Motopark Racewayn moottoriradan melurajat Pieksämäellä

Eduskunnan puhemiehelle

Motopark Raceway on Pieksämäen Virtasalmella sijaitseva, vuonna 1987 avattu ja myöhemmin laajennettu moottorirata. Motoparkiin kuuluu noin 3 500 metriä pitkä asfaltoitu rata, jota kiertää noin 3 000 metriä pitkä hiekkapohjainen rallirata. Lisäksi alueella on noin 400 metrin pituinen kiihdytysrata ja erillinen leirintäalue. Alueella järjestetään monenlaisia moottoriurheilutapahtumia.

Ulkona sijaitsevat moottoriurheiluradat tarvitsevat toiminnalleen ympäristöluvan. Etelä-Savon ympäristökeskuksen Motoparkille myöntämä ympäristölupa tuli voimaan vuonna 2005. Lupaan on sisällytetty useita määräyksiä, joissa rajoitetaan radan melutasoa ja toiminta-aikoja. Määräysten noudattamisessa ja radan toiminnassa on kuitenkin ilmennyt puutteita, joita on käsitelty eri viranomaisasteissa ja hallinto-oikeudessa.

Motoparkin voimassa olevan ympäristöluvan mukaan ratakilpailuja ja harjoituksia, joiden seurauksena Motoparkin enimmäisäänitaso voi lähimpien asuintalojen alueilla ylittää 55 dBA, saa järjestää enintään kahdeksana päivänä ja yhtenä viikonloppuna kuukaudessa, heinäkuussa ei lainkaan. Radan aiheuttama päivittäinen keskiäänitaso ei saa ylittää 55 dB lähimmässä asutuksessa. Loma-asuntojen alueella keskiäänitaso saa ylittää 45 dB vain neljänä päivänä kuukaudessa.

Alueella tehtyjen ja ympäristökeskukselle toimitettujen mittausten mukaan melu on ylittänyt rajoitukset ja ylittää ne edelleen toistuvasti. Motopark sijaitsee loivassa ja kaikuvassa harjumaastossa lähellä järveä, eikä sen ympäristössä ole luonnollisia tai rakennettuja esteitä, joilla olisi merkitystä melun leviämisen ehkäisemisessä. Alueen läpi kulkevan kantatien lisäksi muita melulähteitä ei myöskään ole, joten Motoparkin ääni hallitsee koko äänimaisemaa.

Lähimmät asunnot sijaitsevat noin 400 metrin päässä ja lähin yhtenäinen loma-asuntoalue noin 600 metrin päässä radasta. Jo sallittu enimmäisäänitaso 55 dBA nousee 10–20 dBA yli taustatason. Lisäksi toteutuneet enimmäisäänitasot ovat keskimäärin ylittäneet rajoitukset 10–15 dBA:lla (65–70 dBA), joten taustan ja enimmäisäänitasojen erotus on ollut keskimäärin 20–35 dBA. Ratamelu on lisäksi erityisen häiritsevää mm. sen sisältämien kapeakaistaisten ääniaaltojen vuoksi.

Vuoden 2008 toukokuun ja syyskuun välisenä aikana oli ainoastaan kaksi viikonloppua, jolloin radan enimmäisäänitaso ei ylittänyt 55 dBA. Jos radan toiminta olisi ollut luvan mukaista, hiljaisia viikonloppuja olisi tänä aikana ollut 17 kappaletta. Toukokuussa 2009 radan enimmäisäänitaso ylitti rajoitukset 19 päivänä, joista yhdeksän päivää viitenä viikonloppuna. Kuun aikana järjestettiin myös melultaan erityisen voimakkaat kiihdytysajot, joihin liittyvää tiedotusvelvollisuutta ratayrittäjä alueen asukkaista koostuvan Pro Hallinmäki -verkoston mukaan laiminlöi.

Etelä-Savon ympäristökeskus on tehnyt alueella melumittauksia ja vahvistanut, että enimmäisäänitasot mitä todennäköisimmin ylittävät ympäristöluvan mukaiset rajoitukset keskuksen asettamissa mittauspaikoissa. Ympäristökeskus on antanut Motoparkille hallintopakkopäätöksen, joka velvoitti rataa ylläpitävän yrityksen ryhtymään tehokkaampiin toimenpiteisiin melurajojen valvomiseksi.

Pro Hallinmäki -verkoston mukaan lähialueen asukkaat joutuvat edelleen jatkuvasti kohtuuttoman ja laittoman melurasituksen kohteiksi. Verkoston toimittamat melumittaukset viittaavat siihen, että lupamääräyksiä on rikottu toistuvasti vuodesta 2006 lähtien ja annettu hallintopakkopäätös on osoittautunut tehottomaksi. Selvitysten tueksi verkosto on konsultoinut asiassa Kuopion yliopiston meluasiantuntija dosentti Erkki Björkiä, joka on pitkälle vahvistanut johtopäätökset.

Motoparkin taustayritys on toistuvasti laiminlyönyt ympäristökeskuksen sille asettamia ilmoittamis- ja raportointivelvoitteita. Esimerkiksi 6.5.2009 mennessä ympäristökeskukselle ei ollut toimitettu ympäristökeskuksen edellisenä vuonna pyytämää, hallintopakkopäätöksen edellyttämän melunseurantajärjestelmän testi- ja käyttösuunnitelmaa. Motoparkin ratayrittäjä on kuitenkin esittänyt suunnitelmia melutasojen seuraamiseksi. Björkin asiantuntijalausunnon mukaan esitetyillä suunnitelmilla ei voida luotettavasti valvoa ratatoiminnasta aiheutuvia melutasoja lähimmissä häiriintyvissä kohteissa. Suunnitelmia ei myöskään ole toteutettu käytännössä.

Apulaisoikeusasiamies on ottanut kantaa (23.9.2008, Dnro 2660/4/06, 2392/4/07) Motoparkin valvonnan ongelmiin. Lausunto vahvistaa ympäristökeskuksen ja Pro Hallinmäki -verkoston johtopäätökset, joiden mukaan lähiasutukselle radalta kantautuva melutaso ylittää toistuvasti sille lupamääräyksissä asetetut rajoitukset. Lisäksi apulaisoikeusasiamies katsoi, että ympäristökeskuksen olisi ollut perusteltua tehostaa viranomaisvalvontaansa. Apulaisoikeusasiamiehen lausunto ei ole johtanut jatkotoimenpiteisiin eikä vaikuttanut Motoparkin melutilanteeseen.

Etelä-Savon ympäristökeskuksen päätöksissä ja apulaisoikeusasiamiehen lausunnossa ongelmat on moneen kertaan todettu, mutta käytännössä tilanne ei ole muuttunut vuoden 2006 jälkeen. Alueen asukkaiden kannalta on kohtuutonta, ettei todettuihin epäkohtiin puututa välittömästi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin ympäristöministeriö ryhtyy Motopark Racewayn valvonnan korjaamiseksi siten, että Motoparkin ympäristöluvan ja hallintopakkopäätöksen mukaiset melurajat toteutuvat ja valvonta saatetaan päätösten velvoittamalle tasolle?

Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2009

Oras Tynkkynen /vihr

264 Responses

  1. Toivoin, että edellinen palautteeni saa ihmiset havahtumaan moottoriradan ja vastaavien harrastepaikkojen tärkeydestä ympäröivän alueen taloudelliselle hyvinvoinnille. Ja ihmisten hyvinvoinnille.

    Itsekkin kaupungissa joskus asuneena voin sanoa, ettei siellä ole samanlaisia murheita, kuin haja-asutusalueilla. Tekisi mieli napauttaa pari terävää kommenttia Orakselle, jolla heräteltäisiin näkemään muutakin kuin omaa ah niin ihanan “vihreää aatetta”. Moottoriradathan ovat selkeästi vihreän aatteen vastaisia – on kaikkea pahaa pahaa saastetta: pakokaasuja, jätettä, melua…

    Asiat eivät kuitenkaan ole niin mustavalkoisia, vaan aina on asioilla myös toinen puoli. Radan toiminta vaarannetaan, jos melurajoituksista tehdään niin tiukkoja, ettei niiden läpäisemiseen ole taloudellisesti järkeviä vaihtoehtoja.

    Jokainen vähänkin fiksumpi ihminen ymmärtää, että hiljaisten päivien lisäyksellä on pyritty sinetöimään radan kohtalo.

    ps. Siinä vaiheessa kun Motoparkin rata suljetaan, niin voisin tulla ajamaan kuorma-autolla tai traktorilla hyödyllisiä maa-aineksen siirtoajoja mökkienne luokse virtasalmen kupeeseen. Yleisiä teitä pitkin ja etenkin yöaikaan (toisenlaiset päivätyöt, mielelläni ajaisin myös silloinkin), tietenkin rajoituksia noudattaen. Tiesittekö, että yleisellä tiellä saa ajaa niin hiljaa kuin haluaa ja millä kierroksilla vaan – myös yöllä! Teitähän ei kuorma-autojen ohiajo melu haittaa, koska olette siihen jo tottuneet kaupungissa. Vai haittaako? Siinä tapauksessa teidän on varmaankin suljettava yleiset tietkin, tai vaadittava ainankin meluvallien rakentamista.

    pps. Oras, jos sinulla on kesämökki, niin voin pientä korvausta vastaan ajella myös sinnepäin :) ! Nukuttaa varmasti paremmin, kun kuuluu kotoisan oloiset autojen äänet.

    ppps. Voisitteko te vaatia meluaidan rakentamista naapurijärven mökkiläisen mökin ympärille, koska tyynenä iltana hänen soittamansa musiikki kuuluu suoraan kotiini ja kesämökilleni? Laulun sanat erottaa loistavasti. Hän on soitellut stereoitaan pienessä hiprakassa jo viimeiset 10 vuotta, mutta minua nukuttaa ihan kivasti silti. Tarkemmin ajateltuna melu häiritsee nyt minua hirveästi ja asialle pitäisi tehdä jotain. Mihin voin valittaa?

  2. joo, tuhotkaa vaan tämäkin moottorirata. siirretään ajoharjoittelut ja kuminpoltto sitten yleisille teille, sitähän te haluatte?? on se jumaliste kun kaikki harrastus pitää tässä maassa tappaa.

    miten kukaan voi oikeasti ostaa moottoriradan VIERESTÄ kesämökkimaata ja alkaa sen jälkeen valittaa melusta? ei jumalaut… mihin on terve järki kadonnut. vai luulevatko eräät ihmiset, että voivat saada tahtonsa läpi joka asiassa…??

  3. Keskustelussa on viitattu useasti siihen että rata-ajo harjoittelusta ei ole hyötyä tai se ei vähennä onnettomuuksia liikenteessä. Ainakin tämä Rovaniemeläinen, Virtasalmen kesämökkiasukas Nenonen on väittänyt näin.

    Miksi sitten näin viikolla televisiosta Ahvenistolla (moottorirata) kuvatun pätkän jossa liikenneturvan edustaja kehui että rata-ajo on hyväksi. Joku bittinikkari voisi etsiä sen pätkän netistä.

  4. Asun junaradan varressa (jottei väitettän leimata valheelliseksi tai vääristellyksi, niin osoite on Rälssintie 16 E-rappu, puhelinluettelostakin sen voi tarkistaa). Junaradalle on matkaa n. 30 metriä. Junien jatkuva kolke niin päivin kuin öin häiritsee minun rauhaani. Mielestäni on suorastaan pöyristyttävää, että joku käyttää junia huvitteluajoon, kuten Oras. Radan varressa oleva juna-asemakin on yritetty usein polttaa ja siitä syntyy lisää melu- ja savuhaittoja minulle.

    Jos Oras hoitaisi matkustelunsa vaikkapa moottoripyörällä ja muut ottaisivat hänestä mallia, saisin ehkä joskus nukkua öitäni rauhassa junien kolkkeelta. Olen kärsinyt tuosta jo lapsuudesta asti, sillä synnyin junaradan varteen eräässä itä-suomalaisessa kaupungissa. Puolenkymmentä sukulaistanikin on menehtynyt junan alle jääneinä, kukaan ei vielä moottoripyörän alle ole kuollut.

    Kuinka Nenosella riittää aikaa valitusten vääntämiseen ja valheellisten tietojen viljelyyn, mutta näihin vastineisiin ei olekaan enää aikaa?

    Mielestäni Oras voisi tehdä aloitteen junaliikenteen lakkauttamisesta. Juna-asemilla pyörii epäsosiaalista ainesta, toisin kuin esimerkiksi moottoriradoilla joissa valtaosa läsnäolevista on ns. nettomaksajia, jotka siis elättävät suoraan ja välillisesti virtasalmelaisiakin jotka tuskin markkinahintaisella puukaupalla, maidon myynnillä tai mansikanpoiminnalla pärjäisivät. Lisäksi kansanedustajien palkkaa voisi hieman alentaa. Näin oma verorasitteeni hieman pienenisi, senaattoreilla olisi vähemmän rahaa matkustella ja saisin siis ehkä nukuttuakin paremmin. Eikö tuossa olisi aloitteen paikkaa Oras? Mitä vähemmän sinä saisit palkkaa, sitä vähemmän minun täytyisi uurastaa = kuluttaa luonnonvaroja ja sitä vähemmän sinulla olisi aikaa (joutuisit tekemään oikeita töitä) ja varaa matkusteluun. Voit tulla katselemaan noita matkadokumentteja kanssani televisiosta ja näin säästämme luonnonvaroja kun ei se ruutu enempää sähköä vie napitti sitä silmäpari tai kaksi.

    Tervetuloa, kerätään pihalta raideliikenteen saastuttamia nokkosia ja tehdään soppaa niistä. Kaimani (jonka varmaan tunnetkin, toivottavasti et sekoita meitä) kanssa kävimmekin jo pullakahvilla kerran jos toisenkin, joten kyllä Oraksenkin (anteeksi jos taivutin nimesi väärin) kanssa aina sana tai pari voidaan vaihtaa ja soppaa lusikoida.

    P.S. Asutko Oras muuten yksin vai kommuunissa ja onko sinulla sauna? Itse asun kommuunissa, koska olen luontoaktivisti. Minulla ei ole saunaa, peseydynkin luontoa säästääkseni vain kesäaikaan ja silloinkin joessa jos on lämmintä.

  5. Miten idiootti pitää olla että ostaa/rakentaa mökin moottoriradan läheltä jos ei halua kuunnella pörinää ja haistella kumin tuoksua???
    Aivojen käyttöä ei tietääkseni ole vielä suomessa kielletty.
    Saako millään tehtyä sellaista lakia että muita kiusaavat vinkujat jotka valittavat muiden harrastuksista/rakentamisesta ja ihan mistä vaan voi laittaa häkkiin loppuiäksi. Koska näiden oma elämä on perseestä niin ne haittaa toisten elämää kun muutakaan tekemistä ei ole. Tehkää dorkat jotain järkevää!!

  6. Kattelkaas piruuttaan tään oraksen harrastuksia, ei se pelkkää vettä suihki. Tää suihkii lentokoneella pitkin maailmaa ja elvistelee sillä, sehän ei saastuta, eihän??
    Onpas taas tämäkin “tosivihreä” tekopyhä kaveri, kannataisko pitää mölyt mahassaan.

  7. Lainaus “Marjatta Pulkkinen (11.6.2009 klo 16:49)

    Kun vuosikymmeniä paikkakunnalla elänyt asukas on yli 20 (kaksikymmentä) vuotta kuunnellut yhä voimistuvaa moottoriajoneuvon äänisaastetta klo 11-18 päivittäin useamman kuukauden ajan kesässä, niin onko ihan totta Jannen mielestä väärin valittaa äänisaasteesta?”

    Mistähän tämä äänisaaste on siis peräisin? Yhtenäkään kesänä ei Motoparkin radalla ole ajettu päivittäin.

  8. Luin koko ketjun ja olen hämmästynyt
    Hyvä O.T., tämän jälkeen en koskaan äänestä vihreitä.. ja mielestäni et ole oikea henkilö harvaan asutun maamme liikennepolitiikkaa kehittämään.

  9. #

    “29 oras (11.6.2009 klo 22:09)

    Kiitos runsaista kommenteista. Ilahduttavasti edes osa radan puolustajista on kyennyt osallistumaan keskusteluun käyttämättä sanaa “perse”.”

    Tässä on selvä pyrkimys yleistykseen ja radan puolustajien mustamaalaamiseen. Ennen mainittua kommenttia sana “perse” oli esiintynyt ainoastaan kolme kertaa keskustelussa, mikä on paljon vähemmän kuin “edes osa”. Ilmeisesti Oraksella on niin kiire lennellä matkoillaan yläilmakehää saastuttavilla suihkukoneilla, että on päässyt vieraantumaan suomalaisuudesta. Istuisi perseellään kotonaan niin olisi parempaa katetta tällekin pientä piiriä ja aluetta koskevalle vouhkaamiselle. Mutta ehkei hän pysty käsittelemään tätä laajempia asioita, joissa ei voi mennä jonkun pykälän taakse piiloon.

  10. Esitän tässä syvän huoleni Motoparkin radan kohtalosta. Rata on taloudellisesti ajatellen erittäin tärkeä alueen kunnille (Pieksänmäki ja Juva). Merkitys korostuu entisestään tänä yleisen taantuman aikana, jolloin alueella menee muutenkin keskimääräistä huonommin. Meillä ei valitettavasti ole tällä alueella juuri muita todella merkittäviä matkailuhoukuttimia, jotka toisivat rahaa muualta Suomesta saati maamme rajojen ulkopuolelta. Teollisuuttakin on kovin niukanpuoleisesti. Siksi näen päiväunia elinvoimaisesta ja toimivasta moottoriurheilukeskuksesta, joka toisi alueelle tuloja ja työpaikkoja. Lisäksi radalla suoritettavalla ajoharjoittelulla on liikenneturvallisuutta parantava vaikutus. Siihen näkökulmaan tällä foorumilla on otettu kantaa myös asiantuntijoiden toimesta faktoineen ja linkkeineen, joten en puutu siihen sen enempää. Itse kun en moottoripyörää omista, enkä mitään muutakaan kilpa-ajoneuvoa, jolla rataa viitsisi lähteä kiertämään. Joka tapauksessa Motopark on ainoa mahdollisuus valvotuissa olosuhteissa suoritettuun ajoharjoitteluun koko itäisen Suomen alueella. Ymmärrän hyvin sen kiihkeyden, jolla asiaan tälläkin palstalla suhtaudutaan, koska kyse on ihmisille erittäin rakkaasta harrastuksesta. Edellä mainituista syistä Motoparkin rata pitää pelastaa, nyt vain etsitään keinot, joilla rata saadaan säilymään.

    Motoparkissa rikotaan ympäristöluvan ja hallintopakkopäätöksen mukaisia melurajoja, kuten Oras Tynkkynen eduskunnan puhemiehelle jättämässään kysymyksessä esittää. Tuo ei liene kenellekään edes hiukan asiaa seuranneelle mikään uutinen. Sen sijaan tulee pohtia syitä rajojen jatkuvaan rikkoutumiseen. Nykyisellään ympäristölupa rajoittaa Motoparkin toimintaa niin voimakkaasti, että toiminta on tehty käytännössä mahdottomaksi. Varsinkin kesäkausi on ratatoiminnalle sesonkiaikaa, ja juuri tuolloin rajoitukset ja kiellot radan käytölle ovat kaikkein voimakkaimmillaan (itse olisinkin yrittäjän asemassa lyönyt pillit pussiin jo aikaa sitten, mutta hyvä, että jaksaa ruoja sinnitellä, kaikesta huolimatta). En tunne lakia ja asetuksia, jotka määrittelevät melurajat tässä tapauksessa, ja fysiikan opinnoistakin on jo aikaa, mutta tuo 55dBA ekvivalenttitaso tuntuu kyllä uskomattoman alhaiselta, taustamelu, -kohina ym. äänet kun ympäröivät meidät joka tapauksessa koko ajan. Samaten tuo vaadittu meluttomien viikonloppujen määrä kesäaikana on aivan kohtuuton ottaen huomioon, että työssäkäyvien ihmisten vapaa-ajan toiminta rajoittuu käytännössä viikonloppuihin. Siksi kilpailut ja rataharjoittelutapahtumat ovat yleensä viikonloppuisin.
    Mutta näistä rajoituksista pitäisi keskustella avoimesti alueen asukkaiden, ratayrittäjän ja rataa käyttävien ihmisten kesken. Jos asiat puitaisiin asianosaisten kesken, saataisiin varmasti jotain sopua aikaiseksi. Se vain on, ikävä kyllä, savolainen tapa toimia, että valitetaan asiasta riippumatta aina ensin viranomaisille, vaikka useinmiten asiat järjestyisivät paremmin neuvottelemalla suoraan toisen osapuolen kanssa.
    Mikäli ympäristöluvassa annetut melurajat ovat ehdottomat, eikä niihin voi hakea muutosta, pitää Motoparkin ympäristölleen aiheuttamaa melukuormitusta pyrkiä rajoittamaan. Myös sinulla Oras olisi loistava mahdollisuus olla tekemässä Motoparkista ympäristöystävällisempää moottoriurheilukeskusta, sinulla kun on yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Samalla osallistuisit välillisesti liikenneturvatalkoisiin, kun nuoret hurjapäät ohjautuisivat purkamaan paineita radalle maantien sijasta, ja vanhemmat uusmotoristit saamaan ajo-opetusta radalle, jolloin pyörän käsittelytaidot paranevat. Eipä tarvitsisi lukea lehdistä yhtä useasti uutisia motoristin kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Motoparkiin voitaisiin esimerkiksi ohjata veikkausvoittovaroja, jotka korvamerkittäisiin uusien meluesteiden rakentamiseen ja nykyisten esteiden parantamiseen. Kaikki muu rataan liittyvä parannus- ja kehitystoiminta jäisi luonnollisesti yrittäjän harteille.

    Ja kaikki motoristitkin voisivat ottaa sen verran ympäristöään huomioon, että vaihtaisivat Motoparkiin tullessaan pyöriinsä ihan oikeat äänenvaimentimet (siis sellaiset vaimentimet, joissa vaimennusmassat ovat paikallaan), niin sitä melua syntyisi mahdollisimman vähän. Kiihdytysautoilua en tällä hetkellä pitäisi edes minään ongelmana, koska kisoja järjestetään vain yhdet koko ajokauden aikana.

    Lopuksi ajattelin vielä mainita väärinkäsitysten välttämiseksi, että olen kasvanut Motoparkin radan läheisyydessä, ja asun nykyään toisaalla Etelä-Savossa. Käyn silti säännöllisesti kotiseudullani, ja Motoparkin tapahtumista nautin paikanpäällä seuraten keskimäärin 1-2 kertaa kesässä. Toivoisin Motoparkin säilyvän ja kehittyvän, koska kotiseutuni kaikkinainen näivettyminen ja autioituminen saa mielen hyvin apeaksi.

  11. Olet käynyt 50 maassa?? Eikö tuo matkustelu ole sama kuin ympäristörikos, kävelemällä tuskin olet käynyt matkoilla? Lentäminen on tosi saastuttavaa. Samoin on kasvis syönti jos ei syö vain kotipihasta löytyviä aineksia, kasvihuoneet yms. on tosi energia syöppöjä, samoin ei ole ympäristöystävällistä kun lennätetään tänne kaukomailta kaikkea appelsiineistä lähtien. Sikala sentään tuottaa bioenergiana melkein kaiken tarvitsemansa.

  12. Vittu näitten viherpiipertäjien kanssa. Kuka pakottaa ostamaan tontin/talon Motoparkin läheltä? Ymmärtääkseni suomessa on tilaa muuallakin. Must ois parempi, ettei viherpiipertäjät ja tää ” PERSEPORA” ei nyt puuttuis näihin asioihin.

  13. Luettuani näitä kommentteja ihmettelen, suhtautuvatko motoristit muihinkin lupiin ja ohjeisiin näin negatiivisesti?
    Korostettakoon, että lupia myöntävät ihan viralliset tahot. Eivät paikkakuntalaiset niitä rustaa.

    Kuitenkin vapaassa maassa saa asiaansa puolustaa, jos siihen tuntee tarvetta, niinhän tekin teette, kovin vain alkukantaisella tavalla.

    Hällinmäen kesäpaikat, kuten vakituisetkin asunnot ovat vuosikymmeniä vanhat.
    On aika erikoista kuvitella, että joku moottoriradan vastustaja sijoittaisi rahaa, ostaisi mökkipalstan ja rakentaisi mökin ihan vain voidakseen kärsiä moottoriajoneuvojen melusta.

    Vaikea tietää, onko alueella palstoja myynnissä, mutta onhan siinä camping-alue, jolle kesäksi voisi majottua hyvien palvelujen ääreen. Miksi ette käytä sitä tilaisuutta? Työllisyyskin kohenisi palvelualoilla.
    Kuten joku kirjoitti, ABC:n ruokalassa riittää väkeä tapahtumien aikana. Sinnehän on vain 25 km Hällinmäestä.

  14. Saisi Oras muuttaa Lappiin pieneen mökkiin, ilman sähköjä ja muita mukavuuksia. Siinä se maailma pelastuisi. Ei tarvitsi häiritä tekopuhillä kommenteillaan tavallisia veronmaksajia. Jos viherpiipertäjä käyttää lentokonetta, matkustaa taksilla itsekseen, niin hän tuottanee melua ja päästöjä enemmän, kuin nipullinen tavallisia VERONMAKSAJIA.

  15. On hyvin positiivista, jos ihmiset ajavat kovaa radalla, eivätkä liikenteessä. Rata-ajoon ja radalla harjoitteluun pitäisi olla mahdollisuuksia huomattavasti nykyistä enemmän. Erillaiset harrastetapahtumat moottoriradoilla ovat positiivisia ja hyviä asioita, eikä niitä tulisi pyrkiä riistämään ihmisiltä pois.

  16. Haluaisin tietää onko Oraksella jokin virka, jonka johdosta hänen tulee valvoa ympäristölupien noudattamista Suomessa? Ja mistä muista ympäristölupien noudattamatta jättämisistä hän on tehnyt kyselyn eduskunnassa?

  17. Oletko koskaan miettinyt paljonko kärsimystä aiheuttaa lentokoneen melu, joilla matkustat, niille ihmisille jotka asuvat kenttien välittömässä läheisyydessä? Varsinkin Intian kaltaisissa maissa, joissa valtaosa väestöstä on köyhää. Ja itseasiassa tarkasteluun riittää kotimaiset lentokentät. Luuletko että niiden läheisyydessä asuvat ihmiset voisivat lentometelistä valittamalla saada loppumaan sinun matkailun, tuskin?

    Ja tosiasia on se, että kun Motoparkista joskus loppuu toiminta, siirtyy meteli vain muualle, ei se lopu. Toivottavasti meteli siirtyy sinne missä sinun lapset leikkivät ja muodostavat näin turvallisen ympäristö lapsiesi leikille.

  18. Sen verran vielä tähän että itseä ihmetyttää tuon valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaisten melurajan (55dB) käyttö ympäristöluvassa vaikka ko. asiakirjan soveltamisalapykälässä sanotaan suoraan lainaten “Päätös ei koske ampuma- ja moottoriurheiluratojen aiheuttamaa melua.” Ampumaradoille on säädetty omat rajat mutta moottoriradoille ei tietääkseni ole joten on käytetty päätöstä joka ei itsensä mukaan koske moottoriratoja. Voisiko joku tarkemmin lakia tunteva (kun täällä heitäkin on) selittää miksi näin?

  19. Lainaus Marja-Liisa Nenonen:

    “Motoparkin nykyinen tilanne tuo elävästi mieleen siirtomaapolitiikan: muualla asuvat motoristit tulevat ajonautinnon saadakseen turmelemaan alkuperäisten asukkaiden elinympäristön viihtyisyyden.”

    Mitenkäs muualta tulevat kesäasukkaat, jotka tulevat turmelemaan muualta tulevien motoristien ajonautinnon?

  20. Marja-Leena Nenonen, Oras ja Pro Hällinmäki yhdistys voivat olla tyytyväisiä itseensä. Vuosien itsepintainen valittaminen on tuottanut tulosta, maailman ekologisen tasapainon epätasapainoon syöksevän Motoparkki saadaan ehkä sittenkin lopettamaan toimintansa.

    http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/motoparkin-toiminta-vaarassa-loppua/467266

    Oletko nyt Oras tyytyväinen itseesi, hoiditko asian mielestäsi oikein? Tukien radan toiminnan jatkamisen mahdollisuuksia meluasioissa?

  21. Motopark on rata, jossa ajoin ratakasteeni. Siksi on änne pakko kommentoida.
    Joku tuolla aiemmin kommentoi, että moottoriradat kannustavat kaahaamaan. Siitä ei tietenkään esitetty mitään faktaa. Sen sijaan tässä yksi. Ajan vuosittain n 35 tkm. Sain viimeksi sakon ylinopeudesta 1993. Ajoin myös muutaman kolarin kahdeksan-yhdeksänkymen luvun vaihteessa. Suoritin ratalisenssin 93 ja ensimmäisen autokilpailun ajoin syksyllä 1994. Ja siitä lähtien olen ajanut jokusen kisan/vuosi. Nän ainakin itse selvän korrelaation näiden asioiden välillä.

    Vihreät tosiaan ovat muka moniarvoisia. Pah, moniarvoisuuden sisään sopivat vain homppelit ja töhriät. Sen sijaan, jos asia ei heitä itseään kiinnosta/näe “tarpeelliseksi”,pitää se oitis tuomita ja kieltää.

  22. Minusta olisi järkevintä että Pieksämäen kunta panostaisi kasvavaan yritystoimintaan ja kaavoittaisi alueen yritys- ja teollisuuskäyttöön.

    Tämä voi tietenkin vaatia jidenkin alueiden pakkolunastusta, jotta tarvittavat alueet suoja-alueineen saadaan kaavoitettua, mutta tämä ei muodostane Pieksämäen kaupungille kohtuuttomia kustannuksia, pakkolunastushintojen ollssa alueella varsin alhaiset.

    Kahden kilometrin lunastualue antaa riittävät mahdollisuudet kaupallisen ja teollisen toiminnan rakentamiselle ensisen kaivoaslueen ja Etelä-Virmas -järven väliselle alueelle, johon alueella kulkeva Juvantie tarjoaa erinomaiset kuljetusmahdollisuudet. Pieksämäen alue kaipaa alueellista tukea työllisyyden ja kaupaallisen toimeliaisuuden elvyttämiseksi.

  23. Todellakin tällaisiin kannanottoihin Oraksen suunnalta. Seuraavissa vaaleissa ääni menee muualle kuin Vihreille.

  24. Olen hyvin huolissani nykyiselläänkin vähäisten harrastusmahdollisuuksien tulevaisuudesta. Surullista että tällaisia henkilöitä pääsee eduskuntaan asti. Oman kapean näkökannan rajoittamana tehdään vahinkoa suurelle joukolle ymmärtämättä toisten erilaisia tarpeita ja kiinnostuksenkohteita lainkaan. Meillä on tällä hetkellä koko maassa viisi moottorirataa, millä rata-ajon harrastaminen ylipäätään on mahdollista. Se ei ole mielestäni kovin paljon. Niidenkin toimintaa ja hyödyntämistä on kokoajan vaikeutettu vuosi vuodelta kiristyvillä rajoituksilla. Tulevaisuus näyttää synkältä – kiitos Oraksen ja kaltaistensa.

  25. Nykyisen luvat ehdot/säännöt ovat täysin naurettavat. Käytännössä estää radan käytön siihen mihin se on tarkoitettu. Oras pyysi noudattamaan lakia, se on selvä. En tunne tätä lakia mihin tässä viitataan mutta selvität varmaan, määrittääkö se laki muutakin kuin äänenvoimakkuuden ? Onko laissa siis maininta monta päivää viikossa radalla voi “ääntä tuottaa” ja mihin aikaan ? Miksi Motoparkissa on “tiukemmat” rajoitukset kuin muilla moottoriradoilla? Mihin lakiin se perustuu?

    Onko olemassa faktaa, monta nimeä “valittajien” listalla on?. Moni heistä on vakituisia alueen asukkaita kuinka moni on kesäasukkaita? Montako päivää touko-syyskuussa ko. kesäasukkaat mökeillään viettävät? Erityisesti kiinnostaa tämän rovaniemeltä käsin koko toimintaa ilmeisesti, ainakin tämän ketjun perusteella, johtavan Nenosen virtasalmella viettämä aika.

    Itse olen ajanut virtasalmella kilpaa. Nykyään käyn katsomassa lähinnä kiihdytys kilpailuja ympäri suomen. Suunnitelmissa on oman kiihdytysauton rakentaminen/hankinta. Suljetaan vaan tämä, keskisuomen ainut mahdollinen harjoittelu ja testauspaikka. Saadaan ihmiset ajamaan pitempiä matkoja (seuraavaksi lähimmälle radalle) harrastustensa perässä, se on vihreää ajattelua se!!

    Onko meillä Oras muuten asiat tässä maassa niin hienosti,että näet tarpeelliseksi tehdä tällaisesta asiasta “numeron” ? Keskittyisit vaikka itämeren suojeluun tai johonkin muuhun oikeasti tärkeään asiaan, sillä saisit varmasti kannatusta jopa oman puolueesi ulkopuolelta.

  26. Täyttä tuubaa. Suomessa ei uskalla edes hakea ympäristölupaa radalle, koska tulos on hylsy, ja jos lupa saadaan, sen vie lopulta kettutyttö tai sokeakuuro mummo, tai keltaselkäinen sammakko. Harmi kun ei voida kieltää rääkyviä pentuja ja kirkonkelloja. Seppo Rädyn toteamuksen voisi muuttaa muotoon: “Suomi on paska maa”. Nimimerkillä: Liito-oravan paskaa aina varastossa.

  27. Yle.fi:
    Suomea pidetään hiljaisena maana, mutta yli miljoona suomalaista elää melun riskirajan ylittävillä alueilla. Erilaiset käsitykset melusta aiheuttavat kesäisin helposti konflikteja mökkiläisten ja paikkakuntalaisten välillä.

    Melua tutkinut filosofian tohtori Outi Ampuja toteaa YLEn Aamu-TV:n keskustelussa, että Suomessa melusta valittaminen ei ole sallittua tai toivottavaa.

    – Hiljaisuutta toivova saa helposti nipottajan tai turhanvalittajan leiman. Myös hiljaisuutta kaipaavan pitäisi tulla kuulluksi tasa-arvoisesti.

    Ampujan mielestä melua pidetään helposti itsestäänselvyytenä ja hiljaisuutta poikkeustilana.

    – Kun kaupassa myydään melua tuottavaa laitetta, oletetaan, että sitä voi käyttää missä ja milloin vaan.

    Melu voi aiheuttaa riitoja
    Kaupungeissa ääniä säädellään järjestyssäännöillä, mutta maaseudulla pelisäännöt yleensä puuttuvat. Kaupunkien ulkopuolella ihmisten erilaiset käsitykset äänistä voivat aiheuttaa riitoja. Maaseudulla vakituisesti asuvien ihmisten ja mökkiläisten tarpeet eivät aina kohtaa.

    – Meluisassa kaupungissa asuva mökkiläinen on saattanut odottaa koko vuoden, että hän pääsee maaseudun rauhaan, jossa käki kukkuu ja laineet liplattavat. Kun viereen tuodaan joku pörinälaite, odotukset hiljaisesta lomasta romahtavat, Ampuja sanoo.

    Outi Ampuja huomauttaa, että maaseudun äänet eivät ole aina negatiivinen asia vaan esimerkiksi traktorien äänet kertovat elinvoimaisesta alueesta. Konfliktitilanteita hän neuvoo selvittelemään keskustelemalla.

    – Voidaan esimerkiksi sopia siitä, mihin aikaan äänekkäitä laitteita ei käytetä.

    Hänen mukaansa Suomessa voitaisiin myös harkita, pitäisikö melun suhteen olla enemmän yhteisiä pelisääntöjä ja säädöksiä.

    Meluun voi kuolla
    Melun riskiraja ylittyy, kun melun keskimääräinen taso vuorokauden aikana ylittää 55 desibeliä. Suomessa yli miljoona ihmistä asuu riskirajan ylittävillä alueilla. Melun aiheuttavat useimmiten auto- ja lentoliikenne.

    Kovat äänet aiheuttavat ihmiselle vakavia terveysriskejä. Verenpaine nousee, uni häiriintyy, stressi lisääntyy ja kuulo saattaa vaurioitua.

    Meluun voi jopa kuolla, sillä se lisää sydäninfarktin todennäköisyyttä. Ihminen ei totu riskirajan ylittäviin ääniin vaan esimerkiksi infarktin riski lisääntyy mitä pidempään ihminen on riskirajan ylittävällä alueella.

  28. Marjatta Pulkkiselle: ÄLÄ yleistä Virtasalmelaisia siitä, että he kaikki olisivat motoparkkia vastaan. Olisitte estäneet sen rakentamisen jo silloin yli 20 (kaksikymmentä) vuotta sitten! Oletteko ” paikallisia alkuasukkaita” vai tulleet tarkoituksella tänne rimpuilemaan moottoriurheilukeskusta vastaan? Ei ole oikein että toisen yritys tapetaan ihan noin vain valittamlla, läheskään kaikki lähiasukkaat eivät ole rataa vastaan.
    Itsestäni tuntuu vähän pahalta kun monta vuotta jatkunut yritystoiminta tapetaan ihan mielivaltaisesti. Miltä se teistä tuntuisi jos teidän toimeentulonne ajettaisiin tällä tavalla alas?

  29. On selvää että me ihmiset olemme hakeneet kautta aikojen elämällemme
    sisältöä,tarkoitusta ja kokemuksia erilaisten harrastusten parissa. Nämä kaikki harrastukset ovat aina olleet sidoksissa meidän harjoittamiin elinkeinoihin ja ympäristöön niin välittömästi kuin välillisestikin
    eri kerrannaisvaikutuksin, harrastuksen muodosta riippumatta.Niin urheilu,
    moottoriurheilu,kulttuuri ja ym. toiminnat jättävät omat ekologiset jalanjälkensä.Mikään ihmisen toiminta ei maapallosta ikuista paratiisia muodosta mutta me voimme aina tehdä järkevämpiä ratkaisuja yhdessä
    jotta lapsemmekin voisivat harrastaa tulevaisuudessa pienemmin luonto-vaikutuksin.Nyt kun maailmallakin käydään keskustelua ja haetaan valtioitten tasolla ympäristötavoitteita niin olisi Suomessakin ajoneuvo-ja
    moottoriurheiluharrastajien keskuudessa hyvä alkaa pitää laajempaa
    foorumia ympäristövaikutuksista jotta harrastuksille olisi jatkuvuutta
    kaikkia osapuolia kunnioittaen.Aloite on meillä.Suuria asoita ei tapahdu
    hetkessä,niille on luotava tavoitteita.Pieniä asioita voidaan tehdä talkoovoimin.
    Ehdotankin että pitäisimme Motoparkissa kerran vuodessa avoimen
    kokouksen jossa pohdittaisiin keinoja ja vaikutusmahdollisuuksia esim.julkiseen hallintoon, lainsäädäntöön, elinkeinoelämään yms. ja
    oman toiminnan kehittämiseen jotta meillä olisi itä-suomessa paikka
    harrastuksillemme myös tulevaisuudessa kaikkia osapuolia kunnioittaen ja kuunnellen.
    Terveisin
    Juha Häyrinen
    Yrittäjä/Moottori-veteraanimoottoripyöräilijä/Moottoriurheilunkannattaja
    Varkaus

  30. Kurrelle tiedoksi, että Oras ei ole Pro Hällinmäen jäsen. Valittajat ovat paikkakuntalaisia.

    Vaikka motoristit selittävät oppineensa moottoripyörän hallintaa ja oikeita ajotapoja moottoriradoilla, niin huonosti ovat opit perille menneet, kun viime kokoontumisessakin Motoparkissa yksi pyöräilijöistä ajoi pikitielle pysähtymättä ja suoraan auton kylkeen.
    Tässä tapauksessa “oppi” ojaan kaatoi ja poika lasarettiin.

  31. Hyvä hällinmäkeläinen
    Kun sinulla on pitkältä ajalta muodostunut näkemys Motoparkin historiikista, niin voinet varmasti valaista millaista aluelleellista liiketoimintaa Motopark on luonut vaikkapa Virtasalmen alueella tai lähistöllä. Olisin kiinnostunut tietämään vaikkapa majoitusliikkeitä, ravintoloita, ajoneuvovuokrausta tms toimintaa harjoittavia yrityksiä, jotka leimallisesti nojaavat toimintansa Motorparkin olemassaoloon ja paikalle ilmaantumiseen mainitsemassasi 20 vuoden aikajaksossa.

  32. Pakko ottaa osaa tähän keskusteluun.

    Itse harrastan säännöllisen epäsäännöllisesti radalla ajamista. Käyn välillä myös motoparkin radalla ajamassa. Mielestäni olisi erittäin harmillista jos moottoriradan olemassaolo jouduttaisiin lopettamaan sen takia että kesä-asujien vaatimat radan käyttörajoitukset yksinkertaisesti aiheuttaisivat sen että radalla ei ole mitään edellytyksiä toimia kannattavasti.

    Jos nykyisen luvan perusteella radalla saa ajaa 11-18 välisenä aikana ja siitä pitää maksaaa 60€. Samaan aikaan esimerkiksi alastaron radalla 60€:lla saa ajaa 10-20. Se että radan käyttöaika pienenee ei pienennä radasta yrittäjälle aiheutuvaa kulua. Tämän kulun takia yrittäjä joutuu pitämään hinnan aiemmassa vaikka käyttöaika kokoajan kutistuu.

    Eniten minua ihmetyttää radan melurajoitukset. Tämä siksi, että minulla on moottoripyörä joka on täysin alkuperäisessä kunnossa alkuperäisellä pakoputkistolla varustettuna. Siltikään tuolla pyörällä ei pääse radalle kuin ympäristölupaan merkityn poikkeuksen avulla. Ympäristöluvassa siis sanotaan että 97db rajoitus ei koske pyöriä joiden pakoputkisto on täysin alkuperäinen. Ympäristöluvan desibeli raja on siis tiukempi kuin EU ja tieliikenneasetukset vaativat. Ympäristöluvan mukaisesti siis pyöräni melutaso on liian kova suljetulla radalla ajamiseen mutta voin niin halutessani huudattaa pyörääni viereisellä ajotiellä mielinmäärin kunhan en aja ylinopeutta.

  33. Hyvä Pete
    Asuinalueeltanikin löytyy samalla tavalla ajatteleva huudattaja, joka ajokauden aikana 4…5 aamuna viikossa klo 02.00 keksii tuon saman asian ja keräilee “kiksejä”.

    Meistä herääjistä ei varmasti kovin moni osaa olla yleistämättä käytöstä kaikkiin motoristeihin, joka on sääli.

  34. Tätähän ei pysty käsittämään….
    Olen ajanut muutamia kertoja kyseisellä radalla 90-luvulla ja yhtä asiaa olen ihmetellyt.
    Sitä että mikä pakotti kesämökkiläisen rakentamaan aivan kiinni rataan ja sitten alkamaan valittamaan metelistä???
    Saatan olla väärässä, mutta kaikki jotka näitä lupaehtoja radan melutasoon ovat tehtailleet, ovat tulleet radan läheisyyteen vasta radan olemassa olon jälkeen.
    Se että radan omistaja ei kuulunut silloin kauan sitten kunnanvaltuutettuihin tai muihin valtaa pitäviin sai aikaan ajojahdin joka on saanut täysin käittämättömät mittasuhteet.

    Toi 55db rajoitus on aivan järjetön, johan luonnon omatkin äänet ovat kovempia esim, huikan kovempi tuuli.

  35. Hyvä sus.

    Kertoisitko nimesi ja osoitteesi, kuten meistä motoristeistakin moni on kertonut? Ilman katselmusta en kyllä usko, että väitteesi on paikkaansa pitävä. Epäilen, että keksit omiasi. Omaan pihaani voit tulla kuuntelmaan Oraksen käyttämien ajoneuvojen (juna ja lentokone) aiheuttamaa meteliä joka kuuluu muinakin aikoina kuin klo 11-18. Veroeuroistani menee valitettavasti osa Virtasalmen kaltaisten muuttotappioalueiden elättämiseen, koska sieltä vähäinenkin yrittäjyys tapetaan.

    Anonymiteetin takaa on helppo huudella keksittyjä tarinoita.

  36. Hyvä Laakkonen,

    ja minä en pysty käsittämään mistä päättelet – muutaman kerran 90-luvulla radalla ajettuasi – että kesämökkiläiset ovat rakentaneet mökkinsä aivan rataan kiinni? Olisi mukava tietää, mihin tämä Motoparkia innokkaasti puolustelevien motoristien joukko tietonsa perustaa?

  37. Onko tullut mieleenkään, että asunnot ja mökit olivat ensin ja rata vasta sitten? Ei kukaan tarkoituksella asetu mölylähteen viereen asumaan/mökkeilemään vain voidakseen valittaa.

  38. Hyvä Sus,

    Nyt et ymmärtänyt viestini pointtia ollenkaan. Se että voin lain mukaan huudattaa puörääni ei tarkoita että näin tekisin, varsinkaan yöaikaan.

    Edellisessä moottoripyörässäni oli jälkikäteen vaihdettu äänenvaimentimet. Kyseiset äänenvaimentimet olivat EU:ssa tyyppihyväksytyt moottoripyörän valmistajan toimesta ja lisäksi muutoskatsastin moottoripyöräni suomessa katsastusasemalla kyseisille äänenvaimentimille. Kyseinen pakoputkisto oli siis täysin lainmukainen, mutta siltikään sillä ei ollut asiaa motoparkin radalle, koska ohiajometeli oli annettua raja-arvoa suurempi.

    Edelleen kysyn, kuinka on mahdollista että suomessa tieliikenteeseen katsastetulla täysin tieliikennelain mukaisella moottoriajoveuvolla ei saa ajaa motoparkin moottoriradalla?

    Onko Motoparkin Moottoriradan ympäristöluvan myöntänyt taho tehnyt päätöksessään virheen, koska ovat määrittäneet moottoriradalle tiukemmat rajoitukset kuin mitä radan vieressä menevälle maantielle on määritetty? Onko moottoriradasta valittaneiden tahojen poliittiset kytkökset vaikuttaneet päätöksiin?

    Pitäisikö siihen kesämökkiläisten läheisyyteen laittaa automaattinen mitta-asema joka estäisi liian kovaäänisten ajoneuvojen liikkumisen tiellä ettei vaan kesäeläjän loma mene pilalle.

    Kuten Relanderin Jukka, myös minä asun helsinki-vantaan lentokentän vaikutusalueella. Junaa meille ei tänne ole vielä saatu kun paikkakunnan poliitikot pelkäävät junaradan tuomia huumeongelmia…

  39. Oras ei tiedä asiasta mitään,on vain hännänheiluttajana kun joku toinen ei halua tai osaa…

  40. Ihmisten ei pitäisi valittaa kaikesta mikä ei itseä innosta. Mootoriurheilusta aiheutuu ääntä, sille ei voi mitään..
    Motopark on varmasti suomen paras rata! Turva-alueisiinkin panostettaisiin enemmän jos radan toiminta ei olisi jatkuvasti vaakalaudalla.

    Kyseessä on hieno harrastus ja rata mitä mainioin.

    Nyt järki kätään, rajoitukset pois radan-ja lajin kehittämiseksi!

    -Harri Uotinen

  41. Tämän motoparkin ympäristölupa-poliitikkojen nuoleskelu aiheenhan saisi varmaan kätevästi linkitettyä puolueiden varainkeruu korruptioon? Taustalla lienee aivan yhtä mätä järjestelmä joka on lupiin leimat iskenyt..

  42. Lienee Orasella (vai miten nimi taivutetaankaan) hieman kiiruita, kun ei ole ehtinyt omilla sivuillaan, vastailla häntä itseään koskeviin kysymyksiin.

    Minuakin veronmaksajana, äänioikeutettuna ja maanpuolustusvelvollisuuden suorittaneena reservin upseerina kiinnostaisi onko Oras suorittanut maanpuolustusvelvollisuutensa ja jos, niin kuinka? Olen näet huolissani siitä, että jonain päivänä ns. vapaamatkustajat ja velvollisuuksiensa väistelijät alkavat vaatimaan muille rajoitteita samaan aikaan kun itse velvollisuuksistaan viis veisaavat ja hippokraatteina lentokoneesta käsin muiden ympäristönsaastuttamista moralisoivat.

    Eli Oras. Oletko suorittanut maanpuolustusVELVOLLISUUTESI?

  43. Jos on suorittanut asevelvollisuuden, saa vaatia rajoituksia ympäristön kuormittamiseen, jos ei ole, ei saa? Voisiko logiikkaa jatkaa niin, että jos on joskus rikkonut lakia ja saanut esimerkiksi ylinopeussakon, ei saisi äänestää? No, onneksi suomalainen yhteiskunta ei toimi Jukka Relanderin kuvaamalla tavalla.

    Olen suorittanut asevelvollisuuden. https://www.orastynkkynen.fi/?page_id=15.

  44. Mitä taivaan tähden maanpuolustus kuuluu äänisaasteen vastustukseen?
    Tietysti voidaan ajatella, että jatkuvalla moottoreiden ulinalla turrutetaan lähiasukkaat niin, ettei edes sodan räiske heitä enää hätkähdyttäisi, mutta aika kaukaa haettu ajatus.
    Moottoriradan tarkoitus se ei varmasti ole.

    Kaupungeissa asuvat kansalaiset tietävät, että jos pitävät äänekkäät bileet tiuhaan asutulla alueellaan, on kohteliasta informoida lähinaapureita ja pyytää anteeksi häirötä.
    Se ei siis maaseudun kulttuuriin sovi?

    Pro H:mäki on toistuvasti pyytänyt rataa edes etukäteen tiedottamaan kovaäänisestä viikonlopuista, ja vasta nyt parinkymmenen vuoden jälkeen on viime aikoina tähän tullut parannusta.

    Harrastuksen kannattajat puolustavat kiihkeästi oikeuttaan radalla ajamiseen, ja ovat siinä tietysti oikealla asialla, mutta rata on alun alkaen rakennettu liian lähelle asutusta. Se olisi pitänyt heti ottaa huomioon. On myös muistettava, että radalla on useita eri tapahtumia, ei vain yhden lajin harrastajien ajoja. Kaikkien äänisastetta asukkaiden on kuunneltava.
    Motoristien olisi sen vuoksi myös asiallista itsekin ajatella Motoparkin asemaa. Pitäisivät huolellisesti kiinni niistä rajoituksista, joita luvat sisältävät. Ei pitäisi ehdoin tahdoin itse rikkoa äänirajoituksia pelkästä uhmasta ja näyttämisen halusta.

    Joku motoristi kertoi asuvansa lentokentän kuuluvuusalueella. Moni Hällinmäen kesäasukaskin asuu talvet moottoritien varrella, pari Helsinki-Vantaan lentokentän tuntumassa, niin että kyllä vertailukohtia on. Kaupunkien hälystähän kesäasukkaat juuri pakenevatkin lomamökeilleen. Mutta kun tulet mökkisi pihaan, pamahtaa silmille keskeytymätön moottorien jylinä, joka peittää alleen kaiken muun äänen, myös sen kuuluisan lehtien havinan, jota motoristit kilvan ovat käyneet mittaamassa ja desibelejä laskemassa.
    Kaupunkien äänimaisema on kuitenkin aivan erilainen kuin hiljaisen maalaiskylän, minkä jokainen taajaman asukas tietääkin.

  45. Yllä nostetaan taas esille eimerkki , joka vastaa n 55 dB äänitason , eli lehtien havinan, ja sivulauseessa ivalliseti todetaan motoristien mittailleen tuota kilpaa.

    Olen teollisuuslaitoksen melutasoa työssän vähentänyt moneien vuosien aikaisilla ponnisteluilla , ja tiedän hyvin ( mitannut minäkin siis ) että lehtien havina vastaa tuota 55 dB:n tasoa.

    Moinen esimerkki onkin 30 v insinöörikokemukseni mukaan erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka hiljainen on se taso mitä vaaditaan ympäristössämme naapuria kohtaan tänään.

    Eikö olekin jännää se , että vakiopyörällä , jossa tyyppikatsastuksen hyväksymä äänenvaimennin , ei läpäise enää vaatimuksia ko radalla.Tämän seikan sain itse olla todistamassa 22.9.2009 , kun viimeksi itse olin Motoparkissa ajamassa “ryöminnällä”.Oma pyöräni läpäisi kyllä mittaukset , mutta naapuri liputettiin ulos – vakiopyörällä jolla kyllä on oikeus ajaa maantiellä , myös siis viereisellä Hallinmäen Juvantiellä.

    Eikös sekin ole jännää että valtioneuvoston päätöksessä 993/1992 jossa on määritelty tuo 55 dB:n ääniraja ( en mielelläni käyttäisi enää 55dB:n kohdalla sanaa meluraja ) ympäristön kuormittamisesta.
    Eihän tää ole jännää itsessään vielä , mutta ko asiakirjojen soveltamisesta kirjoitetaan ohjeistuksessa lisänä että :”Päätös ei koske ampuma- ja moottoriurheiluratojen aiheuttamaa melua”.

    Eli , Motoparkin tapauksessa, on rajojen määrittelyssä käytetty asetusta jossa nimenomaan mainitaan että se ei ole tarkoitettu kyseisen tapaisille tapauksille ensinkään. Mutta kun virkamiehille ei ole muutakaan apua väännetty rautalangasta , niin moinen tapaus meni läpi helposti , ilman suurempaa vaivannäköä ( lue: vähäisellä asiaan perehtymisellä) , ottamatta siis huomioon poikkeusohjeet.

    Yllä mainittu , “äänekkäisistä viikonlopuista ennakkoon ilmoittaminen” on johtanut sellaiseenkin ilmiöön , että valitus viranomaisille oli lähetetty ennekuin kyseinnen viikonloppu oli edes käsillä. Näinhän kävi toissavuonna Bomber viikonlopun valituksen kohdalla. Tällaisella aktiivisuudella ja nopealla reaktiolla on varmaan suuri merkitys hauraiden virkamiehien ja poliitikkojen mielipiteiden muokkaamiseen ( lue taas : joilla ei näköjään halua perehtyä asian oikeisiin faktoihin)

  46. Radalla moottorin desibelit määrätyn etäisyyden päässä pakoputkesta mitattuna saavat olla 98 dbl, ja melurajan reunoilla eli n. parin km päässä äänen voimakkuus ei saa olla yli 55 dbl.
    Kyllä motoristit tietävät, mitä melurajoilla tarkoitetaan, eivät vain ole ymmärtävinään.
    Lehtien havinasta puhuvat vain motoristit itse. Pro Hällinmäki ei vaivaudu niitä mittailemaan.
    Melumittauksista on tietoa netissä. Kannattaa lueskella sieltä tarkemmin.

    Tulevista meluviikonlopuista kannattaa mielestäni valittaa ennen luvan myöntämistä, sillä jälkikäteen valittaminen on yxhailee. Pilattu viikonloppuhan on jo silloin takanapäin.

  47. laitan tätini pyynnöstä hänen laatiman tekstin tänne :

    Eija Takala:

    HAA! Kaikki Motoparkin meluhaitoista kärsivät ! Tänne Vantaalle vaan asustelemaan!Täällä olisi tarjolla ihanan rauhallinen lentomelu, jonka desipeli on 95/110, riippuen tuulen , ja ilmanpaineen olotilasta!!!! Enivei. Onhan suomi täynnä valittajia, joiden elämä on siitä kiinni, että saavat valitta , koska ei heillä ole omaa ELÄMÄÄ !!

    Niin Jariseni!! Kyllähän se olit SINÄ, kuka IDEOI ja toteutti koko Motoparkin, Eli sehän on kuin Sinun “lapsesi”. On varmasti kurjaakin kurjempi seurata nykyistä tapahtuman kulkua!?! Mitättömillä ihmisillä kun on aina joku valituksen kohde, että voisivat tuntea itsensä paremmiksi !!! Mutta emmehän anna sen lannistaa….!

    Onko nyt niin , että tämä Orastynkkynen on joku vihreiden kansanedystaja??Miksi tarttuu” lillukanvarsiin,” kun on PAALJOON isompia asioita meneillään Virtasalmella, kuin esimerkiksi, VAPON ajama TURVETUOTANTO?? Siinäpä vasta KATASTROFI???Mitä moinen tuotanto tekee ympäristölle, ja pohjavesi alueelle??

    Minun mielipiteeni on, että Herätys kaikki PRO ihmiset, ennekuin elinympäristönne tuhoutuu TOTAALISESTI !!! Jättäkää lillukanvarret ja panostakaa voimanne vastustamaan hanketta joka tuhoaa totaalisesti asuinkuntanne ????!!!

  48. VAPO on laskenut etelä-virmaaseen “humukset” ojia myöten jo vuosikymmeniä. Mistähän VAPO-vaarasta täti nyt on huolissaan. Vapo taisi olla alueella suo-ojituksineen jo ennen kaivoksen tuloa.

    Ilmailun aiheuttama melu on jatkuvan keskustelun aiheena ja ilmailuviranomaiset tekevät asialle koko ajan jotakin. Meluvaikutuksen piirissä olevien ihmisten lukumäärä on vuosikymmenien aikana pienentynyt monesta syystä jatkuvasti vaikka pääkaupunkiseudun muuttovoitto on samaan aikaan ollut merkittävä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *