Kautta historian on otettu pieniä ja suuria harppauksia, kun ihmiset ovat nousseet puolustamaan omia oikeuksiaan. Työntekijät ovat parantaneet työolojaan, mustaihoiset kaataneet syrjiviä lakeja, naiset taistelleet oikeudet päättää omasta kehostaan ja äänestää.

Omien oikeuksien puolesta taisteleminen on ymmärrettävää ja välttämätöntä. Mutta mikä eteen, kun se ei riitä?

Vammaiset henkilöt pyrkivät vaikuttamaan järjestöissä, mutta heidän joukkovoimansa jää yleensä vaatimattomaksi. Mielenterveysongelmaisista tai turvapaikanhakijoista ei usein ole taistelemaan oikeuksistaan, koska he eivät elämäntilanteensa vuoksi jaksa, pysty tai uskalla. Köyhiä ja pitkäaikaistyöttömiä on paljon, mutta heidän äänensä kantaa yhteiskunnassa harvoin.

Vanhan toteamuksen mukaan yhteiskunnan sivistystä mitataan sillä, kuinka se pitää huolta heikoimmistaan. Vastaavasti varmaankin voimme punnita itseämme – ja meitä saatetaan punnita – sillä perusteella, mitä teemme yhteiskunnassa heikossa asemassa olevien puolustamiseksi.

Tämä tuli mieleen, kun osallistuin arviolta noin 7 000 muun ihmisen kanssa Helsingin Pride-kulkueeseen. Katsellessani ympärilleni näin värikkäässä kulkueessa lukemattomia ihmisiä, joille kyse ei ollut omien oikeuksien puolustamisesta.

Näin Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön, kokoomuksen kansanedustajan Lasse Männistön ja Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen. Näin tavallisia, ihmisoikeuksista huolestuneita heteroita.

Enemmistöön kuuluvina he olisivat voineet ajatella, että Pride-kulkue ei koske heitä. He olisivat voineet pelätä tuttujen ennakkoluuloja tai väkivaltaisten iskujen toistumista. He olisivat voineet jäädä nauttimaan helteisestä päivästä rannalle tai lukemaan hyvää romaania puistoon.

Mutta he eivät jääneet. He tulivat mukaan, koska kaikkien yhtäläisiä oikeuksia on puolustettava.

Tämä on omistettu teille.

Teiltä voimme oppia. Ikäihmisten oikeudet kuuluvat myös minulle, vaikka olen kolmekymppinen. Naisten oikeudet kuuluvat myös minulle, vaikka olen mies. Maahanmuuttajien oikeudet kuuluvat myös minulle, vaikka olen kantasuomalainen. Vammaisten ihmisten oikeudet kuuluvat myös minulle, vaikka jalkani kantavat.

Oras Tynkkynen