Aamulehti: Tuulivoima voi alentaa sähkön hintaa

Kari Arvola arveli AL:ssä (16.3.) ilmastonmuutoksen torjumisen ja erityisesti tuulivoiman lisäämisen tulevan kalliiksi. Hän myös päätteli bioenergian lisäämisen vievän ruoan köyhien suusta. Arvola lienee sotkenut esimerkiksi maissista ja palmuöljystä valmistettavat

Lue koko kirjoitus »

Viikko 11 (10.-16.3.): Kuusi tuntia salissa

Työviikko alkoi Pirkanmaan edustajien tapaamisella Hervannassa. Kuulimme Teknologiakeskus Hermian toiminnasta ja Hämeen tiepiirin ajankohtaisista huolista. Lounastin Aamulehden päätoimittajan Matti Apusen kanssa. Illalla kävin ylioppilaskunnan kansainvälisten asioiden ryhmän vieraana. Puhuin kansainvälisestä

Lue koko kirjoitus »

Viikko 10 (3.-9.3.): Sibelius-talo, Suomen pankki ja sauna

Maanantai oli omistettu Lahdelle. Ensin alustin ilmastonmuutoksen torjumisesta täydelle auditoriolliselle Salpausselän lukion koululaisia. Iltapäivällä puhuin samasta aiheesta paikallisten Vihreiden tilaisuudessa. Siellä julkistettiin myös Lahden Vihreiden kunnianhimoinen paikallinen ilmasto-ohjelma. Tilaisuuksien välissä

Lue koko kirjoitus »

Aamulehti: Suomi voi nousta ilmastonsuojelun kärkeen

Paljon on poristu siitä, onko Suomi ilmastonmuutoksen torjumisessa edelläkävijä vai perässähiihtäjä. Vastaus on yksinkertainen: kyllä. Suomi on maailman kärkeä mm. sähkön ja lämmön yhteistuotannossa sekä metsäteollisuuden sivutuotteiden energiakäytössä. Metallinjalostuksen tehokkuus

Lue koko kirjoitus »

Viikko 9 (25.2.-2.3.): Hyvin ajoitettu flunssa

Maanantain olin kipeä. Istuin tiiviisti sisätiloissa, join hunajalla terästettyä teetä ja tein VNK:n töitä. Ruokaan latasin ankarasti valkosipulia. Flunssan ajoitus oli täydellinen: maanantaina minulla ei poikkeuksellisesti ollut ainuttakaan kokousta tai

Lue koko kirjoitus »

Viikko 8 (18.-24.2.): Pormestarikisa käynnistyy

Maanantaihin Tampereella kuului kolme palaveria ja yksi parturi. Päivällä suunnittelimme hieman kunnallisvaalikampanjaani, ja alkuillasta valtuustoryhmä pohti pormestariehdokkaan asettamista. Tiistaina ympäristövaliokunta jatkoi Metso-ohjelman kuulemisia. Lounaalla juttelin valtiosihteeritason norjalaisdelegaation kanssa mm. hiilen

Lue koko kirjoitus »
Ei enempää kirjoituksia näytettäväksi.
Aiheet