Lapin Kansa: Tuulivoimaa kannattaa tukea

Lapin Kansan pääkirjoituksessa (22.1.) arvioitiin tuulivoiman tulevan kalliiksi veronmaksajille. Arvio on oikea. Isojen tukien vastineeksi saadaan kuitenkin myös isoja hyötyjä. Tuen nykyiseen kalleuteen on kaksi syytä. Nopeimmin liikkeelle lähteneet rakentajat

Lue koko kirjoitus »

Oras Tynkkynen julkaisee viimeisen vuosikertomuksensa

Vuotta sävyttivät eurovaalit, avioliittolaki ja ydinvoimataistelu Kansanedustaja Oras Tynkkynen julkaisee tänään vuosittaisen koosteen työstään päättäjänä jo 11. kerran. Kertomuksen tarkoituksena on auttaa kansalaisia arvioimaan hänen onnistumistaan yhteiskunnallisissa tehtävissä. Tynkkysen toistaiseksi

Lue koko kirjoitus »

Ilkka: Voimavarat kiertoon

Julkaistu Ilkassa. Tuhlaaminen tulee kalliiksi. Hukkaan heitetyillä luonnonvaroilla on aina hintansa – sekä kukkarolle että ympäristölle. Tärväämistä voidaan suitsia rakentamalla kiertotaloutta. Siinä niukkoja luonnonvaroja käytetään säästeliäästi. Yhden jäte on aina

Lue koko kirjoitus »

Liman luuranko

Liman ilmastokokous päättyi perinteiseen tapaan reippaasti yliajalla. Puheenjohtajan nuija kopahti pöytään sunnuntaina reilusti yli vuorokauden alkuperäistä aikataulua jäljessä. Kokouksen henki oli pääosin melko rakentava. Sopua yrittivät hieroa mm. edistyksellisten Amerikan

Lue koko kirjoitus »

Missä huoneessa tänään neuvoteltaisiin?

Ilmastoneuvotteluja on usein turhauttavaa seurata. Liman ilmastokokouksessakin on nähty sarja korviketoimintoja, joihin maiden edustajat ovat käyttäneet aikaa sisällöstä neuvottelemisen sijaan. Tuntikaupalla on väitelty siitä, minkä paperin pohjalta voidaan keskustella, missä

Lue koko kirjoitus »

Jää ei jää

Ihmiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, mitä tapahtuu jäälle. Tämä oli tutkijoiden viesti tilaisuudessa, jossa olin puhumassa Liman ilmastokokouksessa. Jää vaikuttaa monin tavoin. Kun jäätiköt sulavat, nousee merenpinta hukuttaen alleen alavia rannikkoseutuja

Lue koko kirjoitus »

Päivitä palomuuri

Kansainvälisen ilmastopolitiikan perusta valettiin yli 20 vuotta sitten, kun valtiot hyväksyivät YK:n ilmastosopimuksen. Siihen kirjattiin koukeroinen mutta harmittoman oloinen toteamus. Sopimuksen mukaan tarvitaan kaikkien maiden osallistumista ”yhteisen mutta eriytyneen vastuunsa

Lue koko kirjoitus »
Ei enempää kirjoituksia näytettäväksi.
Aiheet