Takaisin tulevaisuuteen

P1020855_600pxMatkustan YK:n ilmastokokoukseen koleaan Puolaan. Odotukset ovat alhaalla. Monien ajatukset ovat jo myöhemmin pidettävässä kokouksessa, jossa on tarkoitus sopia koko maailman kattavasta uudesta ilmastosopimuksesta.

Puolalaiset hoitavat käytännön järjestelyt mallikkaasti, mutta emäntämaan kykyä (ja halua) luotsata neuvotteluita eteenpäin epäillään. Kaupungilla ilmassa tuntuu kivihiilen katku. Kokouksen aikana EU käy sisäisiä keskusteluja seuraavan vuosikymmenen ilmasto- ja energiatavoitteista.

Vuosi on 2008 ja ilmastokokouksen pitopaikka Poznan. Kuvaus pätee kuitenkin yhtä lailla parhaillaan Varsovassa pidettävään kokoukseen.

Kansainväliset ilmastoneuvottelut tuntuvat välillä juuttuneen aikasilmukkaan. Usein tulee vahva déjà-vu-tunne: olenko kokenut tämän joskus aiemmin?

Neuvottelut kiertävät kehää jo siksi, että kansainvälinen diplomatia on vaikea laji. Sopu edellyttää liki 200 maan yhteisymmärrystä, mikä on työn ja tuskan takana. Helppoa se ei ole ollut myöskään neuvotteluissa kauppapolitiikasta, työntekijöiden oikeuksista tai Syyrian sodasta.

Ilmastoneuvotteluita hankaloittaa se, että asiat ovat niin monimutkaisia. Asialistalla on paitsi maailman päästöjen vähentäminen, myös päästövähennysten jakaminen maiden välillä, ilmastotoimien rahoitus, metsien asema, velvoitteiden seuranta – ja lukemattomat muut asiat.

Suurin syy paikallaan junnaamiseen on kuitenkin yksinkertainen: poliittisen tahdon puute. Juhlapuheista huolimatta useimmat valtiot – omamme mukaan lukien – eivät aseta vaarallisen ilmastonmuutoksen taltuttamista kärkitavoitteeksi.

Me puhumme ilmastokriisistä, mutta vailla kriisitietoisuutta ja sen mukaisia toimia.

Paljon voidaan tehdä ilmastoneuvottelujen vauhdittamiseksi. Menettelytapasääntöjä voidaan uudistaa. Lisärahoituksella voidaan taivutella kehitysmaita mukaan sopuun. Epävirallisissa kohtaamisissa voidaan yhteisymmärrystä hakea tuttavallisemmassa ilmapiirissä.

Ratkaisevaa on kuitenkin vahvistaa poliittista tahtoa meillä ja muualla. Johtavien vaikuttajien niin politiikassa kuin elinkeinoelämässä pitää asettaa ilmastokriisi asialistan kärkeen – ja toimia sen mukaan.

Demokratiassa päättäjät joutuvat ennemmin tai myöhemmin vastaamaan kansalaisten huutoon. Siksi paljon riippuu siitä, nousevatko kansalaiset vaatimaan päättäjiltä enemmän.

Tapoja vaikuttaa on monia. Lehtien mielipidepalstoilla voi vaatia tarmokkaampia ilmastotoimia. Päättäjille voi laittaa viestiä ja muistuttaa, että Suomikaan ei voi menestyä ilmastokriisin runtelemassa maailmassa. Ilmastovanhempien ja Suomen luonnonsuojeluliiton kaltaisiin kansalaisjärjestöihin voi liittyä ja lähteä itse mukaan toimintaan.

Onneksi poliittinen tahto on uusiutuva luonnonvara. Se on parhaimmillaan myös tarttuvaa: yksien osoittama ilmastojohtajuus voi lähteä leviämään toisiin.

Aikasilmukasta on mahdollista paeta. Tarinan ei tarvitse enää tulevaisuudessa toistaa itseään.

Oras Tynkkynen

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply