Viikko 25/05 (20.-26.6.)

Maanantaina pidimme aamulla avustajapalaverin Tampereella. Kävimme läpi kulunutta vuotta ja suunnittelimme syksyn toimintaa. Päivällä kävin kaupunginjohtajan lounaalla ja iltapäivällä istuin valtuustoryhmän kokouksessa.

Tiistai alkoi antamalla haastattelu Helsingin Sanomille. Kehuin kirkon ja sen sukulaisyhteisöjen tekemää sosiaalityötä, mutta kritisoin samalla syrjivää suhtautumista samansukupuolisiin pareihin. Kävin myös ensimmäistä kertaa sisällä Helsingin tuomiokirkossa.

Päivän aikana olin mukana perustamassa eduskuntaan Intia-ryhmää. Näin maailman suurin parlamentaarinen demokratia, ripeästi nouseva talous ja kiinnostavien kansalaisliikkeiden maa sai vihdoin oman ryhmän eduskuntaan. Minut valittiin ryhmän varapuheenjohtajaksi, ja puheenjohtajana toimii Unto Valpas (vas.). Lisäksi keskustelin tiistaina ilmasto- ja energiapolitiikasta ministerin ja energia-alan ihmisten kanssa.

Keskiviikkona eduskuntarutiinien lisäksi annoin puhelinhaastattelun YleQ-radiokanavalle. Illalla kaupunginvaltuuston kokous kesti ennätysmäisesti puoli kahteen yöllä. Kevään viimeiseen valtuustoon oli kasattu sellaisia vaatimattomia asioita kuin kaupungin strategia 2005–16, tilinpäätös, arviointikertomus ja kestävän kehityksen raportti. Keskustelua käytiin todella paljon ja osa aiheista jouduttiin ohittamaan liian ylimalkaisesti. Puhuin käyttäjädemokratian tarpeesta ja bussiliikenteen alennustilan pysäyttämisestä.

Torstaiaamuna jouduin heräämään viideltä ehtiäkseni matkalle kohti Berliiniä. Onneksi olin varannut päivälaivalle hyttipaikan, joten ehdin nukkua vähän univelkaa pois. Matkustettuani junalla Tukholmasta Kööpenhaminan ja Hampurin kautta olin perillä Berliinissä perjantaina iltapäivällä.

Juhannusviikonlopun vietin kansainvälisessä konferenssissa pohtimassa ylisukupolvista oikeudenmukaisuutta. Nykyään päättäjien ei usein ole poliittisesti kannattavaa huolehtia tulevista sukupolvista, sillä ne eivät pysty vielä äänestämään. Niinpä nykyisten ja tulevien sukupolvien etujen ollessa vastakkain päättäjillä on suuri kiusaus lakaista tulevaisuuden ongelmat maton alle. Tuskin missään ilmiö on selvempi kuin päätettäessä ilmastopolitiikasta; marginaalinen kustannus tänään painaa usein vaakakupissa enemmän kuin mittava inhimillinen kärsimys ja ympäristötuho huomenna.

Konferenssissa pohdittiin keinoja muuttaa poliittista järjestelmää niin, että se pystyy paremmin ottamaan huomioon ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden. Ratkaisuiksi esitettiin mm. tulevaisuusasiahenkilön tehtävää, oikeudenmukaisuuden kirjaamista perustuslakiin ja erillisen tulevaisuusneuvoston perustamista. Tulevaisuusvaliokuntahan eduskunnassa jo on.

Konferenssin lomassa ehdin kävellä Schwanenwerderin läheisessä metsässä, jossa näin hiiren, etanan ja villisian. Lauantaina minulta jäi konferenssin takia väliin maineikas Christopher Street Day -paraati, joka tällä kertaa veti kaupunkiin 450 000 seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajavaa marssijaa, mutta myöhemmin poikkesin tutustumassa Berliinin yöelämään.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply