat (55dB) on edes voitu asettaa. Paljonko muuten on melu mittauspisteessä keskimäärin niinä päivinä jolloin radalla ei ajeta…?

  4. Lainaus Marja-Leena Nenoselta “On nimittäin todettu, että erityisesti rata-ajoa harrastavat nuoret miehet ottavat liikenteessä isompia riskejä – ja sen vuoksi joutuvat useammin ja vakavampiin onnettomuuksiin.” Olisikohan tässä syy ja seuraus vaihtaneet paikkaansa.
    Vanhempani rakensivat mökkinsä tien varteen 40 luvun lopussa, nyt tiellä liikennemäärät on kasvaneet ja melu lisääntynyt (4-tie), rekat ajaa perintömökkini ohi ihan lupaa kysymättä. Todennäköisesto 50 metrin päästä ohi ajava rekka pitää huomattavasti kovemman melun ja tärinän kuin 400 metrin päässä ajava kilpuri. On aivan turhaa kuskata niitä banaaneja rekoilla pohjoiseen kun ennenkin on selvitty ilman, joten suurin osa melusta ja tärinästä johtuu täysin tarpeettomasta pohjois-suomalaisten mielihalusta syödä banaaneja, myös moottoriurheilu radoilla on yhtä hyödytöntä. Jos muutaman ihmisen meluallergian takia suljetaan yleishyödyllinen moottorirata miksi nelostietä ei suljeta kun se häiritsee minua. Ainakin käyttöä olisi rajoitettava.

  5. oras (13.6.2009 klo 10:34)
    En ole nähnyt tutkimuksia, joiden mukaan moottoriurheiluharrastus vähentäisi onnettomuusriskiä tieliikenteessä. Toivottavasti väitteen esittäjät voivat osoittaa tutkimusnäyttöä sen tueksi.

    Sen sijaan olen nähnyt nämä uutiset:

    “STT 8.6.2009 13:01

    PIEKSÄMÄKI. Virtasalmen Motoparkissa on sattunut kilpailijan kuolemaan johtanut onnettomuus. Onnettomuus tapahtui eilen sivuvaunuluokan Suomen Cup -kilpailussa, kun kaksi pyörää törmäsi toisiinsa.”

    “Motoristi kuoli Motoparkissa Virtasalmella

    STT 21.7.2007 19:21

    Pieksämäki. Siilinjärveläinen noin 50-vuotias mies menehtyi Virtasalmen
    Motoparkin moottoriradalla moottoripyöräonnettomuudessa lauantaina
    iltapäivällä. Onnettomuus tapahtui niin sanotuissa vapaissa harjoituksissa.”

    Kahden vuoden aikana radan olisi siis pitänyt ehkäistä ennalta kaksi kuolemaan johtannutta onnettomuutta tieliikenteessä, jotta sen vaikutus nettona olisi nolla.

    Ja nämäkin ikävät uutiset todennäköisesti jäisivät lukematta jos radan omistajalla olisi aikaa,rahaa sekä mielenkiintoa rataa kohtaan. Kaikki aika valitettavasti tuntuu menevän tämmösiin turhien asioiden hoitamiseen ja stressaamiseen niinkuin tämä kauhea meluhaitta on. Hattua todellakin nostan radan yrittäjälle, moni ois lyöny jo pillit pussiin.

  6. “Sus, mihin perustuvat nuo käsityksesi siitä ettei kaivostoiminta aiheuttanut melua?”
    Omin korvin kuunteluun kesäisin aikaani seudulla viettäneenä.

    Rata rakennettiin ilman mitään lupia tai viranomaiskäsittelyä ja kunta käyttäytyi tilanteessa vähän kuin nyt kehittyvien maakuntien Suomen kunnat. Samaten rata-alueen laajennukset eivät ole noudattaneet lupiin perustuvia menettelytapoja.

    Ajoharjoittelu ja rata:
    – tieliikenteessä on rajoitettu nopeutta liikennemerkeillä
    – niitä noudattamalla pitäisi moottoripyöräilynkin onnistua turvallisesti
    – Suomessa max on 120 moottoriteillä
    – radalla ajetaan varmasti yli 120 omatoimiharjoittelussa ja radalla olevat suorien pituudet, radan leveys etc. eivät korreloi moottoritien olosuhteita mitenkään
    – mp-hallintakoulutus pitäisi tehdä olosuhteissa, joissa kikseille ei olisi tarvetta

    Ehkäpä paikalliset asukkaat ja lomalaiset haluaisivat saada omat kiksinsä olosuhteista, joissa kuuluisi normaaliin suomalaiseen maalaisidylliin kuuluvat äänet.

  7. “Kannattaa kysyä asiaa Liikenneturvasta, jossa lienee hieman erilaista tietoa.”

    Yllä lainaus Nenosen kirjoituksesta. Olen itse Liikenneturvan kouluttama ennakoivan ajon kouluttaja. Olen järjestänyt kymmeniä ennakoivan ajon kursseja, sekä olen työskennellyt vakuutusyhtiössä vuosia ja aiheesta sivuavan pro gradu -työn tehnyt oikeustieteelliseen tiedekuntaan muutama vuosi sitten. Joudun valitettavasti toteamaan, että Nenosen väitteet ovat täysin tuulesta temmattuja. Aina voi viitata johonkin auktoriteettiin, jolta saa “oikeaa” informaatiota. Saadun informaation voi muuttaa mieleisekseen ja sitten vedota tähän “totuuteen”.

    Nenonen onnistuneesti kirjoittaa aiheesta, josta hänellä ei ole alkeellisintakaan käsitystä. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna n. 50-60 % motoristien kuolemista ovat johtuneet suistumisonnettomuuksista. Tämä taas on johtunut siitä, että moottoripyörän käsittelytaidot ovat olleet puutteelliset. Käytännössä ainoa paikka, jossa kaarreajoa voi harjoitella turvallisesti, on moottorirata. Samoin jarrutusten harjoittelut sujuvat parhaiten moottoriradalla ja tästä syystä vetämäni yhdistys (Moottoripyöräilyn tuki ry) järjestää kaikki ennakoivan ajon kurssit moottoriradoilla. Vakuutusyhtiöt tukevat toimintaa puhtaasti tilastoihin pohjautuvista syistä. Esimerkiksi Tapiolan vakuutukset ovat normaaliehdoin voimassa meidän koulutustilaisuuksissa ja omatoimisessa valvotussa jatkoharjoittelussa. Jos Nenosen täysin populistinen väite olisi edes osaksi totta, eivät sellaiset konservatiiviset instituutiot kuten vakuutusyhtiöt, varmastikaan tukisi tällaista toimintaa. (Nenonen voi halutessaan tutustua Pohjolan ja Tapiolan kaskovakuutusehtoihin).

    Voisin esittää vastaavan tasoisen väitteen ja väittää, että Rovaniemellä asuminen, virkamiesura ja mökkeily Itä-Suomessa on omiaan tekemään ihmisestä jossain määrin epäsosiaalisen, ehkä jopa hieman yksiniittisen. Olen huomannut tämän tarkkailtuani omaa kehitystäni. Onneksi oma virkamiesurani ja Rovaniemellä asumiseni kesti vähemmän aikaa kuin Nenosen. Mökkeilystä Itä-Suomessa minulla on kokemusta jo neljältä vuosikymmeneltä eikä minua ole koskaan häirinneet vesiskootterit, linnun laulu tai moottoriajoneuvojen äänet, verorahoistani palkkaa nauttivien pikkuvirkamiesten omahyväinen toiminta ajoittain kylläkin.

    Nenonen voisi tässä nyt aivan julkisesti laittaa raakaa faktatietoa siitä, milloin hän on mökkeilynsä paikkakunnalla aloittanut. Motoparkin radan olemassa olon ajan tiedämme kyllä. Itse vältyin n. 10 vuotta sitten hirvikolarilta vain ja ainoastaan sen takia, että olin treenannut pyörän käsittelytaitoja moottoriradalla. Hengissä/terveenä olemista on siis kiittäminen moottorirataa. Moottoriradalla en ole kaatunut, eikä siellä ole renkaani ulisseet kertaakaan näiden 484 ratapäivän ja kahdella vuosikymmenellä tapahtuneiden harjoittelujen aikana.

    Mikkosen Eno voi pyytää vaikkapa allekirjoittaneelta tutkimustuloksia aiheesta (tosin vain korvausta vastaan, ilmaistyötä teen vain moottoriurheilun parissa). Tutkimukset ovat tehty vakuutusyhtiöille, joten lienevät kohtuullisen objektiivisia ja perustuvat luotettavien tahojen onnettomuustilastoihin. Toki vastakkaistakin tutkimustietoa saa halutessaan Pohjoismaista, mutta Suomen osalta tuskinpa.

    Ihmisiä kuolee jatkuvasti leikkausten jälkeisiin komplikaatioihin, jopa turvavyöt toisinaan aiheuttavat kuoleman, käyttämättä jättäminen olisi jossain yksittäistapauksessa voinut säästää hengen. Noista ikävistä tilastollisista poikkeamista huolimatta sairaalahoitoa ja turvavöitä tuskin kannattaa kieltää?

  8. ***
    Ajoharjoittelu ja rata:
    – tieliikenteessä on rajoitettu nopeutta liikennemerkeillä
    – niitä noudattamalla pitäisi moottoripyöräilynkin onnistua turvallisesti
    – Suomessa max on 120 moottoriteillä
    – radalla ajetaan varmasti yli 120 omatoimiharjoittelussa ja radalla olevat suorien pituudet, radan leveys etc. eivät korreloi moottoritien olosuhteita mitenkään
    – mp-hallintakoulutus pitäisi tehdä olosuhteissa, joissa kikseille ei olisi tarvetta
    ***

    Onpa soopaa. Nopeusrajoituksen noudattaminen ei takaa YHTÄÄN lisää turvallisuuuta motoristille. Suomen teillä on paljon paikkoja, joissa voi ajautua ulos tieltä vaikka noudattaisi rajoitusta, jos moottoripyörän hallintataidot ovat puutteelliset. Ja suistuminen tieltä ei suinkaan ole ainoa ongelma, tänäkin kesänä on jo useampi motoristi kuollut ilman omaa syytään auton käännyttyä kolmion takaa eteen.

    Toisekseen, on aivan loogista, että hallinnan harjoittelu suoritetaan kapealla radalla ja suuremmalla nopeudella kuin missä olosuhteissa vaaratilanteeseen todennäköisesti joutuu. Kun on harjoitellut vaativissa oloissa, pystyy keskivaativissa oloissa syntyvän vaaratilanteen selvittämään helpommin. Jos moottoriradan olosuhteet korrelloisivat moottoritien olosuhteiden kanssa, ei radasta olisi mitään hyötyä, koska siellä ei kukaan oppisi mp:n hallinnasta mitään.

    Olen itse elävä esimerkki siitä, että radalla suoritetun ajoharjoittelun avulla parantuneet mp:n hallintataidot ovat kirjaimellisesti elintärkeitä silloin, kun vaaratilanteeseen joutuu. En olisi tätä kirjoittamassa, jos olisin lyönyt rataharjoittelun laimin.

  9. Kannatas miettiä mihinkä muuttaa, tuskin asunut tuolla silloin kun moottori rata on sinne perustettu. Näitä sankareita kun joka paikasta aina sikiää. Tai sitten on asunto myyty talvella ja asukasta kusetettu pahan kerran.

    Ilmeisesti on parempi sitten ajaa kilpaa yleisellä teillä. Siellähän saa poliisin toimiesta jopa nopeudenkin mitattua. :D

    ^Ajoneuvon hallintaa harjoitellaan tarkoituksella kovemmalla vauhdilla että yleisellä tiellä tuleva yllättävä tilanne ei olisi niin yllättävä pienemmällä nopeudella. Ymmärrät kyllä pointin jos järjellä sitä ajettelet., vaikkakin kukkahattu tätinä se voi olla hankalaa.

    Pakkolunastukseen vain lähialueen talot jos ei melua jaksa kuunnella!!!

    Meinaakko Tynkkynen että äänestän sua vaaleissa, ei oo kuule pelkoa.

  10. Oras:
    Huomasithan, että sulla olis tänään kansanedustajana varmasti pitkästä aikaa paras tilaisuus mennä rautatientorille moto-GP tapahtumaan puhumaan juuri oikealle yleisölle, johon vaikuttamalla saisit ratatoiminnan desipeli tasot vaimenemaan, jos onnistut samalla vakuuttamaan, että teet edes jotain myös lajin toimintaedellytysten parantamiselle ja sitä kautta myös ilmastovaikutusten minimoimiseksi.

    Jos käyt tänään rautatientorilla mikkiin ja screenille kajauttamassa että edes esityksen siitä, että suomeen tulee saada kansainvälinen turvallinen- melurajoiltaan hallittu moottorirata 100km säteelle rautatientorista Lupaan pistää omaan katulailliseen vakio äänenvaimentimiseen ja muutenkin virittämättömään rata-pyörääni vaikka 70dB killerin – luulen että monelta paikalla olijalta nousee lapanen pystyy jos ehdotat vaihtokauppoja: -25dB (nykyisillä radoilla joilla on meluongelmia) = kansvälinen moottorirata esitys.

    Vakiona Firebladen 6000rpm:ssä äänenvaimentimesta lähtee joku 94dB, joten sen pudottaminen 24dB on ihan merkittävä haaste ja siihen joutuu tekemään koko putken ja kartan uusiksi – silti tehot putoo varmaan 20% mutta niitä on nyt muutooonkin tarpeettomasti – siviili liikenteeseen. dB-arvojen pudotus olis näin juuri sen verran minkä mökä pahimmillaan Motoparkissa koetaan häiritseväksi.

    Osoitapa nyt vähän asennetta ja pistä toimeksi – ei kannata Vataselle jättää tästä poliittisia irtopointseja?

    /g .

  11. Ainiin toinen vaihtoehtohan on, että teet vaikka jopa välikysymyksen hallitukselle siitä miksi rautatientorille on annettu luvat näinkin äänekkään ja varmasti ympäristön asukkaita häiritesevän tapahtuman järjestämiseksi – ylittää varmasti taustamelun vähintää +25dB?

    Nyt kun keskustakokomussdp:llä on muuta rahoitusselkkausta niin sehän vois jopa sopivasti olla se asia mihin keskustelu siirtyisi niin että kansaa ei kiinnosta mistä poliittinen toiminta rahoituksensa hankkii.

    /g.

  12. Sus siunakkoon – et taida olla ikinä ajanut moottoripyörällä?
    Tilanteet radalla ei korreloi mitenkään tieliinennettä mutta virhemarginaalit radall on ehkä noin kymmenesosan siitä mitä ne tieliikenteessä on. ts. kun aistit ja refleksit alkaa pelata kymmenen kertaa paremmin niin tieliikenteessäkin ihan rajoitusnopeudella jos joku meinaa ajaa päälle ehtii tehdä jotain eikä joudu tilastoihin.

    Toisekseen moneen kertaan on todettu että iso osa moottoripyöräilijöiden onnettomuuksista on nopeudesta riippumatta suistumisonnettomuuksia. ts. johtuvat siitä että moottoripyöräilijä EI nopeudesta riippumatta osaa kääntää pyöräänsä mutkaa. Olen kaksi kertaa (anteeksi kolme, joista yksi tieliikenteessä joskus -80:lla) ajanut ulos, molemmat kerrat radalla hitaasta nopeudesta koska en tuolloin osannut hallita tehokasta rata-pyörääni vaikka eri kokoisiia kaksipyöräisiä olin jo kymmeniä tuhansia kilometrejä tieliikenteessä kuljettanut. Molemmat ulosajot tapahtuivat aivan kävelyvauhdista koska motoriikka ei kertakaikkiaan käsittänyt mitä olis pitänyt tehdä, nyt samoista paikosta voi vetää kaksin-kolminkertaisella nopeudella.

    Tämä sama kehitys on nähtävissä jokaisella ajoharjoittelupäivällä hitaassa ryhmässä kun täysin noviisit jo kokeneet (aivan kokemattomat harvemmin uskaltaa ensimmäiseksi radalle vaikka pitäisi) motoristit ovat konkreettisesti kauhusta jäykkänä mitä radalla tulee tapahtumaan miten mopo pysyy käsissä – mennään aivan taluttamalla ja peruutellaan mutkissa vastaan – kuten sanotaan. Siinä sitten pari kolme päivää reenattuaan kaikista tulee vähintään itseään nopeampia ja tieliikenteessä varmepia kuljettajia — jota ei pidä toki mennä ulosmittaamaan tieliikenteessä.

    btw: Joskus on muuten aika vaikea ajella rajoitusten mukaan – eilen kun ajelin niin 70km/h rajituksella tasan 70km/h niin eikö siihen persiiseen tullut jakelukuorma-auto 10-20m turvavälillä – no eipä aikaakaan kun turvaväli oli taas riittävä 1km.

    mp-hallntakoulutus annetaankin mm. Ahveniston moottoriradan parkkipaikalla, jonka jälkeen kaarreajoa voi muutamassa setissä mennä harjoittelemaan radalle, mutta kysy tästä tarkemmin MP-tuen puheenjohtajalta?

    Että saadaan ajoharjoittelu vastaamaan tieliikenne olosuhteita niin mä tulen muuten mielelläni harjoittelemaan vaikka Turun motarille kun saatte sen suljettua. Jos vaikka Tynkkynen lupaa pistää asian vireille niin uskon että mp-tuki saa 200-300 harrastajaa paikalle jotka voi reenailla tieliikenteessä kaarre ajoa ihan laillisilla nopeuksilla.

    Toinen minkä vois sulkea on Porkkalan tie sitäkin voitas mennä joukolla ajamaan mutta päättärin parkkipaikka voi käydä vähän ahtaaksi kun tie on auki kerrallaan vai yhteen suuntaa. Sitäkin voi ajella mukavasti ihan rajoitus nopeuksilla.

    Sopiko “sus” sulle tälläset järjestelyt – missä sä asustelet? Pistetään sinnepäin myös joku häppening ja ajetaan 100-200 harrastajan voimin ajoharjoittelutapahtumia tieliikenteen seassa?

    /g .

  13. sus siunakkooo..:
    Ainiin jäi toi -80:lla tapahtunut suistuminen selittämättä.

    Väistin omalla kaistalla mäenharjan takaa tullutta Ladaa hongiston puolelle kun jouduin oikealle taittuvassa mutkassa oikaseen sen verran että pääsin vastaantulijan vasemmalta puolelta ohi. Ajolinja olikin sen vuoksi sitten poikittain ojan kanssa jonka yli tehokkaan jarrutuksen jälkeen päätin oikasta (poikittain ojaan ei houkutellut). Ison enskan alusta ei edes pohjannut mutta oli sen verran tuuria etten osunut yhteenkään reiden paksuiseen näreeseen ja tullut muitakin kuin henkisiä vammoja.

    24v ajelun aikana en ole ottanut (kopkop) yksiäkään sakkoja moottoripyörällä (kerran olen pysäytetty tutun moottoripyörä polliiisin vinkkaaman juttusille: .. niin tosiaan POLIISI harjoittelee ajamistaan myös radalla .. pankaa se Hervannan polliisiopiston rata kiinni siellähän se on asutuksen kesekllä siitä lähtee aina melua!) vaikka autolla on kai 2-3 (joista yksi 40kmh alueella 18km/h ylityksestä vaikka alue oli merkattu 50kmh:ksi) ja yksi varoitus tullut. Mitenkä tää nyt mihinkään liittyy – kunhan koetan korostaa että kaikki (tuskin useimmat) EIVÄT ole rikollisia liikenteessä vaikka osaisivatkin rata-moottoripyörää kuljettaa Superbike-B luokkaan edellyttävää tahtia (hännille, mutta jostain se olis aloitettava sekin).

    / g .

    ( taas voi noita . katella ja kaivella, jos huvittaa )

  14. Ainiin joo emmä valita että moottoripyöräily on vaarallista – onhan se vähintään yhtä vaarallista kuin tupakointi.

    Ei toi vapaahiihtokaan vaaratonta ja päästötöntä ja tapahtuu sekin herkillä luonto alueilla — Tynkkynenhän vois ruveta ajamaan alppihiihdon kieltämistä sekun tuhoaa samalla tavalla ympäristönsä näissä kehitysmaaolosuhteissa elävissä kunnissa sekä lapissa että alpeilla. Molemmat alueet kärsivät joukkoturismin aiheuttamista melu ja luontoarvojen menettämisen haitoista!

    Mitäs muuta te voisitte viher-moralisointi-suunnitelmataloudessa ruveta kieltämään?

    / B . -aloitus

  15. No voi v***u!!! Eräs tynkkynen vois vetää v***n päähänsä ja kieriä kotiinsa! Suomessa ei ole kovin kiihdytysrataa ja kiihdytysajon suurena fanina ottaisi todella paljon pannuun jos motoparkissa ei enää ajettaisi. Toki muutkaan tapahtumat eivät saa jäädä pois. Jos ottaa auton ääni päähän saa ostaa mökkinsä vaikka takahikiältä!

  16. Viestejä on nyt 59. saakka logitan tän tonne motoottoripyöra.org foorumille niin pysytään laskuissa montako viestiä poistatte jossa asiaa täällä protestoin. /a

  17. monikohan näistä itkijöistä on ollut siinä ennen vuotta -87

  18. Toivottavasti tarinasta opitaan ainakin se, että moottoriratoja ei tule rakentaa keskelle näennäistä korpea, aina löytyy joku jota melu subjektiivisen tarkastelun perusteella haittaa. Ja koska melurajat ja valitusprosessi Suomessa ovat mitä ovat, ylittyvät melurajat varmasti jonka jälkeen yhdenkin aktiivin toiminnan jälkeen päädytään tähän tilanteeseen missä valitettavasti esim. M-parkin kanssa ollaan.

    Huomattavasti järkevämpää ja ympäristöystävällisempää olisi rakentaa radat ruuhka-Suomeen, missä kuitenkin lukumääräisesti suurin osa käyttäjiä on ja sopivia valmiiksi meluisia alueita löytyisi paremmin.

    Itsekin jättäisin mielihyvin M-parkin keikat väliin jos vain vaihtoehtoja olisi, 3,5 h ajo paikan päälle yhteen suuntaan, fasiliteetit ymmärrettävästi rempallaan (vain hullu investoisi tässä tilanteessa jatkoltaan täysin epävarmaan yritykseen) ja muutenkaan en koko Pieksämäen ympäristöä kovin houkuttelevana koe – muistaakseni se valittiinkin Suomen paskimmaksi paikaksi Kuukausiliitteessä tms. julkaisussa joitakin vuosia takaperin, ei liene aivan syyttä.

    Yksi ihmetyksen aihe on “ratakollegat” Pohjanmaalla, Botniaring ja Kemora. Miksi siellä ei vastaavaa prosessia ole käynnissä, toiminta kun on vähintään yhtä aktiivista kuin M-parkissa. En tunne maastonmuotoja tai muuta mutta molemmat sijaitsevat maantieteellisesti Pohjanmaalla ja tuleekin mieleen vanha juttu kateuden eri muodoista, vaikkei sillä varmaan tämän kanssa ole mitään tekemistä:

    Mitä eroa on pohjanmaalaisella ja savolaisella kateudella? Kun naapuri ostaa hienon auton, savolainen miettii miten hän saisi kolhittua sitä jollain lailla kun taas pohjalainen miettii, että minä ostan vielä hienomman.

  19. Tällaisissa tapauksissahan ainoat jotka saisivat valittaa, ovat ne, jotka asuivat alueella ennen radan rakentamista. Alueelle myöhemmin muuttaneet katsokoot peiliin. Kyllä Suomessa lääniä riittää. Jos melu niin kovasti haittaa, niin miten olisi se meluaita, eikä lisää typeriä rajoituksia sille toiminnalle, jota varten rata on rakennettu. Ei riitä että Vihreät ýrittävät terrorisoida historiallisesti merkittävää Ahveniston rataa näillä samoilla argumenteilla, vaan myös muita moottoriratoja yritetään ajaa alas. Moottoriratoja ei Suomessa kuitenkaan niin montaa ole että olisi aivan kauheasti varaa niitä pois karsia.
    Ja ei, ei ole aiheellista keskustella tarvitaanko moottoriratoja ylipäänsä. Omasta kokemuksesta voin sanoa että arkiajelu sujuu paljon leppoisammin, rauhallisemmilla nopeuksilla ja toki myös paremmilla autonhallintakyvyillä, kun muutaman kerran kesässä pääsee moottoriradalle kokeilemaan nopeaa ajoa turvallisesti. Olen nuorehko mieshenkilö, ja tiedän että kaahaisin muun liikenteen seassa jos en radalle pääsisi ajamaan.

  20. ***
    Ajoharjoittelu ja rata:
    – tieliikenteessä on rajoitettu nopeutta liikennemerkeillä
    – niitä noudattamalla pitäisi moottoripyöräilynkin onnistua turvallisesti
    – Suomessa max on 120 moottoriteillä
    – radalla ajetaan varmasti yli 120 omatoimiharjoittelussa ja radalla olevat suorien pituudet, radan leveys etc. eivät korreloi moottoritien olosuhteita mitenkään
    – mp-hallintakoulutus pitäisi tehdä olosuhteissa, joissa kikseille ei olisi tarvetta
    ***

    Faktat on selvästi hallussa, sillä kuitenkin tällainen tutkimustulos julkaistiin maaliskuussa:
    “Liikennevakuutuskeskus
    Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta VALT

    LEHDISTÖTIEDOTE 23.3.2009

    Yli puolet tieliikenneonnettomuuksissa menehtyneistä
    kuljettajista noudatti sääntöjä

    Yli puolet (56 %) kuolinonnettomuuksissa mukana olleista henkilöauton kuljettajista ja runsas kolmannes heidän matkustajistaan kuoli, vaikka noudattivat kaikkia yleisimpiä tieliikennelain heille asettamia sääntöjä. ”
    Lähde: http://www.liikennevakuutuskeskus.fi

    ps. Mielenkiinnolla odotan montako uutta viestiä tälläkertaa ilmestyy tämän viestin edelle. Edelliseen niitä tuli 11. Tämä on siis viesti nro 69.

  21. Pitää tarttua oikeisiin ekoterroristeihin ja siirtää näitä juttuja myöhemmälle.
    Jätevesilakiin viitaten, lokki kävi p**komassa vasta pestyn ajoneuvoni päälle, eikä korjannut jätöksiään!
    Metsiin pitää saada joku kuri siellähän k**ta ja p**kaa syntyy moninkertainen määrä verrattuna kesämökkiläisiin.

  22. Palstalle ilmestynyt suuri joukko asianharrastajien puhenvuoroja. Niistä huomataan, miten agressiivisesti puolustetaan moottorirataa ja sen käyttöä.
    Kaikista mielipiteistä huomaa, että paikkakunnan asukkaat eivät mielestänne saisi puolustautua melusaastetta vastaan.

    Kaikilla meillä on mielipiteen vapaus, myös eri mieltä olevilla.
    Paikkakuntalaisten kielenkäyttö ei ole noin rajua kuin omaa asiaansa ajavien radankäyttäjien.

    On nyt kuitenkin unohdettu se tosiasia, että paikkakunnan asukkaat eivät käy motoristien kimppuun, vaan he valittavat sitä, että luvassa myönnettyjä ajoaikoja ja/tai äänirajoja on ylitetty. Lupaehtoja ei ole noudatettu.

    Sopimukset ja luvat ovat kaikkien osapuolien suojaksi laaditut. Miksi motoristien mielestä niiden noudattaminen on noin raivostuttava asia?

  23. Harva on tainnut vielä miettiä omien poteroiden kaivamisen tuoksinassa, että kuinka tuota toimintaa saisi kehitettyä siten että kaikki hyötyisivät. Paremmat olosuhteet harrastukselle mahdollistaisivat radan kaikenpuolisen kehittämisen, sekä muiden palveluiden kysyntä paikkakunnalla kasvaisi mikäli sinne saataisiin lisää kävijöitä pidemmäksikin aikaa rahojaan käyttämään. Tällä hetkellä siellä kuitenkin tuntee itsensä kutakuinkin paikallisten viholliseksi, niin ei ole paljon haluja jäädä majoittumaan/ruokailemaan. Taitaa olla tuo Motopark aikalailla ainoa asia joka muualla asuville tulee mieleen Virtasalmesta, joten miksi ei sitten ottaisi täyttä hyötyä siitä. Harvalla noin pienellä paikkakunnalla on kuitenkaan noin hyviä lähtökohtia koko kesän mittaisen “turistisesongin” kehittämiseen.

  24. Eikö Marja-Liisa olisi halukas myymään mökkiään. Halukkaita ostajia varmaan saataisiin jos rata saisi varman ja riittävät toiminta edellytykset. Olisihan se kiva kun voisi omalta mökiltä mennä suoraan ajamaan. Näin ei tulisi turhaa liikenne meluakaan.
    Luulisi Rovaniemellä olevan aivan riittävästi hiljaisia paikkoja. Miksi tulla radan läheisyyteen niitä vaatimaan. Ja aiheuttaa liikennemelua matkatessaan useita satoja kilometrejä.

  25. Hämmästelen millä kalustolla siellä niin kovasti ajettaisiin kaiken aikaa, kun tiedän että todellisuudessa esim. kiihdytyksen ja moottoripyörien Classic Racingin harjoitusmahdollisuudet ovat Motoparkissa nollissa juuri valittajan takia. Päävalittajan alhaista “totuudesta ei niin väliä” -moraalia kuvastaa se, että hän kuten alkupuolella on mainittu, jätti poliisille viime vuoden Bomber Weekendin “luvat ylittäneestä melutasosta” valituksen jo viikkoa ennen koko tapahtumaa! Ei varmaankaan ole ihme, että tuon kaltainen toiminta saa radan kannattajat argumentoimaan kiihkeästikin, sekä laittaamaan merkille senkin, millaisessa seurassa edustaja Tynkkynen haluaa esiintyä.

  26. Desibelit mittaavat tarvittaessa ihmisen kuuloa vastaavasti äänenpainetta. Se milloin ääni on melua on sitten subjektiivista. Monet menevät vapaaehtoisesti oopperaan tai rokkikonserttiin. Lainlaatija yrittää mitattavin arvoin määritellä sallitun melun eri olosuhteissa ja paikoissa. Kun ne arvot objektiivisessa mittauksessa ylittävät lupaehdoissa määritellyt niin silloin ehtoja rikotaan. Oleellista on, että mittaus on puolueeton ja tieteellisesti riittävän hyväksyttävä. Tämän ehdon toteuttaminen ei ole helppoa. Nimittäin taustamelu “maisemassa” on hankalaa vakioida. Taustan äänistä osa koostuu orastynkkysten ja hallimäkelaisen mielestä myönteisistä sävyistä, mutta motoristien mielestä on väärin, että ne nostavat mittarin lukemat yli luparajan.

    Suomen arvomaailmassa yritetään normittaa pienien vähemmistöjenkin mieliksi asioita ja se useasti törmää suuren enemmistön tahdon kanssa. On kylläkin huonoa kokemusta niistä yhteiskunnista missä ei koskaan ole näin menetelty. Ja on ehkä motoristien kannalta parempi näin koska jossain vaiheessa tullaan tarpeellisuuden käsitteeseen. “Onhan sen kaatopaikan, lentokentän ja tyhmää kyllä turvesuonkin jossain oltava – mutta ei moottorirataa tarvita”. Onneksi lainlaatija ei ainakaan suuremmassa määrin ole tähän arvottamiseen erehtynyt.

    Kaikille eduksi on, että ongelma on maailmanlaajuinen ja kilpa-ajokkien rakennemääräykset ja tekniikka kehittyy. Vuosi vuodelta ajokkien sallitun äänen tasoa lasketaan. Se varmasti kuuluu jatkossa. Ja eipä lie aikaakaan kun ajokeista ei sitten kuulukaan muuta kuin se korvia vihlova renkaiden ujellus. Sähkökilpurit on jo ovella!

    Ilkka Heinäaho
    DI, FIM Technical Steward
    SML-hallitus (yksityishenkilönä kirjoitan)
    Emeritus kilpa-ajaja

  27. Tekisi mieli argumentoida pitkäänkin tätä Tynkkysen typerää ehdotusta vastaan, mutta se lienee turhaa. Esityksestä paistaa pitkälle, että Ensi-Kaudella-entinen-kansanedustaja-Tynkkynen ei ole perehtynyt asiaan lainkaan, puhumattakaan, että olisi ottanut selvää Suomen moottoriratatilanteesta tai MotoParkin historiasta. Tällaisillä lyhytnäköisillä idioottimaisilla populistisilla esityksillä pääsee kyllä esille eduskunnassa ja kun asian esittää näin yksipuolisesti saattaa esitys saada kannatustakin, kunnes se tutkitaan.

    Painukoon Tynkkynen Vittuun ja Pysyköön siellä.

  28. Ihmettelen kovasti tätä Nenosen masinoimaa hyökkäystä Motoparkin rataa vastaan? Mietikkääpä sitä että ennen rataa paikalla sijaitsi kaivos ja sen toiminnan äänitaso ylitti moneen kertaan tämän nykyisen tason. Et Nenonen silloin valittanut asiasta?

    Toisekseen, ajappa Nenonen Motopark toiminnallasi nurin – tiedät varmaan mitä siitä seuraa. Paikka siirtyy konkurssipesälle, jonka intreisseissä ei ole valvoa kuka ajaa ja milloin. Täytyy todeta että ainakin minua houkuttaa tuo vaihtoehto. Ilmaiseksi ajamaan – vuorokauden ajasta riippumatta. Pieksämäen poliisilla ei riitä tuolloin mitenkään resussit valvoa rata-aluetta ympärivuorokautisesti.

    Tero K

  29. Marjatta P
    Ei kukaan varmasti ole eväämässä asukkaiden oikeutta vastustaa rataa ja sen aiheuttamia (?) melu-haittoja. Mutta korrektia olisi argumentoida kuitenkin faktoilla, eikä mutuilla, puolitotuuksilla sekä suoranaisilla valheilla (kuten Te, Su ja Marja-Liisa olette tehneet).

    Joku ehdotti melumittauksia “hiljaisina” päivinä. Loistava idea, voin tulla mittaamaan työpaikan dB mittarilla (kalibrointi on voimassa), jään lomille viikon päästä, joten voin lyhyelläkin varoitusajalla tulla tekemään mittaukset. @posti osoitteen saa Orakselta.

    Pitkässä juoksussa kannattaisi varmaan loputtoman sotimisen sijaan istua yrittäjän kanssa samaan pöytään ja miettiä ratkaisuja haittojen minimoimiseksi. Talkooväkeä esim. meluvallin / aidan rakentamiseen luulisi löytyvän melkohelposti.

  30. [oras (13.6.2009 klo 10:34)

    En ole nähnyt tutkimuksia, joiden mukaan moottoriurheiluharrastus vähentäisi onnettomuusriskiä tieliikenteessä. Toivottavasti väitteen esittäjät voivat osoittaa tutkimusnäyttöä sen tueksi.

    Sen sijaan olen nähnyt nämä uutiset:

    “STT 8.6.2009 13:01

    PIEKSÄMÄKI. Virtasalmen Motoparkissa on sattunut kilpailijan kuolemaan johtanut onnettomuus. Onnettomuus tapahtui eilen sivuvaunuluokan Suomen Cup -kilpailussa, kun kaksi pyörää törmäsi toisiinsa.”

    “Motoristi kuoli Motoparkissa Virtasalmella”]

    Menehtynyt henkilö oli ystäväni, ja on valitettavaa että häntä käytetään esimerkkinä aivan väärässä asiayhteydessä. Oras Tynkkynen, sinun tulee ehdottomasti pahoitella kyseisen uutisen (väärin)käyttöä.

    Kilpailuissa, oli laji mikä tahansa, ollaan valmiita antamaan kaikkensa. Kuolema on aina läsnä ja kyllä kilpailijat sen tiedostavat. Näin tiesi myös pappi kertoa menehtyneen kilpailijan siunaustilaisuudessa.

    Valitettavaa silti, että kommenteissä rähistään ja urostellaan aivan turhaan. Joskos jokainen harrastaja menisi itseensä ja miettisi minkälaisen kuvan haluaa antaa moottoripyöräilystä harrastus- ja kilpaurheilulajina.

    Melu nousee aina esiin moottoriradoista keskusteltaessa, nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa. Onko mahdollista että osa radan palveluiden käyttäjistä omistaa laitteen, jonka tuottama ääni on kaikkea muuta kuin katulaillinen? Varmasti. Entäpä lähteekö näistä laitteista jopa kovempi ääni kuin RR-teamien käyttämistä, korkeaviritteisistä 2T ja 4T laitteista? Uskon että tässäkin tapauksessa vastaus on kyllä.

    Se, että harrastajat tulevat ajoharjoittelupäiville lyhennetyillä äänenvaimentimillaan joissa vaimenninmateriaalia on vähän tai ei ollenkaan, ei ole oikein. Tiedetään että omasta pyörästä lähtee huikeasti ääntä, mutta koska syyttävä sormi ei osoita yksittäistä motoristia, vaan ratayhtiötä, on asia aikalailla samantekevää turhan monelle motoristille.

    Kilpakäyttöön suunnitelluissa laitteissa käytetään sääntöjen mukaisia vaimentajia, ja valmistajat ovat reagoineet tiukentuviin äänimääräyksiin. Putkistoja ja moottorinohjausta kehitetään kokoajan, sääntöjen puitteissa. Jos ja kun raja annetaan, sitä tulee noudattaa. Vaikeata, mutta ei mahdotonta.

    Esim. Assen, Hollanti. Rata keskellä aakeita laakeita nurmikenttiä, kylän välittömässä läheisyydessä. Tänäkin vuonna motoGP pelit parkuivat menemään suorine putkineen, mutta täytyy toki muistaa että ei muilla kuin MM sarjan pyörillä ole radalle asiaa niin äänekkäinä. Ja sunnuntainahan ei muuten ajeta! Kaikki alemmat sarjat käyttävät pyörissään äänenvaimentajia selkeästä syystä, jos ei pyörä mene äänenmittauksesta läpi, niin et aja.

    Ei sen nyt niin hemmetin vaikeita ja negatiivisia tunteita tulisi herättää jos joku mieltää moottorin korkeat kierrokset melusaasteeksi. Eikö ennemmin voisi kysyä että mitä asialle voisi tehdä?

    Sen sijaan että aletaan ensimmäisenä suunnittelemaan suuria investointeja meluvallien muodossa, tai että häädetään mökkiläiset, voisi jokainen motoparkin käyttäjä miettiä ennen ratapäiville lähtöä että oliko oman pelin äänenvaimennus ihan oikeasti kunnossa. Tämähän on vain pieni, ja helppo asia, mutta voisi jo kummasti auttaa!

    Tämäkin asia on vasta sitten ratkaistu, kun kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Avointa ja järkevää keskustelua tästä asiasta tulee jatkaa.

  31. “# Marjatta Pulkkinen (30.6.2009 klo 13:10)

    Palstalle ilmestynyt suuri joukko asianharrastajien puhenvuoroja. Niistä huomataan, miten agressiivisesti puolustetaan moottorirataa ja sen käyttöä.
    Kaikista mielipiteistä huomaa, että paikkakunnan asukkaat eivät mielestänne saisi puolustautua melusaastetta vastaan.”

    Tarkoittanet “paikkakunnan asukkailla” Pro Hällinmäen ikiomaa kellokasta, rva Nenosta. Ilman ko. henkilöä Motopark ja paikkakunnan _oikeat_ asukkaat voisi oikein hyvin.

    “On nyt kuitenkin unohdettu se tosiasia, että paikkakunnan asukkaat eivät käy motoristien kimppuun, vaan he valittavat sitä, että luvassa myönnettyjä ajoaikoja ja/tai äänirajoja on ylitetty. Lupaehtoja ei ole noudatettu.”

    Lupaehtoja pystyisi varmasti noudattamaankin, jos ne olisivat jollain tavalla järjelliset. Lupaehdoista ei sen enempää, niistähän täällä on jo kirjoitettu, muistakaa olla hengittämättä kun mittaillaan!

    “Sopimukset ja luvat ovat kaikkien osapuolien suojaksi laaditut. Miksi motoristien mielestä niiden noudattaminen on noin raivostuttava asia?”

    Kaikkien? Tarkoitat varmaan että yhden ahdistusta tuntevan (http://www.ulapland.fi/?newsid=7647&deptid=24802&languageid=3&news=1) henkilön maaninen toiminta saa häiritä tuhansien ihmisten toimintaa? No niin, tähän ollaan nyky-suomessa päädytty…

  32. Edustajan pitkästä esittelystä puuttui, poliitikkojen toimintatapojen mukaan, liitteet, joista olisi käynyt ilmi kuka oli mitannut, milloin ja miten esitettyjä melumääriä ja miten keskimääräinen melutaso on laskettu. Pelkkiä päivämääriä ja lukuja luettelemalla on helppo hämätä valveutumattomia kansalaisia.

    Samoin väitteet sovittujen melurajojen toistuvista ylityksistä vaatisivat muutakin todistetta kuin pelkkää poliitikon puhetta.

    Omassa tekstissäkin mainitaan, että “melurajat on mitä todennäköisemmin ylitetty”.

    Siinäkö se poliitikkojen totuus on?

  33. “Kaikista mielipiteistä huomaa, että paikkakunnan asukkaat eivät mielestänne saisi puolustautua melusaastetta vastaan.”

    Voisiko Nenonen vastata kuinka kauan on asunut Virtasalmella ja kuinka monta päivää vuodesta laskee itsensä paikkakunnan asukkaaksi? Itsekin siellä asustelen, samoin kuin asustelen Helsingissä, Espoossa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Alastarolla, Vetelissä, Jurvassa, Hämeenlinnassa ja vaikkapa Turussa.

    Jokaisella paikkakunnalla omat ongelmansa. Turussa alkuasukkaiden kieli (mielestäni turku kielenä pitäisi kriminalisoida). Rovaniemellä taas humalahakuisuus (pohjanmaalainen raittiusliike voisi hieman levittäytyä). Espoossa uusrikkaiden mopoautot, Vetelissä kolmen auton ruuhkat, Jurvassa huoltoasemat jotka menevät kiinni jo ennen yhdeksää. Hämeenlinnassa mukulakivikadut ennen moottorirataa. Paljon parannettavaa tässä maassa, saati maailmassa.

    Näin itäiseen Suomeen syntyneenäkin uskallan todeta, että tuolla lännen puolella ihmisillä on aate vähän toinen. Siellä puhalletaan yhteen hiileen. Toisaalla sitten taas tapellaan vaikka viimeiseen veripisaraan asti, kunhan vain toisella ei ole yhtään paremmin. Rehellisyyden nimissä. Kuinka moni virtasalmelainen oikeasti asuisi Virtasalmella jos kyseisen alueen pitäisi tulla toimeen niillä veroeuroilla joita paikkakunta tuottaa? Ei varmaan pikiteitä olisi ja hiljaisuuskin omaa luokkaansa.

    Mutta hei ystävät. Unohtakaa fasadiperustelut. Kertokaa ihan suoraan mistä kenkä puristaa? Oras tykkää matkustella, lentää vähän lentokoneella sen suuremmalti silloin hiilijalanjälkensä koosta piittaamatta, mutta tietyssä tilanteessa aina voi vähän ulahtaa. Näin joella Vantaan aikaa paljon viettävänä se lentokoneiden melu vähän häiritsee. Kaimani tavoin haluaisin vain rauhassa siellä kalastella, mutta maailmanparantajien pitää matkustaa, otsonikerrosta tuhota ja melua maailmaan tuottaa, joten kestän sen korvatulppien kera. Miksi siis en voisi mennä muutaman kerran vuodessa pyörälläni treenailemaan alueelle josta nuoriso on aikaa sitten paennut, ostaa kuolevasta kyläkaupasta makkarapaketin ja paikallisen yrittäjän toimintaa ostokäyttäytymiselläni tukea? On tämä ihan oikeasti aika outo maa.

    Nenoselta lienee turha odottaa vastauksia?

  34. Joku kommentoi, että moottoriradalla harjoittelu herättää innostuksen kaahata myös kadulla. Omasta sekä tuttavieni kokemuksesta (tästä toki tutkimusta ei ole) on päinvastainen. Itse myönnän, että halu kokeilla moottoripyörän ominaisuuksia kadulla oli erittäin korkea. Sen jälkeen kun kävin moottoriradalla ajamassa on kaahaus kadulla jäänyt, koska pääsen päästämään höyryt pois radalla eikä kadulla ajaminen maistu enää samalta kuin ennen rata-ajeluja. Kadulla ajamisen vauhdit ovat tasoittuneet huomattavasti lähemmäksi rajoituksia, kuin mitä ne olivat ennen rata-ajon aloittamista.

    Mutta tokihan tämä radan sulkeminen olisi lähipaikkakunnille tämän taloustilanteen aikana varsin loistava ratkaisu. Koska työpaikkoja onkin nyt tällä hetkellä liikaa, niin on parempi, että työpaikkoja vähennetään. On varmasti aika selkeää, että ko. rata tuo aika paljon matkaajia ja sitä myöten rahaa sekä työpaikkoja ko. paikkakunnalle.

  35. Tosin ne valittajat, jotka ovat muuttaneet alueelle sen jälkeen kun moottorirata on ollut jo siellä, ovat varmasti tienneet moottoriradan olemassa olosta sekä sen tuomista äänistä. Näin ollen ainoa järkevä selitys on rahanahneus. Ostetaan halvalla ko. paikasta mökki, valituksin ajetaan moottorirata alas ja kah, mökin arvo nousee. Se siitä ekologisuudesta ja vihreistä arvoista jnejne.

  36. Itse olen harrastanut rata-ajoa sekä moottoripyörällä että autolla. Kuka tahansa, joka väittää, ettei ajoneuvon käsittelytaitoja voi parantaa rata-ajolla, on yksinkertaisesti väärässä. Kehoitan heitä kokeilemaan itse ja toteamaan eron.

    Moottoriradat ovat erinomaisia paikkoja harjoitella ajoneuvon käsittelyä, sillä, kuten aiemmin on todettu, siellä ajaminen on haastavampaa kuin maantiellä kurvailu. Kun ajoneuvo pysyy moottoriradan vaikeissa kurveissa näpeissä, pysyy se mitä suuremmalla todennäköisyydellä näpeissä myös tieliikenteessä, jossa ajoradat on pyritty rakentamaan niin helpoiksi kuin mahdollista. Lisäksi moottoriradalla harjoittelulla voi harjoittaa taitoja, joita liikenteessä ei mitenkään pysty kehittämään, ja juuri nämä taidot saattavat olla se tekijä, joka pelastaa onnettomuudelta. Muutamia esimerkkejä löytyi aiemmista kommenteista, ja itsellenäkin on ainakin kahteen kertaan nimenomaan rataharjoittelussa opitut taidot olleet onnettomuuden estänyt tekijä.

    Lisäksi suomalaiseen kulttuuriin kuuluu voimakkaasti moottoriurheilu, halusipa Oras sitä tai ei. Jos moottoriurheilun harrastamista vaikeutetaan, olemme vaarassa menettää merkittävän osan kulttuuristamme.

    Melurajoihin ja niiden mielekkyyteen sen enempää kantaa ottamatta, olen sitä mieltä, että Motoparkissa voisi monia asioita tehdä paremmin, kuten on myös muiden toimesta mainittu. Samoin aiemmin on spekuloitu myös sillä, ettei ratayhtiö halua investoida alueeseen, jonka toiminnan jatkuminen on epävarmaa, ja tämä on kyllä mielestäni täysin ymmärrettävää. Minkä toivoisin radan valvonnan kiristämistä ajavien tahojen ottavan huomioon, on radan tuomat hyödyt koko seudulle. Tästä syystä ei mielestäni ole oikeutettua se, että ratayhtiön olisi yksin vastattava radan vaatimista parannuksista tavoitemelutason saavuttamiseksi. Radan olemassaolo on yhteinen hyvä. Tästä syystä kannattaisi enemmänkin keskittyä siihen, kuinka saataisiin julkinen sektori tukemaan radan parannuksia. Jos julkinen sektori osoittaisi, että kiinnostusta radan toiminnan jatkamiseen on, olisi ratayhtiökin epäilemättä motivoituneempi suorittamaan parannuksia radassa ja sen oheispalveluissa.

  37. Ihme että yhtiö jaksaa vääntää moisen kanssa. Eikö olisi parempi myydä tontti ja liiketoiminta venäläisille niin ne laittaisivat asiat kuntoon. ovat meinaan tottuneet kankeaan byrokratiaan ja lakien tulkintaan. Laithan ovat tulkinnanvaraisia eivätkä faktoja.

  38. Ei voi muuta kuin ihmetellä “asiantutevia kommentteja” siitä että radalla harjoittelu ei kehittäisi ajoneuvon (auto tai MP) hallintaa ja täten ei vaikuttaisi positiivisesti onnettomuustilastoihin.

    Itselleni on sattunut lukuisia läheltä piti tilanteita ajaessani tieliikenteessä moottoripyörälläni. Kaikki tilanteet ovat olleet omanlaisia , eli eri tempuin olen niistä selvinnyt naarmuitta – radalla oppimillani taidoilla ja harjoituksien ansiosta. Tilanteiden aiheuttajat ovat kylläkin olleet vastapuolet ja aina autoillijoita ( paitsi 1 oli traktori).

    En ole mikään MP-kisakuski , mutta ihan laskeskelin että 17 päivää olen viettänyt Suomen moottoriradoilla vuosien 2004-2009 oppia hakemassa ollakseni parempi kuski hallitsemaan yllättävät tilanteet ( 3 niistä ollut viestin nro 57 kirjoittaneen Jukka Relanderin vetämiä päiviä).

    Joka rataharjoittelun jälkeen , olen tuntenut että olen taas oppinut käsittelemään pyörääni paremmin. Kaatunutkin olen pyörälläni kerran – just Motoiparkissa – joten eipä ollut vaaraa vastaantulevasta liikenteestä kun kaatuessani jouduin “vastaantulijoiden puolelle” . Eli tämäkin tapahtui turvallisesti , kun harjoitteluissani en hallinnut tilannetta.

    Mikon (viesti 73) ihmettely kehittämisestä ja että ympäröivä yhteiskunta ei osaa nähdä ko yritystä mahdollisuutena on ihan perusteltua ja ihmettelin sitä itsekin Motoparkin kannalta vieraillessani 22.6 Kemoran radalla Vetelissä pohjanmaalla. Oli ilo nähdä itse ratayrityksen “draivi” kehittää toimintaa siellä TJ Marko Reinikaisen johdolla. Ollessamme siellä hänellä olikin siellä vieraita joiden kanssa hän neuvotteli systeemien kehittämisestä tulevaisuutta ajatellen.

    Samaa koin majapaikassamme , jossa kyseinen yrittäjä oli laittanut pystyyn majoituskuviot viimeisen vuoden aikana , perustuen pitkälti radalla käviöiden varaan. Kämpät ovat olleet täynnä lahes joka yö , ja ensi kesäksi tulee toimita kuulemma laajentumaan entisestään.

    Muuten aika huonossa tilassa olevan kylän väki näytti asettavan suuren arvon radalle ja näkivät sen mahdollisuuten eikä uhkana. Esimerkkinä vanha pappa K-raudan pensapisteellä ( Shell oli viime vuotisesta lopetettu- sain huomata ) joka murteeni perusteella huomasi kysellä että radalleko olen menossa , kun en ole paikkauntalaisia. Rata oli hänenkin mielestä ko seudun tukipylväitä ja tuo ko seudulle paljon väkeä ja rahaa, kun ei paljon muuta oikein siellä ole vetonaulaksi

    Lisäksi oli ilo huomata että ko Hyvä työ Kemoralla on huomattu muuallakin. Nimittäin Ruotsin MP-järjestö on varannut 1 viikon leiriajan Kemorasta. On oltava hyvät syteemit Kemorassa , jos hurrit ei käytä omia ratojaan harjoitteluun, sielläkin niitä jokunen vielä on, Anderstorp jne.

    Luulisi että myös Virtasalmella ( ml Juva ja Pieksämäki ym ympäristökunnat) näkisivät moisen vetonaulan kuten Motopark mahdollisuutena jota tulsi edelleen kehittää . Hessu JS

  39. on se kiva kun täällä tehdään numeroo radalla kahdesta kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta ja tiettävästi edellinen 1985. Kukaan ei huomaa, että maanteillä kuoli tammi- toukokuun aikana 105 eli tänä vuonna tulee olemaan noin 250 kuolemaa. Sit nää melusaasteet, onhan pieniä niin kauan kun ei tarvitse mennä tonne etelän kaupunkeihin.
    Mites nää kaikki hiihtoputket ja joka kylän latu-urat metsissä ja vastaavat onkohan kukaan kiinnostunut saastuttamisesta. Puhumattakaan mistään rokkitapahtumista.

  40. Matkustaminen
    Olen asunut Intiassa ja matkustanut lähes 50 maassa viidessä maanosassa, enimmäkseen maitse. Suosikkimaitani ovat Hollanti, Japani, Slovenia ja Moldova. Lue lisää.

    Tämä ei ole saastuttamista vai, voi kuinka monta miljoonaa ihmistä on saanut kärsiä melusaasteista tämänkin matkustelun takia

  41. Voi teitä viherpipertäjiä!!

    Pannaan moottoriradat kiinni ja ajetaa kilpaa yleisessä liikenteessä.

    Olisiko näin hyvä?

  42. Toivotaan että ne venäläiset ostaa sen radan joskus ja muutaman mökinkin siitä ympäriltä niin loppuu tälläiset turhat marinat. Rupeaa rata ja ympäristö kehittyyn siinä samalla :)

  43. **********
    Marjatta Pulkkinen: Sopimukset ja luvat ovat kaikkien osapuolien suojaksi laaditut. Miksi motoristien mielestä niiden noudattaminen on noin raivostuttava asia?
    **********

    Ärtymys kohdistuu asetettuun keskiäänitasoon 55dB. Motoparkissa on mitattu yöllä(!), kun siellä ei kukaan aja eikä mikään moottoriajoneuvo ole käytössä, 60dB keskiäänitasoja. Tuntuu siis varsin kohtuuttomalta, että rajana pidetään tuota kun mikä tahansa ympäristöstä kantauva melu aiheuttaa tuon raja-arvon ylityksen.

    Toinen ärtymystä aiheuttava seikka on silkka valehtelu, jossa tässäkin keskustelussa asianosaiset ovat jääneet kiinni. Kerrotaan mm. ettei mikään tutkimus tue rataharjoittelun liikenneturvallisuutta edistävää vaikutusta yms. Heitellään myös täysin tuulesta temmattuja väittämiä, jotka perustuvat omaan, mielikuvitukselliseen maailmaan ja sen rajautuneisuuteen (motoristien yleinen asenne liikenteen sääntöjä kohtaan jne.). Pyritään siis suoltamaan ilmoille silkkoja valheita ja toivotaan, että ne päätyvät sellaisinaan ja tarkastamatta yleisesti hyväksytyiksi mielipiteiksi. Luonnollisesti kun nämä täysin kuvitteelliset väitteet kumotaan linkittämällä virallista faktaa (tutkimustietoa), ei omaan tuotettuun valheeseen oteta kantaa, vaan keksitään (jos mahdollista) vielä kuvitteellisempi väittämä.

  44. Ei suomessa ole millään mittakaavalla liikaa näihin lajeihin soveltuvia harrastuspaikkoja päinvastoin. motopark on säilytettevä, ellei sitten ole tarkoituksena tärvellä harrastusmahdollisuuksia. ja tälläisillä vaatimuksilla radalla ei ole säilymis mahdollisuuksia!

  45. Ei suinkaan perseestä vaan perseeseen.
    Illatiiviä se olla pitää.

  46. 55db on tosi vähän, se on mahdotottoman pieni raja. Pieraisee kuuluvasti niin raja ylittyy.

    Lisäksi rata oli ensin, loma-asunnot on haluttu ehdoin tahdoin rakentaa radan viereen ja sitten on aloitettu valitusrumba. Mä voin ostaa loma-asunnon pois jos rata kerran noin häiritsee.

  47. Mm. Heikki viittasi kommentissa 90 matkoihini ulkomailla. Ilmastopäästöjen minimoimiseksi pyrin mahdollisuuksien mukaan matkustamaan junalla. Esimerkiksi Kiinaan olen matkustanut junalla kahdesti, ja Euroopassa olen kulkenut junalla eri kerroilla Suomesta mm. Espanjaan, Sloveniaan ja Moldovaan. Viimeksi tammikuussa matkustin työmatkalla Yhdysvalloissa Washingtonista Los Angelesiin junalla. Kotimaassa en lennä lainkaan, en myöskään lomamatkoilla.

  48. Paljon on tullut sellaisia kommentteja, joissa ihmetellään keskustelun sensuroimista ja epäillään, että jätän epämieluisia kommentteja julkaisematta. Lukekaa hyvät ihmiset keskustelu yllä (esim. nro 77) ja miettikää uudemman kerran, julkaisenko vain itselleni mieluisia kommentteja.

    Jos jollekulle on jäänyt epäselväksi, sivustoni on moderoitu eli kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisemista. Tämä johtuu jo siitä, ettei sivuillani julkaistaisi laitonta aineistoa tai spämmiä. Näin heinäkuussa en tarkista kommentteja likimainkaan joka päivä, joten välillä niiden julkaisemisessa voi olla viivettä.

  49. Junalla matkustamisesta? Sekö ei aiheuta melua ja kasvihuonepäästöjä??? Ja junat kun kulkevat läpi yön…
    Ihmettelen myös väitettä, ettei Motoparkissa noudateta harjoittelu aikoja. N. kymmenen vuotta siellä käyneenä en ole koskaan havainnut että radalla olisi ajettu ajoaikojen ulkopuolella!

  50. Lähetän saman palautteen, jonka lähetin myös ympäristövirastolle.

    —————
    Tervehdys,

    palautteeni koskee Motoparkin moottorirataa. Olen seurannut sivusta keskustelua radan kohtalosta ja ihmettelen suuresti ihmisten kapeakatseisuutta, jolla tämän radan kohtalo halutaan sinetöidä. Itse harrastan ratamoottoripyöräilyä ja Virtasalmi on tällä hetkellä minulle lähin paikka harjoitella. Ajoaikaa Mäntyharjulta tulee 1,5h suuntaansa, seuraavaksi lähin rata on Kemora, jonne matkaa tulee noin 320km. Kyllä, oma lehmä ojassa mutta harrastan objektiivista tarkastelua asian suhteen.

    Moottorirata palvelee niin autoilijoita, mopoilijoita kuin moottoripyöräilijöitäkin. Viimeksi Kemorassa käydessäni keskustelin juuri 20 vuotta täyttäneen miehen kanssa, joka kertoi avoimesti vaihtaneensa rataharrastukseen ettei olisi kaahailemassa tiellä. Mielestäni hyvin vastuullisesti ajateltu ja järkevä päätös. Esimerkkejä on monia, olen ajanut vuosia http://www.moottoripyora.org ja http://www.mp-tuki.fi järjestämillä ajopäivillä vapaan harjoituksen päivien lisäksi, ja keskustellut niin nuorten kuin vanhojen, niin miesten kuin naistenkin kanssa ajoharrastuksesta. Kaikki ovat todenneet rataharrastuksen lisänneen heidän osaamisen tasoaan pyörän käsittelyssä ja tilanteiden hahmottamisessa. Olen itse asiassa patistanut lähipiirini ihmisiä ajamaan hitaaseen ryhmään liivimiesten perässä ja käymään EAK-harjoituksia. Vanhemman sukupolven edustajat kun ovat kaikenlisäksi saaneet moottoripyöräkortin käymättä autokoulua. Kaikilta radalla ja tapahtumissa käyneiltä olen saanut positiivista palautetta ja useampi heistä käy nyt säännöllisesti pari kertaa kesässä ajamassa ja hakemassa opetusta.

    Valitettavasti heillekin Motopark on tuo läheisin rata, jossa harjoittelemaan pääsee. Itse en aio harrastusta lopettaa vaikka Motopark suljettaisiin, matkaa tulee muille radoilla, mutta sinne mennään ja sillä selvä. Toisin käy näiden ei niin aktiivisten harrastajien kohdalla, joille tämä paikka on siedettävän lähellä ajokokemuksen kartuttamiseen. Moottoriradalla järjestetään myös muita aktiviteetteja, kuten bomber-tapahtumia ja radalle.com ajopäiviä, joiden avulla saadaan nuorille täällä sitä niin paljon kaivattua aktiviteettia. Ei siellä ole kyse enää pelkästään ajamisesta tai vauhdinhurman tyydyttämisestä, vaan ohessa on paljon muuta. On paljon kavereita, musiikkia, makkaranpaistoa ja hauskanpitoa. Jopa kaljoitteluakin. Kaikki tämä katoaa tältä alueelta pois, jos radan toimintaa ei tulevaisuudessa varmisteta. Olen muutenkin huolestunut nuorten hyvinvoinnista tällä alueella. Yrityksissä puhutaan henkilökunnan sitouttamisesta erilaisilla aktiviteeteilla ja kannustimilla. Etelä-Savon alueella jokaisesta nuoresta tulisi pitää kiinni ja “sitouttaa” heitä tähän alueeseen takaamalla tarvittavat harrastemahdollisuudet ja tapahtumat.

    Ja suoraan sanottuna, kaikki ne viikonloput jotka olen ajoreissuilla motoparkissa tai muualla, vietän selvinpäin ja kuntoillen. Harrastus ja sosiaalinen verkosto lajin parissa tuo niin henkistä kuin fyysistä hyvinvointia. Eikä pidä unohtaa paikallisia yrityksiä, esimerkiksi ABC on aamuisin ennen ajopäivää täynnä motoristeja, sekä paikalle saapuvia mekaanikkoja ja katsojia. Paikalta tankataan ruokaa, juomaa, bensaa ja tarvikkeita.

    Itse Mäntyharjulla asuvana tiedän miten haasteellista on saada tuloja pienelle paikkakunnalle. Juvan ja virtasalmen kohdalta voisi olettaa, että moottorirata omalta osaltaan kannattelee näiden alueiden taloudellista hyvinvointia. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin valitusten tekijöiden parissa on niin kesämökkiläisiä kuin paikallisia asukkaitakin?

    Totuushan on että moottoriradan kohtalo alkaa olla sinetöitynä. Omistajien mielenkiinto radan ja sen ympäröivien kiinteistöjen ylläpitoon on murrettu, paikka alkaa näyttää huonosti hoidetulta. Voin hyvin kuvitella, että vaikka ympäristöluvat saataisiin kuntoon, niin alue tarvitsisi uuden motivoituneen omistajan rakentamaan ja kehittämään moottorirataa – satsaamaan rataan ja sen ympäröiviin palveluihin rahaa.

    Ei tuolla radalla öisin kuitenkaan ajeta. Ajoaika loppuu muihin moottoriratoihin verrattuna poikkeuksellisen aikaisin ja alkaa poikkeuksellisen myöhään. Juva ei alueena ole niin tiuhaan asuttu, etteivätkö sen alueen ihmiset pystyisi elämään moottoriradan läheisyydessä. Tyynellä kelillä ääni kantaa todella pitkälle, esimerkiksi mäntyharjulla kuuluu keskustaan asti Ruotimon crossiradan äänet vaikka matkaa tulee noin 10km linnuntietä. Ei se ketään kuitenkaan niin paljon häiritse, että niin nuorilta kuin vanhoilta harrastuspaikkaa vietäisiin pois. Tai ainakin kovasti toivon alueelta sen verran järkeä löytyvän.

    Päivä, jolloin “suljettu lopullisesti” kyltti lyödään Motoparkin ovien eteen, tulen olemaan hyvin surullinen koko Savon alueen puolesta.

    Toivoisin palautetta moottoriradan toimintaan liittyvistä ongelmista ja mahdollisuuksista, joilla me harrastajat voisimme tukea radan toimintaa muuten kuin käyttämällä rataa. Onko valituksen tehneiden ihmisten kanssa kokoonnuttu ja keskusteltu ongelmakohdista rakentavasti? Eikö todella ole edullisia ja järkeviä vaihtoehtoja tarjolla meluhaittojen vähentämiseen ilman ajopäivien karsimista? Ajopäivät ja maksavat asiakkaat ovat ne, jotka pitävät tuon radan toiminnan elossa. Ajopäivien vähentyessä vähentyvät myös radasta tulevat tulot, ja koko alueelle tuleva raha- ja ihmisvirta.

    En edusta palautteellani yrityksiä tai järjestöjä, vaan olen kirjoittanut tekstin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Palautettani voi käyttää vapaasti rataan liittyvissä keskusteluissa ja kokouksissa.

    Ystävällisin terveisin,
    Jarkko Turkki.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *