Viikko 10: Enemmän kasviksia, vähemmän päästöjä

Maanantain vietin turvallisesti sisätiloissa ja taoin tulevaisuusselontekoon liittyviä töitä.

Tiistaina puin ympäristövaliokunnan jälkeen eri ministeriöiden edustajien kanssa selonteon toimenpide-ehdotuksia. Istunnossa kiistely Lex Nokiasta jatkui, mutta karkasin tapaamaan sairaalaan aivoverenvuodon saanutta ystävää.

Keskiviikkona jatkoin hallitusryhmän ja ympäristövaliokuntaan kokouksista bussilla Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran eksoottiseen päämajaan Viikkiin. Siellä alustin viraston ja maa- ja metsätalousministeriön virkahenkilöille maataloudesta ja ilmastonsuojelusta.

Maatalouden päästöjä voidaan vähentää mm. estämällä metsien raivaaminen pelloiksi, vähentämällä lannoitteiden käyttöä, mädättämällä lannasta biokaasua ja korvaamalla fossiiliset polttoaineet uusiutuvilla. Merkittäviä päästövähennyksiä on kuitenkin liki mahdoton saavuttaa ilman muutoksia kulutustottumuksissa.

Suomessa maatalouden päästöistä 4/5 on peräisin lihan ja maidon tuotannosta. Naudanlihan ja maitotuotteiden käyttöä onkin pyrittävä vähentämään. Tapoja on monia: hävikin leikkaaminen, naudanlihan korvaaminen osittain vähäpäästöisillä lihoilla ja kalalla, maitotuotteiden korvaaminen osittain kasvipohjaisilla valmisteilla ja kasvispainotteisten ruokavalioiden edistäminen.

Kuultuaan alustukseni viraston ihmiset saattoivat miettiä, ettei ehkä ollutkaan niin hyvä idea varata minulle lihavoileipää.

Istunnossa Lex Nokia hyväksyttiin lopulta selvin luvuin. Pahaa teki. Pohdiskeluja ikävästä lakihankkeesta voi lukea blogistani.

Istunnon jälkeen vihreä veroryhmä kokoontui pohtimaan verotuksen uudistamista. Saimme vieraaksemme kestävän verotuksen työryhmää vetävän Martti Hetemäen valtiovarainministeriöstä. Kyselin mm. ympäristöverojen regressiivisyydestä ja kansainvälisistä veroista.

Torstain aluksi kerroin ympäristövaliokunnalle tulevaisuusselonteosta ja kommentoin ilmasto- ja energiastrategiaa. Sitten vaihdoin takaisin paikalleni kuuntelemaan itse asiantuntijoita strategiasta.

Päivällä annoin Kaakkois-Suomen päivälehdille haastattelun hiihtoputkien ympäristövaikutuksista. Makasin hierottavana myös ja vastailin kysymyksiin Lappeenrannan teknillisen yliopiston diplomityötä varten.

Istunnon jälkeen vietin tunnin virtuaalisesti otakantaa.fi-palvelussa. Tulevaisuusselonteon chatissä oli tarkoitus keskustella erityisesti pitkän aikavälin ilmasto- ja energiapolitiikasta, mutta tämä ei estänyt ilmastoskeptikkoja pohtimasta tulivuoria ja auringonpilkkuja.

Loppuillasta kirjoittelin vastauksen Aamulehden mielipideosastolle. Perjantain Vihreä Lanka julkaisi kolumnini tekijänoikeuksista.

Perjantaina kohoteltiin maljoja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtajan Pentti Tiusasen 60-vuotispäivien kunniaksi. Kakunpalan syötyäni siirryin valtiovarainvaliokuntaan itse kuultavaksi.

Ilmasto- ja energiastrategian arvioimisen lisäksi pohdin elvytystä ilmastonsuojelun näkökulmasta. Esimerkiksi ekonomisti Nicholas Stern on esittänyt, että vähintään viidennes elvytystoimista tulisi suunnata vihreään elvytykseen.

Istunnon jälkeen annoin haastattelun Tampereen yliopiston politiikan laitoksen dosentti Ilkka Ruostetsaarelle, joka tutkii Suomen energiapolitiikan päätöksentekoa. Työpäivän päätteeksi kävin vielä ympäristöministeriössä kuulemassa muutosehdotuksia tulevaisuusselonteon linjauksista.

Illalla kämppis isännöi kotibileitä, ja sieltä väki jatkoi Leimareihin. Viikonloppuna kävin vanhempien luona Jyväskylässä ja tahkoin tulevaisuusselontekoon liittyviä tekstejä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *