Islannin pankkikriisi: hyvä juhla, pitkä krapula

Islannista tuli lyhyessä ajassa kokoaan merkittävästi suurempi pankkipeluri. Euroopan talousalue ETA oli avannut rahoitusmarkkinoita yli rajojen, joten pienestä ja syrjäisestä maasta päästiin kalastelemaan isoille vesille. Hiljattain yksityistetyt pankit lähtivät ostamaan kohteita erityisesti muista Pohjoismaista ja Isosta-Britanniasta.

Islantilaisfirmat lupasivat sijoittajille meheviä voittoja. Landsbanki Íslandsin Icesave-säästötuote tarjosi 7–8 prosentin tuottoa, kun moni muu tyytyi pariin prosenttiin.

Korkeaan tuottoon liittyy yleensä korkea riski. Niin myös Islannissa.

Pankit touhusivat köykäisin perustein myönnetyistä asuntolainoista (subprime) kyhätyillä paketeilla (collateralized debt obligations, CDO). Samaisista läpinäkymättömistä rahoitustuotteista lähti liikkeelle mm. Lehman Brothers -pankin kaatanut Yhdysvaltain kriisi.

Pankit kasvoivat Islannissa räjähdysmäistä vauhtia. Vielä vuonna 2003 pankkien koko oli kaksinkertainen suhteessa reaalitalouteen; vuoteen 2008 mennessä se oli kasvanut 11-kertaiseksi. Taloustieteilijä Ólafur Margeirsson on kuvannut, että Islanti muuttui yhdeksi suureksi sijoitusrahastoksi (hedge fund).

Sjálfstæðisflokkurinnin (Itsenäisyyspuolue) ja sosiaalidemokraattien hallitus ei vain katsonut kehitystä sormien läpi, vaan aktiivisesti edisti sitä. Pankit tarjosivat kovapalkkaisia työpaikkoja ja verotuloja, eikä juhlien keskellä juuri kukaan halunnut pilata tunnelmaa.

Filosofian professori Vilhjálmur Árnason on kuvannut, että koko yhteiskunta huumaantui rahoitusmarkkinoista. Pankkien menestys synnytti tasa-arvolla ylpeilevään kansakuntaan muutamassa vuodessa uusrikkaita, jotka lentelivät yksityiskoneilla. Huipussaan Range Rover -kaupunkimaastureita myytiin pienessä Islannissa enemmän kuin Ruotsissa ja Tanskassa yhteensä.

Nousu päättyi kuin seinään vuonna 2008. Reykjavikissa tapaamani asiantuntijat kuvasivat kehitystä todella hyväksi juhlaksi, jota seurasi todella pitkä krapula.

Maan kolme suurinta pankkia romahti viikon sisällä. Landsbanki Íslandsin konkurssi oli yhdenneksitoista, Glitnirin kuudenneksi ja Kaupthingin peräti neljänneksi suurin yhtiön konkurssi – koko maailmassa sitten vuoden 1920.

Islannin pankkikriisiä on kuvattu maailman kolmanneksi syvimmäksi. Sen mukana kaatui lopulta 97 prosenttia maan pankkien arvosta.

Rahoitusmarkkinoiden mukana sukelsi koko kansantalous. Islannin kruunu romahti ja inflaatio nousi 18 prosenttiin. Työttömyys peräti kahdeksankertaistui, joskin lähtötaso oli hätkähdyttävän alhainen, vain yksi prosentti. Kriisin kokonaiskustannukset nousivat arviolta peräti viidennekseen maan bruttokansantuotteesta.

Romahduksella oli myös poliittisia seurauksia. Kansalaiset lähtivät kaduille ja hallitus vaihtui. Tyytymättömyys kanavoitui vaatimuksiin uudistaa perustuslaki – hanke, jota olen käsitellyt blogissa täällä ja täällä.

Islannista olisi voinut tulla uusi Irlanti, Latvia tai Kreikka. Sen sijaan maa on toipunut rajusta kriisistä yllättävän nopeasti.

Mitä oikein tapahtui? Siitä lisää blogitekstin toisessa osassa.

Oras Tynkkynen


  → Seuraava: Vähän uutta, vähän vanhaa

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply